"Erityisherkkyys" ei ole synnynnäistä tai geeneissä

Osittain samaa mieltä. Uskon, että meissä herkissä löytyy niitä, joilla kyse on neurologisesta poikkeavuudesta. Toisilla trauman aiheuttamasta stressitilasta ja ympäristön tarkkailusta. Itselläni löytyy taustalta molempia aiheuttajia.

Tuli muuten eilen vastaan sattumalta sivusto, jossa kirjoitetaan myös juuri tuosta traumojen vaikutuksesta kehittyvään keskushermostoon, ja jossa on käytetty lähteinä ihan tieteellisiä tutkimuksia:

http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/schulman206.htm

Eli kyllä ihan todellinen juttu. Tieteellistä mekanismia en tietenkään osaa selittää, koska en ole mikään neurotutkija tms.

Ap

* tieteellisesti en osaa selittää. Kai se jotenkin traumasta aiheutuvan stressin kautta vaikuttaa elimistöön ja myös aivoihin? Ap

Trauman aiheuttama herkkyys aivoissa ja erityisherkkyys ovat erillisiä asioita. Ne saattavat muistuttaa toisiaan, mutta ne eivät ole sama asia.

Tässä vielä kopioituna kohta missä kirjoitetaan siitä:

Neurotutkijat eivät enää keskustele siitä, vaikuttavatko varhaiset kokemukset aivotoimintaan, vaan he erittelevät sitä, mihin, kuinka laajasti tai miten pitkäkestoisia vaikutukset ovat (Stien & Kendal 2004). Toiset ovat osoittaneet, että trauma muuttaa pysyvästi aivorakenteita ja häiritsee hermoston kehittymistä (Panksepp 2001). Krooninen fyysinen kiputila jättää aivoihin pysyvät jäljet (Hukkanen 2002). Fyysisen ja psyykkisen kipuaistimuksen välillä ei ole periaatteellista eroa. Lapset, joilla oli kahden tai useamman tyyppisiä traumaattisia kokemuksia menneisyydessään, kärsivät merkittävästi enemmän käytös- ja tunne-elämän häiriöistä (Hukkanen 2002). Tuoreimmissa aivojen ja hermoverkkojen kehitystä ja toimintaa käsittelevissä tutkimuksissa lapsuuden stressin ja traumojen todettiin muuttavan erityisesti limbinen järjestelmä-hypotalamus-aivolisäke-lisämunuainen-akselin toimintaa siten, että se herkistyy nimenomaan trauma- ja stressikokemusten, mutta myös masennus- ja ahdistustilojen suhteen (Kilcommons 2005; Gillespie & Nemeroff 2005). Vaikutus kohdistuu stressihormonien kortikotropiinin eritystä lisäävään tekijään, ja myös dopamiinin ja katekoliamiinien vasopressin-oxytosiini aineenvaihduntaan. Vaikutus lamauttaa hippokampuksen kognitioita tukevaa toimintaa ja kytkee affektiivisen osatekijän irti (dissosiaatio) kognitiivisista tekijöistä. Vastaavanlaisten muutosten on toistuvasti eri tutkimuksissa todettu liittyvän myös skitsofreniaoireista kärsiviin. Tuore keskeinen työ osoitti, että lapsuuden traumakokemusten aiheuttamat neurofysiologiset ja kemialliset muutokset voivat säilyä aikuisuuteen (Heim, Newport, Graham et al. 2000). Lisäksi on saatu näyttöä siitä, että äidin raskauden aikainen stressi vaikuttaa sikiön aivojen kehittymiseen, antaen viitteitä siitä, että välittömästi synnytyksen jälkeinen aivovaurio ei välttämättä senkään tarvitse olla geneettinen (Huizinck, Mulder, Buitelaar 2004). Myös ADHD-syndrooman ja siihen liittyvien kognitiivisten puutosten on todettu liittyvän vahvasti traumakokemuksiin (Stien & Kendal 2004).

Neurotutkija Fred M. Levinin (2005) suomenkielinen katsaus viimeaikaisimmista neurofysiologisista tutkimustuloksista tukee Readin työryhmän esiin tuomaa näyttöä. Geenien toiminta itsessään ei myöskään ole ympäristöstä riippumatonta, vaan olosuhteet ja kokemukset muuttavat geeniekspressiota ja sitä kautta aivojen kehitystä (Phillips 2005). Traumaattinen kokemus ja erityisesti kroonisesti traumatisoiva ympäristö on mitä todennäköisimmin tällainen. On arvioitu, että aivomme muodostavat läpi elämämme joka sekunti miljoona uutta kytkentää (Phillips 2005). Nämä kytkennät ja niistä syntyvät verkostot tallentavat mm. aisti-informaation, joka siten muokkaa aivojemme toimintojen lisäksi myös niiden biologiaa. Traumaattiset tapahtuvat rekisteröityvät ja tallentuvat jo syntymästä saakka tuskallisiksi ja kielteisiksi ruumiin-, tunne- ja kokemusmuistoiksi. Lapselle, joka on oppinut ymmärtämään puhetta, tallentuu ruumiin- ja tunnemuistojen ohella eksplisiittisiä asiamuistoja traumatapahtumista, jotka kuitenkin useimmiten dissosioituvat kuten traumakokemukset yleensä (van der Kolk 1996; Schulman 2002a).

Tuollahan se taitaa lukea se mekanismikin. Järkeä väittää heti kättelyssä jokin epätodeksi ja haukkua hörhöksi, jos itsellä ei vain ole tietoa asioista. Antaa aika idiootin kuvan. Minä sentään väitän perustellusti Erityisherkkyyttä epätodeksi, mutta en silti ala pilkkaamaan niitä jotka siihen uskoo. Ja ihan vain, jos siihen uskojat ei ole tulleet ajatelleeksi, että ei kukaan pelkkää vittumaisuuttaan kyseenalaista sen olemassaoloa. Mutta edelleen jokainen saa uskoa mihin haluaa. Ap