Lue keskustelun säännöt.
Meidän lukiossa hyvin pärjännyt nuori ei pärjää yliopistossa
16.06.2016 |
Ei yksinkertaisesti vaan opiskele. Tuntuu, että ekaluokallakin teki tarpeeksi. Ei saa opintopisteitä täyteen ja on pulassa. En pysty auttamaan, enkä oikein haluakaan. Käyttää aikaa pelaamiseen ja netissä tuntikausia. Kotona rajoitettiin. On vähän aspergerpiirteinen ja kertoo kaiken. Jättää kaiken viime tinkaan, tehtävät ja luentoihin lukemisen. Toisaalta saa kyllä vaikeitakin aineita läpi, jos ne ovat kiinnostavia. Tuo aspergerpiirteisyys ilmeisesti sitä riippuvaisuutta aiheuttaakin. Eka lukukausi meni hyvin, joten en osannut huolestua. Hänellä on jo ammatti kaksoistutkinnon vuoksi, mutta ei sen alan töitä ole. Annanko oppia kantapään kautta vai mitä teen? Ei tuolla menolla kukaan töihinkään ota. Kurssi toisensa jälkeen, ei pääse tenttiin kun ei ole tehnyt tarpeeksi tehtäviä - tekniikan alalla on siis tällaisia kursseja paljonkin. Olen itsekin opiskellut tekniikkaa, joten systeemi on tuttu. Pitäisikö antaa aikuisen vain olla ja selvitä miten taitaa? Luultavasti joutuu maksamaan tukia takaisin, koska opinnot ovat edenneet liian vähän, jotain 70 op kahdessa vuodessa.
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Niin... Suomalainen lukio kasvattaa valtavan määrän alisuorittajia, jotka eivät osaa opiskella. Kun vaikeimmistakin lukiokursseista selviää yhden illan lukemisilla, niin mitä voi odottaa...
No eipä se yliopistokaan mitään merkkaa. Suomi on täynnä maistereita jotka ova tyhmiä kuin saappaat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asperger-piirteinen nuori voi tarvita apua yliopisto-opintoihin vanhemmilta. Oman toiminnan ohjauksessa voi olla ongelmia , tutut rutiinit ehkä puuttuvat yms. ja ei ehkä selviä itsenäisemmästä opiskelusta ilman tukea?
Apua voi saada myös ammatti-ihmisiltä. Vaikeuksista kannattaa kertoa opintopsykologille ja opinto-ohjaajalle. Vanhempiin ei saisi jäädä tuon ikäinen roikkumaan.
Mikä ongelma? Elämänhallinta?
Fakta on myös se ettei kaikilla riitä paukut yliopisto-opiskeluun. Menestykselliset opinnot vaativat itsenäisyyttä ja omaa ajattelua - ei ulkoapänttäämistä.
Eka vuosi voi olla myös identiteetin etsintää, johon kuuluu epävarmuus ja kyseenalaistaminen. Tervettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin siinä käy kun tasapäistävä perus- (ja lukio)opetus ei anna haastetta vaan menestys tulee automaattisesti.
Tai kun kotona opitaan tekemään töitä vain vanhempia varten ja vanhempien sääntöjä varten.
Ja kaikki pääsevät automaattisesti yliopistoon? Kun on se tasapäistävä systeemi.
Hyvät pääsevät liian helpolla hyvää lopputulokseen. Ei opita tekemään töitä opintojen eteen. Ne jotka joutuvat töihin jo lukiossa ovat valmiimpia yliopisto-opintoihin kuin vähällä lukemisella pärjänneet.
Tiesitkös mammaseni, että peruskoulun tarkoitus on opettaa lasta oppimaan, eikä siinä vaiheessa katsota numeroita, vaan lapsi tutustuu itseensä oppijana.
ammattikoulussa tai lukiossa sitten joutuu vähän enempi aivoja raksuttelemaan, et saa suoritettua hyvät arvosanat, kurseista, siten et osaat homman.
Yliopisto ja ammattikorkea onkin enempi panostusta.
Et annappa sen mussukkasi nyt itse oppia ottamaan vastuuta opinnoista. Jos ei opiskele, niin sitten siitä rangaistaan tukien takaisinperinnällä.
Kyllä se sun lapsonen ehkä tajuaa, et hänen on tehtävä asialle jotain. Mut parempi se on et toinen pelaa kuin on koko ajan ryyppäämässä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin siinä käy kun tasapäistävä perus- (ja lukio)opetus ei anna haastetta vaan menestys tulee automaattisesti.
Tai kun kotona opitaan tekemään töitä vain vanhempia varten ja vanhempien sääntöjä varten.
Ja kaikki pääsevät automaattisesti yliopistoon? Kun on se tasapäistävä systeemi.
Hyvät pääsevät liian helpolla hyvää lopputulokseen. Ei opita tekemään töitä opintojen eteen. Ne jotka joutuvat töihin jo lukiossa ovat valmiimpia yliopisto-opintoihin kuin vähällä lukemisella pärjänneet.
Tästä varmaan on kyse. Itselläni tuli tämä tosin eteen jo siinä vaiheessa, kun siirryin peruskoulusta lukioon. Sekä kuten kerroin, hän pärjää osassa mielestäni hankalissakin aineissa hyvin. En itse olen ihan samalla opintosuuntauksella, mutta jonkin verran tajuan hänenkin alastaan.
Sitä tässä mietin, että minkä verran vanhempien yleensä olisi syytä puuttua ja tukea. Vähän pelkään, että tulee masennus jossain vaiheessa. Suurinpana syynä pidän kuitenkin nettiriippuvaisuutta. Jos joku kaveri pyytää nettipelaamaan, heti on mukana. Hänellä on paljon kavereita netissä, tosin myös oikeita kavereita ja hyviäkin harrastuksia. Sekä raha on ongelma, koska ei tule saamaan opintotukea ja luultavasti joutuu maksamaan takaisinkin. Pakko mennä töihin, jos vain pääsee ja on vähän pakkokin päästä.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ongelma? Elämänhallinta?
Fakta on myös se ettei kaikilla riitä paukut yliopisto-opiskeluun. Menestykselliset opinnot vaativat itsenäisyyttä ja omaa ajattelua - ei ulkoapänttäämistä.
Eka vuosi voi olla myös identiteetin etsintää, johon kuuluu epävarmuus ja kyseenalaistaminen. Tervettä.
Hän on hyvä juuri niissä aineissa, missä saa ajatella itse. Matemaattiset aineet erittäin vahvoja, mutta nyt on hankalia saada tehtäviä tehtyä aikataulussa, tekniikan alalla kun on tällaista, ettei saa tenttioikeutta ellei ole tarpeeksi harjoituskertoja. Noita tenttejä, mihin pitäisi vain lukea, ei saa läpi, kun ei viitsi lukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kahden vuoden aikana on tullut 70 op, niin se kertoo minusta siitä, että pojan järki kyllä riittää yliopisto-opiskeluun. Nyt pitäisi sitten löytää motivaatiota tehdä ajoissa töitä myös niiden tylsien kurssien eteen niin, että saisi nekin suoritettua. Juuri tähän yliopistojen opintopsykologeilla on keinoja. Suosittelen kovasti, että poikasi hakeutuisi oman yliopistonsa opintopsykologin vastaanotolle. Yleensä niille pääsee aika hyvin ilman pitkiä jonotuksia.
Yliopistonlehtori
Jos opintotuki katkaistiin voi hakea toimeentulotukea, töihin ei pakko mennä. Kannusta nuorta hakemaan apua ongelmiinsa, älä hyyssää mutta ole henkisenä tukena
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole katastrofi kunhan tajuaa nyt itsekin, että jonkun asian tulee muuttua. Kukaan muu ei saa häntä pysymään pois koneelta kuin hän itse.
Minulla oli 2. vuoden keväänä kasassa 60 op motivaatiopulan ja erinäisten syiden takia. Valmistuin silti vuoden virallista suoritusaikaa hitaammin hyvin arvosanoin ja suorittaen reilusti yli tutkintoon vaaditut op + nykyisin oman alan töissä. Kyllä se siitä jos ala on hänelle mieluinen.
Vierailija kirjoitti:
Pakko mennä töihin, jos vain pääsee ja on vähän pakkokin päästä.
Töihin meneminen opintojen ohella ei varsinaisesti helpota opiskelua, mutta se saattaa auttaa löytämään motivaation sitä kohtaan.
Mutta töiden saaminenhan tai opiskeluistaan ajallaan huolehtiminen ei tässä sossulassa ole tietenkään mikään viimeinen vaihtoehto: opiskelija voi saada toimeentulotukea, jos on tippunut opintotuelta ja esittää uskottavan opintosuunnitelman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kehottanut käymään opinto-ohjaajalla, mutta en ole tullut ajatelleeksi opintopsykologia. Meillä on lähipiirissä toinen nuori, jolle tuli opiskelusta burn out ja sitä kautta masennus lähellä, mutta tilanne on siinä mielessä erilainen, että hänellä on fyysinen sairaus. Hän pääsi pälkähästä mukautetulla suunnitelmalla ja kuntoutusrahalla, mutta tämä toinen on liian terve siihen. Kehotanpa käymään siellä psykologilla. Se voisi auttaa tuohon, että alkaa pelata kun pitäisi tehdä tehtäviä. Eipä ne omatkaan opinnot alkuun menneet ja itse tein kaikkea muuta, mutta mulle ei ole samanlaista älyä kuin pojalla. Sitten jossain vaiheessa ryhdistäytyin ja valmistuin aikataulussa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole katastrofi kunhan tajuaa nyt itsekin, että jonkun asian tulee muuttua. Kukaan muu ei saa häntä pysymään pois koneelta kuin hän itse.
Minulla oli 2. vuoden keväänä kasassa 60 op motivaatiopulan ja erinäisten syiden takia. Valmistuin silti vuoden virallista suoritusaikaa hitaammin hyvin arvosanoin ja suorittaen reilusti yli tutkintoon vaaditut op + nykyisin oman alan töissä. Kyllä se siitä jos ala on hänelle mieluinen.
Kiitos tästä. Oliko tuohon aikaan jo opintopistesäännöt? Miten sait toimeentulon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta kuulostaa enemmänkin asennevammalta ja kiinnostuksen puutteelta, jos menestyy joissain opinnoissa erittäin hyvin ja joissain ei lainkaan. Kyseessä on aikuinen ihminen, jota ette voi paapoa loputtomiin.
Minun mielestäni yliopistojen opintoneuvojista (opinto-ohjaajista en ole yliopistolla kuullut) ei ole oikein apua tällaiseen ongelmaan, vaan oikea taho on nimenomaan opintopsykologi. Opintoneuvoja osaa antaa ohjeita siihen, mitä kursseja tutkintoon vaaditaan ja koska seuraavan kerran voi suorittaa jonkin kurssin.
Sen sijaan olen kuullut oman yliopistoni opintopsykologin kertovan juuri siitä, miten hän käsittelee opiskelijoiden kanssa motivaatio-ongelmia ja kuinka yhdessä laaditaan suunnitelmia siitä, kuinka opiskelija saisi jonkin ongelmakurssin suoritettua.
Se yliopistonlehtori
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole katastrofi kunhan tajuaa nyt itsekin, että jonkun asian tulee muuttua. Kukaan muu ei saa häntä pysymään pois koneelta kuin hän itse.
Minulla oli 2. vuoden keväänä kasassa 60 op motivaatiopulan ja erinäisten syiden takia. Valmistuin silti vuoden virallista suoritusaikaa hitaammin hyvin arvosanoin ja suorittaen reilusti yli tutkintoon vaaditut op + nykyisin oman alan töissä. Kyllä se siitä jos ala on hänelle mieluinen.
Kiitos tästä. Oliko tuohon aikaan jo opintopistesäännöt? Miten sait toimeentulon?
Oli säännöt, mutta en joutunut maksamaan tukia takaisin kun esitin syistäni lääkärintodistuksen ja 2. vuoden kesällä kirin tenttimällä kursseja.
Nykyisin on eri säännöt 2014 lähtien ja tuki jakautuu kandin/maisterin välille... http://www.kela.fi/opintotukiaika-yliopisto-opinnot
Minullakin oli vaikeaa sopeutua yliopisto-opintoihin. Paasin lukiosta 9,7 keskiarvolla, mutta yo-opintoihin verrattuna en tehnyt sen eteen yhtaan mitaan. Hirvea shokki oli huomata etta oikeasti pitaa potkia itseaan persuksille. Monilla entisista kandikurssikavereista oli samanlaisia vaikeuksia, jotkut eivat ole saaneet papereita kasaan vielakaan. Monilla on nettiriippuvuutta tai tullaan yliopistolle raplaamaan somea opiskelun sijasta.
Ehka poikasi ei nae yhteytta pelaamisen ja huonojen arvosanojen valilla, tai pakenee huonosti menevia opintoja peleihin? Ulkopuolisen wake-up call voisi auttaa, mutta typeraahan sita on holhota aikuista ihmista. Hanen pitaisi ihan itse paattaa haluaako tehda tutkintonsa, ja toimia paatoksensa mukaan.
Mulla kävi niin että peruskoulun+lukion suoritin jotenkin sumussa hyvin numeroin paetakseni koti-ja muita ongelmia ja kun muutin pois kotoa ja kukaan ei yliopistossa ns katsonut perään opiskelujen suhteen niin suorittaminen ei enää toiminut: masennus vei mukanaan vuosiksi ja näin 10 v jälkeen teen nyt kandia. Ei johtunut opiskelutaidoista, jouduin kyllä lukiossakin pänttäämään ja suunnittelemaan, aiemmin vain ei ollut ikään kuin tilaa masentua vaikka mietin kyllä itsemurhaa jo seitsemännellä luokalla.