Mistä tunnistaa lompakkoloisen?
Autetaan sinkkumiehiä tunnistamaan lompakkoloinen, niin osaavat varoa!
Mitä tunnusmerkkejä?
Aloitan:
Ainakin muotivaatteet ja merkkikäsilaukku löytyy. Ovat myös kiinnostuneita muodista ja sisustuksesta.
Kommentit (54)
Naisilla on jokin luontainen himo saada tavaroita ja rahaa tekemättä itse varsinaisesti mitään. Kyllä tämäkin varmaan ihan evoluutiolla on perusteltavissa.
Kanarialla kävi ohrasesti lompakkoloiselle. Minulla ei ollut rahaa koska olin jo omani käyttänyt ja ajattelin että menen kohta hotelliin. Lähdinkin jossain vaiheessa aamuyöstä toiseen ravintolaan ja loinen tilasi ruokaa ja minä sanoin että ei ole nälkä. Laskun aika tuli niin kääntyi minuun puoleen ja sano että maksa sinä. Sanoin että en ole syönyt ja minulla ei oo rahaa. Loinen joutui maksamaan itse. Lähdin vähän äkkiä hotellille.
Siitä, että vaatii ahneuksissaan mieheltä/naiselta työssäkäyntiä tai ainakin työnhakua, että kelpuutta miehen/naisen parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Naisilla on jokin luontainen himo saada tavaroita ja rahaa tekemättä itse varsinaisesti mitään. Kyllä tämäkin varmaan ihan evoluutiolla on perusteltavissa.
Naisilla on ollut vasta suhteellisen vähän aikaa tottua siihen, että he voivat / heidän pitäisi olla osallisina leivän hankinnassa "ruumiillisen" työn kautta (tarkoitan nyt tässä yhteydessä ruumiillisella kaikkea ansiotyötä).
Sitä kiinnostaa käytännössä heti esimerkiksi se mitä teet työksesi.
Naisia ei todellakaan kiinnosta puhua miehen töistä, koska se olisi mielenkiintoinen puheenaihe.
Nainen saattaa kehua autoasi. Tätä on minulle tapahtunut ainoastaan ulkomaalaisperäisten naisten taholta; kaksi virolaista ja yksi aasialainen. Saattaa se tietysti olla naisen mielestä ihan vaan hyvä ja helppo keskustelunavaus, mutta mielestäni hiukan epäilyttävä.
Lompakkoloisen tunnistaa siitä että hän on nainen. Kaikki naisethan on enemmän tai vähemmän lompakkoloisia.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laitat deitti-ilmoitukseen, et olet hyvin toimeentuleva, rahasta ei puutetta.
Rehentele kapakissa luottokorteillasi ja heiluta naisen naaman edessä paksua setelitukkoa.
Kehuskele työpaikallasi, kuinka olet ostanut uuden auton ja ensi viikolla ostat veneen, kun siinä viimeisen päälle varustetussa huvilassa on se laituri jo valmiina.
Ja niin edelleen. Tällä tavalla houkuttelet seuraasi mammonasta ja materiaalista kiinnostuneet yksilöt, joille voit sitten sanoa, että hyi helvata, lompakkoloiset, mänkee muualle.
Ja samalla sen hymyysi ihastuneen mukavan naisen... Kai se on rikkailla/todella komeilla miehillä aina hiukan vaikea tietää kuka haluaa hänet hänen itsensä vuoksi ja kuka muiden syiden? Sama kuin naisella... Onko mies kiinnostunut hänestä itsestään, vai siitä, mitä on hänen jalkojensa välissä?
Uijjui...mitäpä jos ei puhu mitään rikkaudestaan, omaisuudestaan. Kuka ylipäänsä länkyttää jostain raha-asioista? Epäileväisen rikkaan kannattaisi aina sopivassa välissä sanoa, et prhana kun oon niin persaukinen, et täytyy tehdä eväät töihin.
Mutta joo, kyynisesti (ja realistisesti) ajatellen, miehet haluavat naisia pillun takia, naiset miehiä rahan takia. Ja kaikki on ihan hyvin silloin, kun raha ja pillu kohtaavat, kumpikin on silloin täysin tyytyväinen. Sitten on rahattomat ja siten pilluttomat, ja sitten pillut, jotka eivät ole ns. laatupilluja, eivätkä näin ollen löydä tarpeeksi paksua lompakkoa, nämä ovat näitä suurimpia ruikuttajia.
Sitten on oma lajinsa ne vähemmistössä olevat ihmiset, jotka etsivät ennen muuta sielunkumppania ja tasa-arvoista partneria. Näitä ei kiinnosta materiaalilla pröystäilevät, eikä ruikuttajat.
Kielenkäyttösi on sitä tasoa, että suosittelen parisuhdetta Merja Kyllösen kanssa. Sillä olisi rahaakin.
Mä olen ihan ylpeesti lompakkoloinen. Olen naimisissa rikkaan miehen kanssa joka maksaa kaikki perheen kulut. Tosin olen häneen myös syvästi rakastunut ja vaadin häneltä sellaisia syvällisempiä juttuja myös kuin pelkän paksun lompakon.
Olen täysin naturelli, ei hiusvärjäyksiä, ei botoksia, ei rakennekynsiä, vaadin seksiä VÄHINTÄÄN kerran päivässä ja miehen pitää olla kiinnostunut oman perheen lisäksi yhteiskunnallisista asioista, niinkuin hän myös tekee. Nih.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ihan ylpeesti lompakkoloinen. Olen naimisissa rikkaan miehen kanssa joka maksaa kaikki perheen kulut. Tosin olen häneen myös syvästi rakastunut ja vaadin häneltä sellaisia syvällisempiä juttuja myös kuin pelkän paksun lompakon.
Olen täysin naturelli, ei hiusvärjäyksiä, ei botoksia, ei rakennekynsiä, vaadin seksiä VÄHINTÄÄN kerran päivässä ja miehen pitää olla kiinnostunut oman perheen lisäksi yhteiskunnallisista asioista, niinkuin hän myös tekee. Nih.
Olisitko mennyt naimisiin tämän kanssa ja perustanut perheen, jos hänellä olisi täysin normaalit tulot?
On vain yksi toimiva tuntomerkki: lompakkoloisen välittömästä läheisyydestä tapaa ulinaa. Sillä ei ole olemassa lompakkoloista ilman Ulia parinaan.
Sellainen on jokainen nainen, joka kulkee uliulipojan ohi kiinnostumatta.
Tämäpä on hauska ketju. Heti ensimmäisellä sivulla tunnusmerkeiksi on kerrottu, että nainen meikkaa, pukeutuu hyvin, käy kampaajalla ja kosmetologilla, käyttää korkokenkiä ja tykkää merkkivaatteista.
Muistakaapa, miehet, tämä, kun seuraavan kerran teette ketjun, jossa haukutte suominaiset, kun ne ei meikkaa eikä panosta ulkonäköön, vaatteetkin on sitä ja tätä ja jaloissa on mukavat, matalakantaiset kengät.
Tyylikäs ulkonäkö vie sekä aikaa että rahaa, mutta moni nainen kustantaa sen itse omilla palkkatuloillaan.
juuri sen takia muutan ulkomaille
T:Nainen