Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten lapsi selviää yksinhuoltajan itsemurhasta?
10.06.2016 |
Lapsella ei sisaruksia eikä isää, muita läheisiä kyllä paljon.
Sen ikäinen jo, että varmaan muistaisi äidin ikuisesti.
Onko täällä kellään kokemusta aiheesta, miten vanhemman itsemurha vaikuttaa lapseen?
Ja onko se lapsen kannalta pahempi, jos äiti on yh eli ei ole isääkään?
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti asioita vielä, äläkä tapa itseäsi. Olet varmasti lapsellesi tärkeä. Yritä hakea ulkopuolista apua. Jos tuntuu ettet selviä vanhempana olosta, yritä hakea lapselle tukiperhettä tai vaikka huostaanottoa jos ei muu auta. Se ei tarkoita, ettet saisi olla mukana lapsen elämässä.
Lapsi ei asu enää pääsääntöisesti edes äidillään, vaan sukulaisillaan.
Valoa tunnelin päässä ei äidin elämässä näy, tuska ja kipu jatkuu vuodesta toiseen ja elämä on kokonaisuudessaan yksi epäonnistuminen sekä häpeäpilkku ja pettymys muille.Ap
Lapsesi ei ajattele noin eivätkä muut aikuisetkaan noin vahvasti.
Itsemurha olisi lapsellesi tuhoisa. Hän jäisi yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erään sukulaiseni itsemurha johti hänen kummankin lapsensa kuolemaan.
Vierailija kirjoitti:
Hei! Olen itse (nyt jo aikuinen) lapsi, jonka äiti teki itsemurhan. Olin silloin 5 vuotta. Onneksi minulla oli aikuinen, isä, joka piti minusta huolta. Asioista selviää, mutta äidin itsemurha vaikuttaa minuun varmasti jollain lailla koko elämäni ajan vaikka aikaa myöten asiaa ei ajattele yhtä usein. Voin sanoa, ettei se vaikuta lapseen hyvin.
Voisin kertoa, mitä ajatuksia äidin itsemurha on minussa herättänyt:- Pelko siitä, että isäkin kuolee - mihin joutuisin?
- Pelko siitä, että muutkin läheiset jättävät minut
- Välillä toive että kuolisin itsekin, niin pääsisin kysymään äidiltä miksi hän tappoi itsensä ja ylipäätään juttelemaan hänen kanssaan vielä (lapsuudessa)
- Syyllisyyden tunne (sama ehkä kuin jollain avioerolapsilla): Äidin itsemurha oli minun syytäni, jos olisin ollut parempi niin äiti olisi tykännyt minusta enemmän eikä olisi tappanut itseään.
- Tunne siitä, että kaikilla muilla lapsilla on äiti ja minulla ei ole.
- Kaikki ne hetket, jolloin äidin kuuluisi olla paikalla: Koulun alku, ylioppilaaksi pääsy... Äitienpäiväkorttien askartelu peruskoulussa oli yhtä helvettiä, sillä niihin piti aina kirjoittaa "Äidille" tai "Mummolle". Se muistutti, ettei minulla ollut kumpaakaan.
- Hyllätyksi tulemisen kokemus ja äidille anteeksi antaminen
- 18-vuotisjuhlan jälkeen sain vihdoin lukea poliisiasemalla äidin kuolemaan liittyviä asiakirjoja ja tutkintaa (Ne ovat salaisia ja lukemiselle on ikäraja 18). Se oli minulle tärkeää, koska äiti ei jättänyt viestiä - mutta tulen aina muistamaan kuvan äidin ruumiista, se oli papereiden joukossa.
- Aikuisuuteen on seurannut mukaan se, että huolestun ihmisistä helposti esim. jos heihin ei saa yhteyttä - alan aika pian ajatella, että jotain kamalaa on sattunut
- Minulla on myös ollut lapsesta asti masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia, mutta olen myös ollut onnellinen, minulla on läheisiä ja olen pian valmistumassa.
- Nyt ajattelen välillä esimerkiksi: Mitä äiti ajattelisi uravalinnoistani? Ylioppilastodistuksestani? Valitsemastani kumppanista? Olisiko hän minusta ylpeä? Olisiko isä onnellisempi, jos äiti olisi elossa? Millaisia vitsejä tekisin äidin kanssa?
- Kun teini-ikäisenä huomasin näyttäväni äidiltä, olin ihmeissäni, ylpeä, iloinen ja surullinen samaan aikaan. Katsoin vuorotellen peilikuvaani ja kuvaa äidistä ja itkin monta minuuttia.
Sinun lapsi rakastaa sinua etkä ole hänelle pettymys etkä turha. Äidin itsemurhasta on aikaa 20 vuotta. Olen tehnyt surutyön, mutta asiaa kantaa aina mukanaan ja minulla on edelleen tietyllä tavalla ikävä äitiä. Sinä olet tärkeä! Tästä viestistä tuli pidempi kuin ajattelin ja jokainen itsemurhan tehneen lapsi kokee tietysti asiat yksilöllisesti, mutta halusin tuoda esille joitain asioita. Kukaan ei voi korvata sinua lapselle.
Kiitos tästä! Minua ihan itkettää. ❤️
Tässäkin on yksi masentunut äiti. Vaikeuksia on ollut saada itselleen sopivaa apua. Äideiltä odotetaan mahdottomia ja pitäisi aina olla se jaksava ja iloinen äiti. Mutta kun ei ole. Vaikeaa löytää sellaista ihmistä joka kuuntelee ja ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin on yksi masentunut äiti. Vaikeuksia on ollut saada itselleen sopivaa apua. Äideiltä odotetaan mahdottomia ja pitäisi aina olla se jaksava ja iloinen äiti. Mutta kun ei ole. Vaikeaa löytää sellaista ihmistä joka kuuntelee ja ymmärtää.
Tukiryhmä? Apua saa neuvolasta ja esim. Mieli ry:stä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elävä äiti on lapselle aina parempi kuin ei äitiä ollenkaan.
Noh minulla on äiti elossa
Olenpa onnekas...nooottt
Olet varmasti aikuinen, et alaikäinen lapsi.
Sp, kenenkään elämä ei ole pettymys, ei kenelläkään ole sinuun sellaista valtaa, et ole yhtään huonompi muita. Me kaikki ollaan ihmisiä, keskeneräisiä. Jokainen. Sinulla on lapsi. Itse olin joskus pahasti masentunut, suunnilleen vain makasin sängyssä enkä jaksanut tehdä mitään. Korkeintaan raivosin. Se oli kamalaa, ja syyllisyys - vaikka en ollut sairastumistani itse valinnut, kuten et sinäkään ole - oli musertava,! Onneksi silloin tajusin sanoa lapsille, että aina saa tulla viereen makoilemaan ja halaamaan. Ja välillä ne tuli. Tämä lohduttaa minua.
Voitko halata lastasi? Voitko jotain pientä osoittaa hänelle? Olet hänen ainoa äitinsä. Älä jätä häntä. Elämä voi kuitenkin muuttua paremmaksi. Et ole epäonnistunut - meillä on niin erilaiset lähtökohdat, että ei ole mitään järkeä vaatia kaikilta jotain "samaa". Ole rauhassa. Toivoa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ap, mutta kerron, että aion kuolla.
Tuskani on sietämätöntä ja läsnä joka hetki.
Tulevaisuutta ei ole.
Olen päättänyt jo päivän.
Viimein pääsen tuskasta.Älä tee sitä!
Sattumoisin näin tämän ketjun ja tunnistin omakseni, aikaa on kulunut enkä koe enää tuskaa ja kipua kovinkaan usein. Lapsikin asunut jo useamman vuoden taas kanssani ja vaikka kaikki ei ole täydellistä ja olen edelleen matkalla itseni kanssa, niin en enää kykene samaistumaan noihin teksteihin mitä olen kesäkuussa 2016 tähän ketjuun kirjoittanut.
Muistan nuo ajat ja olot, koin juuri kuin sinä nyt, mutta en ole kokenut sellaista enää pitkään aikaan.
Sinnittele, asiat voivat oikeasti mennä hiljalleen parempaan päin kun aika kuluu. <3
Ap
Ihanaa, kun olet selviytynyt. Antaa toivoa muillekin, vaikka elämä näyttää välillä todella synkältä.
Oi, nyt huomasin vasta että tämä olikin vanha ketju ja AP kertoi miten paljon parempaan suuntaan elämä on mennyt! Ihanaa! Miten tärkeä viesti!! Pahinkin vaihe voi mennä ohi ja elämä muuttua! ♥️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti asioita vielä, äläkä tapa itseäsi. Olet varmasti lapsellesi tärkeä. Yritä hakea ulkopuolista apua. Jos tuntuu ettet selviä vanhempana olosta, yritä hakea lapselle tukiperhettä tai vaikka huostaanottoa jos ei muu auta. Se ei tarkoita, ettet saisi olla mukana lapsen elämässä.
Lapsi ei asu enää pääsääntöisesti edes äidillään, vaan sukulaisillaan.
Valoa tunnelin päässä ei äidin elämässä näy, tuska ja kipu jatkuu vuodesta toiseen ja elämä on kokonaisuudessaan yksi epäonnistuminen sekä häpeäpilkku ja pettymys muille.Ap
Miksi tuska ja kipu jatkuvat? Aina voi tehdä parempia valintoja sen sijaan että rypee omassa navassaan ja käyttää energian itsesääliin. Todella itsekästä toimintaa.
Terapiaan mars! Häpeästä toipuu.
yleensä narsistiäidit kuvittelevat olevansa erityisen tärkeitä ja tappavat lapsensa samalla kuin itsensä. ihan kuin se lapsi olisi tarvinnut sitä luuseriäitiä mihinkään
Alue: Aihe vapaa
Rakas Ap. Toivon sinulle Jumalan rakkauden kokemuksen. Silloin pääset häpeästäsi, tiedät että olet tärkeä ja täydellisen rakastettu Jumalan oma lapsi. Jumala rakastaa meistä jokaista 100%, Hänen rakkautensa on täysin ehdoton.
Pyydä Jumalaa /Jeesusta ottamaan sinulta pois häpeä ja masennus. Hän tekee sen, kun pyydät sitä sydämestäsi. Olen kokenut sen itsekin. Hän auttaa, oikeasti. ♥️