Miten lapsi selviää yksinhuoltajan itsemurhasta?

Niiden muiden läheisten avulla, mahdollisesti terapialla. Mahdollisesti ei ollenkaan.

Miksi tuollaista kysyt? Onko kyse sinusta?

Mieti asioita vielä, äläkä tapa itseäsi. Olet varmasti lapsellesi tärkeä. Yritä hakea ulkopuolista apua. Jos tuntuu ettet selviä vanhempana olosta, yritä hakea lapselle tukiperhettä tai vaikka huostaanottoa jos ei muu auta. Se ei tarkoita, ettet saisi olla mukana lapsen elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Mieti asioita vielä, äläkä tapa itseäsi. Olet varmasti lapsellesi tärkeä. Yritä hakea ulkopuolista apua. Jos tuntuu ettet selviä vanhempana olosta, yritä hakea lapselle tukiperhettä tai vaikka huostaanottoa jos ei muu auta. Se ei tarkoita, ettet saisi olla mukana lapsen elämässä.

Juuri näin. Paljon pahemmat traumat vanhemman itsemurha jättää, kuin lastensuojelun tukitoimet. Hae apua! Ei kuulosta terveeltä.

Vierailija kirjoitti:

Mieti asioita vielä, äläkä tapa itseäsi. Olet varmasti lapsellesi tärkeä. Yritä hakea ulkopuolista apua. Jos tuntuu ettet selviä vanhempana olosta, yritä hakea lapselle tukiperhettä tai vaikka huostaanottoa jos ei muu auta. Se ei tarkoita, ettet saisi olla mukana lapsen elämässä.

Lapsi ei asu enää pääsääntöisesti edes äidillään, vaan sukulaisillaan.

Valoa tunnelin päässä ei äidin elämässä näy, tuska ja kipu jatkuu vuodesta toiseen ja elämä on kokonaisuudessaan yksi epäonnistuminen sekä häpeäpilkku ja pettymys muille.

Ap

Ei ne oikein hyvin selviä. Vaikka olis muita aikuisia ympärillä. Aika monet aikuisen surut ja ahdistukset olen psykiatrian polin pöydän ääressä ottanut vastaan. Monen elämä on ollut vanhemman itsemurhan jälkeen yhtä kaaosta ja alamäkeä.

Jos olet hyväksikäyttäjä tai väkivaltainen lastasi kohtaan, vastaukseni ei ole sinulle. Muussa tapauksessa: hae apua ja äkkiä. Älä tee sitä. Ensin mainituille tapauksille vastauksen alkuosa, vaikka tuskinpa tottelette.

Elävä äiti on lapselle aina parempi kuin ei äitiä ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieti asioita vielä, äläkä tapa itseäsi. Olet varmasti lapsellesi tärkeä. Yritä hakea ulkopuolista apua. Jos tuntuu ettet selviä vanhempana olosta, yritä hakea lapselle tukiperhettä tai vaikka huostaanottoa jos ei muu auta. Se ei tarkoita, ettet saisi olla mukana lapsen elämässä.

Juuri näin. Paljon pahemmat traumat vanhemman itsemurha jättää, kuin lastensuojelun tukitoimet. Hae apua! Ei kuulosta terveeltä.

Tilanne on siis jo se, että lapsi asuu sukulaisillaan ja äidillä takana mm. osastojakso psykiatrisella, kuntoutus ja keskustelua psykologin kanssa ym.

"Hae apua" - kuulostaa hyvältä, mutta ei välttämättä sekään auta, taikoja ei ole olemassa.

Ehkä kaikkia ei vain ole tehty elämään?

Ap

Sitä mietin eniten, voiko lapselle tulla todella paha itsetunto-ongelma, jossain pohjalla läpi elämän ajatus ettei häntä kestetty?

Vai voiko muut läheiset rakastaa hänestä ehjän aikuisen?

Onko äiti niin tärkeä kuitenkaan kun puhutaan?

Mulla itsellä koko elämää leimaa se, kun olen oikea kävelevä pettymys kaikille ja turha ihminen, en halua samaa lapselle.

Ap

Olet korvaamaton. Vaikka pystyisit antamaan lapsellesi vain yksittäisiä yhdessä vietettyjä hetkiä ja niidenkin aikana oisit väsynyt tms, niin silti niillä on tosi iso merkitys lapselle! Mt-ongelmainen äiti tai vaikka juoppokin äiti on parempi kuin ei äitiä ollenkaan. Älä väheksy arvoasi. Lapsesi ja SINÄ ansaitsette hyvää ja yhteisiä hetkiä, elä niiden hetkien takia vaikka niitä olisi harvoin.

Kuolema on pahin mitä voi lapsillee tehdä.

Jos nyt poisluetaan hullut sadistit, jotka raiskaavat ja pitävät kellarissa lapsiaan.

Mutta kuollut vanhempi on huonoakin vanhempaa traumatoisoivampaa lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Sitä mietin eniten, voiko lapselle tulla todella paha itsetunto-ongelma, jossain pohjalla läpi elämän ajatus ettei häntä kestetty?

Vai voiko muut läheiset rakastaa hänestä ehjän aikuisen?

Onko äiti niin tärkeä kuitenkaan kun puhutaan?

Mulla itsellä koko elämää leimaa se, kun olen oikea kävelevä pettymys kaikille ja turha ihminen, en halua samaa lapselle.

Ap

Äiti (tai isä) on lapselle tärkeä. Lapsi yrittää kaikin keinoin olla lojaali vanhemmilleen, olipa äiti millainen hyvänsä, vaikka sitten ristiriitainen, pelottava, epäjohdonmukainen. Jo tällaisen epävakaasti käyttäytyvän äidin kanssa lapsest voi ja todennäköisesti kasvaa itsetunto-ongelmaa, ymnä muita oirehtiva ihminen. Entä muut ihmiset? Turvalliset, luotettavat, pitkäaikaiset ihmissuhteet ovat ensisijaisen tärkeitä lapsen elämässä, jos omat vanhemmat ovat tuuliajolla itsensä ja lapsensa kanssa. Muut voivat rakastaa, suojella ja auttaa lapsen ehjemmäksi. 

http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin-apua-el…

Älä jää yksin ongelmiesi kanssa! Hae apua nyt! Jos tilanne äityy pahaksi voit soittaa suoraan hätänumeroon 112.

Jos tuntuu ettet uskalla olla itseksesi kotona ajatustesi kanssa mene heti oman alueesi mielenterveysvastaanotolle. Myös sairaalan tai terveyskeskuksen päivystyksestä saat apua vuorokauden ympäri.

Älä vaan jää yksin ongelmiesi kanssa!

Miksei elämäsi voisi tasoittua. Mikä sun diagnoosi on? Jos lapsella turvallinen paikka niin nyt on sun aika keskittyä paranemiseen.

Voit kokea itsesi epäonnistuneeksi nyt, vaikka muiden mielestä et sitä ole. Usko itseesi - ja ota apu vastaan!

Isä tappoi itsenä parikymmentä vuotta sitten. Olin itse silloin vähän päälle kymmenen. Vieläkin tuntuu kyseisen asian muisteleminen pahalta. Ehkä olisin eheämpi ihmisenä, jos hän olisi ollut elossa ja kulkenut rinnalla.

Ei mitenkään. Syyllistää itseään loppuelämänsä. Apua on haettava! Ja nimenomaan lastensuojelu mukaan ja vaikka väliaikainen huostaanotto. Lapsi saa kuitenkin tavata vanhempaansa. Sitten kun tilanne paranee, mahdollisesti taas omaan kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieti asioita vielä, äläkä tapa itseäsi. Olet varmasti lapsellesi tärkeä. Yritä hakea ulkopuolista apua. Jos tuntuu ettet selviä vanhempana olosta, yritä hakea lapselle tukiperhettä tai vaikka huostaanottoa jos ei muu auta. Se ei tarkoita, ettet saisi olla mukana lapsen elämässä.

Juuri näin. Paljon pahemmat traumat vanhemman itsemurha jättää, kuin lastensuojelun tukitoimet. Hae apua! Ei kuulosta terveeltä.

Tilanne on siis jo se, että lapsi asuu sukulaisillaan ja äidillä takana mm. osastojakso psykiatrisella, kuntoutus ja keskustelua psykologin kanssa ym.

"Hae apua" - kuulostaa hyvältä, mutta ei välttämättä sekään auta, taikoja ei ole olemassa.

Ehkä kaikkia ei vain ole tehty elämään?

Ap

Minkä sä sille voit, että olet sairas ja sairaalassa sen vuoksi? Ei kai kukaan syöpäänkään halua sairastua ja joutua sen vuoksi sairaalaan, mutta elämä on 😑

Ei mitään ihmeitä varmaan tapahdukkaan, mutta mene pienin askelin eteenpäin ja silloin kun tosi vaikeaa, niin muista että sun lapselle sä olet korvaamaton, lapsi rakastaa ehdoitta vanhempaansa. Hyviä ja kauniita hetkiä sun elämään tulevaisuudessa, pidä itsesi elossa ja tarvittaessa hae apua!

Yritä selvitä vain yhdestä päivästä kerrallaan. Itsemurha on lapselle niin iso juttu, että vaikuttaa koko loppuelämään. Lisää myös merkittävästi riskiä siihen, että lapsi aikuisena itsekin päätyy itsemurhaan.

Hei! Olen itse (nyt jo aikuinen) lapsi, jonka äiti teki itsemurhan. Olin silloin 5 vuotta. Onneksi minulla oli aikuinen, isä, joka piti minusta huolta. Asioista selviää, mutta äidin itsemurha vaikuttaa minuun varmasti jollain lailla koko elämäni ajan vaikka aikaa myöten asiaa ei ajattele yhtä usein. Voin sanoa, ettei se vaikuta lapseen hyvin.

 Voisin kertoa, mitä ajatuksia äidin itsemurha on minussa herättänyt:

- Pelko siitä, että isäkin kuolee - mihin joutuisin?

- Pelko siitä, että muutkin läheiset jättävät minut

- Välillä toive että kuolisin itsekin, niin pääsisin kysymään äidiltä miksi hän tappoi itsensä ja ylipäätään juttelemaan hänen kanssaan vielä (lapsuudessa)

- Syyllisyyden tunne (sama ehkä kuin jollain avioerolapsilla): Äidin itsemurha oli minun syytäni, jos olisin ollut parempi niin äiti olisi tykännyt minusta enemmän eikä olisi tappanut itseään.

- Tunne siitä, että kaikilla muilla lapsilla on äiti ja minulla ei ole.

- Kaikki ne hetket, jolloin äidin kuuluisi olla paikalla: Koulun alku, ylioppilaaksi pääsy... Äitienpäiväkorttien askartelu peruskoulussa oli yhtä helvettiä, sillä niihin piti aina kirjoittaa "Äidille" tai "Mummolle". Se muistutti, ettei minulla ollut kumpaakaan.

- Hyllätyksi tulemisen kokemus ja äidille anteeksi antaminen

- 18-vuotisjuhlan jälkeen sain vihdoin lukea poliisiasemalla äidin kuolemaan liittyviä asiakirjoja ja tutkintaa (Ne ovat salaisia ja lukemiselle on ikäraja 18). Se oli minulle tärkeää, koska äiti ei jättänyt viestiä - mutta tulen aina muistamaan kuvan äidin ruumiista, se oli papereiden joukossa.

- Aikuisuuteen on seurannut mukaan se, että huolestun ihmisistä helposti esim. jos heihin ei saa yhteyttä - alan aika pian ajatella, että jotain kamalaa on sattunut

- Minulla on myös ollut lapsesta asti masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia, mutta olen myös ollut onnellinen, minulla on läheisiä ja olen pian valmistumassa.

- Nyt ajattelen välillä esimerkiksi: Mitä äiti ajattelisi uravalinnoistani? Ylioppilastodistuksestani? Valitsemastani kumppanista? Olisiko hän minusta ylpeä? Olisiko isä onnellisempi, jos äiti olisi elossa? Millaisia vitsejä tekisin äidin kanssa?

- Kun teini-ikäisenä huomasin näyttäväni äidiltä, olin ihmeissäni, ylpeä, iloinen ja surullinen samaan aikaan. Katsoin vuorotellen peilikuvaani ja kuvaa äidistä ja itkin monta minuuttia.

Sinun lapsi rakastaa sinua etkä ole hänelle pettymys etkä turha. Äidin itsemurhasta on aikaa 20 vuotta. Olen tehnyt surutyön, mutta asiaa kantaa aina mukanaan ja minulla on edelleen tietyllä tavalla ikävä äitiä. Sinä olet tärkeä! Tästä viestistä tuli pidempi kuin ajattelin ja jokainen itsemurhan tehneen lapsi kokee tietysti asiat yksilöllisesti, mutta halusin tuoda esille joitain asioita. Kukaan ei voi korvata sinua lapselle.