En pääse yli kahdeksasluokkalaisen poikani surkeasta todistuksesta :(
Huono todistus ei ollut minulle mikään yllätys koska herraa ei kiinnosta enää lukeminen eikä opiskelu. Hän huutaa ja raivoaa sekä loukkaantuu pienimmistäkin asioista ja olen ollut koko lukuvuoden ajan todella huolissani hänestä muutenkin.
Aiemmin hän oli niin sanotusti kunnon poika, joka harrasti joukkueurheilua. Nyt hän istuu koko ajan koneella eikä suostu edes syömään kanssamme. Kerää vaikka pulloja ja ostaa energiajuomaa ja perunalastuja niistä saamillaan rahoilla. Käy syömässä kavereillaan, joiden luona tarjotaan pizzaa, lihapiirakoita ja pizzaburgereita. Tottakai hän on lihonut viime syksystä 20 kiloa ja raivoaa koska vaatteet eivät mahdu päälle.
Olen ehdottanut pojalle kesätöiden kysymistä ja omaehtoisen kuntoilun aloitusta mutta se on kuulemma noloa. Pojastani on mitä ilmeisimmin tulossa elämänkoululainen, joka ei saa peruskoulun päättötodistusta tällä menolla.
Kuinka tästä eteenpäin? Saanko sanoa viimeistään nyt pojalle, että hän on ajautumassa luuseriksi? Hän ei suostu menemään psykologille.
Kommentit (31)
Se mitään masentunut ole. Poikasi on teini, joka nyt käyttää energiansa aivan pieleen.
Et todellakaan hauku lastasi, sehän vielä uskoo sua.
Meillä vuosi sitten kasiluokkalainen sai joltain tubettajalta mieleenpainuvat ohjeet. Kun koulun ja kotityöt hoitaa hyvin, perheen ja kavereiden kanssa viettää aikaa, niin ei voi kellään olla ongelmia tietokoneella vietetystä ajasta.
Niinpä. Paha sanoa vastaan, kun itse tuon idean tarjoili. (Eihän me koskaan oltu asiasta sanottu ;))
Sen jälkeen kaikki on sujunut kuin tanssi. Päättötodistus numeron parempi kuin vuotta aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi alkaa olla pian myöhäistä korjata suuntaa mutta aloita nyt viimeistään niin ehkä jotain voi vielä tehdä.
Kerro, mitä voisin tehdä!
Kerrot pojalle, että jos mikään ei muutu, nyt lähtee lastensuojeluilmoitus ja hän viettää kesän ja tulevan lukuvuoden jossakin sijaiskodissa, jossa ei pelata ja syödään sitä, mitä on pöydässä tarjolla.
Tämä neuvo tulee sellaiselta, joka oli lapsena tuollaisessa tilanteessa. Ei silloin ollut pelejä eikä menty ostelemaan sipsejä ym. Mutta voin nähdä jo tulevaisuuteen: ensi talvena poika alkaa lintsata koulusta ja numerot huononevat entisestään.
Lääkäriaika kannattaa varata siksi, että suljetaan pois vakavammat sairaudet, ja poika uskoo että olet nyt tosissasi.
Vierailija kirjoitti:
Poikasi ei ole ainoa laatuaan tuossa iässä, mutta silti kannattaa olla huolestunut, ei niinkään huonosta todistuksesta, jos se on tulosta vain ns. murrosikään kuuluvasta epävakaasta tunne-elämästä.
Ensiksi, tunnetko poikasi kaverit? Tiedätkö mitä hän kaveripiirissään tekee? Onko se vain harmitonta oleskelua vai liittyykö siihen esim. päihteet tai huumeet, kannabis esim? Ovatko kaverit koskaan teillä? Jos niin ohimennen voit vaihtaa pari sanaa heidän kanssaan ihan vaikka muista asioista.
Poikasi kärsii huonosta olosta yhtä paljon kuin sinäkin. On ehkä yhtä huolestunut. Löydätkö yhtään kiitettävää asiaa pojastasi, esim. sen, että hän on sentään yöt kotona, ei hirveästi kiroile tms.? Onko jokin ominaisuus, jossa hän on hyvä? Lähde siitä liikkeelle. Ota tavoitteeksi, kurinpidon lisäksi, kiittää kolme kertaa päivässä häntä, ihan kuinka pienestä asiasta tahansa.
Lihominen ja ulkonäkö on arka paikka murrosikäiselle. Älä siitä puhu, mutta puhu fyysisestä kunnosta, elämänmuutoksesta. Onko hän kiinnostunut mistään liikuntalajista. Lähde siitä liikkeelle. Entä pojan isä, miten hän voi olla mallina pojallesi? Kuuntelisikö poika jotain ulkopuolella olevaa henkilöä paremmin kuin huolestunutta ja vihaista äitiä. Siitä tuli mieleen, että ole joskus hymyilevä itsesi ja puhu rauhallisesti asioista. Saat siitä voimaa itsellesikin. Näin olet myös helpommin lähestyttävä. Näyttele vaikka. Oletko koskaan kertonut hänelle, millainen sinä olit murrosikäisenä? Tärkeintä on, että et menetä yhteyttä poikaasi.
Hanki myös itsellesi joku ulkopuolinen auttaja, esim. voit olla yhteydessä vaikka MLL:ään.
Oma nuoreni ajautui vaikeuksiin moniksi vuosiksi ja minun olisi pitänyt osata juuri tuolloin olla enemmän valveilla. Myöhemmin kävin kaikki mahdolliset tukipaikat läpi mm. nuoreni alkoholin ja ehkä huumekokeilujenkin vuoksi. Hänellä ilmeni myös pahoja käytöshäiriöitä, joita selvitellään myöhemmin terapiassa. Taustalla mm. heikko isäsuhde. Koulun hän kuitenkin suoritti loppuun ja sai myöhemmin hyvän jatko-opiskelupaikan.
Poika ei ole esitellyt kavereitaan koska olen kuulemma nolo. Pyörii ajelemassa mopoautollaan ja ajelehtii muiden poikien kanssa. Ei ole tullut onneksi kertaakaan kotiin alkoholin, tupakan tai poltetun saunavihdan hajuisena eikä ole vaikuttanut päihtyneeltä.
Poikani on hyvä selittelemisessä. Hän on milteinpä maailmanmestari selittelemään miksi asiat menevät päin mäntyä. Sitä en ala kehumaan koska häntä pitäisi kasvattaa pikemminkin aikatauluja ymmärtäväksi ihmiseksi.
Itsehän poika siitä kärsii kun ei saa samanlaisia vaatteita kaupasta kuin muut ikäisensä. Kotona on aina tarjolla terveellistä ruokaa muttei se kelpaa enää. Peliaikoinaan hän harjoitteli kuusi kertaa viikossa mutta nykyään sekin on noloa. Isästä ei ole avuksi tässä asiassa koska hänellä ei ole aikaa.
Poikani ei suostu minnekään koulukuraattorille tai psykologille.
Pitäiskö lopettaa vapaa kasvatus ja alkaa asettamaan rajoja. Niin kauan kun lapsi on alaikäinen ja asuu kotona niin vanhemmat määrää säännöt ja piste. Nuori saa itse valita alkaako petraamaan elämässään vai jatkaako samaan malliin. Jos haluaa jatkaa valitsemallaan tiellä otat kaikki etuudet pois, viikkorahat, tietokoneet, puhelimet, ihan kaikki mikä on vanhempien rahoilla ostettu ja määrää myös tiukat kotiintuloajat sun muut, kunnes tajuaa että jos jotain haluaa niin joutuu tekeen töitä sen eteen. Kuulostaa karulta ja lapsi alkaa vihaamaan sua hetkellisesti, mutta selität että vaadit kunnon arvosanoja. Voit myös katsoa peiliin ja miettiä oletko ollut tarpeeksi kiinnostunut ja selvillä lapsesi elämästä jos kerran huono todistus tuli yllätyksenä. Huono käytös voi olla myös huomionhakua. Oletko kysellyt koulusta, läksyistä, kavereista ja vaatinut kotitöiden suorittamista?
Olinmasentunuteininä kirjoitti:
SUN POIKA ON MASENTUNUT. Joo oli pakko laittaa caps :) Älä TODELLAKAAN sano hänelle että hän on luuseri tai muuta sellaista.
Millä hoidan masennusta kun poika ei suostu psykologille eikä psykiatrille? En ole sanonut hänelle mitään luuseriudesta mutta sanoin suoraan, että petyin todistukseen.
Vierailija kirjoitti:
Se mitään masentunut ole. Poikasi on teini, joka nyt käyttää energiansa aivan pieleen.
Et todellakaan hauku lastasi, sehän vielä uskoo sua.
Meillä vuosi sitten kasiluokkalainen sai joltain tubettajalta mieleenpainuvat ohjeet. Kun koulun ja kotityöt hoitaa hyvin, perheen ja kavereiden kanssa viettää aikaa, niin ei voi kellään olla ongelmia tietokoneella vietetystä ajasta.
Niinpä. Paha sanoa vastaan, kun itse tuon idean tarjoili. (Eihän me koskaan oltu asiasta sanottu ;))
Sen jälkeen kaikki on sujunut kuin tanssi. Päättötodistus numeron parempi kuin vuotta aiemmin.
Hän katsoo YouTubesta vain englanninkielisiä videoita. Hän ei suostu katsomaan linkittämiäni videoita koska ne ovat noloja.
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö lopettaa vapaa kasvatus ja alkaa asettamaan rajoja. Niin kauan kun lapsi on alaikäinen ja asuu kotona niin vanhemmat määrää säännöt ja piste. Nuori saa itse valita alkaako petraamaan elämässään vai jatkaako samaan malliin. Jos haluaa jatkaa valitsemallaan tiellä otat kaikki etuudet pois, viikkorahat, tietokoneet, puhelimet, ihan kaikki mikä on vanhempien rahoilla ostettu ja määrää myös tiukat kotiintuloajat sun muut, kunnes tajuaa että jos jotain haluaa niin joutuu tekeen töitä sen eteen. Kuulostaa karulta ja lapsi alkaa vihaamaan sua hetkellisesti, mutta selität että vaadit kunnon arvosanoja. Voit myös katsoa peiliin ja miettiä oletko ollut tarpeeksi kiinnostunut ja selvillä lapsesi elämästä jos kerran huono todistus tuli yllätyksenä. Huono käytös voi olla myös huomionhakua. Oletko kysellyt koulusta, läksyistä, kavereista ja vaatinut kotitöiden suorittamista?
Mistä kuvittelet, että poikaa on kasvatettu vapaan kasvatuksen metodeilla?
Minulla ei ole niin suuria tuloja, että poika pelästyisi jäävänsä ilman rahaa vaikka kuinka uhkailisin. Minulla ei ole rahaa hemmotella häntä. Hän tulee kotiin sovittuina aikoina eli siitäkään ei voi hyödyttömällä puhelimen ja tietokoneen takavarikolla rangaista. Jos kaikki vanhempien rahoilla ostettu pitäisi ottaa pois niin sittenhän poika olisi alasti tonttimme ulkopuolella.
Tapojen parantaminen tulee tavallisesti oivalluksen kautta ja poika ei nyt oivalla. En saa häntä myöskään oivaltamaan pakolla.
Vierailija kirjoitti:
Mopoautoko kasiluokkalaisella?
Mikä ongelma jos poika on aloittanut koulun vuotta myöhemmin kuin muut? On syntynyt joulukuun lopussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi alkaa olla pian myöhäistä korjata suuntaa mutta aloita nyt viimeistään niin ehkä jotain voi vielä tehdä.
Kerro, mitä voisin tehdä!
Kerrot pojalle, että jos mikään ei muutu, nyt lähtee lastensuojeluilmoitus ja hän viettää kesän ja tulevan lukuvuoden jossakin sijaiskodissa, jossa ei pelata ja syödään sitä, mitä on pöydässä tarjolla.
Tämä neuvo tulee sellaiselta, joka oli lapsena tuollaisessa tilanteessa. Ei silloin ollut pelejä eikä menty ostelemaan sipsejä ym. Mutta voin nähdä jo tulevaisuuteen: ensi talvena poika alkaa lintsata koulusta ja numerot huononevat entisestään.
Lääkäriaika kannattaa varata siksi, että suljetaan pois vakavammat sairaudet, ja poika uskoo että olet nyt tosissasi.
y
Olen puhunut siitäkin vaihtoehdosta ja poika käskee tehdä ilmoituksen koska haluan päästä hänestä eroon.
Kerro, mitä voisin tehdä!