Oikeustieteilijät - minkälaisia arvosanoja saatte?
Aloitin juuri oikeustieteen sivuaineena, ja olen saanut tenteistä 2-3. Nettikeskusteluita lukiessa saa kuvan, että kaikki vetävät yliopistossa pelkkiä nelosia ja vitosia, ja kolmonen on jo huono. Silti noiden tenttieni arvosanajakaumat ovat menneet niin, että jopa puolet on hylätty, ja loput arvosanat jakautuneet ykkösiin ja kakkosiin + yksittäisiä parempia numeroita. Eli mikä oikiksessa on sellainen keskitason arvosana / mitä arvosanoja kehtaa jättää todistukseen ettei tule ihan luuserivaikutelmaa (jos kukaan sitä todistusta tulee koskaan edes vilkaisemaan...)?
Kommentit (4)
Aloitan syksyllä toisen vuoden oikeustieteen opinnot. Ensimmäisenä vuotena arvosanani ovat asteikolla 1-4, suurin osa kolmosia. Itselle sopivan opiskelutekniikan löytyminen vei aikaa, eikä niitä vitosiakaan liikaa jaella. Itse olen ollut tyytyväinen kolmoseen! Toivon kuitenkin, että lukutekniikkani parantuisi hieman ensimmäisen vuoden jälkeen, ja saisin arvosanat vastaamaan sitä työmäärää, jonka tenttiä varten teen.
Muutamat huonot arvosanat eivät haittaa. Usein työnantajat kiinnittävät eniten huomiota niiden aihepiirien arvosanoihin, jotka liittyvät läheisimmin työhön. Lisäksi omista kiinnostuksen kohteista kannattaa hankkia kohtuulliset arvosanat. Ei näytä vakuuttavalta, jos hakija kertoo olevansa innostunut tästä ja tästä, mutta niistä kursseista on huonoimmat arvosanat.
Tsemppiä opintoihin!
Riippuu paljon siitä, mitä tentissä kysytään, ja kuka kulloinkin arvostelee. Itse olen saanut hylsyjä, ykkösiä ja kakkosia, ja käynyt korottamassa arvosanoja uusissa tenteissä. Yhtään viisaampi en ole ollut, on vaan sattunut tärpit paremmin kohdalleen, tai arvostelija on ollut suopeampi. Tämä Helsingissä. Ja kolmonen on jo hyvä.
Riippuu varmaan yliopistostakin. Missä yliopistossa opiskelet?