Isovanhempien oikeus lapsenlapseen?
Luin jostain lehdestä,että tällaista lakiasetusta oli mietitty. Mun on vaikea ymmärtää, miksi. Jos isovanhemmat on ok, niin eiköhän vanhemmat anna tavata. Ajattelen, että jos eivät halua paljon yhteyttä isovanhempien kanssa, niin luultavasti siihen on jokin hyvä syy.
En siis käsitä, miksi isovanhemmilla pitäisi olla oikein _oikeus_ lapsenlapseen? Minusta vanhemmilla ainoina on oikeus päättää lapsen asioista, myös vaikuttaa pienen lapsen ihmissuhteisiin parhaaksi katsomallaan tavalla.
Kommentit (45)
Eikai kukaan vanhempi hanki lapsia isovanhempia varten. Ja toisaalta, jos isovanhempi on normaali, kannustava ja mukava koko perheelle, niin ei kait kukaan vanhempi kiellä tapaamasta. Mutta on olemassa myös alkoholisti-isovanhempia, arvostelevia, ilkeitä ja piikikkäitä isovanhempia. Pahimmillaan koutetaan rikkoa puolisoiden välejä. Semmoiset ihmissuhteet eivät ole kellekään hyväksi. Suurimpia kärsijöitä on aina lapset.
Kyllähän täällä niin monet on sitä mieltä, että isovanhemmilla on VELVOLLISUUS hoitaa lapsenlapsiaan. Oikeuksia heihin ei sitten taas ole. Mutta velvollisuus on.
Ollaan niin pahalla päällä ja loukkaantuneita, kun ne mokomat ei hoida riittävästi ja perustellaan vielä jollain muka kauniilla ajatuksella, että lapsien pitäisi saada olla mummojen ja pappojen kanssa kun se on sitä ylipolvista välittämistä ja huolenpitoa.
Ja sitten taas varsinkin ne anopit haukutaan maan rakoon. Aina ne tekee kaiken väärin.
Tähänkin keskusteluun tuotiin hyvin nopeasti se näkökulma, että jos isovanhemmilla on oikeus lapsenlapsiinsa, niin on sitten oltava myös velvollisuus.
Eli velvollisuus ottaa hoitoonsa aina kun vanhemmat haluaa ja velvollisuus maksaa kaikki mitä vanhemmat vaatii. Niinpä niin.
Siitä oikeudesta sitten ollaan kyllä eri mieltä, mutta velvollisuudesta ei. Kukahan ne rusinat pullasta oikein haluaakaan?
Kyllä se on parempi, että ne oikeudet kuin myös velvollisuudet pysyy vain siellä lasten vanhemmilla.
Joskus on kyllä niitäkin tapauksia, joissa toivoisi asian olevan toisinpäin, mutta enemmistön ehdoilla on mentävä.
Jotkut isovanhemmat eivät ymmärrä, että heidän valta päättyy siihen kun lapset perustaa oman perheen. Valitettavasti tuon kokenut, isovanhempien määräysvalta ja ylikävely. Ihmiset jotka tottuu kontrolloimaan kaikkea eivät osaa päästää irti. Meillä alkoholisti tupakoiva isovanhemmat siirsivät lapseen huonot tapansa ja ovat totisesti pitäneet kiinni oikeuksistaan samalla polkien vanhempien oikeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Eikai kukaan vanhempi hanki lapsia isovanhempia varten. Ja toisaalta, jos isovanhempi on normaali, kannustava ja mukava koko perheelle, niin ei kait kukaan vanhempi kiellä tapaamasta. Mutta on olemassa myös alkoholisti-isovanhempia, arvostelevia, ilkeitä ja piikikkäitä isovanhempia. Pahimmillaan koutetaan rikkoa puolisoiden välejä. Semmoiset ihmissuhteet eivät ole kellekään hyväksi. Suurimpia kärsijöitä on aina lapset.
Tämä on ihan totta. Surullisinta on se, että tällaiset piikikkäät mt-oireiset isovanhemmat eivät välttämättä itse edes hahmota kokonaistilannetta: eivät omaa käyttäytymistään, asennettaan, tekojaan. Minkäänlaista itsereflektiota ei ole, mutta lähes kaikki on heidän mielestään väärin omien lasten perheissä.
Eiköhän tällainen lakialoite ola vain jonkun mummon märkä uni. Vanhemmat ovat vastuussa lapsistaan ja vain vanhempien kautta, isovanhemmat voivat lunastaa oikeuden lapsenlapsien tapaamiseen.