Onko teillä miehiä, jotka kuvittelevat kotia viidentähden hotelliksi?

Toimii hyvin - suosittelen. Itse teen nelipäiväistä työviikkoa ja mies erityyppistä vuorotyötä. Lapset ovat aina kotona - meistä jompukumpi töissä, toinen kotona.



Mies tekee kotonaolleessaan ruuan, pesee pyykit, imuroi jne. Kumpikin osaa arvostaa kotityötä kun kumpikinsirtä tekee.



Mutta kumpikin arvostaa myös sitä että toinen tekee palkkatyötä sillä se se vasta rankaa on. Kyllähän kotonaolo on paljon helpompaa ja vapaampaa kuin töissä raataminen. Ainakin itse aina ajattelen hoitovapaapäiväni ja viikonloppuni vapaapäiviksi joilloin saa levätä, vaikkakin hoidan samalla kodin ja lapset.

se kodinhoito kuin palkkatyössä käyminen, ainakin joiltain osin. Ongelma piileekin siinä, että mies kuvittelee kotiin tultuaan saavansa puuhata vain omiaan, niin missäs kohtaa me äidit saamme omaa aikaa, jos jatkame sitä samaa työtä koko päivän? Mehän olemme siten töissä 24h/vrk.

Totta kai pitää saada jonkin aikaa levähtää työpäivän jälkeen, mutta jonkin verran kyllä osallistua sitten myös kodin/lastenhoitoon illalla ja viikonloppuna.

meillä tehdään kotityöt tasapuolisesti.

mies on töissä ja minä vielä kotona, ens viikolla kylläkin aloitan työt.

tietysti minä hoidan enemmän siivoamista, pyykinpesua jne.

miehelle olen jättänyt kokonaan imuroinnin, hän hoitaa sen kyllä itse.

jos ei hoida niin sitten meillä ei imuroida. tietty jos ei ehdi imuroimaan jne niin kyllä minä sen hoidan :)



lapset / lapsi on yhteisellä päätöksellä otettu vastaan ja yhdessä myös hoidetaan ja vastuu kannetaan.

sama koskee kodin hoitamista, yhdessä sinne on muutettu ja yhdessä sitä myös huolletaan ja vastuu siitä kannetaan.

meillä on.

eppuliini:

lapset / lapsi on yhteisellä päätöksellä otettu vastaan ja yhdessä myös hoidetaan ja vastuu kannetaan.

sama koskee kodin hoitamista, yhdessä sinne on muutettu ja yhdessä sitä myös huolletaan ja vastuu siitä kannetaan.

Näinhän se on, joo. Olen yrittänyt rautakangesta miehelle tuota vääntää, vaan ei mee perille. Mitä tehdä, heitänkö ulkoruokintaan, kuten tässä ehdotettiin, otanko eron liki 10 avioliittovuoden ja noin 15 vuoden yhdessäolon jälkeen vai alanko kiukuttelemaan ja mykkäkoulua pitämään? Ei oikein mikään noista hotsita. Hyvällä on yritetty ja pahalla kans. Ingenting funkar. Tää on niin tätä.

Sympatiaa. Kyllä meitäkin on, jotka on aikoinaan valinneet miehensä AIVAN muilla perusteilla, kuin mitkä nyt olisivat arkipäivän sujumisen kannalta hyviä. Itse olen mieheni tavannut nuorena ja ihastunut sosiaalisuuteen, iloisuuteen, supliikkiin ja rokki-imagoon (!). Tällä hetkellä jotkut muut määreet ehkä olis arvossaan... Mutta kyllä sitä sohvaperunaakin vaan voi rakastaa, kaikesta huolimatta.

mää käyn siis palkkatöissä, samoin kuin mies. Että meillä ei tätä kotiäitijuttua voi pitää lieventävänä asianhaarana.

eikä tunnu ymmärtävän mitä on arjen pyöritys varsinkin kun siihen kuuluu kaksi lasta.

Mietiskelinkin juuri taas että mitä tässä pitäisi tehdä mutta en vaan löydä vastausta.Toisaalta pidän siitä että kotini on minun näköinen mutta olisihan se kiva tulla kotia kun keittiö olisi siisti jne.



Mä olen ajatellut näin että minä olen kotona hoitamassa lapsia siis lapsia en miestä joten en korjaa hänen astioita enkä hänen vaatteita ja enkä oikeastaan pese hänen pyykkiä.Aika pahalta näin kuullostaa mutta tähän tää on mennyt.Minusta se korvaus mitä saan että olen kotona liittyy vain ja ainoastaan lapsii eikä meidän väliseen suhteeseen joka kyllä kaipais remonttia.Rakastan kanssa miestäni eikä minusta vaihtaminen kuullosta hyvältä .Mielummin koettaisimme tehdä suhteelle jotain.

en minäkään miestäni ole " valinnut" sen perusteella kuinka ahkerasti osallistuu koti töihin tai lapsen hoitoon :)



se olisi varmasti aika mahdotonta, tai sitten kyseessä olisi varmaankin enemmän järki liitto kuin rakkaus :)



eli rakkaudesta ollaan toisemme löydetty ja rakkaudesta yhdessä eletään.

Eli en kyllä ikinä katselisi miestä, joka ei osallistuisi yhteisiin kotitöihin tai lapsen hoitoon. Olen ottanut kokonaispaketin ja sillä selvä:) Testattu ja koulutettu. Tärkeintä on varmaan se, että mies pystyy sopeutumaan ja oppimaan, eikä pidä kiinni sohvannurkastaan.



Täytyy kyllä myöntää, että meillä on selkeä perusero sietokyvyssä. Minä en pysty katselemaan pyykkikasaa kovin kauaa tekemättä asialle jotain, mies voi olla vaikka viikon kiinnittämättä asiaan mitään huomiota.

Mutta saa välillä laiskotellakkin. Tässä onkin se ero eli jos mies ei edes tajua, että kotityöt/lapset/perhe kuuluvat tasapuolisesti myös hänelle niin ärsyttäähän se sohvalla olo!



Itse naputan ja nalkutan kyllä heti tekemättömistä vaikka ahkera mies onkin ja hoitaa lapsetkin vähintään yhtä tasapuolisesti kanssani ja se on minun tyhmyyttäni se naputtaminen!



Meillä voidaan harrastaa tasapuolisesti ja molemmat kun käydään töissä niin kyllä pitää jakaa työt. Silloin kun olin kotona niin olihan se selvää että minä tein päivän aikana tietyt askareet..pyykit, ruoka ja yleissiisteys ja kyllähän se raskaalta tuntui välillä ja otti päähän mutta mies oli myös päivät töissä eikä suinkaan laiskottelemassa vain jossain poissa kotoa! Illalla kun hän tuli kotiin minä lähdin omille asioilleni ja kauppareissulle/harrastukseen ja kävin hetken tuulettumassa. Näin meillä tehdään vieläkin jos vapaapäivää on viettänyt mies lasten kanssa hoitanut ruoat, pyykit yms. päviän aikana tarvittavat niin kun minä tulen kotiin voi hän lähteä tarvittaessa harrastuksiin tms..



En voisi sietää miestä joka minun pitäisi täysin passata ja palvella ja vain minä tekisin kodissamme kaikki yhteiset asiat!

Meillä mies tekee kyllä ahkerasti tärkeitä hommia myös (kaikki " miesten hommat" , mitä isoon omakotitaloon kuuluu ja siivoaa sotkunsa), mutta yleensä pyykit, ruoanlaitot ja lasten tavaroiden ylläpito kuuluu mulle. Siivous on yhteinen jobi ollut aina tyylillä: " mies imuroi, minä luuttuan" . Olen tällä hetkellä kotona kahden pienen (2v3kk + 3kk) kanssa ja siivous on aiheuttanut viime aikoina hampaiden kiristelyä. Yleensä ulkoilen vauvan nukkuma-ajat esikoisen kanssa, joten siivousaika on päivän aikana hyvin kortilla. Toki pystyn sotkuni siivoamaan, mutta koko talon imurointi ja pesu on aika mahdotonta yksin lasten kanssa. Ollaan toistaiseksi siivottu joku arki-ilta hampaita kiristellen. Eilen illalla päätettiin pitkän harkinnan jälkeen, että tilataan kotiin siivouspalvelu. Tulevat tekemään kartoituksen ylihuomenna ja minä olen jo satavarma, että se otetaan ainakin puoleksi vuodeksi.



Nyt kun olen ystävieni kanssa jutellut, on käynyt ilmi, että todella usealla on siivouspalvelu käynyt jo vuosikaudet. Siitä ei vaan pahemmin ole puhuttu kuin kysyttäessä. Ajateltiin miehen kanssa, että siivouksen hinta on pieni hinta omasta mielenrauhasta ja vapaa-ajasta. Puhumattakaan avioeron välttämisestä ;-).



Mitä tulee tuohon " sinä hoidat, kun olet kotona" - tiedän tunteen! Meillä mies kyllä lopetti kommentointinsa, kun olin näiden kahden kanssa muutaman päivän yksin. Itselläni on melko vaativa työ tuolla työmaailmassakin, niin täytyy todeta, että tämä kotihärdelli on toki omalla tavallaan rennompaa, mutta taas toiselta kantilta paljon raskaampaa. Erityisesti toisen lapsen tuleminen kuvioihin on ainakin meillä aiheuttanut työmäärään tuplaantumisen, vaikka joku väitti joskus, että " kyllä toinen menee siinä missä yksikin" . Ehkä myöhemmin, mutta toistaiseksi on kädet täynnä töitä. Nytkin netissä vaan siksi, kun ulkona oli aamulla liian kova pakkanen ulkoiluun ja leikitään esikoisen kanssa sisällä.

nimittäin minun miestäni ei kiusaa tipan tippaa vaikka ois mikä kaaos ja pyykit pesemättä ja ruuat laittamatta. Tässä on ollutkin aikasemmin meidän onglema, minä pidän siitä että on siistiä ja haluan ikään kuin saada arjen kivasti rullaamaan jne. Mies taas viihtyy vallan mainiosti vaikka ei ois kuukauteen siivottu ja kaikki olis mullin mallin. Olen kokeillut kauan se kattelee yhtä jos toista. Siinä vaiheessa kun kalsarit loppuu kaapista niin sanoo " pitäis vissiin pestä pyykkiä" . Jos sanon että pesepä vaan niin kyllä se sinne menee ja huutelee sitten että mitäs nappeja kuuluu painaa. Vähän sama että kun astiat loppuu kaapista niin rupeaisi harkitsemaan tiskikoneen käynnistystä. Sotkusta, jos rupeaa suunnilleen koko päivän ruokalista löytymään lattialta niin vähän siivoo.



Eli ei kyllä ole koskaan mulle valittanut ja nyt on ehkä kolmannen lapsen aikana ymmärtänyt että kun hän tulee töistä niin siitä alkaa aika kun meidän PITÄISI tasapuolisesti tehdä kotityöt ja hoitaa lapset. Paljon mustakin on kiinni eli teen niin paljon itse kun en jaksa olla neuvomassa. Mutta nyt olen huomannut että jos asiallisesti sanon että mun pitää nyt mennä koneelle omille asioille että alotapa ruoka ja ruoki vauva jne niin tekee ihan mukisematta. Vielä kun kotitöissä tulis vähän tuota oma-alottteisuutta, lasten kanssa touhuu kyllä paljon.