Eipä nuo oppimisvaikeudet välttämättä periydy.

Ominaisuuksia voi mennä sukupolvien yli. Esimerkiksi itse olen musikaalisesti täysin lahjaton, kuten miehenikin. Mutta molemmat poikani ovat musikaalisia. En osannut ohjata heitä musiikin pariin, ennen kuin koulusta tuli palautetta, että soittamiseen tuntuu olevan lahjoja ja kannattaisi kotiin hommata kitara tai tai joku muu soitin. Siitä se sitten alkoi. Mutta perimä on voimakas, isäni suku on todella musikaalista ja samoin mieheni suvussa on todella musikaalista sakkia. Kävi vain niin, että mieheni peri epämusikaalisuutensa isältään ja minä äidiltäni. Mutta geenit kuitenkin menivät kohdalleen poikien kohdalla. Samoin oppimisvaikeuksia voi tulla kelle vaan, kuten kuusi laudaturia kirjoittaneen serkkuni poika ei kyennyt lukiota käymään. 

Luojan kiitos eivät periydy. - Ja vaikka hieman perityisivätkin niin minuta perintötekijöitä on ikävää korostaa, kovinkaan paljon. Toki niilläkin on varmasti sijansa, mutta uskoakseni suurempi merkitys on sillä, miten oppimiseen ja koulunkäyntiin suhtaudutaan muutoin. Parina esimerkkinä, kun lapselle usein sanotaan, että ei "pakkoruotsia" kannata opiskella koska se on typerää kun "pakkoruotsia" ei kukaan tarvitse oikeasti, Isä mainitsee säännöllisesti, kuinka tytär on matikassa perinyt äitinnsä huonon matikka pään ja äiti muistutaa poikaansa, joka kerta kuulessaan ulkomaan uutisia, kuinka historia ei opeta meille mitään kun edelleen soditaan, biologia on turhaa kaikille kun ilmastolämpenee.  niin onko ihme jos lapsi omaksuu asenteen, että oikeastaan ihan sama pärjääkö hän koulussa. - Kukaan ei ole kiinnostunut siitä, mitä hän siellä tekee, miksi vaivautua tai mistä saada innostusta oppimiseen?    

Ei välttämättä, useammin se on asenne joka periytyy.