En halua enää toista lasta

Samoin oli meillä. Lapsi on nyt 18 ja ollaan erittäin onnellisia.

Teet vain selväksi, että et halua toista lasta. Sanot myös, ettet usko että mielesi koskaan muuttuu.

Kaksi lasta on kolminkertainen työmäärä ensimmäisten vuosien aikana, se kannattaa tiedostaa. Sisarusten seura toisilleen kompensoi tosin sitten myöhemmin, leikkivät yhdessä eivätkä vaadi jatkuvaa huomiota vanhemmiltaan. Mutta alkuvuosina kahden pienen lapsen kanssa elämä on todella raskasta.

Kohtalotoverini! Täällä ihan samoin, mies ei ota kuuleviin korviinsa minun haluamistani pitäytyä yhdessä lapsessa vaan panee sen oikuttelun piikkiin. Meillä tämä yksi on niin helppo etten halua riskeerata. Tämä on musertavaa.. mies unelmoi varsinaisesta suurperheestä ja minä tällaisesta miniperheestä.. mies on loistava isä mutta minä haluan tehdä muutakin elämälläni kun hoitaa lapsia. Nyt se on mahdollista. Olen jo saanut tavallaan kaiken.

Yksi lapsi on yksinäinen.

T 19v joka on ainut lapsi, ja leikkii edelleen ajatuksella millaista olisi ollut olla sisar.

En minäkään tee toista. Yhdessä on jaksamista tarpeeksi, vaikka on ns. helppo lapsi. Olen todella introvertti luonne ja minulle on tosi raskasta, että en saa olla hetkeäkään yksin vaan koko ajan joku hyppimässä päälle tai vaatimassa jotain tai jota ylipäänsä pitää ajatella.

Neloselle: Alun perin ajatus oli kahdesta lapsesta, että olisi seuraa. Mutta tajusin vasta lapsen saamisen jälkeen kuinka huonosti jaksan valvomisia ym. En pysty siihen toiste enää. Ihannehan olisi sitten, että mies tekisi sen sisaruksen jonkun toisen kanssa, joka jaksaa. Se on tietty "vain" puolikas, mutta edes jotain. Etenkin kun mies toista haluaa.

Olen pitänyt itseäni enemmän ulospäin suuntautuneena. Tajusin introverttiyteni vasta, kun huomasin miten reagoin lapseen. Kaipaisin vaan niin omaa rauhaa välillä. Sitä ei lapsen kanssa juuri saa. Ja kun haluan antaa kuitenkin lapselle hyvät eväät (touhuta kanssaan, ulkoilla jne), niin joudun panostamaan siihen paljon. Ajatus siitä, että pitää touhuta kahden kanssa on musertava.

Uskon, että yhdenkin kanssa helpottaa ajan kanssa, ilman sisarustakin. Etenkin jos nyt jaksan panostaa siihen, että muodostaisi suhteita toisiin lapsiin. Yhden kanssa ei tarvitse selvitellä ainakaan sisarusriitoja.

6 oli ap..

Ei kai sitä tarvitse vielä päättää. Katso rauhassa miltä asia alkaa tuntua. Toisille voi hyvin sopia pitkä ikäero, jolloin on tosi helppoa lasten kanssa.

Meillä on toisaalta kaksi leikki-ikäistä lasta, 2v ikäerolla. Minä en jaksaisi yhtä lasta, koska nyt nuo kaksi leikkivät niin paljon yhdessä, että minä saan tehdä rauhassa omia juttuja. Jos jompi kumpi on poissa, niin menee hermo kun lapsi on koko ajan puntissa kiinni. Minä ihmettelen miten jaksavat he, joilla on yksi lapsi!

Olen ikionnellinen näistä kahdesta. :-)

Voisitteko sopia että mies hoitaa valvomiset ja jää lapsen kanssa sitten vanhempainvapaalle ja sinä palaat töihin?

Se on paljon helpompaa siinä vaiheessa kun heistä on toisilleen seuraa.

Minä, minä, minä, minä. Pitäiskö ottaa huomioon kokonaisuus eikä vain itseään?

Ei ole kaksi lasta ollut missään vaiheessa raskasta. Toki valvominen on väsyttävää ja välillä on pinna kireällä, mutta en vaihtais mihinkään.

Kannattaa jutella vakavasti miehen kanssa ja kertoa miltä itsestään tuntuu. Yksi vaihtoehto tosiaan, että mies ottaa päävastuun lastenhoidosta ja järjestää sulle omaa aikaa. Se että ehdotat miehellesi toisen lapsen tekoa jonkun toisen kanssa kuulostaa toosi huonolta idealta.

Mies jäi edellisen kanssa pitkin hampain kun lapsi oli 7 kuukauden ikäinen. Ja jos tekisin lapsen, haluaisin kuitenkin imettää ja olla läsnä, vaikka se olisi rankkaa. Kuitenkaan oma mieli ei anna periksi itsekkäistä syistä jättää esim imettämättä, niin mieluummin jätän sen toisen tekemättä. Olen vielä niin herkkäuninen ja mies sikeäuninen, niin vaikka kuinka sopisimme, että mies herää, heräisin kuitenkin. Nykyinen on nyt 2v ja herää edelleen sen kerran yössä vähintään ja välillä kestää saada unta uudelleen. Se, että mahdollisesti kaksi vuotta pitäisi taas heräillä on kamala. Saati että olisi koliikkia tms. Tai että minun pitäisi kaksi vuotta nukkua eri huoneessa, että saan uneni on mahdoton.

Asiaa ei tietty ole pakko päättää nyt, mutta entä jos viiden vuodenkaan päästä en ole muuttanut mieltäni? Mieskö odottaa ja hukkaa aikaansa?

Toisaalta mietin, että onhan siinä lapsen saamisessa paljon hyvääkin ja ihanaa. Mutten vain kestä sitä valvomista yhtään.. Oikeastaan hieman suruttaa kaikkien puolesta. En tiedä sitten keksinkö vain tekosyytä erota ja onko tämä lapsiasia se todellinen syy. Ajatukset ovat kyllä loppujen lopuksi pahasti ristissä. Ehkä jos mies kävisi päivätyössä, ettei minun tarvitsisi joka toinen viikko hoitaa kaikkea täysin yksin ja joka toinen viikko puoliksi.. Ehkä ehkä ehkä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa jutella vakavasti miehen kanssa ja kertoa miltä itsestään tuntuu. Yksi vaihtoehto tosiaan, että mies ottaa päävastuun lastenhoidosta ja järjestää sulle omaa aikaa. Se että ehdotat miehellesi toisen lapsen tekoa jonkun toisen kanssa kuulostaa toosi huonolta idealta.

Se siis edellyttäisi eroa. Että eroaisimme ja mies saisi etsiä ihmisen, jonka kanssa saisi elää unelmaansa. Ostaa sen talon maalta, jonka haluaa (mitä minä en halua), tehdä toisen lapsen..

11: Mikä sinun ehdotuksesi sitten olisi? Että teen miehen toiveesta toisen lapsen ja olen mielipuolinen raunio, joka ei jaksa olla hyvä äiti ensimmäisellekään? Mies joutui parikin kertaa ajamaan ensimmäisen ollessa pieni kesken työpäivän kotiin, kun en jaksanut kuunnella huutoa tai saanut lasta nukkumaan ja pelkäsin että sekoan täysin. Koskaan en mitään tehnyt, mutta pelkäsin kovasti. Onneksi mies pystyi tulemaan kotiin. Tällaisenko ihmisen pitäisi tehdä toinen lapsi vielä päälle? Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä, minä, minä, minä. Pitäiskö ottaa huomioon kokonaisuus eikä vain itseään?

Että ehkäpä otan huomioon nimenomaan ne muut ihmiset sillä etten tee toista, enkä itsekkäästi tee lasta koska se on niin söpö, mutten jaksaisi sellaista hoitaa? Mikä pohja elämälle se on?

Anteeksi vain, mutta hermostuin (mikä taisi olla tuon kirjoittajan tarkoituskin). Ap

Minä olen kanssa todella onnellinen kahdesta lapsestani ja siitä että olen tehnyt ne pienellä ikäerolla. Ovat niin ihana parivaljakko ja todella tärkeitä toisilleen. Olen monesti miettinyt että onneksi teimme näin tai olisi jäänyt tämä kokematta niin meiltä kuin  lapsilta.  Myönnän että varsinkin alku oli rankkaa, mutta kait ne kuuluisat hormoonit autttoi. Toinen lapsi oli kyllä helpompi kun ensnmäinen josta kyllä kiitän esikoista joka järjesti niin paljon viihdykettä ettei tarvonnit kiukutella tylsyyttä. Nyt vaan toivon että lapsien suhtautuminen toisiinsa pysyy noin hyvänä mitä on nyt. Ovat vielä pieniä. Kolmatta en jaksaisi tähän samaan putkeen.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kanssa todella onnellinen kahdesta lapsestani ja siitä että olen tehnyt ne pienellä ikäerolla. Ovat niin ihana parivaljakko ja todella tärkeitä toisilleen. Olen monesti miettinyt että onneksi teimme näin tai olisi jäänyt tämä kokematta niin meiltä kuin  lapsilta.  Myönnän että varsinkin alku oli rankkaa, mutta kait ne kuuluisat hormoonit autttoi. Toinen lapsi oli kyllä helpompi kun ensnmäinen josta kyllä kiitän esikoista joka järjesti niin paljon viihdykettä ettei tarvonnit kiukutella tylsyyttä. Nyt vaan toivon että lapsien suhtautuminen toisiinsa pysyy noin hyvänä mitä on nyt. Ovat vielä pieniä. Kolmatta en jaksaisi tähän samaan putkeen.

Toisille ne hormonit tuntuvat toimivan. Minä jouduin jo raskausaikana lähtemään keskustelemaan psykiatriselle, koska minusta ne hormonit eivät tehneet seesteistä touhuajaa, vaan täysin vetämättömän, ahdistuneen ja kaikesta järjettömästi raivoavan. Ero oli lähellä jo ennen kuin lapsi syntyi. Pahin laantui synnytykseen, mutta sitten tuli kaikki muu. Kaksi vuotta takana ja vieläkään ei nukuta täysiä öitä. En pysty tähän enää uudestaan.

Pakko ei ole toista lasta missään nimessä tehdä. Se on ehdottomasti sinun oma päätös. Miehenkin tulisi se ymmärtää.

Minäkin olin raivotar raskauksien ajan. Oli joitain seesteisiäkin aikoja, mutta useimmiten saatoin raivostua ihan mitättömistäkin asioista. Ihme että mies kesti minua. Synnytyksen jälkeen hormonit tasoittui.