En halua enää toista lasta

Meille tuli ensimmäisen mieheni kanssa ero tuosta syystä. Minä tiesin, että yhteen jää, kun suurperheestä haaveilevaa miestä ei käytännön lapsenhoito napannut. Painostus toiseen lapseen oli kovaa ja se oli uuvuttavaa.

Eron jälkeen löysin nykyisen puolisoni, joka on vela, mutta vallan hyvä kasvatti-isä ainokaiselleni. On ollut paljon helpompaa, kun molemmilla on sama käsitys lapsiluvusta. Nyt se ainokainen on jo aikuistumassa ja uusi elämänvaihe edessä :)

Vierailija kirjoitti:

Pakko ei ole toista lasta missään nimessä tehdä. Se on ehdottomasti sinun oma päätös. Miehenkin tulisi se ymmärtää.

Ymmörtää varmasti että saan itse päättää. Hän ehkä uskoo minun muuttavan mieleni. Pelottaa ajatus, että hän hukkaa aikaansa minun kanssani odottaessaan sitä.

Mies ei suostu keskustelemaan asiasta rauhallisesti vaan hermostuu, sanoo että miksi lannistan häntä. Mutta kun se nyt on totuus. En tahdo enää tulla raskaaksi ja sen haluan varmistaa käyttämällä ehkäisyä, mutta kun siitäkin suututaan. Hän joutuu raivon partaalle jo nyt jos 1-vuotiaamme itkee jostain syystä vähän pidempään ja näkyvää syytä ei löydy. Hänhän tulisi hulluksi useamman kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mies ei suostu keskustelemaan asiasta rauhallisesti vaan hermostuu, sanoo että miksi lannistan häntä. Mutta kun se nyt on totuus. En tahdo enää tulla raskaaksi ja sen haluan varmistaa käyttämällä ehkäisyä, mutta kun siitäkin suututaan. Hän joutuu raivon partaalle jo nyt jos 1-vuotiaamme itkee jostain syystä vähän pidempään ja näkyvää syytä ei löydy. Hänhän tulisi hulluksi useamman kanssa.

Tätä minä en kerta kaikkiaan ymmärrä monissa useita lapsia haluavissa miehissä. Lapsia sen kuin mangutaan lisää, vaikka yhdenkään kanssa ei hermo tahdo kestää. Ilmeisesti kuvittelevat, että kyllä vaimo ne hoitaa, kun on kerta hoitanut ensimmäisenkin. Lisäksi tuo, että asiasta ei pysty edes keskustelemaan menettämättä malttiaan, on mielestäni sekin selkeä hälytysmerkki.

Minä seurustelin kerran lapsia haluavan miehen kanssa, jolla oli selkeitä vihanhallintaongelmia, taipumusta joustamattomaan ja mustavalkoiseen ajatteluun ja jatkuva pelko persiissä siitä, että tulee "nolatuksi", jos minä esim. nauroin julkisella paikalla kovaan ääneen. Paras oli se, kun mies oli työnsä yhteydessä ollut katsomassa musiikkiopiston oppilaiden kevätkonserttia ja tuli sen jälkeen kotiin kiukusta pihisten. Kuulemma oli ollut aivan kammottavaa kuultavaa ja että hän ei ymmärrä, kuinka kukaan vanhempi viitsii mennä katsomaan sellaista piipitystä. Sanoi vielä, että hän häpeäisi silmät päästään, jos olisi oma lapsi kyseessä ja antaisi kotona kyllä tämän kuulla kunniansa.

Siitä huolimatta minun olisi pitänyt tehdä hänelle lapsia, koska se olisi niin "suloista" ja "romanttista". Kieltäydyin kunniasta ja potkaisin jätkän pellolle. Jälkeenpäin olen joskus miettinyt, oliko kyse narsismista vai yksinkertaisesti vain kypsymättömyydestä ja ehdottomuudesta (olimme molemmat vasta parikymppisiä noihin aikoihin). Tämän jälkeen olen pysynyt turvallisen välimatkan päässä miehistä, jotka romantisoivat lastentekoa.

vähä ohi juttu tulossa, mutta pakko jakaa.

itselle riittää nämä kaksi. äitini tosin jaksaa aina muistuttaa, kuinka kannattaisi vielä kolmas tehdä(sillai leikillisesti tosin, ettei nyt ihan aidosti oo pakottamassa, vaikka tykkäisikin) lapset siis nyt kohta 4 ja 2. olin sitten yökylässä niiden kanssa ja käytiin autolla puistossa. siellä tuli sitten lapsilla jotain peruskänää, isompi kiusasi niin, että vein sen sitten autoon, jumalaton raivari. sitten lähdettiinkin jo kaikki, pienempikään ei sitten halunnut autoon, saatananmoinen raivari, hiki valui kun laitoin sitä istuimeen, (aika haastavaa yhdellä kädellä, koska toisella jouduin pidellä poikaa istuimessa, kun valui jatkuvasti makaroonina alaspäin huitoen ja potkien)

siinä sitten ajeltiin kotiinpäin, molemmat huusi kurkku suorana koko matkan, niin käännyin oikeen hyväntuulisesti äitiini päin ja kysyin, että no, tähänkö vielä kolmas :D tyytyi sanomaan, että joo älä vaan tee :D

Vierailija kirjoitti:

Yksi lapsi on yksinäinen.

T 19v joka on ainut lapsi, ja leikkii edelleen ajatuksella millaista olisi ollut olla sisar.

Ei ne sisarukset läheskään aina ole ystäviä keskenään. Minä olin 3 vuotta veljeä nuorempi ja veli ei 10-vuotispäivänsä jälkeen huolinut minua edes huoneeseensa. Minä olin hänestä pelkkä riesa. Kun äiti ei kuullut, hän haukkui ja yleisin kommentti oli: "Häivy siitä!". Uskomattoman typerä veli! Eikä vaivautunut tulemaan edes minun yo-juhliini. Opiskeli silloin eri paikkakunnalla ja sanoi, että hän ei minun juhlieni takia ala pukea pukua tai maksella bussilippuja. Kostoksi en sitten kutsunut veljeä häihini.

Meillä on yksi lapsi ja olen ollut tähän kyllä tosi tyytyväinen. Yöheräämisiä oli ensimmäiset kolme vuotta, mutta ne ei olleet minulle pahoja kun pystyin nukahtamaan nopeasti imetyksen jälkeen. Siinä vaiheessa kun lapsi oli parivuotias, imetyksiä oli vielä 5-8 yössä, mutta ne harvenivat siitä sitten hiljalleen.

En näe mitään pahaa siinä, että jos kokee omien resurssien riittävän yhteen lapseen, että tyytyy sitten siihen yhteen eikä lähde väkisellä suorittamaan sitä kahden lapsen ihannetta. Ihmisillä on kuitenkin rajatusti aikaa ja voimavaroja. Kun on vain yksi lapsi, ei tarvitse koskaan jäädä pois koulun joulu- tai kevätjuhlasta eikä tarvitse arpoa, mihin vanhempainiltaan osallistuu. Useamman lapsen vanhemmat säntäilevät aina juhlasta ja vanhempainillasta toiseen, koska väkisinkin ne menee päällekkäin ja lapset saattaa olla ihan eri kouluissakin.

Etukäteen ei voi tietää, leikkivätkö lapset somasti yhdessä, vai onko se jatkuvaa tappelua. Minä tappelin omien veljieni kanssa ihan jatkuvasti, eikä se ollut mitään pientä kinastelua vaan ihan rajua lyömistä, potkimista ja toisen pään hakkaamista seinään. Kun heikompi alkoi itkeä, toiset heiluttivat käsiään kuin kapellimestarit. Kuka haluaa sellaisen lapsuuden omalle lapselleen? Tai olla jatkuvasti setvimässä niitä lasten riitoja ja tappeluita? 

Vierailija kirjoitti:

Mies ei suostu keskustelemaan asiasta rauhallisesti vaan hermostuu, sanoo että miksi lannistan häntä. Mutta kun se nyt on totuus. En tahdo enää tulla raskaaksi ja sen haluan varmistaa käyttämällä ehkäisyä, mutta kun siitäkin suututaan. Hän joutuu raivon partaalle jo nyt jos 1-vuotiaamme itkee jostain syystä vähän pidempään ja näkyvää syytä ei löydy. Hänhän tulisi hulluksi useamman kanssa.

Meillä mies tahtoisi myös toisen lapsen ja niin minäkin, mutta salaa. En jaksaisi taas miehen huutoa ja kitinää vauva-aikana, joten valehtelen, etten halua lisää lapsia.

Jos tiedostat, ettet jaksa toista lasta, älä missään nimessä tee toista. 

Itse olen sellaisen äidin lapsi, joka ei olisi jaksanut kuin yhden mutta teki sukunsa tai miehensä painostuksesta kolme. Hän kuulemma olisi ollut itsekäs, jos olisi tehnyt vain yhden. Olen numero 2. 

Äiti purki kiukkunsa ja turhautumisensa lapsiin 2 ja 3. Tuli selväksi, että olimme pilanneet hänen elämänsä. Kuulin usein lauseen: jos teitä kahta ei olisi, meillä olisi rahaa matkustella jne. Olen koko ikäni ihmetellyt, miksi he tekivät enemmän kuin yhden. 

Eli jos mies tai/ja suku painostaa varsinkin itsekkyys-argumentilla ja sen edessä taipuu, saattaa tiedostamatta sitä itse yhtään olla todella v-mäinen myöhemmille lapsille.

Vierailija kirjoitti:

En minäkään tee toista. Yhdessä on jaksamista tarpeeksi, vaikka on ns. helppo lapsi. Olen todella introvertti luonne ja minulle on tosi raskasta, että en saa olla hetkeäkään yksin vaan koko ajan joku hyppimässä päälle tai vaatimassa jotain tai jota ylipäänsä pitää ajatella.

Sama