Onko yksinäinen mies omituinen hyypiö?

Kyllä minua surettaa yksinäisten ihmisten kohtalo. Ei tämä meidän aikakauden yksinäisyys-ilmiö mitään sellaista ole, josta ollaan ylpeitä. Ja kyllä yritän tehdä oman osuuteni siitä, että pystyisin edes joidenkin yksinäisten läheisteni elämään tuomaan jotain iloa.

Mutta niin vain minunkin kokemukseni on se, että yksinäisissä on ihmisiä, jotka ovat yksinäisiä ihan syystä. En sano, että se syy olisi heidän itsensä. Sillä taustalla voi olla esimerkiksi vaikka miten ongelmallinen lapsuus. Mutta ei ole myöskään oikein syyllistää muita siitä, että eivät onnistu poistamaan jonkun toisen ihmisen yksinäisyyttä.

Minä ystävystyin muutama vuosi sitten ihmisen kanssa, jolla ei ollut yhtään ystävää. Sitkeästi olen luonut ystävyyttä meidän välillemme. Mutta ei tämä mikään helppo ihmissuhde ole ollut. Tuo ihminen kiukuttelee minulle - joskus ihan kohtuuttomastikin. On mielialaltaan ailahteleva ja voi mennä vuosikin, ettei hyvää päivää ole. Hän ei ole ikinä yhtään kertaa kysynyt mitä minulle kuuluu. Vuorovaikutus on muutenkin puutteellista. Ei hän tietenkään tahallaan ole vaikea. Mutta on aivan selvää, että syy ystävättömyyteen on hänen raskaassa käytöksessään.

Minulla on poika, joka on yksinäinen ja kotona viihtyvä. Johtuu parista muutosta ja isän pitkistä työreissuista toden näköisesti.

Poika ei ole mikään "hyypiö" vaan em. asioiden takia itsetunto on hiukan alhaalla ja isän ollessa poissa pitkiä aikoja, jäänyt isän läsnäoloa vaille.

Kuitenkin poika on pitkä, vaalea ja komeakin poika sekä tunnollinen niissä tekemisissään mihin on sitoutunut. Opiskelut kestää hiukan, mutta menee eteenpäin.

Olen varma, että tämäntyyppisistä miehistä aidolla rakkaudella moni nainen saa elämän mittaisen kumppanin. Tällaiset ihmiset eivät pelleile rakkauden kanssa, kun joku sitä heille aidosti suo.

Miesten on helpompi saada kavereita eli voi se vähän ihmetyttää.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on poika, joka on yksinäinen ja kotona viihtyvä. Johtuu parista muutosta ja isän pitkistä työreissuista toden näköisesti.

Poika ei ole mikään "hyypiö" vaan em. asioiden takia itsetunto on hiukan alhaalla ja isän ollessa poissa pitkiä aikoja, jäänyt isän läsnäoloa vaille.

Kuitenkin poika on pitkä, vaalea ja komeakin poika sekä tunnollinen niissä tekemisissään mihin on sitoutunut. Opiskelut kestää hiukan, mutta menee eteenpäin.

Olen varma, että tämäntyyppisistä miehistä aidolla rakkaudella moni nainen saa elämän mittaisen kumppanin. Tällaiset ihmiset eivät pelleile rakkauden kanssa, kun joku sitä heille aidosti suo.

Pahin asia mitä pojalle voi tehdä on kasvattaa ilman isää. Mulla ei ollut isää ja koko elämä on ollut ilman suuntaa. Teininä isä hahmoa hain ryyppy ja huumeremmeistä

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se kaverien puuttuminen kertoo paljon ihmisestä ja mietityttää heti pärjääkö hän yleensäkään muiden kanssa. Oli sitten mies tai nainen. Usein yksinäisessä on jotakin niin omituista ja luotaantyöntävää, että häneen ei edes tee mieli tutustua. Ja koska jokainen varmasti etsii vähän kaltaistaan, ei ainakaan minua kiinnosta yksinäiset erakot, vaan pidän normaaleista ja sosiaalisista ihmisistä.

Olipa tosi härskiä itsensä korottamista, tunnetko nyt olosi hienoksi ja normaaliksi kun on vähän saanut mollata yksinäisiä erakoita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on poika, joka on yksinäinen ja kotona viihtyvä. Johtuu parista muutosta ja isän pitkistä työreissuista toden näköisesti.

Poika ei ole mikään "hyypiö" vaan em. asioiden takia itsetunto on hiukan alhaalla ja isän ollessa poissa pitkiä aikoja, jäänyt isän läsnäoloa vaille.

Kuitenkin poika on pitkä, vaalea ja komeakin poika sekä tunnollinen niissä tekemisissään mihin on sitoutunut. Opiskelut kestää hiukan, mutta menee eteenpäin.

Olen varma, että tämäntyyppisistä miehistä aidolla rakkaudella moni nainen saa elämän mittaisen kumppanin. Tällaiset ihmiset eivät pelleile rakkauden kanssa, kun joku sitä heille aidosti suo.

Pahin asia mitä pojalle voi tehdä on kasvattaa ilman isää. Mulla ei ollut isää ja koko elämä on ollut ilman suuntaa. Teininä isä hahmoa hain ryyppy ja huumeremmeistä

Isä on nyt enemmän huomattavasti enemmän läsnä kuin n. vuosi sitten ja pystyy olemaan kotona n. 150 pv vuoden aikana. Poika ei juuri käytä alkoholia, joten se puoli on ainakin nyt kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se kaverien puuttuminen kertoo paljon ihmisestä ja mietityttää heti pärjääkö hän yleensäkään muiden kanssa. Oli sitten mies tai nainen. Usein yksinäisessä on jotakin niin omituista ja luotaantyöntävää, että häneen ei edes tee mieli tutustua. Ja koska jokainen varmasti etsii vähän kaltaistaan, ei ainakaan minua kiinnosta yksinäiset erakot, vaan pidän normaaleista ja sosiaalisista ihmisistä.

Olipa tosi härskiä itsensä korottamista, tunnetko nyt olosi hienoksi ja normaaliksi kun on vähän saanut mollata yksinäisiä erakoita?

En minä lukenut tuota mollaamisena. Vaan ihan vain tekstinä, jossa todettiin asiat.

Kyllä ihmisellä herranenaika sentään on oikeus yksin olla jos haluaa sitä.

En ylipäätään kiinnitä huomiota.

Hyypiöt jotka häiriköivät asia erikseen.

Mutta siis jos joku mies elää yksin eikä ketään vahtaile niin mitä se muille kuuluu.

Mistä toisen ihmisen luonteen tietää, turha sääliä. Tuollainen kuvitelma, että kaikki viihtyvät laumassa kaakottaen on väärä.

Jotkut ihmiset haluavat elää ennemmin yksin.

Mä en ainakaan pidä yksinäisiä miehiä omituisina hyypiöinä. Monet yksinäiset miehet ovat pidempään tutustuttaessa osoittautuneet herkiksi, fiksuiksi ja toisen huomioon ottaviksi ihmisiksi.

T. parikymppinen nainen

Kuka viitsii edes pohtia kuka on ns. hyypiö ja kuka ei ole hyypiö.

Niinpä. Hain kumppania netistä. Tapasin aika erakoksi paljastuneen introvertin miehen. Mietin alun tutustumisen jälkeen: jipiii! Vihdoinkin joku tasainen, järkevä ja maanläheinen tyyppi joka ei vongu kaikenmaailman kissanristiäisiin. Nyt yhdessä vajaa vuosi. Oma ikä 43v., mies 47v.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se kaverien puuttuminen kertoo paljon ihmisestä ja mietityttää heti pärjääkö hän yleensäkään muiden kanssa. Oli sitten mies tai nainen. Usein yksinäisessä on jotakin niin omituista ja luotaantyöntävää, että häneen ei edes tee mieli tutustua. Ja koska jokainen varmasti etsii vähän kaltaistaan, ei ainakaan minua kiinnosta yksinäiset erakot, vaan pidän normaaleista ja sosiaalisista ihmisistä.

Yksinäinen voi olla myös, jos ei halua tai viitsi olla tekemisissä vanhojen ystäviensä kanssa. Vaikka voisi olla, jos haluaisi. Periaatteessa on ystäviä, mutta jos ajanvietto heidän kanssaan ei paljon kiinnosta, niin voi mielestäni myös sanoa, ettei niitä oikeastaan ole. Viime vuonna olin päättänyt olla enemmän heidän kanssaan, ja niin olinkin. Oli tapahtumia, synttäreitä, muita juhlia. Leffaa, ravintolailtaa jne. Tänä vuonna en luultavasti näe kun muutaman kerran.

Eli joskus kyse ei ole pärjäämisestä, haluttavuudesta, vaan kiinnostuksesta. 

Siinä olet ehkä oikeassa, että useimmat etsivät vähän kaltaisiaan. Sosiaalisia on helpompi löytää, ja niihin on helpompi tutustua. Itsekin jaksan feikata kiinnostusta, henkilöön ja sosiaaliseen elämään, aina kun on intiimiseurasta puute. Mutta kaltaistani, on todella vaikea löytää. Tai ainakin tuntuu siltä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kaverien puute tekee miehestä omituisen hyypiön? Jos joku nainen on ilman kavereita, niin ainakin minä miehenä tunnen myötätuntoa häntä kohtaan ja menen pitämään hänelle seuraa. Jos toinen haluaa olla yksin, tai on hyvin vaikea luonne, niin se on eri juttu, mutta jos on ihan tavallinen mukava nainen, mutta yksinäinen, niin ei se yksinäisyys mitenkään ole hänen arvoaan laskeva asia.

Jos joku on yksin tai yksinäinen (kaksi eri asiaa!), niin siihen on syynsä. Olen ystävällinen myös yksinäisille, mutta en koe velvollisuudekseni pitää heille seuraa.

On hyväntahtoisia hölmöjä ja pahantahtoisia hölmöjä siis niissä jotka niin kovin ovat kiinnostuneita toisten yksinäisyydedtä tai yksinolosta.

Joku ei kestä hetkeäkään ilman jotakin taustamelua. Pitää olla tv päällä jatkuvasti ja täytyy vääntää tyhjänpäiväisi ihmisuhteita ja käyttää koko elämänsä niiden kiermuroissa.

Eivät ne ihmiset mitään autuutta tuo. Jatkuvaa

ihmisuhdesoppaa.

Joku vain nauttii hiljaisuudesta, nauttii kun päätä eivät täytä tyhjänpäiväiset jaarittelut.

Joskus sitten voi kohdata jonkun hiukan kiinnostavamman ihmisen.

Sellainen ihminen joka ei osaa olla myös yksin tuntuu minusta kummalliselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se kaverien puuttuminen kertoo paljon ihmisestä ja mietityttää heti pärjääkö hän yleensäkään muiden kanssa. Oli sitten mies tai nainen. Usein yksinäisessä on jotakin niin omituista ja luotaantyöntävää, että häneen ei edes tee mieli tutustua. Ja koska jokainen varmasti etsii vähän kaltaistaan, ei ainakaan minua kiinnosta yksinäiset erakot, vaan pidän normaaleista ja sosiaalisista ihmisistä.

Olipa tosi härskiä itsensä korottamista, tunnetko nyt olosi hienoksi ja normaaliksi kun on vähän saanut mollata yksinäisiä erakoita?

En minä lukenut tuota mollaamisena. Vaan ihan vain tekstinä, jossa todettiin asiat.

Pidätkö sinäkin itseäsi "normaalina" ihmisenä? Minua vaan raivostuttaa tollanen, eihän tuo muuta ole kuin itsensä ylistämistä toisten kustannuksella.

Totta tuo yksinäisten ja eritoten yksinäisten miesten syrjiminen. Itse olen yksinäisempi kuin koskaan. Olen ajoittain niin masentunut että meinaan tehdä itsarin. Mutta tyttären, äitini ja veljeni vuoksi en viitsi. Mutta toivon että kuolisin. Mitään muuta en toivo, enää. Minulla ei ole mitään tässä elämässä. Ei ketään eikä mitään. Kukaan ei huolinut minua ystäväksi, kukaan nainen ei huolinut rakkauttani. Vain kissa tulee kainalooni. Sekin kuolee pian, vanha sairas kissa.