Tulisiko entisen koulukiusaajan pyytää aikuisena anteeksi uhreiltaan?

Mieluummin 2 miljoonaa euroa käteisenä. Kiitos.

Minunkin kiusaaminen oli todella kamalaa. Päätin vaan jatkaa ja puskea läpi siitä kaikesta. Uskallan avata suuni, olen oikeudenmukainen ja sillä uskallan sanoa, että siitä selviää jos itse haluaa. Menneessä ei kannata elää! Kyllä minua hieman huvittaa olla nykyisin se joutsen, jos sattuu joku vanha kiusaaja harakka tuleen vastaan. Siinä on ihan tarpeeks niille 😂

Minusta se olisi hyvä tapa. Mutta ei kannata hämmästyä, jos kiusattu ei tahdokaan vastata tai olla missään tekemisissä. Mielestäni kerran voi asiaa varovasti/nätisti kysyä, mutta ei saa alkaa "painostamaan" antamaan anteeksi. Jotkut vain haluavat unohtaa..

Minua kiusattiin kolme vuotta yläasteella. Nämä pellet olivat silloin teinejä. Olen nyt 29-vuotias, enkä näe mitään syytä anteeksipyynnölle. Ihan varmasti ovat katuneet ja hävenneet, ja mitä se muutenkaan minua kiinnostaa tai auttaa. Mitä ihmettä teen aikuisen ihmisen anteeksipyynnöllä siitä mitä hän on tehnyt minulle ryhmäpaineessa idiootti-iässä? Eri juttu sitten, kun työelämässä tai yliopistolla täysi-ikäiset kiusaavat. Teinit on tolloja ja ilkeitäkin. Minua kiusattiin päivittäin, haukuttiin ja uhkailtiin. En kanna kaunaa, vaikka tuolloin mietin kuolemaakin. Miksi aikuiset kantavat kaunaa? LAPSILLE.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei.

Oot ehkä itse joskus kiusannut?

En ole. Olen kyllä kokenut muunlaisia ikäviä vastoinkäymisiä elämässäni ja voin sanoa, että turha vanhoja haavoja on repiä auki. Ei kannata herättää uudelleen tuskaa, jonka on saanut jo haudattua. Parempi oli tuo kolmosen ehdotus, kiusaaja voi katuessaan tehdä jotain hyvää tässä hetkessä heikommilleen.

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta myös kiusaajat itsekin ovat olleet keskenkasvuisia tuohon aikaan joten anteeksi pyyntö siinäkin mielessä on omituinen. Paljon parempi että ymmärtävät mistä oma kiusaaminen johtui. Eikä uhrin tarvitse "antaa anteeksi". Kiusaaminen tuntui pahalle eikä sitä mikään muuta. Minulle anteeksi antaminen on aina merkinnyt jonkinlaista hyväksyntää tekoa kohtaan.

Anteeksiantoa voi olla että hyväksyy tapahtuneen sillai että minulle tapahtui tämä enkä voi meneisyyttä muuttaa mutta voin estää katkeruuden tekemästä pesää pääni sisälle. Välinpitämättömyys kiusaajia kohtaan on myös eräänlaista anteeksiantoa, ettei vain jaksa enää välittää, että asia on käsitelty niin hartaasti ja loppuunkaluttu oman pään sisällä ja ei vain enää...välitä. Keskittyy niihin hyviin asioihin elämässä joita on paljon. Eihän kiusaaja voi lopulta olla kovin onnellinen ihminen.

Kiusaaja on aina todellisuudessa se kenen elämä on paskaa. Sen asian, kun kiusattu sisäistää, niin tietää pärjäävänsä aina. Kannattaa kysyä, jos joku kiusaa vaikka työelämässä, että kuinka voit ja onko sulla itselläs huolia 😂

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta myös kiusaajat itsekin ovat olleet keskenkasvuisia tuohon aikaan joten anteeksi pyyntö siinäkin mielessä on omituinen. Paljon parempi että ymmärtävät mistä oma kiusaaminen johtui. Eikä uhrin tarvitse "antaa anteeksi". Kiusaaminen tuntui pahalle eikä sitä mikään muuta. Minulle anteeksi antaminen on aina merkinnyt jonkinlaista hyväksyntää tekoa kohtaan.

Minä en ole koskaan ajatellut anteeksi antaessani, että hyväksyisin toisen teon/sanat. Minulle anteeksi antaminen merkitsee sitä, että vaikka toinen tekikin väärin eikä sitä väärää saa muuksi muutettua (välttämättä), niin pystyn tekemään silti sovinnon sen ihmisen kanssa (en enää vihoittele hänelle).

Eli minulle anteeksianto merkitsee armoa. Olen itsekin tehnyt sellaista väärää, mitä en olisi halunnut tehdä ja mitä en olisi voinut tehdä tekemättömäksi, niin kuin on varmasti jokainen muukin tehnyt. Olisi aika karua, jos sitä taakkaa pitäisi kantaa koko loppuelämä. Onneksi olen saanut anteeksi. Ja tahdon myös antaa anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta myös kiusaajat itsekin ovat olleet keskenkasvuisia tuohon aikaan joten anteeksi pyyntö siinäkin mielessä on omituinen. Paljon parempi että ymmärtävät mistä oma kiusaaminen johtui. Eikä uhrin tarvitse "antaa anteeksi". Kiusaaminen tuntui pahalle eikä sitä mikään muuta. Minulle anteeksi antaminen on aina merkinnyt jonkinlaista hyväksyntää tekoa kohtaan.

Minä en ole koskaan ajatellut anteeksi antaessani, että hyväksyisin toisen teon/sanat. Minulle anteeksi antaminen merkitsee sitä, että vaikka toinen tekikin väärin eikä sitä väärää saa muuksi muutettua (välttämättä), niin pystyn tekemään silti sovinnon sen ihmisen kanssa (en enää vihoittele hänelle).

Eli minulle anteeksianto merkitsee armoa. Olen itsekin tehnyt sellaista väärää, mitä en olisi halunnut tehdä ja mitä en olisi voinut tehdä tekemättömäksi, niin kuin on varmasti jokainen muukin tehnyt. Olisi aika karua, jos sitä taakkaa pitäisi kantaa koko loppuelämä. Onneksi olen saanut anteeksi. Ja tahdon myös antaa anteeksi.

Tämä oli hyvin sanottu!

Jos vielä törmään niihin vanhoihin luokkalaisiin, joille sanoin toistuvasti inhottavia asioita, aion todellakin pyytää anteeksi. Järjettömän huono omatunto, en ymmärrä miten kehtasinkin olla niin ilkeä. Mua itseänikin kiusattiin ja tiesin siis oikein hyvin, miten pahalta se tuntui. Voisin potkaista itseäni.