Lue keskustelun säännöt.
Puhetta pään sisällä
01.06.2016 |
Minulla on OCD ja kärsin pakkoajatuksista. Olen kuitenkin noin 5 kk sitten alkanut kuulemaan pääni sisällä ääniä. En siis kuule puhetta ulkopuolelta vaan ne ovat ajatuksiani. Ne kuitenkin vain pulpahtavat jostain ja yleensä se on oma ääneni, mutta ne saattavat olla myös tuntemattomia miehiä tai naisia. Joskus ne jopa arvostelevat minua tai tokaisevat jotain mikä ei liity mihinkään mitä sillä hetkellä teen. Olen myös pelännyt psykoosia koko tämän ajan ja alkanut ajattelemaan niin miten psykoottiset ihmiset ajattelevat, mutta kuitenkin tiedän, että en oikeasti usko niihin ajatuksiin. Mietin, että voisivatko nämäkin ajatukset tai "äänet" olla jonkinlaisia pakkoajatuksia? Onko kenelläkään kokemusta?
Kommentit (38)
Tässä on käyty 6 vuotta keskusteluja "itsensä" kanssa. Joskus keskustelut ovat jopa hauskoja. Toisaalta kun tarina on valmiiksi kirjoitettu, niin odotellaan mitä tuleman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiva tunne kun kotona katselee ympärilleen, kuka puhuu? häh? mitä vittua?
;)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on dissosiaatiohäiriö. Rupesin kans kuulemaan ääniä enkä enää uskaltanut poistua kotoolta. Soitin lääkärille että määrää jotain neuroleptia kun ahdistaa.. Äänet hävisivät viikon sisällä. Olen perjaatteessa neurolepteja vastaan, mutta jos tilanne menee pahaksi kannattaa varmaan kokeilla.. Olin niin peloissani etten uskaltanut edes mennä päivystykseen tai puhua puhelimessa muuten kuin kuiskaamalla. Äänet pahenivat n. 6kk sisällä tähän pisteeseen. En uskaltanut poistua kun nopeasti yhdestä huoneesta, pelkäsin että "ne" näkevät minut verhojenkin läpi. Silti minua ei diagnosoitu psykoottiseksi vaan lääkäri ehdotti dissosiaatiota. En tosin tiedä kerroinko ihan kaiken kun kerroin jälkeenpäin noista oireistani.
Kuulostaa rankalta :/ Mistä dissosiaatiohäiriö sitten oikein tulee? Pari kuukautta aiemmin ennenkuin nämä pelot ja ajatukset alkoivat koin traumaattisen kokemuksen.. Yritin itsemurhaa silloin ja sen jälkeen elin elämääni melkein kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta sitten aloin kärsiä näistä ajatuksista. Ja välillä tunnen itseni melkein kuin eri ihmiseksi.. Ja tulee mieleen sellainen asia, että minut kiidätettiin silloin ambulanssilla sairaalaan, mutta olen ollut tajuttomana joten en voi muistaa siitä mitään. Kuitenkin nykyään kun nään ambulanssin pillit päällä niin rintaani alkaa puristaa ja kyyneleet tulevat silmiini. Muistan kaiken muun kyllä todella hyvin ja pystyn palaamaan niihin hetkiin ajatuksissani..
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moi! Mä kärsin samasta vaivasta pahasti noin vuoden. Aika lailla se oli tuota, mitä kuvailet, mutta äänet oli aina vieraiden ihmisten ääniä. Mulla on ollut tuota aina, mutta tuo vuosi oli erityisen hirveä. En lopulta enää halunnut lähteä ulos, kun "ne" alkoivat heti aukoa päätään, jos en tehnyt jotain aivotyötä vaativaa jatkuvasti. Edelleen noita on, mutta olen saanut homman hallintaani.
Mulla on diagnoosi dissosiaatiohäiriöstä, mutta ei kai tuolla "leimalla" ole niin väliä. Mitään psykoosityyppistä mulla ei ole diagnosoitu, vaikka olen harhojakin nähnyt.
Mä väittelin noiden kanssa pitkään, mutta ei niitä voi voittaa. Ne on kuin pahimmat av-ihmiset, jotka menee henkilökohtaisuuksiin. Lopulta helpotti, kun elämäntilanne muuttui paremmaksi ja keksin hyödyllisiä kikkoja. Nykyisin annan niiden vain aukoa päätään. En provosoidu. Don't feed the troll. Mulla on myös sormimaneereita, joihin täytyy keskittyä, ja joita voi tehdä missä vain. Se auttaa vähän. Joskus kysyin ääniltä, mitä ne haluavat. Sanoivat yrittävänsä auttaa, ajattelevat mun parasta. Tajusin, että noinhan mun vanhemmatkin mua kasvatti. Loputtomalla syyllistämisellä. Mun pää koittaa tavallaan auttaa mua jollain primitiivisellä keinolla. Nykyisin näen nuo vain harmittomana osana omaa itseäni.
Ihmisen tiedostamaton puoli on suuri ja tärkeä. Et ole hullu, jos se vähän purkautuu päivätajuntaankin. Mutta tämä voi olla tosiaan todella ahdistavaa. "Niiden" jutut on usein niin pahoja. Älä kuitenkaan pelkää. Moni kuulee tai "kuulee" ääniä olematta sairas/toimintakyvytön.
Kuulostaa aika hurjalta. Itselläni näitä on vielä aika vähän ja harvemmin ne arvostelevat, mutta niinkin käy joskus. Ja näitä on ollut välillä huomattavasti vähemmän, mutta silloin kun olen yksin vailla tekemistä niin saatan havahtua siihen, että ajattelen jotain outoa enkä edes omalla äänelläni. Tämmöistä on myös välillä kun olen nukahtamaisillani.
Ap
En tietenkään ole psykiatri, mutta oman kokemukseni pohjalta sanoisin, että ei tuo kuulosta hirveän huolestuttavalta muuten kuin sen kannalta, että varmaan stressaat tuon takia. Toki olisi hyvä jutella jonkun ammattilaisen kanssa. Epätyypillistähän tämä on, mutta joidenkin pää vain toimii oudolla tavalla. Mainitsit, että sulla on OCD, joten sullakin on aivot viritetty vähän toisella tavalla kuin yleensä.
Nukahtaessa muuten aika moni kuulee outoja. Se on ihan normaalia. :) Mäkin tietty kuulen aika paljon ja ajatukset jotenkin hajoaa jossain vaiheessa. Se on jotain tällaista: "pääskynen lensi kuinka puusta tulikaan. Hattukin on pudonnut maahan . Kahvia. Lääketieteelisillä norsuilla on kärsä." Joskus kuulen musiikkia. Kerran pahassa paikassa ollessani äänet lohduttivat mua kunnes nukahdin.
Ihmisen tajunta on vaan iso. Mieti, millaisia unia pää voi luoda. Joskus se piilo-osa vain vuotaa jostain esille, eikä se välttämättä heti tarkoita psykoosia. Googleta moniääniset. Itse en ole vuosiin käynyt tuon moniääniset ry:n sivuilla, mutta se voi olla hyödyllinen paikka.
Niin. Ajatukseni ovat kyllä täyttä paskaa suoraan sanottuna kun olen nukahtamassa. Tätä tapahtuu yleensä jos olen todella väsynyt enkä nukahda heti. Silloin ajatukset alkavat lentää ja sieltä tuleekin vastaan sitten vaikka ja mitä :D
Ap
Unettomat yöt on sitten mahtavia tämän homman kanssa. Joskus otin paperia ja kynän yöpöydälle kun en saanut unta ja kuulin niin älyttömiä juttuja, etten halunnut unohtaa niitä. Välillä kirjoitin ne ylös ja menin taas makaamaan. Sain ylös aika kuolemattoman oloisia lauseita.
Välillä olen päivisinkin saanut ihan hyviä neuvoja. Olen kai ruvennut pitkän tappelun jälkeen tuntemaan jotain outoa sympatiaa ääniä/itseäni kohtaan. Tämäkin on mahdollista.
Heh! Voin vain kuvitella.. En nyt tiedä pitäisikö minun olla huolissaan enemmän tästä asiasta vai ei? Olenko nyt tulossa hulluksi kun outoja ajatuksia pulpahtelee mieleeni vaikka ymmärrän kuitenkin, että ne ovat vain ajatuksia. Pelkään niin paljon hulluksi tulemista, että säikähdän näitä outoja ajatuksia liikaakin.. En uskalla luottaa siihen, että nämä liittyvät pakko-oireiseen häiriöön eikä psykoosiin.
Ap
Ajatuksiahan kaikille pulpahtelee päähän. Lähtisinkö kauppaan. Menisinkö viikonloppuna marjaan jne. Sitten kun se puhuja ei enää olekaan tuttu, niin siitä se paskamyrsky vasta herää. Mielestäni diagnoosisi on yhdentekevä, vaan se miten käsittelet itse asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ensi kosketus omiin ääniini oli n 10 v sitten kun nukahtaessa päästä kuului pölinää. Menin pari vuotta myöhemmin terapiaan jossa hoidettiin pakko-oireista häiriötä ja se oli vuosikausia ainoa diagnoosini masennuksen ja ahdistuksen lisäksi kunnes diagnosoitiin tuo dissosiaatiohäiriö. Mutta syitä noihin on toki vaikka mitä muitakin. (7)
Hei! Mitä oireita tällaisessa dissosiaatiohäiriössä yleensä on?
Ap
No, niihin aikoihin kun en vielä tiennyt mikä mulla oikeasti on niin mulla oli hyvin paljon pakkoajatuksia (nykyään vähemmän). Lisäksi minusta tuntui etten yhtään tiedä kuka olen ja identiteetti tuntui vaihtuvan aina seuran mukaan. Olin tosi riippuvainen aina ihmisistä. Sitten mulle paukahti päälle derealisaatio / depersonalisaatio (tunne että maailma ja minä itse on epätodellisia) joka on ollut koko ajan siitä lähtien eli n 10 vuotta. Jossain vaiheessa aloin kuulla noita ääniä. En tiedä edelleenkään kuka olen, vaihdun toisiin monta kertaa päivässä voimatta sille mitään, huomaan tehneeni asioita mitä ei kannattaisi tai mitä en haluaisi ja elämäni on tästä syystä aika sekavaa. Jos pitää päättää jotain mulla on siihen noin 20 näkökantaa jotka poikkeavat kaikki toisistaan, ja useimmiten joku sisälläni tekee päätöksen mistä en ole tietoinen ja huomaan että joku on taas mennyt pieleen tms. Pystyn kyllä jälkeenpäin muistamaan tekemiseni mutta tuntuu kuin joku muu olisi tehnyt ne enkä aina ymmärrä miksi.
Hmh.. Kuulostaa ehkä vähän tutulta tuo, että ei tavallaan tunne itseään. En tiedä, mutta olen kehittänyt itselleni sellaisen ongelman, että kuvittelen näyttäväni joltai henkilöltä ketä ihailen.. Tajuan kuitenkin, että olen minä, mutta se jotenkin lievittää itseinhoa tai vastaavaa.. Samalla se kyllä ahdistaa ja saa minut tuntemaan itseni hulluksi. Olen myös huomannut, että käyttäydyn välillä todella kummallisesti ja jälkeenpäin ihmettelen, että miten olen ollut tuollainen ja kertonut tuollaisia asioita. En tiedä..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä te olette minua hullumpia! Kannattaako keksiä itselleen enää yhtään lisää ongelmia? Jos ei osaa päättää asioita, niin voisiko kotona miettiä asian valmiiksi ja kirjoittaa vaikka paperille ja sitten tehdä juuri niinkuin on "itsensä" kanssa sopinut.
Tavallaanhan se on kuitenkin totuuden näkemistä, että ei me tässä maailmassa näitä päätöksiä päästä tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moi! Mä kärsin samasta vaivasta pahasti noin vuoden. Aika lailla se oli tuota, mitä kuvailet, mutta äänet oli aina vieraiden ihmisten ääniä. Mulla on ollut tuota aina, mutta tuo vuosi oli erityisen hirveä. En lopulta enää halunnut lähteä ulos, kun "ne" alkoivat heti aukoa päätään, jos en tehnyt jotain aivotyötä vaativaa jatkuvasti. Edelleen noita on, mutta olen saanut homman hallintaani.
Mulla on diagnoosi dissosiaatiohäiriöstä, mutta ei kai tuolla "leimalla" ole niin väliä. Mitään psykoosityyppistä mulla ei ole diagnosoitu, vaikka olen harhojakin nähnyt.
Mä väittelin noiden kanssa pitkään, mutta ei niitä voi voittaa. Ne on kuin pahimmat av-ihmiset, jotka menee henkilökohtaisuuksiin. Lopulta helpotti, kun elämäntilanne muuttui paremmaksi ja keksin hyödyllisiä kikkoja. Nykyisin annan niiden vain aukoa päätään. En provosoidu. Don't feed the troll. Mulla on myös sormimaneereita, joihin täytyy keskittyä, ja joita voi tehdä missä vain. Se auttaa vähän. Joskus kysyin ääniltä, mitä ne haluavat. Sanoivat yrittävänsä auttaa, ajattelevat mun parasta. Tajusin, että noinhan mun vanhemmatkin mua kasvatti. Loputtomalla syyllistämisellä. Mun pää koittaa tavallaan auttaa mua jollain primitiivisellä keinolla. Nykyisin näen nuo vain harmittomana osana omaa itseäni.
Ihmisen tiedostamaton puoli on suuri ja tärkeä. Et ole hullu, jos se vähän purkautuu päivätajuntaankin. Mutta tämä voi olla tosiaan todella ahdistavaa. "Niiden" jutut on usein niin pahoja. Älä kuitenkaan pelkää. Moni kuulee tai "kuulee" ääniä olematta sairas/toimintakyvytön.
Kuulostaa aika hurjalta. Itselläni näitä on vielä aika vähän ja harvemmin ne arvostelevat, mutta niinkin käy joskus. Ja näitä on ollut välillä huomattavasti vähemmän, mutta silloin kun olen yksin vailla tekemistä niin saatan havahtua siihen, että ajattelen jotain outoa enkä edes omalla äänelläni. Tämmöistä on myös välillä kun olen nukahtamaisillani.
Ap
En tietenkään ole psykiatri, mutta oman kokemukseni pohjalta sanoisin, että ei tuo kuulosta hirveän huolestuttavalta muuten kuin sen kannalta, että varmaan stressaat tuon takia. Toki olisi hyvä jutella jonkun ammattilaisen kanssa. Epätyypillistähän tämä on, mutta joidenkin pää vain toimii oudolla tavalla. Mainitsit, että sulla on OCD, joten sullakin on aivot viritetty vähän toisella tavalla kuin yleensä.
Nukahtaessa muuten aika moni kuulee outoja. Se on ihan normaalia. :) Mäkin tietty kuulen aika paljon ja ajatukset jotenkin hajoaa jossain vaiheessa. Se on jotain tällaista: "pääskynen lensi kuinka puusta tulikaan. Hattukin on pudonnut maahan . Kahvia. Lääketieteelisillä norsuilla on kärsä." Joskus kuulen musiikkia. Kerran pahassa paikassa ollessani äänet lohduttivat mua kunnes nukahdin.
Ihmisen tajunta on vaan iso. Mieti, millaisia unia pää voi luoda. Joskus se piilo-osa vain vuotaa jostain esille, eikä se välttämättä heti tarkoita psykoosia. Googleta moniääniset. Itse en ole vuosiin käynyt tuon moniääniset ry:n sivuilla, mutta se voi olla hyödyllinen paikka.
Niin. Ajatukseni ovat kyllä täyttä paskaa suoraan sanottuna kun olen nukahtamassa. Tätä tapahtuu yleensä jos olen todella väsynyt enkä nukahda heti. Silloin ajatukset alkavat lentää ja sieltä tuleekin vastaan sitten vaikka ja mitä :D
Ap
Unettomat yöt on sitten mahtavia tämän homman kanssa. Joskus otin paperia ja kynän yöpöydälle kun en saanut unta ja kuulin niin älyttömiä juttuja, etten halunnut unohtaa niitä. Välillä kirjoitin ne ylös ja menin taas makaamaan. Sain ylös aika kuolemattoman oloisia lauseita.
Välillä olen päivisinkin saanut ihan hyviä neuvoja. Olen kai ruvennut pitkän tappelun jälkeen tuntemaan jotain outoa sympatiaa ääniä/itseäni kohtaan. Tämäkin on mahdollista.
Heh! Voin vain kuvitella.. En nyt tiedä pitäisikö minun olla huolissaan enemmän tästä asiasta vai ei? Olenko nyt tulossa hulluksi kun outoja ajatuksia pulpahtelee mieleeni vaikka ymmärrän kuitenkin, että ne ovat vain ajatuksia. Pelkään niin paljon hulluksi tulemista, että säikähdän näitä outoja ajatuksia liikaakin.. En uskalla luottaa siihen, että nämä liittyvät pakko-oireiseen häiriöön eikä psykoosiin.
Ap
Ajatuksiahan kaikille pulpahtelee päähän. Lähtisinkö kauppaan. Menisinkö viikonloppuna marjaan jne. Sitten kun se puhuja ei enää olekaan tuttu, niin siitä se paskamyrsky vasta herää. Mielestäni diagnoosisi on yhdentekevä, vaan se miten käsittelet itse asiaa.
Niin tietysti pulpahtelee, mutta kun päähäni saattaa tulla ajatus toisen ihmisen äänellä/tai omalla ja se sanoo jotain sellasta mikä ei liity siihen hetkeen.. En silti ajattele, että nyt se on itse jeesus tai kalevi heinolasta juttelemassa mulle ajatusten välityksellä. Voin kuvailla tällaisen tilanteen esim. olen vaikka tiskaamassa ja en juuri sillä hetkellä yksinkertaisesti mieti mitään, mutta sitten päähäni tulee ajatus, että "maito on loppunut" ja menen tietysti paniikkiin, koska se vain tuli jostain enkä minä tavallaan itse sitä ajatellut.. Ihan kuin joku olisi syöttänyt sen mieleeni. Kerran eräs ihminen sanoi, että se on vain jonkinlaista mielen tyhjäkäyntiä. Ja voihan se olla, että jotkut ajatukset mitä mieleeni tulee ovatkin jostain sarjasta mitä olen katsonut tai mitä olen jostain kuullut/lukenut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on dissosiaatiohäiriö. Rupesin kans kuulemaan ääniä enkä enää uskaltanut poistua kotoolta. Soitin lääkärille että määrää jotain neuroleptia kun ahdistaa.. Äänet hävisivät viikon sisällä. Olen perjaatteessa neurolepteja vastaan, mutta jos tilanne menee pahaksi kannattaa varmaan kokeilla.. Olin niin peloissani etten uskaltanut edes mennä päivystykseen tai puhua puhelimessa muuten kuin kuiskaamalla. Äänet pahenivat n. 6kk sisällä tähän pisteeseen. En uskaltanut poistua kun nopeasti yhdestä huoneesta, pelkäsin että "ne" näkevät minut verhojenkin läpi. Silti minua ei diagnosoitu psykoottiseksi vaan lääkäri ehdotti dissosiaatiota. En tosin tiedä kerroinko ihan kaiken kun kerroin jälkeenpäin noista oireistani.
Kuulostaa rankalta :/ Mistä dissosiaatiohäiriö sitten oikein tulee? Pari kuukautta aiemmin ennenkuin nämä pelot ja ajatukset alkoivat koin traumaattisen kokemuksen.. Yritin itsemurhaa silloin ja sen jälkeen elin elämääni melkein kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta sitten aloin kärsiä näistä ajatuksista. Ja välillä tunnen itseni melkein kuin eri ihmiseksi.. Ja tulee mieleen sellainen asia, että minut kiidätettiin silloin ambulanssilla sairaalaan, mutta olen ollut tajuttomana joten en voi muistaa siitä mitään. Kuitenkin nykyään kun nään ambulanssin pillit päällä niin rintaani alkaa puristaa ja kyyneleet tulevat silmiini. Muistan kaiken muun kyllä todella hyvin ja pystyn palaamaan niihin hetkiin ajatuksissani..
Olen tuo, joka vastaili enemmän aiemmin.
Dissosiaatiohäiriö ja PTSD ovat toisilleen sukua ja jostain traumasta lähtöisin. Sä olet kokenut jotain todella traumattista jo tuon itsemurhayrityksen merkeissä ja varmaan ennenkin. Jotain sen sukuista sulla voi olla. Tähän ketjuunkin on vastannut jo useita, joilla on itsellään dissosiaatiohäiriö tai PTSD, kun kokemuksei tuntuvat samankaltaisilta. Se on yksi selviytymiskeino, johon aivot turvautuvat vaikeassa paikassa. Kaikille ei näitä tule, vaikka kävisi mitä.
Nämä tuntuvat olevan vähän huonosti tunnettuja juttuja. Itsellänikin kesti vuosia ennen kuin sain oikean diagnoosin, vaikka itsekin jo tiesin, mikä mua vaivaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moi! Mä kärsin samasta vaivasta pahasti noin vuoden. Aika lailla se oli tuota, mitä kuvailet, mutta äänet oli aina vieraiden ihmisten ääniä. Mulla on ollut tuota aina, mutta tuo vuosi oli erityisen hirveä. En lopulta enää halunnut lähteä ulos, kun "ne" alkoivat heti aukoa päätään, jos en tehnyt jotain aivotyötä vaativaa jatkuvasti. Edelleen noita on, mutta olen saanut homman hallintaani.
Mulla on diagnoosi dissosiaatiohäiriöstä, mutta ei kai tuolla "leimalla" ole niin väliä. Mitään psykoosityyppistä mulla ei ole diagnosoitu, vaikka olen harhojakin nähnyt.
Mä väittelin noiden kanssa pitkään, mutta ei niitä voi voittaa. Ne on kuin pahimmat av-ihmiset, jotka menee henkilökohtaisuuksiin. Lopulta helpotti, kun elämäntilanne muuttui paremmaksi ja keksin hyödyllisiä kikkoja. Nykyisin annan niiden vain aukoa päätään. En provosoidu. Don't feed the troll. Mulla on myös sormimaneereita, joihin täytyy keskittyä, ja joita voi tehdä missä vain. Se auttaa vähän. Joskus kysyin ääniltä, mitä ne haluavat. Sanoivat yrittävänsä auttaa, ajattelevat mun parasta. Tajusin, että noinhan mun vanhemmatkin mua kasvatti. Loputtomalla syyllistämisellä. Mun pää koittaa tavallaan auttaa mua jollain primitiivisellä keinolla. Nykyisin näen nuo vain harmittomana osana omaa itseäni.
Ihmisen tiedostamaton puoli on suuri ja tärkeä. Et ole hullu, jos se vähän purkautuu päivätajuntaankin. Mutta tämä voi olla tosiaan todella ahdistavaa. "Niiden" jutut on usein niin pahoja. Älä kuitenkaan pelkää. Moni kuulee tai "kuulee" ääniä olematta sairas/toimintakyvytön.
Kuulostaa aika hurjalta. Itselläni näitä on vielä aika vähän ja harvemmin ne arvostelevat, mutta niinkin käy joskus. Ja näitä on ollut välillä huomattavasti vähemmän, mutta silloin kun olen yksin vailla tekemistä niin saatan havahtua siihen, että ajattelen jotain outoa enkä edes omalla äänelläni. Tämmöistä on myös välillä kun olen nukahtamaisillani.
Ap
En tietenkään ole psykiatri, mutta oman kokemukseni pohjalta sanoisin, että ei tuo kuulosta hirveän huolestuttavalta muuten kuin sen kannalta, että varmaan stressaat tuon takia. Toki olisi hyvä jutella jonkun ammattilaisen kanssa. Epätyypillistähän tämä on, mutta joidenkin pää vain toimii oudolla tavalla. Mainitsit, että sulla on OCD, joten sullakin on aivot viritetty vähän toisella tavalla kuin yleensä.
Nukahtaessa muuten aika moni kuulee outoja. Se on ihan normaalia. :) Mäkin tietty kuulen aika paljon ja ajatukset jotenkin hajoaa jossain vaiheessa. Se on jotain tällaista: "pääskynen lensi kuinka puusta tulikaan. Hattukin on pudonnut maahan . Kahvia. Lääketieteelisillä norsuilla on kärsä." Joskus kuulen musiikkia. Kerran pahassa paikassa ollessani äänet lohduttivat mua kunnes nukahdin.
Ihmisen tajunta on vaan iso. Mieti, millaisia unia pää voi luoda. Joskus se piilo-osa vain vuotaa jostain esille, eikä se välttämättä heti tarkoita psykoosia. Googleta moniääniset. Itse en ole vuosiin käynyt tuon moniääniset ry:n sivuilla, mutta se voi olla hyödyllinen paikka.
Niin. Ajatukseni ovat kyllä täyttä paskaa suoraan sanottuna kun olen nukahtamassa. Tätä tapahtuu yleensä jos olen todella väsynyt enkä nukahda heti. Silloin ajatukset alkavat lentää ja sieltä tuleekin vastaan sitten vaikka ja mitä :D
Ap
Unettomat yöt on sitten mahtavia tämän homman kanssa. Joskus otin paperia ja kynän yöpöydälle kun en saanut unta ja kuulin niin älyttömiä juttuja, etten halunnut unohtaa niitä. Välillä kirjoitin ne ylös ja menin taas makaamaan. Sain ylös aika kuolemattoman oloisia lauseita.
Välillä olen päivisinkin saanut ihan hyviä neuvoja. Olen kai ruvennut pitkän tappelun jälkeen tuntemaan jotain outoa sympatiaa ääniä/itseäni kohtaan. Tämäkin on mahdollista.
Heh! Voin vain kuvitella.. En nyt tiedä pitäisikö minun olla huolissaan enemmän tästä asiasta vai ei? Olenko nyt tulossa hulluksi kun outoja ajatuksia pulpahtelee mieleeni vaikka ymmärrän kuitenkin, että ne ovat vain ajatuksia. Pelkään niin paljon hulluksi tulemista, että säikähdän näitä outoja ajatuksia liikaakin.. En uskalla luottaa siihen, että nämä liittyvät pakko-oireiseen häiriöön eikä psykoosiin.
Ap
Ajatuksiahan kaikille pulpahtelee päähän. Lähtisinkö kauppaan. Menisinkö viikonloppuna marjaan jne. Sitten kun se puhuja ei enää olekaan tuttu, niin siitä se paskamyrsky vasta herää. Mielestäni diagnoosisi on yhdentekevä, vaan se miten käsittelet itse asiaa.
Niin tietysti pulpahtelee, mutta kun päähäni saattaa tulla ajatus toisen ihmisen äänellä/tai omalla ja se sanoo jotain sellasta mikä ei liity siihen hetkeen.. En silti ajattele, että nyt se on itse jeesus tai kalevi heinolasta juttelemassa mulle ajatusten välityksellä. Voin kuvailla tällaisen tilanteen esim. olen vaikka tiskaamassa ja en juuri sillä hetkellä yksinkertaisesti mieti mitään, mutta sitten päähäni tulee ajatus, että "maito on loppunut" ja menen tietysti paniikkiin, koska se vain tuli jostain enkä minä tavallaan itse sitä ajatellut.. Ihan kuin joku olisi syöttänyt sen mieleeni. Kerran eräs ihminen sanoi, että se on vain jonkinlaista mielen tyhjäkäyntiä. Ja voihan se olla, että jotkut ajatukset mitä mieleeni tulee ovatkin jostain sarjasta mitä olen katsonut tai mitä olen jostain kuullut/lukenut.
Ap
Ei tartte kertoa, kun minulle voi tulla ajatuksia jostain asiasta, joka on tapahtunut jollekin toiselle 10 vuotta sitten.
Hitto meni lainaukset päin tattia. Uusi yritys. Tuli näköjään esiinnyttyä ap:näkin... äh tän teknologian kanssa.
-
-
Olen tuo, joka vastaili enemmän aiemmin.
Dissosiaatiohäiriö ja PTSD ovat toisilleen sukua ja jostain traumasta lähtöisin. Sä olet kokenut jotain todella traumattista jo tuon itsemurhayrityksen merkeissä ja varmaan ennenkin. Jotain sen sukuista sulla voi olla. Tähän ketjuunkin on vastannut jo useita, joilla on itsellään dissosiaatiohäiriö tai PTSD, kun kokemuksei tuntuvat samankaltaisilta. Se on yksi selviytymiskeino, johon aivot turvautuvat vaikeassa paikassa. Kaikille ei näitä tule, vaikka kävisi mitä.
Nämä tuntuvat olevan vähän huonosti tunnettuja juttuja. Itsellänikin kesti vuosia ennen kuin sain oikean diagnoosin, vaikka itsekin jo tiesin, mikä mua vaiva
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun tyttäreni 16-vee on myös jokusen kerran kuullut ääniä, yleensä hyvin lyhyitä jaksoja (tyyppiä alle minuutin). Hänellä on ny diagnosoitu masennus ja ahdistushäiriö, ei epäillä ainakaan tässä vaiheessa skitsofreniaa tms. Kuulemma tuollaiset ääniharhat voivat hyvin liittyä kovaan stressiinkin, mitä voi kuka tahansa kokea, varsinkin ahdistunut/pakko-oireinen ihminen.
Moniäänisten sivuja kannattaa lukea, se vähän vie ääniharhojen pelottavuutta. Äänien kuuleminen on itse asiassa aika kulttuurisidonnainen juttu: länsimaissa ne koetaan sairauden oireeksi ja ne tuppaavat yleensä olemaan aggressiivisia ja moittivia. Monessa ns. kehittyvässä maassa, joissa uskotaan henkiin ja kuolleiden omaisten ohjaukseen ääniä pidetään asiaankuuluvina ja myönteisinä, ja niitä kuulevat kertovatkin niiden olevan enimmäkseen myönteisiä ja ohjaavia.
Tällä en nyt tarkoita, etteikö äänien syytä kannattaisi selvittää, jos ne tuntuvat ahdistavilta ja varsinkin jos niiden kuulija ei osaa oikein erottaa niitä todellisuudesta (ei miellä kuulevansa ääniharhoja).
Mutta että asia ei ehkä ole ihan niin joko-tai kuin mitä me länsimaisessa, ylirationaalisessa kulttuurissa ajattelemme. En tarkoita, että oikeasti "henget puhuvat meille", vaan että tuo voi olla melko yleinen aivojen ominaisuus, johon voi suhtautua vähän vähemmälläkin ahdistuksella, ja että aina ne eivät ole merkki vakavasta mielen sairaudesta.
Tsemppiä ap, toivottavasti saat lohtua ketjusta ja rohkaistut juttelemaan asiasta hoitavan tahosi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Hitto meni lainaukset päin tattia. Uusi yritys. Tuli näköjään esiinnyttyä ap:näkin... äh tän teknologian kanssa.
-
-Olen tuo, joka vastaili enemmän aiemmin.
Dissosiaatiohäiriö ja PTSD ovat toisilleen sukua ja jostain traumasta lähtöisin. Sä olet kokenut jotain todella traumattista jo tuon itsemurhayrityksen merkeissä ja varmaan ennenkin. Jotain sen sukuista sulla voi olla. Tähän ketjuunkin on vastannut jo useita, joilla on itsellään dissosiaatiohäiriö tai PTSD, kun kokemuksei tuntuvat samankaltaisilta. Se on yksi selviytymiskeino, johon aivot turvautuvat vaikeassa paikassa. Kaikille ei näitä tule, vaikka kävisi mitä.
Nämä tuntuvat olevan vähän huonosti tunnettuja juttuja. Itsellänikin kesti vuosia ennen kuin sain oikean diagnoosin, vaikka itsekin jo tiesin, mikä mua vaiva
Eipä mitään. Olisi kyllä kiva tietää, että mikä oikeasti vaivaa. Se vain on ongelma kun ei uskalla välttämättä puhua kaikista oireista, koska pelkää, että nyt leimataan hulluksi ja viedään samantien hullujenhuoneelle. Nuo kommentit siitä, että tämä viittaisin psykoosiin.. Ähh kuinka ahdistuis vaan lisääntyi!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun tyttäreni 16-vee on myös jokusen kerran kuullut ääniä, yleensä hyvin lyhyitä jaksoja (tyyppiä alle minuutin). Hänellä on ny diagnosoitu masennus ja ahdistushäiriö, ei epäillä ainakaan tässä vaiheessa skitsofreniaa tms. Kuulemma tuollaiset ääniharhat voivat hyvin liittyä kovaan stressiinkin, mitä voi kuka tahansa kokea, varsinkin ahdistunut/pakko-oireinen ihminen.
Moniäänisten sivuja kannattaa lukea, se vähän vie ääniharhojen pelottavuutta. Äänien kuuleminen on itse asiassa aika kulttuurisidonnainen juttu: länsimaissa ne koetaan sairauden oireeksi ja ne tuppaavat yleensä olemaan aggressiivisia ja moittivia. Monessa ns. kehittyvässä maassa, joissa uskotaan henkiin ja kuolleiden omaisten ohjaukseen ääniä pidetään asiaankuuluvina ja myönteisinä, ja niitä kuulevat kertovatkin niiden olevan enimmäkseen myönteisiä ja ohjaavia.
Tällä en nyt tarkoita, etteikö äänien syytä kannattaisi selvittää, jos ne tuntuvat ahdistavilta ja varsinkin jos niiden kuulija ei osaa oikein erottaa niitä todellisuudesta (ei miellä kuulevansa ääniharhoja).
Mutta että asia ei ehkä ole ihan niin joko-tai kuin mitä me länsimaisessa, ylirationaalisessa kulttuurissa ajattelemme. En tarkoita, että oikeasti "henget puhuvat meille", vaan että tuo voi olla melko yleinen aivojen ominaisuus, johon voi suhtautua vähän vähemmälläkin ahdistuksella, ja että aina ne eivät ole merkki vakavasta mielen sairaudesta.Tsemppiä ap, toivottavasti saat lohtua ketjusta ja rohkaistut juttelemaan asiasta hoitavan tahosi kanssa.
Hei! Harmi, että tyttärelläsi on tuollaisia kokemuksia. Aika moni tässä keskustelussa on ehkä käsittänyt asian väärin, mutta en kuule ääniä. Ajatukset pään sisällä ovat eri asia kuin äänien kuuleminen. En siis joudu miettimään, että kuka minulle puhui tai vastaavaa.. Mutta kiitos sinulle!
Ap
huh miten tälläkin palstalla sikiää hulluja
Vierailija kirjoitti:
huh miten tälläkin palstalla sikiää hulluja
On kyllä oikeasti aika törkeä haukkua ketään hulluksi, koska aivot voi sairastua siinä missä muutkin elimet. Ethän sä nyt mee syöpää sairastavalle sanomaan, että saatanan syöpäläinen..
Olen kokenut kuullut muutaman kerran äänen, kahdella niistä minulla oli tosi kova kuume.
Asuimme maalla keskellä metsää, olin 7v-13v.
Ääni käski ensimmäisellä kerralla nousta ylös, ylös sängystä! ylös sängystä nyt! piti ottaa peitto ympärille ja lähteä ulos 25-30 asteen pakkasseen talvikengät jalassa. Mene ulos, ulos! ulos, ulos! En pystyny vastustamaan, en edes tainnut yrittää, tein kuten käskettiin. Pääsin puoleenvälliin pihatietä kun äiti huusi ovelta että mihinkä ihmeeseen olin oikeen menossa. Ääni lopetti puhumisen siihen paikkaan, muistan kuinka oli kova pakkanen ja täysikuu loimotti kuusenlatvojen välistä. Tokkurassa sitten takaisin sisälle, enkä muista mitä sitten tapahtui.
Toisella kerralla olin 16-17v kaupungissa, ääni käski ja aistit vääristyi, yliherkkä kaikelle, kosketuksesta näkemiseen. Pääsin eteiseen asti äänen käskemänä, seisoin ja tuijotin ovea, "mene ulos, avaa ovi, mene ulos, ulos!" En totellut sitä ja se ei siitä tykänny, se oli vihainen ja "huusi":-"ULOS!". Sekoilin asunnossa ja kämppiskin joutui osalliseksi sekoiluuni. Sen jälkeen minulla ei ole ollut muuta kuin lieviä aistiyliherkkyys kohtauksia, ehkä kerran vuodessa.
Mene toki juttelemaan jollekin ammattilaiselle, jos pystyt. Musta huolestuttavinta on kuitenkin tuo pelkosi asian suhteen. Todennäköisesti tuo on harmitonta kuitenkin. Pelossa eläminen on kuitenkin syvältä.
Jos kuitenkin sairastuisit psykoosiin, niin siitä selviää. Itsekin huolehdin aina kaikesta ja olen kehittänyt sellaisen systeemin, että teen toimintasuunnitelman pahimman varalta. Osa epävarmuudesta poistuu kun tietää pärjäävänsä/selviävänsä, vaikka pahin tapahtuisi. Ei ole niin avuton olo ja se avuttomuus aiheuttaa paljon stressiä. Mä olen varautunut tulipalosta pelastumiseenkin viidennestä kerroksesta (kun olen kotona ja olen melkein aina kotona), eikä mieli enää kierrä siinä tulipalojutussa jatkuvasti. Joo, tuo patteriin kiinnitetty köysi on outo, mutta tuo uskomattoman mielenrauhan.
Itse olen tosiaan elänyt vuosia ja vuosia ääni/"ääni"-ja näköharhojen kanssa, enkä ole mennyt psykoosiin. Tämä on vain tällainen ominaisuus.