Tympii ulkonäköpaineet ja -vaatimukset
Hellepäivän avautuminen! Onko kohtalotovereita? Tympii, kun pitää käyttää tuhottomasti aikaa ja päänvaivaa kesällä ulkonäön miettimiseen ja vaatteiden valintaan. Sheivata pitää tarkalleen ja pikimusta sänki puskee parissa päivässä. Kun sheivaa usein, niin sääret ovat täynnä punaisia pisteitä, tulehtuneita karvatuppia ja sisäänpäin kasvaneita karvoja. Mitään veetejä tai vahoja en voi käyttää ihon takia. Tavallaan sheivaaminen on turhaakin, koska en varmaan saisi mennä tämän näköisten jalkojen kanssa julkiselle paikalle. Minulla on atooppinen iho ja ihottumaa aina jossain, vaikka kuinka rasvaan ja hoidan, aina johonkin tulee ja se tuntuu elävän ihan omaa elämäänsä.
Myös selluliittia löytyy. Naama on ruma, eikä ole varaa ostaa meikkejä tällä hetkellä, joten astetta liian vaalealla meikkivoiteella mennään. Mut en kehtaa lähteä naama punakirjavana ovesta. Joka aamu menee vähintään tunti ellei puolitoista, että saan itsestäni sellaisen näköisen, että kehtaan lähteä ulos. Hirveä pähkäily, mikä vaateyhdistelmä olisi sekä tarpeeksi vilpoinen että tarpeeksi peittävä. Nyt lämpimillä säillä on pitänyt vaan tinkiä siitä peittävyydestä, vaikka ihmiset varmaan traumatisoituvat nähdessään ihoni. Mutta en oikein voi mihinkään burkaankaan pukeutua. Kunpa pääsisi jonnekin mökille koko kesäksi, siellä ketään ei kiinnosta toisten ulkonäkö, mutta täällä Helsingissä on pakko puunata ja viilata niin maan perkeleesti ja siltikään ei koskaan ole tarpeeksi hyvä.
Kadehdin miehiä, joille riittää, että vetää päälle shortsit ja t-paidan ja eiku menoksi. Ei mitään ongelmaa, kukaan ei kyttää eikä arvostele, säärikarvat saa rehottaa ja kukaan ei arvostele kiiltävää, punakkaa naamaa. Suoraan suihkusta vaan menoksi. Naisilta edellytetään, että on virheetön iho, sileäksi ajeltu joka paikasta, paksu ja hyväkuntoinen tukka, tasainen rusketus, treenattu kroppa tai ihan vähintään pitää olla normaalipainoinen, mieluummin siellä normaalipainon alarajoilla. Hikoilla ei saa. Selluliittia ei saa olla. Meikin on oltava tip top ja kulmakarvat eivät saa rehottaa. Ja vaatteet eivät todellakaan saa olla mitä sattuu, vaan täytyy olla jotain tyylikästä ja trendikästä, muuten saa paheksuvia katseita kaupungilla.
Tulipas pitkä avautuminen, mutta helpotti vähän. Just nyt tympii aivan todella paljon olla nainen.
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei saisi olla karvoja missään? Hyvin harvoin sheivailen eikä kukaan ole ikinä käynyt toteamassa, etteikö säärissäni saisi olla karvoja. Muualta ne eivät juuri näykään. Taitaa olla vaatimukset omassa päässäsi.
Eikö siis yleinen mielipide olekaan, että karvat pois? Itse siis sheivaan sääret ja kainalot, ja siistin alapään. Mutta minä olen käsittänyt että tämä on VÄHINTÄÄN se määrä mikä pitää karvoja ajella?
Itsehän olet itsellesi vaatimuksia pistämässä, sillä verukkeella että yleinen mielipide määrää. Haluatko miellyttää kaikkia vai itseäsi?
Täytyy rehellisesti sano että en haluaisi olla muiden silmissä ällöttävä. Tahdon hyväksyntää. Tahdon olla nykymaailman sairaiden vaatimusten mukaan "normaali".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis, miehiltäkö sinusta ei edellytetä oikeasti mitään? Ei herranjumala miten naurettava väite. Et selvästikään ole hirveästi tutustunut miesten sielunmaisemaan jos oikeasti uskot ettei miehillä ole melkein yhtä järkyttävää määrää ulkonäköpaineita kuin naisilla on. Pitää olla pitkä, lihaksikas, ruskettunut, tummapiirteinen ja mitä vielä. Tuskin keskivertomies tuntee itseänsä yhtään enempää hehkeäksi kuin sinäkään. Katukuvassa sinä huomaat vaan ne luonnostaan hyvännäköiset miehet.
Miksi tavisnaisena on sitten saanut livenä eniten huomautuksia tavismiehiltä? Mm. kalpeasta ihosta, pitäisi kiinteyttää, "koska oot viimeks oikeen sheivannu?" ja "onpa sulla paljon luomia". Kiitos näistä kysymättä annetuista ulkonäköhuomautuksista. Mulla on ollut protokollana se etten koskaan arvostele kenenkään ulkonäköä negatiivisesti.
Oletkohan tietoinen että kaikki miehet eivät ole mikään yhtenäinen massa jotka käyttäytyvät ja ajattelevat samalla tavalla? Olen minäkin saanut kommentteja naisilta mutten ajattele että kaikki naiset tai edes suurin osa pitäisivät minua rumana. Edelleen väitän että olet törmännyt johonkin jännämiesadoniksiin ja kuvittelet että kaikki miehet näyttävät ja ajattelevat samalla tavalla.
Kyllä. Mutta oon vaan päättänyt olla välittämättä. Lapseni ja mieheni rakastavat minua kaikkine virheineni, ja se on ainoa joka merkitsee. Ihan sama vaikka olisin muiden mielestä karvainen pullasorsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis, miehiltäkö sinusta ei edellytetä oikeasti mitään? Ei herranjumala miten naurettava väite. Et selvästikään ole hirveästi tutustunut miesten sielunmaisemaan jos oikeasti uskot ettei miehillä ole melkein yhtä järkyttävää määrää ulkonäköpaineita kuin naisilla on. Pitää olla pitkä, lihaksikas, ruskettunut, tummapiirteinen ja mitä vielä. Tuskin keskivertomies tuntee itseänsä yhtään enempää hehkeäksi kuin sinäkään. Katukuvassa sinä huomaat vaan ne luonnostaan hyvännäköiset miehet.
Miksi tavisnaisena on sitten saanut livenä eniten huomautuksia tavismiehiltä? Mm. kalpeasta ihosta, pitäisi kiinteyttää, "koska oot viimeks oikeen sheivannu?" ja "onpa sulla paljon luomia". Kiitos näistä kysymättä annetuista ulkonäköhuomautuksista. Mulla on ollut protokollana se etten koskaan arvostele kenenkään ulkonäköä negatiivisesti.
Oletkohan tietoinen että kaikki miehet eivät ole mikään yhtenäinen massa jotka käyttäytyvät ja ajattelevat samalla tavalla? Olen minäkin saanut kommentteja naisilta mutten ajattele että kaikki naiset tai edes suurin osa pitäisivät minua rumana. Edelleen väitän että olet törmännyt johonkin jännämiesadoniksiin ja kuvittelet että kaikki miehet näyttävät ja ajattelevat samalla tavalla.
Vaikea uskoa kun en ole tähän mennessä törmännyt yhteenkään mieheen, joka ei olisi jossain vaiheessa kritisoinut ulkonäköäni jollain tavalla tai halunnut muuttaa sitä. Ja nuo miehet olivat erittäin kaukana jostain "jännämiesadoniksista". Naurattaa koko ajatuskin.
Se on perustavanlaatuinen halu olla hyväksytty toisten silmissä.

Näinpä.
http://i55.tinypic.com/t56t6h.jpg
Tästä vähän ajateltavaa. Vaikka karrikoitu esimerkki onkin, niin totuutta myös mukana.
Tässä on se ongelma, että kun noita oman elämän bodibuilding äijiä on nykyään niin helvetisti, ainakin ikäluokassa 20-35, niin osa naisista ihan oikeasti uskoo, että miehellä on tuollaiset lihakset luonnostaan. Toki vähän enemmän rasvaa päällä jne. Todellisuus tavallisesta miehen vartalosta kun kuitenkin on sellainen enbuskemainen löysä paska siellä vaatteiden alla tai sitten auschiwtzh malli joka ei ole lihaksia nähnytkään.. Vaikeahan noita on pitää edes miehinä.
Tästä aiheesta oli muutamia päiviä sitten hyvä aloitus.. Otsikko jotenkin että eikö teitä naisia ärsytä jatkuva esineellistäminen. Osaisikohan kukaan linkata sitä...?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis, miehiltäkö sinusta ei edellytetä oikeasti mitään? Ei herranjumala miten naurettava väite. Et selvästikään ole hirveästi tutustunut miesten sielunmaisemaan jos oikeasti uskot ettei miehillä ole melkein yhtä järkyttävää määrää ulkonäköpaineita kuin naisilla on. Pitää olla pitkä, lihaksikas, ruskettunut, tummapiirteinen ja mitä vielä. Tuskin keskivertomies tuntee itseänsä yhtään enempää hehkeäksi kuin sinäkään. Katukuvassa sinä huomaat vaan ne luonnostaan hyvännäköiset miehet.
Miksi tavisnaisena on sitten saanut livenä eniten huomautuksia tavismiehiltä? Mm. kalpeasta ihosta, pitäisi kiinteyttää, "koska oot viimeks oikeen sheivannu?" ja "onpa sulla paljon luomia". Kiitos näistä kysymättä annetuista ulkonäköhuomautuksista. Mulla on ollut protokollana se etten koskaan arvostele kenenkään ulkonäköä negatiivisesti.
Oletkohan tietoinen että kaikki miehet eivät ole mikään yhtenäinen massa jotka käyttäytyvät ja ajattelevat samalla tavalla? Olen minäkin saanut kommentteja naisilta mutten ajattele että kaikki naiset tai edes suurin osa pitäisivät minua rumana. Edelleen väitän että olet törmännyt johonkin jännämiesadoniksiin ja kuvittelet että kaikki miehet näyttävät ja ajattelevat samalla tavalla.
Vaikea uskoa kun en ole tähän mennessä törmännyt yhteenkään mieheen, joka ei olisi jossain vaiheessa kritisoinut ulkonäköäni jollain tavalla tai halunnut muuttaa sitä. Ja nuo miehet olivat erittäin kaukana jostain "jännämiesadoniksista". Naurattaa koko ajatuskin.
Se on perustavanlaatuinen halu olla hyväksytty toisten silmissä.
Sori mutta jos joku mies kommentoi naiselle tosta vaan jotain pakaroiden löysyyttä, niin kyseessä on väkisin joku jännämies wannabe tai sitten ihan uskomaton valkoroskajuntti. Älä edes yritä väittää, että suomalaiset tavismiehet jotka suunnilleen menevät paniikkiin naisten seurassa heittelevät jotain tollaisia kommentteja. Naurettavaa.
Tunnen tuskasi. Täällä viime kesästä lähemmäs +15 kg lihonut nainen; mitkään viime kesän kesävaatteet eivät mene päälle, ahdistaa käyttää t-paitoja kun on paksut käsivarret ja muutenkin yläosan löytäminen on vaikeaa kun vatsa on kuin 9 kk raskaana olevalla. AHDISTAA KESÄ EIKÄ SE OLE VIELÄ EDES ALKANUT!
Ai että miehiä ei arvostella? Itse olen ainakin saanut haukkuja ylipainostani, punertavista hiuksista ja silloin rehottavasta parrastani. Myös ihoni kalpeus oli eräälle neidille ongelma. Kyllä niitä ulkonäköpaineita on ihan kaikilla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis, miehiltäkö sinusta ei edellytetä oikeasti mitään? Ei herranjumala miten naurettava väite. Et selvästikään ole hirveästi tutustunut miesten sielunmaisemaan jos oikeasti uskot ettei miehillä ole melkein yhtä järkyttävää määrää ulkonäköpaineita kuin naisilla on. Pitää olla pitkä, lihaksikas, ruskettunut, tummapiirteinen ja mitä vielä. Tuskin keskivertomies tuntee itseänsä yhtään enempää hehkeäksi kuin sinäkään. Katukuvassa sinä huomaat vaan ne luonnostaan hyvännäköiset miehet.
Miksi tavisnaisena on sitten saanut livenä eniten huomautuksia tavismiehiltä? Mm. kalpeasta ihosta, pitäisi kiinteyttää, "koska oot viimeks oikeen sheivannu?" ja "onpa sulla paljon luomia". Kiitos näistä kysymättä annetuista ulkonäköhuomautuksista. Mulla on ollut protokollana se etten koskaan arvostele kenenkään ulkonäköä negatiivisesti.
Oletkohan tietoinen että kaikki miehet eivät ole mikään yhtenäinen massa jotka käyttäytyvät ja ajattelevat samalla tavalla? Olen minäkin saanut kommentteja naisilta mutten ajattele että kaikki naiset tai edes suurin osa pitäisivät minua rumana. Edelleen väitän että olet törmännyt johonkin jännämiesadoniksiin ja kuvittelet että kaikki miehet näyttävät ja ajattelevat samalla tavalla.
Vaikea uskoa kun en ole tähän mennessä törmännyt yhteenkään mieheen, joka ei olisi jossain vaiheessa kritisoinut ulkonäköäni jollain tavalla tai halunnut muuttaa sitä. Ja nuo miehet olivat erittäin kaukana jostain "jännämiesadoniksista". Naurattaa koko ajatuskin.
Se on perustavanlaatuinen halu olla hyväksytty toisten silmissä.
Sori mutta jos joku mies kommentoi naiselle tosta vaan jotain pakaroiden löysyyttä, niin kyseessä on väkisin joku jännämies wannabe tai sitten ihan uskomaton valkoroskajuntti. Älä edes yritä väittää, että suomalaiset tavismiehet jotka suunnilleen menevät paniikkiin naisten seurassa heittelevät jotain tollaisia kommentteja. Naurettavaa.
Ne miehet olivat laihoja, lyhyitä, mahakkaita, pitkiä, alemmin koulutettuja/korkeakoulutettuja, kasvoiltaan tavallisia, sosiaalia ja vähemmän sosiaalisia. Isoin yhdistävä tekijä se, että valtaosalla ei juuri mitään parisuhdekokemusta takana, korkeintaan yksi suhde.
Mä en tän enempää aio enää kirjoittaa asiasta, koska tiedän itse parhaiten millaisia miehiä olen tapaillut ja on törkeää, että joku anonyymi palstailija väittää minua valehtelijaksi. En jatka sellaista keskustelua, josta puuttuu perustavanlaatuinen kunnioitus toista kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Tästä aiheesta oli muutamia päiviä sitten hyvä aloitus.. Otsikko jotenkin että eikö teitä naisia ärsytä jatkuva esineellistäminen. Osaisikohan kukaan linkata sitä...?
Olikohan se tämä:
http://www.vauva.fi/keskustelu/2571944/miten_te_naiset_koette_sen_kun_t…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei saisi olla karvoja missään? Hyvin harvoin sheivailen eikä kukaan ole ikinä käynyt toteamassa, etteikö säärissäni saisi olla karvoja. Muualta ne eivät juuri näykään. Taitaa olla vaatimukset omassa päässäsi.
Eikö siis yleinen mielipide olekaan, että karvat pois? Itse siis sheivaan sääret ja kainalot, ja siistin alapään. Mutta minä olen käsittänyt että tämä on VÄHINTÄÄN se määrä mikä pitää karvoja ajella?
Itsehän olet itsellesi vaatimuksia pistämässä, sillä verukkeella että yleinen mielipide määrää. Haluatko miellyttää kaikkia vai itseäsi?
Täytyy rehellisesti sano että en haluaisi olla muiden silmissä ällöttävä. Tahdon hyväksyntää. Tahdon olla nykymaailman sairaiden vaatimusten mukaan "normaali".
"Ällöttävä" terveestä nuoresta ihmisestä annettuna arviona on jo itsessään niin täydellisen lapsellinen, että tuollaisen sanan ja asenteen käyttö ja omaaminen tekevät ihmisestä sellaisen, että itse en alentuisi tuollaisten ääliöiden kanssa mihinkään tekemisiin. Missä tynnyreissä ihmiset nykyään kasvaa kun ei niillä ole mitään suhteellisuudentajua? Matkustelevat muka ulkomaillakin koko ajan ja pitävät silti ihokarvoja "ällöttävinä". Kävisivät vaikka jollain terveyskeskuksen vuodeosastolla päivän visiitillä tai Intiassa normaalikaupungin köyhemmässä osassa 2 tuntia, niin alkaisi tulla perspektiiviä ällöttävyyteen. Typeryys, pinnallisuus, epäoikeudenmukaisuus, ne ovat joskus aika ällöttäviä.
En ole koskaan sheivannut muita paikkoja kuin kainalot. Hyvin olen kelvannut.
Jos ette eilen katsonut, niin Areenasta löytyy Rosa Meriläisen haastattelu, itsetuntopuhetta ja ulkonäköpaineita. Efter Nio on ohjelman nimi.
Vierailija kirjoitti:
JOkainen ihminen on kaunis omalla tavallaan. Nykyisin vaan monella on niin huono itsetunto, että pyrkii epätoivoisesti samaan lörppöhuuli-muovitissi-tekoripsi-imuhousu-muottiin huomaamatta ollenkaan, että samalla viestii hyvin selvästi olevansa epäitsenäinen, huonoitsetuntoinen, epävarma ressukka.
Lähtökohtaisesti voi olla ihan hyvä itsetunto, mutta kun kukaan ei elä täysin eristyksissä tässä sairaassa maailmassa, joten väkisinkin sitten kuulee kaikenlaista. Mulla esimerkiksi on ollut ihan normaalilla tavalla hyvä itsetunto, viihdyn nahoissani, olen normaalipainoinen ja kroppani toimii. Ajattelen yleensä että olen ok ja että muutkin ovat omilla tavoillaan ok. En koskaan arvostele muita rumasti ja nolaile ketän tahallaan, MUTTA siitä huolimatta itse olen kyllä saanut kuulla ilkeitä kommentteja vaikka mistä ruumiinosistani. Rinnoistani, sääristäni, nenästäni, hiuksistani, leuastani jne. Milloin olen ollut liian kuikelo, pienirintainen, rumanaamainen, milloin selluliittinen ja löysä. Koittais päättää.
Siis tietenkään tätä ei kuule useimmilta ihmisiltä, en siis kuule tällaista usein, mutta välillä. Jossain on silloin vikaa ja pahasti. Se vika... niin, missähän se onkaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei saisi olla karvoja missään? Hyvin harvoin sheivailen eikä kukaan ole ikinä käynyt toteamassa, etteikö säärissäni saisi olla karvoja. Muualta ne eivät juuri näykään. Taitaa olla vaatimukset omassa päässäsi.
Eikö siis yleinen mielipide olekaan, että karvat pois? Itse siis sheivaan sääret ja kainalot, ja siistin alapään. Mutta minä olen käsittänyt että tämä on VÄHINTÄÄN se määrä mikä pitää karvoja ajella?
Itsehän olet itsellesi vaatimuksia pistämässä, sillä verukkeella että yleinen mielipide määrää. Haluatko miellyttää kaikkia vai itseäsi?
Täytyy rehellisesti sano että en haluaisi olla muiden silmissä ällöttävä. Tahdon hyväksyntää. Tahdon olla nykymaailman sairaiden vaatimusten mukaan "normaali".
"Ällöttävä" terveestä nuoresta ihmisestä annettuna arviona on jo itsessään niin täydellisen lapsellinen, että tuollaisen sanan ja asenteen käyttö ja omaaminen tekevät ihmisestä sellaisen, että itse en alentuisi tuollaisten ääliöiden kanssa mihinkään tekemisiin. Missä tynnyreissä ihmiset nykyään kasvaa kun ei niillä ole mitään suhteellisuudentajua? Matkustelevat muka ulkomaillakin koko ajan ja pitävät silti ihokarvoja "ällöttävinä". Kävisivät vaikka jollain terveyskeskuksen vuodeosastolla päivän visiitillä tai Intiassa normaalikaupungin köyhemmässä osassa 2 tuntia, niin alkaisi tulla perspektiiviä ällöttävyyteen. Typeryys, pinnallisuus, epäoikeudenmukaisuus, ne ovat joskus aika ällöttäviä.
Kyllä, olet oikeassa. Mutta vaikea tätä asiaa on muuttamaan lähteä. Olisi ihanaa jos ulkonäkökeskeisyys ja ulkonäön arvostelu loppuisivat :) Mutta tuntuu että mennään aina vaan enemmän siihen suuntaan että ulkonäön perusteella ihminen arvotetaan. Jos ei suoraan sanoen niin ainakin hiljaa mielessä.
En tiedä oliko provo vai onko alottaja noin pihalla. Miehillä on ihan yhtä lailla ulkonäköpaineita ja miehet saavat kuulla tai vähintään tulee inhottavia katseita tietyistä asioista. Mun kohdalla selkäkarvat ja kainalopuskat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis, miehiltäkö sinusta ei edellytetä oikeasti mitään? Ei herranjumala miten naurettava väite. Et selvästikään ole hirveästi tutustunut miesten sielunmaisemaan jos oikeasti uskot ettei miehillä ole melkein yhtä järkyttävää määrää ulkonäköpaineita kuin naisilla on. Pitää olla pitkä, lihaksikas, ruskettunut, tummapiirteinen ja mitä vielä. Tuskin keskivertomies tuntee itseänsä yhtään enempää hehkeäksi kuin sinäkään. Katukuvassa sinä huomaat vaan ne luonnostaan hyvännäköiset miehet.
Näinpä.
http://i55.tinypic.com/t56t6h.jpg
Tästä vähän ajateltavaa. Vaikka karrikoitu esimerkki onkin, niin totuutta myös mukana.
Sellainen huomio, että miehellä on kuitenkin aika paljon enemmän pelivaraa jos vaan motivaatiota riittää. Joku lyhyt, paksuraajainen ja naamaruma nainen ei kauheasti voi sen normaalipainon jälkeen itseään parantaa. Rumakin mies voi aina bodata/treenata itsensä jonkun daniel craigin tms näköiseksi. Hänelläkään kummoinen pärstä ole.
Mä rusketun tosi huonosti, ja mua ärsyttää kun jonkun on aina pakko kommentoida siitä että kuinka valkoinen olen. Siis näin kesällä. Vähän niinkun sillä tavalla säälien sanovat että voi että kun oot valkoinen, tosi harmi että suhun ei tartu väri ja oot vaan aina ruma. Useimmiten nämä kommentoijat ovat auringonpalvojia jotka juoksevat aina töiden jälkeen rannalle makaamaan ja viikonloput tietysti klo 9-19 makaavat siellä rannalla. Lisäksi minulla myös kasvot punottaa usein, ja siitäkin täytyy aina jonkun kommentoida. Se on ollut sellainen asia jonka vuoksi olen nuorempana, ja vähän vanhempana itkenyt monet itkut. Sille kun en vaan todella voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis, miehiltäkö sinusta ei edellytetä oikeasti mitään? Ei herranjumala miten naurettava väite. Et selvästikään ole hirveästi tutustunut miesten sielunmaisemaan jos oikeasti uskot ettei miehillä ole melkein yhtä järkyttävää määrää ulkonäköpaineita kuin naisilla on. Pitää olla pitkä, lihaksikas, ruskettunut, tummapiirteinen ja mitä vielä. Tuskin keskivertomies tuntee itseänsä yhtään enempää hehkeäksi kuin sinäkään. Katukuvassa sinä huomaat vaan ne luonnostaan hyvännäköiset miehet.
Näinpä.
http://i55.tinypic.com/t56t6h.jpg
Tästä vähän ajateltavaa. Vaikka karrikoitu esimerkki onkin, niin totuutta myös mukana.
Sellainen huomio, että miehellä on kuitenkin aika paljon enemmän pelivaraa jos vaan motivaatiota riittää. Joku lyhyt, paksuraajainen ja naamaruma nainen ei kauheasti voi sen normaalipainon jälkeen itseään parantaa. Rumakin mies voi aina bodata/treenata itsensä jonkun daniel craigin tms näköiseksi. Hänelläkään kummoinen pärstä ole.
Salitreenin alottamisen jälkeen olen kuullut naisilta paljon kommentteja kuten "ei lihakset sun naamaa pelasta" "kantsisko treenata naamaaki välillä" "no onhan sulla tosi hyvät lihakset mutta..". No onneksi en treenaa naisia varten