Vinkkejä uhmakkaan ekaluokkalaisen kasvatukseen

Miten nyt on maailmanloppu jos lapsi ostaa omilla rahoillaan karkkia?

Ja miten on uhmakkuutta ellei lasta kiinnosta tarrat?

Nyt on vaan päätetty, että lapsi on viallinen

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä. Kiitos kommenteista.

Lapseni merkitsee läksyt aina - silti yrittää huijata niiden tulleen, kun ne yhdessä päivittäin katsotaan (joka päivä). Hän on koululla iltapäiväkerhossa ja olemme sopineet, että tekee läksyt siellä, mutta aina on jotakin muuta mielenkiintoisempaa, joten läksyt jäävät tekemättä. On taitava lukija, verbaalisesti lahjakas ja liikkuu paljon. Näistä saa paljon kehuja. Käy liikuntaharrastuksissa kahdesti viikossa. Kavereita on koululla enemmän oman ikäisiä, iltaisin kaksi luokkakaveria ja isoveljensä kavereita (2 v vanhempia). Kevereiden kanssa leikit sujuvat hyvin.

Opettaja laittaa herkästi negatiivista palautetta kotiin pojan käytöksestä, mutta positiivistakin onneksi silloin, kun jokin haastava asia on mennyt paremmin. Opettajan mukaan poika on "hallittavissa". Luulen, että poika haluaa saada kaveripiirinsä suosiota hölmöilyllään.

Olen ollut kuraattoriin (tavannut pojan psriin kertaan) ja perheneuvolaan (me huoltajat yhdessä kävimme juttelemassa) yhteyksissä. Mitään elämää suurempia apuja en ole kuitenkaan saanut - en mitään sellaista, mitä en olisi jo jostakin lukenut.

Keskittymisvaikeuksia pojalla on, mutta ei mitään diagnoosia. ADHD:tä mietin. Hän keskittyy varsin hyvin asioihin, jotka kiinnostavat, mutta keskittyminen herpaantuu heti, jos näkee / kulee / keksii jotakin muuta kiinnostavampaa. Puhutteluissa sulkee korvansa, eikä muista mitä on sovittu tai miksi on puhuteltu. Hyvä esimerkki myös tältä aamulta: poika tietää, että aamuisin täytyy tehdä tietyt aamutoimet (sängyn petaaminen, yövalo pois, verhot auki, pukeminen, hammaspesu), mutta odotellessani häntä aamupalalle huomaan, että hän istuu sängyssänsä lukemassa aku ankkaa ja hommat ovat kesken. Aikaa menee aivan muihin asioihin, mihin pitäisi ja tästä hän suuttuu itsekin itselleen, koska tällöin jää esim. joku mukava asia tekemättä (joskus ysin aamuna saa katsoa esim. jonkin lyhyen tv-ohjelman, jos aikaa jää - hyvin harvoin jää). Pettymyksien sietokyky on siis alhainen - huutaa, paiskoo tavaroita ja saattaa potkiakin. Hänellä ikäänkuin on jokin suunnitelma päässään ja jos sen toteutus ei juuri sillä hetkellä onnistukaan, pettymys on aivan järjetön.

Meillä on tuollainen tokaluokkalainen poika. Olen aina pitänyt ihan normaalina lapsen käytöksenä kaikkea tuota mainitsemaasi. Meillä vanhempien tehtävänä on opettaa lapsi käyttäytymään kalustetuissa tiloissa täysi-ikäisyyteen mennessä. Siihen asti tulee etenemisiä ja takapakkeja. Jos Aku Ankka kiinnostaa enemmän kuin aamurutiinit, niin eipä ole ihme. Silloin vanhempi katkaisee tilanteen, kertoo n:nnen kerran, mitä pitikään tehdä.

Vierailija kirjoitti:

"Mitä väliä sillä on / mitä se haittaa" poika kysyi taannoin minulta, kun sai opettajalta kolme negatiivista merkintää samana päivänä. Miten esim. tälläisen tilanteen ratkaisevat av:n viisaat, jos vältetään rangaistuksia? 

ap

Miksi niitä rangaistuksia pitäisi välttää. Kunnolla tukkapöllyä, piiskausta tai heittää vaikka alasti pihalle ja ovet lukkoon hetkeksi.

Hyvästä käytöksestä taas palkita. Ei se sen kummempaa ole. Fiksuja ihmisiä kasvaa noin.

Haastavaa tässä onkin se, että isompi poikamme on erittäin hyvin käyttäytyvä ja harvoin suuttuvaa sorttia. Huomaan hänen kärsivät pikkuveljensä kiukutteluista ym. Hän onkin joskus todennut, ettei haluaisi asua samassa talossa... Että melkoista tasapainotteluahan tämä on. Toki isompikin saa sen saman kivan, kuin pienempikin esim. elokuvaillan tms. kun pienemmän tarrat on kerätty.

ap

Uhman kierre tulisi saada loppumaan. Meillä on ollut myös todella haastava ekaluokkalainen poika. Takana on raskas, uhmantäyteinen vuosi. On haastanut meitä vanhempia, mutta koulussa on ollut asiallisesti kuitenkin. Ensin yritin pitkään rangaistuksilla (mm. pelikielto) mutta ne tosiaan vain lisäsivät uhmaa. Jätin rangaistukset pois ja aloitin älyttömältä tuntuneen kannustus- ja kehumiskierteen. Ihan pienestäkin hyvin menneestä asiasta heitetään nykyisin yläfemmat ja päälle vielä kehun, että miten keskittyneesti tänäänkin hoiti hommat. Tärkeää on kohdentaa kehuminen johonkin tiettyyn asiaan, ei yleisluontoisesti "hyvin tehty". Meillä poika on myös hyvin impulssiherkkä ja jos läksyissä jokin asia vaatii paneutumista tai ei heti suju, lentää kynät tai tulee aivan hysteeristä itkua. Jos yhdessä tekeminen ei auta, otetaan vähän aikaa etäisyyttä asiaan ja yritetään uudestaan. 

Meillä poika on jäänyt myös kiinni valehtelusta ja rikkonut ulkoilukieltoja ja tehnyt kerran jopa hyvin vaarallisen jutun pihalla. Ensin tosiaan yritin pelikiellolla tai muutaman päivän ulkoilukiellolla, mutta ne siis tosiaan eivät tehonneet vaan pahensivat käytöstä. Nyt meillä on linja, että asioista keskustellaan. Yleensä jos lapsi tekee nykyisin jotain kiellettyä, otan syliin, silittelen ja kerron, miksi niin ei voi toimia. Jos paikalla on isä, hänkin on mukana keskustelussa. Kaikista tärkeimmäksi asiaksi olen nostanut luottamuksen ja toisten ihmisten kunnioittamisen. Muulla ei nyt niin ole väliä. Olen kertonut, miten kaikki perustuu luottamukseen ja että kun voin luottaa häneen, hän saa lisää vapauksia ja oikeuksia. Lapsen on ollut tosi vaikea ottaa vastaan palautetta, koska kokee heti huonommuutta on siksi ollut puolustuskannalla. Tähän on auttanut juuri tuo syliin ottaminen ja silittely, aiemmat kehumiset ja hyvä vuorovaikutussuhde, mikä meille on pikkuhiljaa rakentunut. Vältän hänen kanssaan kaikkia valtataisteluja. Toki viime kädessä asiat päättää äiti ja isä, kuten suihkussa käymisen. Ilmoitan asian kerran, muistutan toisen kerran perustellen ja jätän sen jälkeen huomioitta kaikki "en tee", "en mee", "miks mun pitää", "en varmaan mene", "en mene" ja menen jossain vaiheessa hoitamaan homman yhdessä lapsen kanssa. Esimerkiksi suihkun suhteen menen vain paikalle, otan kädestä kiinni, autan riisumisessa ja koko ajan juttelen rauhallisesti kaikkea asiaan liittyvää. 

Uskon, että uhmakkuus on keino puolustaa herkkää ja haavoittuvaa minuutta ulkoisilta viesteiltä siitä, että olisi jotenkin huono. Herkkä lapsi näkee rangaistukset ja jopa neutraalit asiat heti negatiivisina viesteinä itsestä. En osaa, olen epäonnistunut tai huonompi, on kierre, jonka yritän katkaista omalla lapsellani. Minusta olen onnistunut aika hyvin. Lapsi on iloisempi, "tottelevaisempi", luotettavampi, rehellisempi ja onnellisemman oloinen muutenkin.... (jatkuu)

(jatkuu) .....Kannattaa myös miettiä, kuinka paljon vaadit lapselta. Esimerkiksi kertomasi aamutoimet on aika isot tai siis oman sängyn petaaminen aamulla ei onnistuisi omalta pojaltani, tai ei onnistu ainakaan joka aamu. Pedataankin siksi usein yhdessä. Samoin autan ja olen mukana aamutoimissa pukemisesta lähtien jos on huono aamu ja mistään ei tule mitään. Kannattaa auttaa lasta aikuisen tuella tekemään pyydettyjä tai pakollisia asioita, jos ne eivät muuten luista. Se on ihan yhtä hyvä ja kehumisen arvoinen paikka, kuin jos lapsi olisi tehnyt ne itsenäisesti. 

Mitä tulee kouluun, en välttämättä alkaisi palkintokierteeseen eli kun on mennyt hyvin päivä, siitä saisi tarran ja lopuksi palkinnon. Lasta voi itseä pyytää arvioimaan koulupäivän jälkeen, miten meni ja miten oli tunneilla. Sen jälkeen kehut vuolaasti hyvästä päivästä ja yhdessä mietitte huonosti menneen päivän kohdalla, mikä meni vikaan ja miten seuraavalla kerralla voisi toimia vastaavassa tilanteessa. Kehu kuitenkin aina jostakin hyvästäkin. Jos lapsi on selvästi ADHD-tyyppinen eli tehtäviin keskittyminen on tunnilla lähes mahdotonta, opettajalle voi ehdottaa tiimalasia, jonka ajan lapsi tekee tehtäviä ja sen jälkeen saa joko jatkaa tehtävien tekemistä tai tehdä jotain valitsemaansa juttua, kunhan antaa työrauhan muille. 

Kiitos sinulle 46! Tuo mainitsemasi ylenpaltinen kehuminen on itselleni todella vaikea asia. Olen mielestäni siinä kehittynytkin, mutta siihen täytyy nyt selvästi panostaa entistä enemmän. Poikaa kyllä kehutaan, mutta hänen on todella vaikea ottaa palautetta vastaan oli se positiivista tai negatiivista.

Sylissä pitäminen ei meillä onnistu kovinkaan kauaa. Poika rauhoittuu paremmin itsekseen. Vaikuttaa siltä, että kosketus vain häiritsee. (erityisherkkyytä?) Vinkkasit myös, että teette tehtäviä yhdessä, jos lapsi ei itse muista tai suostu. Välillä tämä meillä kyllä onnistuu, mutta usein vaikuttaa siltä, että poikani haluaa pärjätä itse - suuttumus saattaa tulla yhtäkkiä siitä, että hänen mukaansa mennään tai häntä autetaan. Hänen muistissaan ei pysy kahta useampi asia (ei aina sitäkään) ja siksi hän hermostuukin itselleen, kun asiat eivät onnistu. "Mulla on huono muisti" tai "en osaa" ovat hänen tuskastuneita kommenttejaan näissä tilanteissa.

Paljon olen saanut tässä keskustelussa hyviäkin vinkkejä. Päälimmäisiksi ja kokeilemisen arvoisiksi nousevat asioista keskustelemiset (vaikka epäilen, että poika lukitsee korvansa, eikä muista mistä ollaan puhuttu), positiivisen palautteen antaminen sekä yhdessä tekeminen.

Lisää vinkkejä otetaan vielä vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Haastavaa tässä onkin se, että isompi poikamme on erittäin hyvin käyttäytyvä ja harvoin suuttuvaa sorttia. Huomaan hänen kärsivät pikkuveljensä kiukutteluista ym. Hän onkin joskus todennut, ettei haluaisi asua samassa talossa... Että melkoista tasapainotteluahan tämä on. Toki isompikin saa sen saman kivan, kuin pienempikin esim. elokuvaillan tms. kun pienemmän tarrat on kerätty.

ap

Miksi isompikin saa palkinnon kun pienempi on kerännyt tietyn määrän tarroja? Ei ihmekään, ettei hän ole kiinnostunut tarrojen keräämisestä kun on huomannut, että isoveli saa saman palkinnon näkemättä mitään ylimääräistä vaivaa asian suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Haastavaa tässä onkin se, että isompi poikamme on erittäin hyvin käyttäytyvä ja harvoin suuttuvaa sorttia. Huomaan hänen kärsivät pikkuveljensä kiukutteluista ym. Hän onkin joskus todennut, ettei haluaisi asua samassa talossa... Että melkoista tasapainotteluahan tämä on. Toki isompikin saa sen saman kivan, kuin pienempikin esim. elokuvaillan tms. kun pienemmän tarrat on kerätty.

ap

On kyllä kurja tilanne. Muistattehan tehdä joskus isomman kanssa jotain kivaa ihan muuten vaan, ettei hänen kivat jutut riipu pikkuveljen käytöksestä? Uskoisin kyllä, että näin teette, koska vaikutat järkevältä ihmiseltä, mutta usein vanhempien kaikki huomio menee siihen oireilevaan lapseen ja se jo valmiiksi hyväkäytöksinen jää syrjään... Eli jos vaikka pienempi töllöilee jotain päivällä, niin jompikumpi vanhemmista jää sen töllöilijän kanssa kotiin sillä aikaa kun isompi tekee toisen vanhemman kanssa jotain kivaa. Tää toki voi vaan lisätä sen pienemmän uhmailuja, mutta silti mielestäni se hyväkäytöksisempi ansaitsee palkintonsa.

No. Miten eristät sen isomman yhteisestä elokuvaillasta? Ja kyllä. Isomman kanssa tehdään välillä kaksin hänelle mieluisia puuhia.

Vierailija kirjoitti:

No. Miten eristät sen isomman yhteisestä elokuvaillasta? Ja kyllä. Isomman kanssa tehdään välillä kaksin hänelle mieluisia puuhia.

No anna ekaluokkalaiselle joku spesiaali hänelle ajateltu lahja. Esim hoplopin reissu. Sinne varmaan isompi ei mielellään lähde mukaan pomppimaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No. Miten eristät sen isomman yhteisestä elokuvaillasta? Ja kyllä. Isomman kanssa tehdään välillä kaksin hänelle mieluisia puuhia.

No anna ekaluokkalaiselle joku spesiaali hänelle ajateltu lahja. Esim hoplopin reissu. Sinne varmaan isompi ei mielellään lähde mukaan pomppimaan.

Tai uimahallireissu. Tai joku pieni legopaketti. Jos nuo palkinnot saadakseen pitää kerätä 20 tarraa, niin yhden palkinnon saa/kk.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No. Miten eristät sen isomman yhteisestä elokuvaillasta? Ja kyllä. Isomman kanssa tehdään välillä kaksin hänelle mieluisia puuhia.

No anna ekaluokkalaiselle joku spesiaali hänelle ajateltu lahja. Esim hoplopin reissu. Sinne varmaan isompi ei mielellään lähde mukaan pomppimaan.

Ekaluokkalainen itse valitsi elokuvaillan palkkioksi. Meillä ei näitä yhtenään ole. Mielestäni on epäreilua, että isompi poika pitäisi saada tuoksi ajaksi pois kodistansa... Ja onhan se isompi myös perus hyvällä käytöksellään ansainnut sen elokuvaillan, vaikka tarroja ei ole kerännytkään?

ap

Vierailija kirjoitti:

No. Miten eristät sen isomman yhteisestä elokuvaillasta? Ja kyllä. Isomman kanssa tehdään välillä kaksin hänelle mieluisia puuhia.

Älkää pitälö sitä yhteistä elokuvailtaa palkintona. Vaan ihan normaalina perheen yhteisenä ajanvietteenä. Meillä ainakin aina viikonloppuisin katsotaan joku kiva leffa yhdessä perheenä.

Minusta on aika ongelmallista, että normaalista käytöksestä ja toimintatavoista palkitaan. Ongelma konkretisoituu, kun perheessä on usampia lapsia, joista yksi on haastavampi.

Vierailija kirjoitti:

No. Miten eristät sen isomman yhteisestä elokuvaillasta? Ja kyllä. Isomman kanssa tehdään välillä kaksin hänelle mieluisia puuhia.

En missään nimessä tarkoittanut, etteikö isompi saisi nauttia tuosta elokuvaillasta ja mielestäni olisi järjetöntä esim. tuon toisen ehdottama palkintomatka hoploppiin ilman isompaa, siinähän vain rangaistaisiin isompaa... Tarkoitin vain sitä, että isompi saisi myös näitä hauskoja tekemisiä riippumatta siitä, onko pienempi kunnolla vai ei. Ilmeisesti näin teillä toimitaankin.