Vinkkejä uhmakkaan ekaluokkalaisen kasvatukseen

Vierailija kirjoitti:

Ei helvetti. Nykyään on aina jotain ADHD ACDC paskaa. Kunnon puhuttelu riittävällä äänellä tehoaa, ja pelit pois niin pitkäksi aikaa että riehuminen/sekoilu loppuu.

Itse otin lapselta puhelimen pois niin pitkäksi aikaa, kunnes toiminta korjaantui. Kuukausi ilman unohduksia (tai ehkä 1-2) ja puhelin takaisin. Hyvin tehosi.

Nykyään kai pitäisi silittää päätä, vaikka 10v vääntäisi paskat lattialle. Ei ihme että Suomi on kusessa, ja tulee olemaan.

Sun lapsesi on ilmeisesti helposti alistuva. Mutta on lapsia, jotka eivät alistu edes pieksemällä, jolloin ainut keino on löytää itse vanhempana jokin muu keino

Vierailija kirjoitti:

Noniin av-mammat! Mikä on mennyt kasvatuksessa pieleen, kun lapsi kokeilee rajojaan kerta toisensa jälkeen?

Av

Ei välttämättä mikään, toiset on vaan kovapäisempiä ja tarvitsevat pitempään vääntöä.

Puuttuuko johdonmukaisuus?

Meillä on naapurissa hyvin samantapainen lapsi, on tosin jo tokaluokkaa päättämässä. Jos lapsi on häirinnyt opetusta koulussa, seuraa siitä rangaistuksena kaverikielto. Kuitenkin saatetaan sitten lohdutukseksi mennä illalla hoploppiin/keilaamaan/laskettelemaan... :-) Ja vanhemmat huokailevat, että on se kumma, kun tuohon lapseen ei mitkään rangaistukset tehoa ja miten se nyt on niiiiin hankala tapaus ja sillä on varmaan adhd (käytetty tutkimuksissa useampaan kertaan, lääkäreiden mielestä adhd:ta ei ole)...

Vierailija kirjoitti:

Ekaluokkalainen poikani saa jatkuvasti koulusta viestejä huonosta käytöksestä, valehtelusta, läksyjen unohtelusta, oppituntien häirinnästä... Tänään jäi meille vanhemmille kiinni siitä, että oli väittänyt kaverinsa aloittaneen tunnin häirinnän, vaikka häiritsijä oli ollut hän itse. Ei ollut kuulemma halunnut rangaistusta huonosta käytöksestään.

Kotona toimii epäluotettavasti. Varastaa herkkuja kaapista. Kävi salaa kaupasta karkkia ja valehteli asiasta. Huijaa, ettei läksyjä olisi, mutta tarkemmin asiaa selviteltyä käykin ilmi, että kaikki tehtävät ovat tekemättä.

Olemme keränneet tarroja, kun hankalat pojalle asiat sujuvat peremmin. Rankaisuna olemme käytäneet pelikieltoa (ruutuaika meillä muutenkin max 2h/pv - yksi pelitön päivä viikossa) tai karkkipäivän menetystä.

Sama meno senkun jatkuu vain. Nyt kiitos asiallisia vinkkejä otertaan vastaan...

Voi AP ihana, mä täällä just suren liki samaa asiaa. Minulla on tyttö, joka koulussa käyttäytyy kuin mallioppilas, opettajan mukaan.

Kotona juurikin tuollaista valehetelee, syö kaapit herkuista ja väittää ettei ole syönyt.Tekstailee kavereille vaikka mitä ... 

jne

Meillä myös ei ole nettiä kännyssä, on saldoraja kännyssä, on heti alun alkaen opetettu mitä voi kirjoittaa toiselle ja myös vahdittu noita viestittelyjä. Mutta ei :( Ruutuaikaa meillä on vähemmän noin puoli tuntia päivässä, maks tunti. Telkkaria ei katsele, eli tuo menee koneella tuo aika, joka päivä ei edes ole. Meillä lapsi harrastaa parina iltana viikossa.

Eli en osaa auttaa, voin sanoa, että  meitä on muitakin samassa tilanteessa. 

No mitä minä tuossa tilanteessa tekisin (kolme poikaa on itselläkin). Ihan ekaksi toi helkkarin karkkipäivä kokonaan pois. Ihan järkyttävä keksintö, olette luoneet nyt sokerista rangaistus ja palkitsemisvälineen. Eli kun ruoka on kauniisti syöty, saa jälkiruuaksi niitä herkkuja VÄHÄN (= 1 keksi, 2 suklaapalaa , muutama karkki tms). Läksyt rupeatte tekemään yhdessä, eli pyydä apuja opettajalta: voisiko hän laittaa vaikka wilmaan pojan läksyt nyt muutaman viikon, ja jos pojalta löytyy itseltään tieto samoista läksyistä, tarra vaikka johonkin vihkoon, siten teette ne läksyt illalla yhdessä. Kun tarroja on vaikka 20kpl, poika saa mieleisen palkinnon (jonkun pienen, ei mitään ulkomaanmatkaa), samaan vihkoon tarra joka päivästä, kun ei häiritse koululla ja siitä sitten myös joku palkinto: mikä vaan, meillä iso juttu on kun pääsee isän ja äidin viereen nukkumaan yöksi (eli siis voi olla ihan ilmainen juttu). Ja sitten rytmit hommiin, koulun jälkeen voi olla kavereiden kanssa jos koulupäivä on mennyt hyvin, kun te tulette kotiin, läksyt ja ruoka ja loppuilta perheen kanssa. Nukkumaan ajoissa eli unta vähintään se 10h/yö, liikuntaa ja kunnon normaali ruokavalio. Ja kotiin omia vastuita, kotihommia, usein se että on kädet täynnä juttuja lopettaa hölmöilyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei helvetti. Nykyään on aina jotain ADHD ACDC paskaa. Kunnon puhuttelu riittävällä äänellä tehoaa, ja pelit pois niin pitkäksi aikaa että riehuminen/sekoilu loppuu.

Itse otin lapselta puhelimen pois niin pitkäksi aikaa, kunnes toiminta korjaantui. Kuukausi ilman unohduksia (tai ehkä 1-2) ja puhelin takaisin. Hyvin tehosi.

Nykyään kai pitäisi silittää päätä, vaikka 10v vääntäisi paskat lattialle. Ei ihme että Suomi on kusessa, ja tulee olemaan.

Sun lapsesi on ilmeisesti helposti alistuva. Mutta on lapsia, jotka eivät alistu edes pieksemällä, jolloin ainut keino on löytää itse vanhempana jokin muu keino

En oikein tuosta alistuvasta tiedä. Välillä saan hänen kanssaan molemminpuoliset huutokarkelot pystyyn. Tarpeeksi kun on rähjätty, asia sovitaan ja elämä jatkuu. Joskus on ihan hyvä ottaa yhteen, ei pieni riita maailmaa kaada.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on keskimmäinen kolmesta "hankala". Käyttäytyy kodin ulkopuolella kyllä fiksusti, mutta kotiintuloajat, läksyjenteko ym on jatkuvasti tapetilla.

Meillä poika on äärimmäisen herkkä. Menee komentamisesta täysin lukkoon, ei suostu katsekontaktiin, ei kuuntele, ja jos tilanne on lapsen kannalta liian "kova", alkaa ovien paiskominen ja tavaroiden heittely.

Rangaistukset ei toimi tämän lapsen kohdalla. Mikään ei haittaa, ja ainoa efekti niillä on pojan vetäytyminen kuoreen. Kotiaresti tai pelikielto on täysin turhia, koska niiden seurauksena poika etääntyy koko perheestä.

Jokainen rangaistus tuntuu pojalle tarkoittavan, että häntä vihataan ja kukaan ei rakasta. Tämä ei missään nimessä pidä paikkaansa.

Meillä on tälä hetkellä käytössä pelkkä keskustelu. Ei koskaan syytellen, vaan oikeastaan kerrataan miksi pitää tehdä jotakin ja miksi jokin on kiellettyä.

Hiljalleen tilanne on rauhoittunut. Uskon, että vuoden päästä, kun poika kolmannelle luokalle menee, on ikää ja kokemusta tullut ja elämä helpottaa. Koulun aloitus on pienelle kriisi, ja kotoa tarvitsee tukea ja rakkautta. Rajoja kokeillaan, mutta tarvitseeko rajalla olla tosiaan betoniaita? Voisiko se raja olla verkkoaita?

Sydämestäni toivon, että teille menisi asiat parempaan päin, mutta ikävä kyllä kertomuksesi saa minut vahvasti epäilemään sitä. Minusta tuntuu päinvastoin, että teillä lapsi on ottamassa niskalenkin vanhemmistaan. Vahvistatte uhmakkaan lapsen huonoja käyttäytymismalleja nykyisellä kasvatuksellanne ja ongelmat vaan kasautuvat kohti murrosikää mentäessä.

Uskon, että murrosiässä avoin keskusteluyhteys on tärkeämpää, kuin rangaistukset, jotka nostavat uhmaa ja etäännyttävät.

Itse huomasin, kun kotiintuloajoista lipeäminen aiheutti arestia, niin poika aloitti päivien kyräilyn, jonka lopputuloksena lapsi ei edes muistanut miksi arestin sai. Lapsi jäi jumiin rangaistukseen, eikä kertakaikkiaan osannut yhdistää omaa toimintaa siihen.

Nyt kun kotiintuloajoista keskustellaan, on poika oppinut, että jos lisäaikaa kysyy ja kertoo missä menee, sitä saa. Ymmärtää, miksi kotiin pitää tulla ajoissa ja ymmärtää, miksi haluan tietää missä lapsi menee.

Musta tämä on vain hedelmällisempää.

En voi muuta sanoa kuin että harvoin olen lukenut täältä av:lta noin järkevää tekstiä ja sellaista, joka kuvaa omaa tilannetta täysin. Minulla on kaksi lasta, joista esikoinen on kauniisti sanottuna hyvin omaehtoinen, on ollut aina. Ei kykene aina toimimaan nopeasti ja käskyjä noudattaen, menee jotenkin täysin jumiin, mutta toisaalta samalla härkäpäisyydellä uppoutuu myös fiksuihin asioihin. Kokee kaikki rangaistukset merkkinä siitä, ettei hänestä välitetä, ottaa ne tosi raskaasti. Ei kiusaa koulussa ketään, härnää tai komentele, mutta varjelee myös omaa vapauttaan. Luulin ihan oikeasti, että kaikki lapset voi kasvattaa kutakuinkin samoin, rajoja vaan kuten jäähypenkkejä (se oli silloin suosiossa) ja rakkautta. Jäähypenkillä lapsi itki hysteerisesti ja ravasi pois ja kuljetin takaisin, oli täysin sekaisin. Mitäpä olisi siitä oppinut, kun tuskin edes muisti omaa nimeäänkään siinä kaaoksessa ja oksennellessa?

Toinen lapseni on ns. helpompi, mutta en ole halunnut lopulta häntäkään kasvattaa kovin rangaistuskeskeisesti, koska sitähän se monen kasvatus käytännössä lopulta on. Kuten mm. Danny Silk on kirjoittanut, kyllä monelle kasvatuksen ydin on saada lapsi tottelemaan ja aikuisen ja lapsen välinen suhde, ihmissuhde, on lopulta sivuseikka. Tällaisen vähän lempeämmän kasvatuksen oppaita löytää kyllä kirjastosta, kun vaan menee hyllyjä katselemaan. Ja sivumennen sanoen kyllä se lapsi myös toimii fiksummin, kun häntä arvostetaan ja näytetään se, ei vain kytätä käytöstä  ja lätkitä rangaistuksia. Eli sitä kuuluisaa tottelemistakin alkaa esiintyä.

Ap tässä. Kiitos kommenteista.

Lapseni merkitsee läksyt aina - silti yrittää huijata niiden tulleen, kun ne yhdessä päivittäin katsotaan (joka päivä). Hän on koululla iltapäiväkerhossa ja olemme sopineet, että tekee läksyt siellä, mutta aina on jotakin muuta mielenkiintoisempaa, joten läksyt jäävät tekemättä. On taitava lukija, verbaalisesti lahjakas ja liikkuu paljon. Näistä saa paljon kehuja. Käy liikuntaharrastuksissa kahdesti viikossa. Kavereita on koululla enemmän oman ikäisiä, iltaisin kaksi luokkakaveria ja isoveljensä kavereita (2 v vanhempia). Kevereiden kanssa leikit sujuvat hyvin.

Opettaja laittaa herkästi negatiivista palautetta kotiin pojan käytöksestä, mutta positiivistakin onneksi silloin, kun jokin haastava asia on mennyt paremmin. Opettajan mukaan poika on "hallittavissa". Luulen, että poika haluaa saada kaveripiirinsä suosiota hölmöilyllään.

Olen ollut kuraattoriin (tavannut pojan psriin kertaan) ja perheneuvolaan (me huoltajat yhdessä kävimme juttelemassa) yhteyksissä. Mitään elämää suurempia apuja en ole kuitenkaan saanut - en mitään sellaista, mitä en olisi jo jostakin lukenut.

Keskittymisvaikeuksia pojalla on, mutta ei mitään diagnoosia. ADHD:tä mietin. Hän keskittyy varsin hyvin asioihin, jotka kiinnostavat, mutta keskittyminen herpaantuu heti, jos näkee / kulee / keksii jotakin muuta kiinnostavampaa. Puhutteluissa sulkee korvansa, eikä muista mitä on sovittu tai miksi on puhuteltu. Hyvä esimerkki myös tältä aamulta: poika tietää, että aamuisin täytyy tehdä tietyt aamutoimet (sängyn petaaminen, yövalo pois, verhot auki, pukeminen, hammaspesu), mutta odotellessani häntä aamupalalle huomaan, että hän istuu sängyssänsä lukemassa aku ankkaa ja hommat ovat kesken. Aikaa menee aivan muihin asioihin, mihin pitäisi ja tästä hän suuttuu itsekin itselleen, koska tällöin jää esim. joku mukava asia tekemättä (joskus ysin aamuna saa katsoa esim. jonkin lyhyen tv-ohjelman, jos aikaa jää - hyvin harvoin jää). Pettymyksien sietokyky on siis alhainen - huutaa, paiskoo tavaroita ja saattaa potkiakin. Hänellä ikäänkuin on jokin suunnitelma päässään ja jos sen toteutus ei juuri sillä hetkellä onnistukaan, pettymys on aivan järjetön.

Ap vielä.

Johdonmukaisuudesta. Kyllä  - olemme johdonmukaisia. Jos on tarkoitus jostakin rangaista (esim. huono käytös koulussa -> kielto leikkiä illalla kavereitten kanssa -> ei myöskään muuta kivaa illalla kotona.

Karkkipäivästä ja herkuista: varsinaisen karkkipäivän pidämme lauantaisin. Toisinaan, epäsäännöllisesti syömme jotakin pientä makeaa jälkiruoaksi.

Rahasta ja salaa kaupassa käynnistä: poika otti syntymäpäivälahjaksi saamansa setelin säästöpossusutaan ja kävi sillä kaverinsa kanssa ostoksilla lähikaupassa. Sekä poika, että kaveri valehtilivat kodeissansa, mistä olivat karkit saaneet. Isoveli patisti nämä pienemmät pihaamme, kun heidät huomasi - muutoin olisivat varmaan ehtineet syödä kaikki.

Ap:n kuvaus kyllä tuo mieleen (lievän) adhd:n mahdollisuuden. Meillä on kaksi poikaa, joilla molemmilla on adhd + asperger, joten tiedän mistä puhun.

Näiden lasten kanssa ennakointi on kaiken a ja o. Sekä sen varmistaminen, että lapsi tietää mitä hänen pitää tehdä. Toimivin tapa on tehdä ohjeet "kirjallisina", esim. aamutoimet lyhyesti kuvitettuina. Meilläkin lapset kyllä tietävät mitä pitää tehdä, mutta asiat, rutiinitkaan, eivät pysy mielessä tai jostain kumman syystä suulliset ohjeet eivät vain mene jakeluun. Samat asiat paperilla, muistin ja toiminnanohjauksen tukena, ja hommat sujuvat huomattavasti paremmin.

Myös tärkeimmät säännöt kannattaa tehdä kirjallisina, ja ne on hyvä olla kodissa näkyvällä paikalla.

Positiivisuus, kannustaminen, palkitseminen - ja huonon käytöksen jättäminen mahdollisimman vähälle huomiolle - nämä kantavat hedelmää! Sekä tietenkin johdonmukaisuus ja rutiinit.

Uskoisin näiden tapojen olevan hyödyllisiä, vaikkei kyse olisi adhd:sta tai muusta neurologisesta erityispiirteestä. Liian usein ajatellaan, että lastenkasvatuksen pitäisi perustua alistamiseen ja rangaistuksiin, eikä mietitä mistä ongelmat johtuvat.

"Mitä väliä sillä on / mitä se haittaa" poika kysyi taannoin minulta, kun sai opettajalta kolme negatiivista merkintää samana päivänä. Miten esim. tälläisen tilanteen ratkaisevat av:n viisaat, jos vältetään rangaistuksia? 

ap

Vierailija kirjoitti:

No mitä minä tuossa tilanteessa tekisin (kolme poikaa on itselläkin). Ihan ekaksi toi helkkarin karkkipäivä kokonaan pois. Ihan järkyttävä keksintö, olette luoneet nyt sokerista rangaistus ja palkitsemisvälineen. Eli kun ruoka on kauniisti syöty, saa jälkiruuaksi niitä herkkuja VÄHÄN (= 1 keksi, 2 suklaapalaa , muutama karkki tms). Läksyt rupeatte tekemään yhdessä, eli pyydä apuja opettajalta: voisiko hän laittaa vaikka wilmaan pojan läksyt nyt muutaman viikon, ja jos pojalta löytyy itseltään tieto samoista läksyistä, tarra vaikka johonkin vihkoon, siten teette ne läksyt illalla yhdessä. Kun tarroja on vaikka 20kpl, poika saa mieleisen palkinnon (jonkun pienen, ei mitään ulkomaanmatkaa), samaan vihkoon tarra joka päivästä, kun ei häiritse koululla ja siitä sitten myös joku palkinto: mikä vaan, meillä iso juttu on kun pääsee isän ja äidin viereen nukkumaan yöksi (eli siis voi olla ihan ilmainen juttu). Ja sitten rytmit hommiin, koulun jälkeen voi olla kavereiden kanssa jos koulupäivä on mennyt hyvin, kun te tulette kotiin, läksyt ja ruoka ja loppuilta perheen kanssa. Nukkumaan ajoissa eli unta vähintään se 10h/yö, liikuntaa ja kunnon normaali ruokavalio. Ja kotiin omia vastuita, kotihommia, usein se että on kädet täynnä juttuja lopettaa hölmöilyn.

Kannatan tuota tarrojen keräilyä ja olen käyttänyt sitä itsekin, mutta eikö 20 tarraa palkintoon ole liikaa vaadittu? 20 tarraa kun voi nopeimmillaan saada 4 viikossa, siinä ajassa lapselta häviää focus ja voimat kerätä tarroja. Itse olen palkinnut jo viiden onnistumisen jälkeen, eli parhaimmillaan palkinnon voi saada kerran viikossa. Lapsi on ollut motivoitunut toimimaan itselleen edullisella tavalla, ja tavat ovat jääneet "päälle" myös palkitsemisen lopettamisen jälkeen.

Olemme välillä keränneet tarroja ja esim. kuraattorin ja perheneuvolan ohjeistamana keskittyneet yhteen tai max kahteen asiaan kerrallaan. Tuo 20 kpl on ollut heidänkin ehdotuksensa. Lapsi hoksaa, että palkkiota varten on tehtävä töitä. Palkkiosta olemme sopineet yhdessä.

Ongelmanamme on ollut tässäkin, että lapsi ei välitä kerätä tarroja. Uhmaa siis tässäkin asiassa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ap vielä.

Johdonmukaisuudesta. Kyllä  - olemme johdonmukaisia. Jos on tarkoitus jostakin rangaista (esim. huono käytös koulussa -> kielto leikkiä illalla kavereitten kanssa -> ei myöskään muuta kivaa illalla kotona.

Karkkipäivästä ja herkuista: varsinaisen karkkipäivän pidämme lauantaisin. Toisinaan, epäsäännöllisesti syömme jotakin pientä makeaa jälkiruoaksi.

Rahasta ja salaa kaupassa käynnistä: poika otti syntymäpäivälahjaksi saamansa setelin säästöpossusutaan ja kävi sillä kaverinsa kanssa ostoksilla lähikaupassa. Sekä poika, että kaveri valehtilivat kodeissansa, mistä olivat karkit saaneet. Isoveli patisti nämä pienemmät pihaamme, kun heidät huomasi - muutoin olisivat varmaan ehtineet syödä kaikki.

Lapset ovat kyllä kekseliäitä! Naapurin lapsikin jäi kiinni karkkien syönnistä, kun ei ollut ymmärtänyt heittä karkkipussia roskiin, vaan se löytyi repusta. Vanhemmat sitten kovistelivat, että mistä on saanut rahaa karkin ostoon (rahat kun oli otettu jo aiemmin tämän takia pois) ja kävi ilmi, että poika oli keräillyt pulloja ja palauttanut ne kauppaan :-) Eli vanhempia on turha syyllistää herkkujen syönnistä sen jälkeen, kun lapsi on sen ikäinen, että liikkuu itsenäisesti. Toki sitten voidaan miettiä, onko syytä rajoittaa lapsen itsenäisesti liikkumista, mutta harvalla vanhemmalla on siihen käytännön mahdollisuuksia.

Mitään ihmeratkaisua mulla ei ole tarjota, mutta tsemppiä ja voimia voin teille toivottaa :-)

Muistakaa myös kehua kaiken negatiivisen keskellä. Kehua ihan joka ikisestä pienestä asiasta, vaikka hyvä et kiukutellu ruokapöydässä vaan söit kauniisti. Ja ota jotkut isommat palkitsemiset, vaikka 5 isoa tähteä mitkä on lapsen sängyn vieressä ja saa oikeasti jonkun hyvän palkinnon sitten esim retken jonnekin haluamaansa paikkaan tai lisää peliaikaa tai leffailta perheen kanssa tms...

Joskus voi myös auttaa että kirjottaa isolle paperille yhdessä lapsen kanssa että mitä vaaditaan,ensin käy läpi miksi nämä kirjotetaan ja sitten yhdessä mietitään lapsen kanssa että mitä ne asiat vois olla, vaikka kaikki läksyt tehdään illalla päivällisen jälkeen, koulussa istutaan tunneilla pulpetissa rauhallisesti eikä häiritä muita jne.

Ja siihenkin voidaan sopia isompi palkinto, kun vaikka viikon ajan kaikki nää vaatimukset täyttyy niin lapsi saa jotain pitkään toivomaansa. Ja sitte seuraavalta viikolta jotain vähän pienempää.

Näin opetetaan että hieno käytös kannattaa.

Poika on jäänyt toistuvasti kiinni herkkujen salasyönnistä. Haluan korostaa, että meillä herkutellaan toisinaan muulloinkin kuin karkkipäivänä, joten emme ole mitenkään fanaattisia sokerin kieltäjiä. Keksit ym. ovat olleet lukitsemattomissa kaapeissa. Isoveli noudattaa yhdessä sovittuja sääntöjä olla menemättä tuolle kaapille ilman lupaa. Tämä uhmakas ekaluokkalainen on ollut nyt iltapäiväkerhossa ja toisinaan saanut lähteä sieltä tavallista aiemmin kotiin harjoittelemaan itsekseen oloa. Nämä "yksin kotona" -tilanteet ovat olleet hänelle haastavia ja olemme joutuneet niitä vähentämään juuri näiden sopimusten rikkomisten vuoksi. Toisinaan poika on myös vienyt herkkuja omaan huoneeseensa ja rapistellut niitä esim. illalla sängyssä. Ja jäänyt kiinni useammin kuin kerran.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ei helvetti. Nykyään on aina jotain ADHD ACDC paskaa. Kunnon puhuttelu riittävällä äänellä tehoaa, ja pelit pois niin pitkäksi aikaa että riehuminen/sekoilu loppuu.

Itse otin lapselta puhelimen pois niin pitkäksi aikaa, kunnes toiminta korjaantui. Kuukausi ilman unohduksia (tai ehkä 1-2) ja puhelin takaisin. Hyvin tehosi.

Nykyään kai pitäisi silittää päätä, vaikka 10v vääntäisi paskat lattialle. Ei ihme että Suomi on kusessa, ja tulee olemaan.

Minulla oli sinun kaltainen vanhempi. En koskaan oppinut häneltä mitään, huutoa ja rähjäämistä sain niskaani sitäkin enemmän. Sekä nähdä kuinka vahvemman oikeus pahimmillaan toimii. Nyt aikuisena halveksin tuota mielivaltaista ihmistä sydämeni pohjasta, ja teen lasteni kanssa kaiken päinvastoin kuin hän teki. Hyvin on mennyt, ajoittain haastavista lapsista huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

"Mitä väliä sillä on / mitä se haittaa" poika kysyi taannoin minulta, kun sai opettajalta kolme negatiivista merkintää samana päivänä. Miten esim. tälläisen tilanteen ratkaisevat av:n viisaat, jos vältetään rangaistuksia? 

ap

Niistä merkinnöistä puhutaan ja koitetaan yhdessä miettiä miten kannattaisi toimia.

Poika on kyllä oikeassa. Itsekin sain hrpuleita pojan unohteluista alaluokilla. Niitä tuli paljon. Enkä itse osannut suhtautua.

Mitä väliä niillä merkinnöillä on? Jotkut operajat laittaa niitä ihan kaikesta. Alaluokilla pahimmat tiukkikset

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa myös kehua kaiken negatiivisen keskellä. Kehua ihan joka ikisestä pienestä asiasta, vaikka hyvä et kiukutellu ruokapöydässä vaan söit kauniisti. Ja ota jotkut isommat palkitsemiset, vaikka 5 isoa tähteä mitkä on lapsen sängyn vieressä ja saa oikeasti jonkun hyvän palkinnon sitten esim retken jonnekin haluamaansa paikkaan tai lisää peliaikaa tai leffailta perheen kanssa tms...

Joskus voi myös auttaa että kirjottaa isolle paperille yhdessä lapsen kanssa että mitä vaaditaan,ensin käy läpi miksi nämä kirjotetaan ja sitten yhdessä mietitään lapsen kanssa että mitä ne asiat vois olla, vaikka kaikki läksyt tehdään illalla päivällisen jälkeen, koulussa istutaan tunneilla pulpetissa rauhallisesti eikä häiritä muita jne.

Ja siihenkin voidaan sopia isompi palkinto, kun vaikka viikon ajan kaikki nää vaatimukset täyttyy niin lapsi saa jotain pitkään toivomaansa. Ja sitte seuraavalta viikolta jotain vähän pienempää.

Näin opetetaan että hieno käytös kannattaa.

Tässä pitää sitten huomioida myös se, että jos en väärin ymmärtänyt, on tällä lapsella myös sisaruksia. Olen vierestä seurannut sisarusten turhautumisen asiaan, kun yhtä lapsista palkitaan siitä, että istuu nätisti ruokapöydässä ja muiden oletetaan tekevän sen automaattisesti, ilman kehuja tai palkintoja... Toisaalta taas se "hankalampi" lapsi turhautuu siihen, jos toisia jatkuvasti kehutaan ja häntä harvemmin. Vaatii aikamoista tasapainottelua vanhemmilta.

Se on hankalaa, jos koulussa ei osaa käyttäytyä. Kotoa herkkujen "varastaminen" (outo sanavalinta muuten) ei nyt niin kamalaa ole. Ei osta niitä herkkuja muuta kuin silloin, kun niitä saa ottaa. Luonnehan tuossa painaa vahvasti, kaikki eivät ole äidin pikku mussukoita. Joku liikunnallinen harrastus, josta tulee positiivistakin palautetta, voisi olla hyvä juttu.

Se on niin lähitulevaisuutta, kun lapsi on ulkona ilman valvontaa ja tekee kaikkea luvatonta.