Vierailija

Meillä on viime vuosina ollut taloyhtiössä ikkunaremonttia, ulkoporrasremonttia, kattoremonttia ja muuta. Isännöitsijä on näihin liittyen AINA tullut meidän pihalle ilmoittamatta joko yksin tai jonkun remonttifirman työntekijän kanssa katsomaan, miten se remontti hoidetaan meidän pihan osalta. Esim. ne ikkunat tai mihin laittaa telineet kattoremontin yhteydessä.

Minä nukutan lapsia useimmiten ulkona, joten todella monta kertaa tuo isännöitsijä on sitten herättänyt ulkona nukkuvan lapsen, kun on tullut portista sisään ja alkanut hölistä ja pulista puhelimeen tai jonkun muun miehen kanssa.

Tänään otin YLÄOSATTOMISSA aurinkoa omalla pihallani. Pihalla, johon KUKAAN ei näe, koska meillä on korkean aidan sisällä oleva piha, eikä ympärillä ole yhtään korkeampia taloja. Meidän pihalle näkyisi vain, jos kurkkisi aidan yli tai lentäisi yli. Siksi siis minä, tällainen hiljainen, kiltti, konservatiivinen kukkahattutäti uskalsin ottaa yläosat pois ja makoilla omalla pihallani auringossa.

Isännöitsijä tuli pihaportista sisään, eikä aluksi edes huomannut minua. Aloin tietenkin huutaa ja kiljua ja käskin painumaan äkkiä pois toisten pihoilta. No, lapsi sitten heräsi vaunuissa siihen huutoon. Normaalin kolmen tunnin päiväunien sijasta 1v nukkui siis tunnin ja on kiukkuisena sisällä, 3v:kin heräsi siihen kitinään. Ulos ei viitsi nyt tuohon pahimpaan UV-säteilyyn mennä ja välipalakin on vasta tunnin päästä.

Saako isännöitsijä tulla toisten pihoille noin vaan? Kun omasta mielestään pihat ovat periaatteessa taloyhtiön omaisuutta, seinien sisäpuolet ovat osakkaiden. Hän siis voi käyskennellä taloyhtiön mailla ihan miten mieli lystää, koska pitää taloyhtiöstä niin kovin hyvää huolta.

En löytänyt mistään varmaa tietoa asiasta, joten olisiko jollain muulla? Onko rivitaloyhtiön "omat" pihat todellakin taloyhtiön vai omia pihoja?

Sivut

Kommentit (63)

Vierailija

Pihat ovat taloyhtiön. Osakkeelle oikeuttaa vain seinien sisäneliöihin. Ja totta kai on oikeus tulla tekemään remonttien valmisteluja.

Vierailija

Saa! 

Kyllä Suomessa voi kävellä toisen pihalle ihan laillisesti. Vai ajatteletko, että jokainen ovikellon kilauttaja on rikollinen. 

Miten sitä ovikelloa pääsisi soittamaan,  jos ei kulkisi pihan poikki? 

Eli perin kummallinen kysymys noin juridisessa mielessä. Kodin sisätiloihin ei tarvitse päästää. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Pihat ovat taloyhtiön. Osakkeelle oikeuttaa vain seinien sisäneliöihin. Ja totta kai on oikeus tulla tekemään remonttien valmisteluja.

Eli voi tulla täysin ilmoittamatta pihalle ja on asukkaan ihan oma vika, jos on siellä yläosattomissa? Jos näin on, niin eipä tuota enää omaksi pihaksi voi sanoa. Samantein voidaan kaataa kaikki aidat muidenkin pihoista, saataiisin isommat, "yhteiset" pihat :(

ap

Vierailija

On se surullista kun aikuiset ihmiset ei voi kommunikoida järkevästi. Ihan sama minusta kenen piha ja kenen oikeus, mutta aika törppö on jos tuolla tavalla tukkii pihalle kysymättä. Toisaalta typerää myös se, että pitäisi kaikilta asukkailta "anella" joku lupa, että saa suorittaa työnsä. Älä ala kiljumaan, vaan sano ystävällisesti että sujuisi paljon mukavammin jos hän jatkossa vaikka tulisi portillenne kysymään sopiiko tulla? Sinä ehtisit vaikka lykätä vauvan vähän kauemmas ettei herää... huoh.

Vierailija

En tiedä mitä laki asiasta sanoo, mutta ainakin meillä (ja kaikilla tutuilla) on aina ilmoitettu ihan kaikesta vähintään viikkoa toimenpiteitä aiemmin. Ei ole mielestäni  mitenkään korrektia toimintaa. Joku äkkitoimenpiteitä vaativa, kuten vesivahinko tms. on asia erikseen.

Ja asukaskokouksessa ainakin tulee ilmi kaikki suunnitellut rempat ja tutkimukset ym. jo paljon aiemmin. Outoja tuollaiset yllärit???

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Pihat ovat taloyhtiön. Osakkeelle oikeuttaa vain seinien sisäneliöihin. Ja totta kai on oikeus tulla tekemään remonttien valmisteluja.

Omakotitalon pihallekin saa tulla, ei siinä mitään. 

Ei saa luoda säännöllisiä reittejä pihan poikki toisen pihapiiriin. Myöskään luonnonvaraisia sieniä tai marjoja ei saa poimia toisen pihalta (ja tietenkään ei kasvatettuja). Se on raja. Mutta jokaisella on oikeus tulla soittamaan vaikka ovikelloa omakotitalossakin, joka on omalla tontilla. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Saa! 

Kyllä Suomessa voi kävellä toisen pihalle ihan laillisesti. Vai ajatteletko, että jokainen ovikellon kilauttaja on rikollinen. 

Miten sitä ovikelloa pääsisi soittamaan,  jos ei kulkisi pihan poikki? 

Eli perin kummallinen kysymys noin juridisessa mielessä. Kodin sisätiloihin ei tarvitse päästää. 

Meillä on läpitalon huoneisto. Etuovella on ovikello ja oma piha on talon takapuolella. Takapihalle pääsee vain kiertämällä talon takaa, ei sieltä ole mitään normaalia kulkua meille. Korkeat aidat joka pihan välissä niin, ettei mistään näe takapihalle. Meillä on ovi takapihalle, joka on normaalisti lukossa, mutta päivisin auki, jos olen kotona. 

ap

Vierailija

Niin ja lisään vielä, että olisi erittäin ok, jos isännöitsijä olisi ensin vaikka yrittänyt soittaa ovikelloa ja katsonut, onko kukaan kotona. Ja vasta sitten kiertänyt talon taakse ja mennyt meidän takapihalle. Olisin tietenkin päästänyt. Mutta nyt tuli vain suoraan takapihalle.

Oli sitten viimeinen kerta, kun olen omalla pihallani kuvitellen olevani omalla pihalla. 

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pihat ovat taloyhtiön. Osakkeelle oikeuttaa vain seinien sisäneliöihin. Ja totta kai on oikeus tulla tekemään remonttien valmisteluja.

Eli voi tulla täysin ilmoittamatta pihalle ja on asukkaan ihan oma vika, jos on siellä yläosattomissa? Jos näin on, niin eipä tuota enää omaksi pihaksi voi sanoa. Samantein voidaan kaataa kaikki aidat muidenkin pihoista, saataiisin isommat, "yhteiset" pihat :(

ap

Kyllä. 

Miten olet voinut elää käsityksessä, että voit kieltää ihmisiä tulemasta ovellesi? Lähestymiskiellon kautta kyllä, mutta kriteerit eivät taida nyt täyttyä :D

Tässä tapauksessa tietysti olisi ollut korrektia ilmoittaa etukäteen. Hyvät tavat ja laki kuitenkaan eivät aina kohtaa. 

Ja hyväkäytöksinen ihminen olisi kääntynyt kannoillaa havaittuaan yläosattomuutesi tietysti. 

Vierailija

Jos haluat oman pihan, jossa kaiken lisäksi saat itse päättää, kuka korjaa ja milloin ja mitä, muuta omakotitaloon. Mutta muista olla ostamatta taloa, joka on vuokratontilla.

Rivitalossa ei ole "omia" pihoja. Kaikki pihat kuuluvat taloyhtiölle.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Niin ja lisään vielä, että olisi erittäin ok, jos isännöitsijä olisi ensin vaikka yrittänyt soittaa ovikelloa ja katsonut, onko kukaan kotona. Ja vasta sitten kiertänyt talon taakse ja mennyt meidän takapihalle. Olisin tietenkin päästänyt. Mutta nyt tuli vain suoraan takapihalle.

Oli sitten viimeinen kerta, kun olen omalla pihallani kuvitellen olevani omalla pihalla. 

ap

No ei ole ok todellakaan tuollainen. Ovikelloa soitetaan ensin ja sitten voidaan tulla kuikkimaan. Entäs jos on pian rotikan hammasrivistö persuksissa? Junttimoukkaeinari on teillä isännöimässä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pihat ovat taloyhtiön. Osakkeelle oikeuttaa vain seinien sisäneliöihin. Ja totta kai on oikeus tulla tekemään remonttien valmisteluja.

Eli voi tulla täysin ilmoittamatta pihalle ja on asukkaan ihan oma vika, jos on siellä yläosattomissa? Jos näin on, niin eipä tuota enää omaksi pihaksi voi sanoa. Samantein voidaan kaataa kaikki aidat muidenkin pihoista, saataiisin isommat, "yhteiset" pihat :(

ap

Kyllä. 

Miten olet voinut elää käsityksessä, että voit kieltää ihmisiä tulemasta ovellesi? Lähestymiskiellon kautta kyllä, mutta kriteerit eivät taida nyt täyttyä :D

Tässä tapauksessa tietysti olisi ollut korrektia ilmoittaa etukäteen. Hyvät tavat ja laki kuitenkaan eivät aina kohtaa. 

Ja hyväkäytöksinen ihminen olisi kääntynyt kannoillaa havaittuaan yläosattomuutesi tietysti. 

Siis mihin ovelle? Tottakai etuovelle saa tulla kuka tahansa, mutta kyse on talon takana olevasta omasta pihasta, johon ei ole mitään yleistä käyntiä. Pihoille pääsee vain kiertämällä talon takaa, eikä sinne ole mitään tietä tai polkua. Ne ovat takapihoja, joissa on hätätilanteita varten pakko olla tietenkin pääsy pois pihalta, mutta ei sieltä kukaan koskaan mihinkään kulje. Ovikin oli pitkään jumissa, koska sitä ei käytetty, mutta se korjattiin juuri noiden hätätilanteiden varalta. 

Eli kyseessä ei todellakaan ole mikään etuovi tai mikään sellainen ovi, josta ihmiset tulisivat meille koskaan. Etuovelle saa tulla, tottakai.

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Saa! 

Kyllä Suomessa voi kävellä toisen pihalle ihan laillisesti. Vai ajatteletko, että jokainen ovikellon kilauttaja on rikollinen. 

Miten sitä ovikelloa pääsisi soittamaan,  jos ei kulkisi pihan poikki? 

Eli perin kummallinen kysymys noin juridisessa mielessä. Kodin sisätiloihin ei tarvitse päästää. 

Tässä oli kyse takapihasta. Ovikello on etupihalla.

Vierailija

Laittakaa siihen pihanporttiin kuva isosta koirasta ja teksti: "Täällä vartioin minä. Soitatathan emännälleni ennekuin tulet pihaan."

Vierailija

Olen hallituksen pj ja monesti tehnyt pihakierroksia isännöitsijän kanssa. Ei ole tullut mieleenkään käydä soittelemassa ensin ovikelloja. 

Vierailija

Meillä on samanlainen isännöitsijä. Itse en yläosattomissa kulje, mutta nukutan lapsia ulkona. Olen toistuvasti pyytänyt, että jos isännöitsijä tulee pihalle ja sen on aivan pakko päästä sinne juuri lasten päiväuniaikaan, tulisi ensin etuovelle tai parhaimmassa tapauksessa ilmoittaisi asiasta etukäteen. Voin nukuttaa lapsia joskus myös sisällä, jos pihalla on trafiikkia.

Mutta ei. Juuri, kun olen saanut lapsen nukahtamaan vaunuihin ja istahtanut sohvalle juomaan kahvia, takapihalle paukkaa isännöitsijä, joka tulee mittaamaan jotain seinää tai ikkunaa. Kerran se vielä siirsi vaunuja, vaikka siellä oli vauva sisällä. Minä olin mennyt pikasuihkuun ja yhtäkkiä havahduin siihen, että pihalla liikutaan ja vauva huutaa kurkku suorana. 

Juu. Viidennen kerran jälkeen olen alkanut laittaa porttia lukkoon. Joka on typerää, koska koululaiset tulevat sinne pyörillään koulun jälkeen ja joutuvat aina ensin tulemana etuovelle pyytämään, että menisin takaportille avaamaan portin lukon. 

Vierailija

Olennaista on se, onko pihat määritelty asukkaiden yksityisalueiksi ja osakkaan hallinnassa oleviksi vai ovatko ne taloyhtiön yhteisiä. Jos et tiedä, ota selvää. On väärin sanoa että piha on aina taloyhtiölle kuuluva, koska ainakin meidän taloyhtiössä jokaisella osakkaalla on hallinnassaan myös piha-alue, jolloin sinne ei muilla asukkailla tai isännöitsijällä ole mitään asiaa tulla ilman lupaa käyskentelemään. Jos kuitenkin on niin, että piha-alueet on määritelty kuuluviksi asunto-osakeyhtiölle, voit nostaa esille yhtiökokouksessa olisiko mahdollista ilmoittaa tarkastuksista ja remonttiasioista pihamaalla ennakkoon jokin ajankohta, jotta asukas osaa varautua. 

Suomessa ei myöskään ole oikeutta tulla toisen piha-alueelle; jokamiehenoikeus ei tarkoita sitä että voit tulla pyörimään toisen pihalle ja omistaja ei voi kieltää. Jokaisella on kotirauha ja rauha pihallaan. On myös aivan absurdia verrata jonkun ovikellon soittamista siihen että tulee toisen takapihalle, jossa etuovi ei edes sijaitse. Toisaalta jos ei halua kaupustelijoita jne. soittamaan ovikelloaan, moista ei tarvitse suvaita ja näin ollen mahdolliset ovikellon soittelijat olisivat kutsuttuja/haluttuja vieraita (esim ystäviä ja sukulaisia)?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen hallituksen pj ja monesti tehnyt pihakierroksia isännöitsijän kanssa. Ei ole tullut mieleenkään käydä soittelemassa ensin ovikelloja. 

Miksi? Eikö tule mieleen, että asukkaat saattavat omilla, suojatuilla pihoillaan tehdä vaikka jotain sellaista, jota ei toivo muiden näkevän? Vaikka harrastavan kuumana kesäpäivänä hiljaista seksiä? 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa! 

Kyllä Suomessa voi kävellä toisen pihalle ihan laillisesti. Vai ajatteletko, että jokainen ovikellon kilauttaja on rikollinen. 

Miten sitä ovikelloa pääsisi soittamaan,  jos ei kulkisi pihan poikki? 

Eli perin kummallinen kysymys noin juridisessa mielessä. Kodin sisätiloihin ei tarvitse päästää. 

Tässä oli kyse takapihasta. Ovikello on etupihalla.

Saa sinne takapihallekin tulla. Mikään laki ei sano, ettei saisi. 

Ymmärrän, että olet kokenut sen samanlaisena yksityisalueena kuin vessasi. Näin kuitenkin on. 

Mutta se on selvä, että todella törppöä tulla tuosta vain suojatulle takapihalle. Ilman muuta olisi pitänyt vain soittaa ovikelloa ja muutenkin minusta tuollaisesta tulemisesta pitää ilmoittaa etukäteen. 

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla