Vierailija

Puolen vuoden aikana tapahtunut vaikka mitä ikävää ja surullista, läheisen kuolema ja koiran kuolema. Olen myös vakavasti masentunut.Tänään jaksoin tehdä ruokaa ja pihatöitä vähän.Mies lähti töihin ja sanoi tosi rumasti. On jo monta viikkoa vähätellyt mua.

Sivut

Kommentit (28)

Vierailija

Miehesi on tomppeli. Voisitko ap käydä juttelemassa esim. mielenterveyshoitajan kanssa? Vaikkei se oikeutakaan miehesi möläyttelyä, niin masennus on raskasta puolisolle myös (ei toki niin raskasta kuin masentuneelle itselleen).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Mä tavallaan ymmärrän ap:n miestä, vaikka toki hän asiansa olisi voinut paremminkin ilmaista. Mun mieheni on ollut masentunut melkeen kolme vuotta ja arjen pyöritys käytännössä yksin on todella raskasta.

Totuushan kuitenkin on, ettei sieltä masennuksen suosta pysty nousemaan, ellei itsellä ole edes yritystä saada omaa toimintakykyä takaisin. Mieheni käy terapiassa ja syö lääkkeitä, mutta silti vaan makaa kotona, kun ei muuta kuulemma jaksa. Mm. terapeutti on kuitenkin kehottanut yrittää joka päivä tehdä jotain, esim. leikkiä lasten kanssa, käydä lenkillä, tehä ruokaa tmv, ja vaikka olen miestä yrittänyt tsempata näitä tekemään niin aina on vastaus, ettei jaksa.

Hoidetaanko ap masennustasi miten? Oletko pitkään ollut masentunut?

Vierailija

Onko sinulla siis todettu masennus ja onko miehesi tietoinen diaknosista, jos siis sellainen on? 

Ilmeisesti mies kuvittelee, että tilanne johtuu näistä suremisista. 

Vierailija

Eihän tuo mies ihan väärässä ole.

Toisaalta - mä olen koko elämäni "ottanut itseäni niskasta kiinni", sinnitellyt ja lisännyt vain kierroksia ja nyt on ollut muutaman vuoden jo keskivaikea masennus. Liika yrittäminen ja vahvuuskin kostautuu.

Pitäisi löytää se kultainen keskitie. Sinulle pieni touhuaminen voisi tehdä hyvää, veisi ajatukset pois surusta (jolle ei ole aikaa mutta kohtuus kaikessa). Itsestä se paraneminen lähtee.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Eihän tuo mies ihan väärässä ole.

Toisaalta - mä olen koko elämäni "ottanut itseäni niskasta kiinni", sinnitellyt ja lisännyt vain kierroksia ja nyt on ollut muutaman vuoden jo keskivaikea masennus. Liika yrittäminen ja vahvuuskin kostautuu.

Pitäisi löytää se kultainen keskitie. Sinulle pieni touhuaminen voisi tehdä hyvää, veisi ajatukset pois surusta (jolle ei ole aikaa mutta kohtuus kaikessa). Itsestä se paraneminen lähtee.

Joskus on vahvuutta olla heikko. Minä sinnittelin 8 vuotta noin. Pakotin itseni kun en olisi muuten jaksanut. Ruoskin, lietsoin, pakotin itseni jaksamaan. Noina vuosina tapahtui todella rankkoja juttuja. Sitten tapahtui jotain joka oli viimeinen niitti ja romahdin. Olen toipunut suht hyvin mutta en enää voi pakottaa itseäni enää mihinkään. Hyvin on rauhallista elämä nykyään, pää ei kestä kiirettä eikä stressiä.

Vierailija

Yhteiseloon kuuluu sekin, että välillä väsytään eikä osata ollenkaan ymmärtää toista. Sellaisessa tilanteessa saatetaan sanoa rumasti. Tunteisiin miehelläsikin on oikeus, huono käytös kannattaa käydä yhdessä läpi ainakin, kun se alkaa jatkua.

Toisesta saattaa tuntua, että ottamalla itseään niskasta kiinni asiat saattaa hoitua. Niin se periaatteessa masentuneenakin on, vaikka se ei toimi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuo mies ihan väärässä ole.

Toisaalta - mä olen koko elämäni "ottanut itseäni niskasta kiinni", sinnitellyt ja lisännyt vain kierroksia ja nyt on ollut muutaman vuoden jo keskivaikea masennus. Liika yrittäminen ja vahvuuskin kostautuu.

Pitäisi löytää se kultainen keskitie. Sinulle pieni touhuaminen voisi tehdä hyvää, veisi ajatukset pois surusta (jolle ei ole aikaa mutta kohtuus kaikessa). Itsestä se paraneminen lähtee.

Joskus on vahvuutta olla heikko. Minä sinnittelin 8 vuotta noin. Pakotin itseni kun en olisi muuten jaksanut. Ruoskin, lietsoin, pakotin itseni jaksamaan. Noina vuosina tapahtui todella rankkoja juttuja. Sitten tapahtui jotain joka oli viimeinen niitti ja romahdin. Olen toipunut suht hyvin mutta en enää voi pakottaa itseäni enää mihinkään. Hyvin on rauhallista elämä nykyään, pää ei kestä kiirettä eikä stressiä.

Totta, mutta ei sekään ole hyvä, että on vuosia masentunut ja täysin toimintakyvytön sekä haluton parantamaan tilannettaan pikkuhiljaa. Masennus kun ei poistu pelkillä lääkkeillä, terapialla tmv. vaan siinä on itsekin vähän ponnisteltava, jotta saa toimintakykynsä takaisin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Koiran kuolema? No voi haloo, nyt katse eteenpäin ja uusi hurtta, niin jo lähtee.

Tajuatkohan sinä edes että se koira on useimmille läheisempi kuin mikään muu tässä maailmassa. Ei se ole vain "koira", jonka voi korvata uudella. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koiran kuolema? No voi haloo, nyt katse eteenpäin ja uusi hurtta, niin jo lähtee.

Tajuatkohan sinä edes että se koira on useimmille läheisempi kuin mikään muu tässä maailmassa. Ei se ole vain "koira", jonka voi korvata uudella. 

Minulle, yksinäiselle masentuneelle, kissani on maailman tärkein asia.

Voimia aplle!

Vierailija

Yleensä se itsensä niskasta ottaminen on ainoa vaihtoehto joka toimii. Ymmärrän tosin, että on tapauksia joissa aivojen kemikaalit ovat täysin sekaisin. Tähän auttaa tutkimusten mukaan parhaiten lsd. valitettavasti se on laitonta ja vankilaan joutuminen luultavasti masentaisi lisää

Vierailija

Masentunut tai ei, jos kotona vaan luuraa on kotityöt hoidettava. Vai odotatko että mies töiden päätteeksi tekee kaikki kotihommat ja ruoat? Ei masennus ole sama asia kuin laiskuus, häpeäisit.

Vierailija

Oletko ap koskaan selittänyt miehelle masennuksen mekanismeja? Ettei se ole mikään flunssa, joka lähtee kun pari päivää lepää ja lääkitsee. Älä oleta että kaikilla olisi yhtäläiset tiedot "luonnostaan" siitä, mitä masennus on.

Vierailija

Masentuneet ovat helvetin itsekkäitä itsesäälissä kieriskelijöitä. Heidät pitäisi viedä erämaahan, antaa vasara, nauloja ja jotain porkkanansiemeniä. Siellä voisi sitten keskittyä olennaiseen ja mielekkääseen puuhaan ja parantua.

Vierailija

Tässä taas huomaa, miten luonnosta ja realiteeteista vieraantuneita ihmiset ovat. Joku koirarakin kuolema suistaa raiteiltaan, koska "mamin mussukka" on perheenjäsen ja tärkeämpi kuin ystävät ja puolisot.

"Ei voi korvata uudella koiralla". No ootko edes kokeillut? Ei kestä suominaisen pää, ei.

Vierailija

Itse olen sairastanut keskivaikeaa masennusta jo useamman vuoden. Välillä on reippaampia päiviä ja välillä on.. noh vähemmän reippaampia. Tiskit lojuu, pyykit roikkuvat telineessä, siis ylipäätään on sellaista pientä. Reippaampina päivinä jaksan jopa käydä kävelemässä ja ottamassa valokuvia, näin olen elänyt tämän kanssa, mutta hyvän ystävän kanssa on tullut pientä riidanpoikasta (vuosia sitten, mutta muistan silti).
Olin juuri siinä huonossa vaiheessa, mitään en jaksanut tehdä, en halunnut nähdä ketään ja soitin ystävälle, kun halusin jutella pahaa oloa pois. Ei montaa minuuttia edes kulunut, kun toisessa päässä kuului "No ota itteäs niskasta kii ja mee ulos, lähtis se masennus!". Se suututti minua, jo tuo itseään niskasta ottaminen on sellainen sanonta, että se tekee olon epämukavaksi. Se on niin hemmetin vaikeaa. :<
Selitinkin sitten jälkeenpäin, että miksi suutuin melko paljon ja siinä ystävä ymmärsi, että minun kohdalla noin sanomalla asiat ei parane (pyysi anteeksi käytöstään), vaan olen sellainen että tarvitsen tukea. Yhdessäolo ja pienet avut, ei pahoja sanoja ja nälvimistä.
Ymmärrän siis ap:n tunnetta täysin, tuollainen satuttaa ja saa pahan mielen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koiran kuolema? No voi haloo, nyt katse eteenpäin ja uusi hurtta, niin jo lähtee.

Tajuatkohan sinä edes että se koira on useimmille läheisempi kuin mikään muu tässä maailmassa. Ei se ole vain "koira", jonka voi korvata uudella. 

Ei mikään ihme että masentaa. Liiskasin just hämähäkin, yhyy, kyllä nyt masentaa.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla