Missä iässä ihmiset jakautuvat voittajiin ja häviäjiin?

Siinä vaiheessa kun vanhemmat löytävät toisensa ja lisääntyvät. Vanhemmat (perimä, kasvatus, varallisuus) ratkaisee nää asiat. Jotkut on heikompaa ainesta kuin toiset.

Lääkäreiden mukaan monesti asian näkee jo syntyessä. Lapset, jotka todennäköisesti päätyvät huostaanotetuiksi syntyvät pienempinä ja veltompina äidistä, joka on liian nuori, kouluttamaton ja polttaa tupakkaa. Huostaanotetut lapset hyvin usein lapsensa myöskin liian nuorina, kouluttamattomina tai vastaavasti pyörivät väärissä porukoissa, käyttävät aineita tai rötöstelevät, ovat myös sairaampia kuin muut niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Tilastollisesti siis, aina on iloinen poikkeus mukana. Mutta tätä on huono-osaisuusuuden periytyminen.

Eri ihmiset saavuttavat elämänsä lakipisteen eri aikaan.

Jotkut ovat huipulla yläasteella, kun käyvät nurkan takana tupakoimassa, kapinoivat systeemiä vastaan ja houkuttavat vastakkaisen sukupuolen edustajia. Yleensä nämä ovat muutamaa vuotta myöhemmin jo luusereita.

Vastaavasti joku nörtti voi olla pitkään luuseri, mutta yliopistossa hänen ominaisuuksiaan aletaan arvostaa ja huipulle nörtti nousee päästyään mahdollisesti hyväpalkkaiseen duuniin tai perustettuaan oman yrityksen.

Sanoisin, että noin 30 ikävuoden kohdalla saavutetusta asemasta tulee pysyvä tila. Toki aina joku menestyjä romahtaa konkurssin, alkoholismin tms. myötä, mutta 30-vuotiaan luuserin on enää vaikeaa ponnistaa voittajaksi ja yleisellä tasolla hierarkia on tuosta eteenpäin melko vakaa.

Ne luokan suosituimmat tyypit ylä- ja ala-asteella voivat aikuisena olla syrjäytyneitä ja päihdeongelmaisia, eli jako ei ole selvä. Joistakin itsekkäistä pyrkyreistä tosin tuli menestyjiä.

6v ikäisestä näkee, miten elämässä tulee käymään. Poikkeuksena ne lapset, jotka päätyvät sijaisperheisiin ja saavat uuden alun.

Siinä iässä, kun ihminen löytää av-palstalle.

Ihminen voi koska tahansa muuttaa elämänsä. Vässykät toki eivät tähän usko vaan alistuvat paskaan "kohtaloonsa" :D

Mä koen, että 2- ja 4-kymppisinä. 2-kymppisinä kun pitäisi löytää jotain tekemistä ja 4-kymppisenä kun katsotaan, mihin siihen asti eletty elämä kantaa vai särkyykö ihminen menneisyyden haamuihin joita on ehkä paennut.

Mitä tarkoitat voittajilla ja häviäjillä?

Onko ihminen voittaja, jos menestyy opiskelussa ja työurallaan ja kahmii suuren omaisuuden itselleen, mutta elää sisimmässään tyhjää ja onnetonta elämää ja häviävä on vastakohta, mutta nauttii elämän jokaisesta hetkestä ja tekee hyvää ja onnelliseksi myös läheisensä.

Inhoan kaikenlaista kohtalonuskoa ja jakoa " voittajiin ja häviäjiin". Kaikilla on mahdollisuus ponnistaa omista lähtökohdistaan mahdollisimman pitkälle ja yrittää pitää itsensä terveenä.

Itse olen jo aika pitkän elämän aikana törmännyt monenlaisiin todella suuriin yllätyksiin ihmisten elämänkohtaloissa.

Joku kouluajan dropout ja vähemmän lahjakkaaksi mielletty on sittemmin luonut yllättäen loistavan ja tuottoisan uran putkialan tai siivousalan yrittäjänä. Ihan vaan ahkeruudella ja hyvällä asenteella.

Joku lääkikseen päässyt taas on tehnyt itsemurhan. Kauppakorkean käynyt taas teki konkurssin ja sairastui. Toinen sairastui henkisesti ja jäi sairaseläkkeelle.

Lähes sosiaalitapaus, poika jolle oppilaanohjaaja suositteli ammattikoulua lukion sijaan onkin nyt erittäin menestyvä ohjelmistoalan yrittäjä ja nostaa Suomea sankarillisesti taantumasta. Ja toinen koulukiusattu friikki onkin Suomen rakastetuimpia taiteilijoita.

Ihmisten pitää uskoa itseensä, asettaa sopivia tavoitteita. Ja ponnistaa kohti omaa huippuaan ja omia tavoitteitaan. Ja toisaalta hyväksyä nöyrästi se mitä elämä tuo tullessaan.

Kaikenlaiset pessimistit, ankeuttajat jotka lannistavat toisiaan ja mikä pahinta omia lapsiaan ovat yhteiskunnalle vaaraksi.

Siinä vaiheessa, kun määräytyy tuleeko tyttö vai poika. Ensimmäinen on häviäjä, jälkimmäinen voittaja. Näin on miesten yhteiskunta asian määrännyt.

Jokainen kilpailu pitää voittaa erikseen. Jokainen niistä myös hävitään erikseen. Useimmat sijoittuvat kilpailuissa johonkin muualle kuin ykköseksi tai viimeiseksi. Oman kohtalonsa suutaan on mahollista muuttaa ainakin joiltakin osin niin kauan kuin järki on tallella ja elämää jäljellä.

Vierailija kirjoitti:

Eri ihmiset saavuttavat elämänsä lakipisteen eri aikaan.

Jotkut ovat huipulla yläasteella, kun käyvät nurkan takana tupakoimassa, kapinoivat systeemiä vastaan ja houkuttavat vastakkaisen sukupuolen edustajia. Yleensä nämä ovat muutamaa vuotta myöhemmin jo luusereita.

Vastaavasti joku nörtti voi olla pitkään luuseri, mutta yliopistossa hänen ominaisuuksiaan aletaan arvostaa ja huipulle nörtti nousee päästyään mahdollisesti hyväpalkkaiseen duuniin tai perustettuaan oman yrityksen.

Sanoisin, että noin 30 ikävuoden kohdalla saavutetusta asemasta tulee pysyvä tila. Toki aina joku menestyjä romahtaa konkurssin, alkoholismin tms. myötä, mutta 30-vuotiaan luuserin on enää vaikeaa ponnistaa voittajaksi ja yleisellä tasolla hierarkia on tuosta eteenpäin melko vakaa.

Tähän.

Omalla luokallani nuo nörttitytöt- ja pojat, jotka olivat todella luusereita muiden mielestä yläasteella, tuli kovapalkkaisia menestyjiä myöhemmin. Yläasteen coolit tyypit ovat nyt sitten jossain matalapalkka-aloilla. Näinhän se usein menee. 14-vuotiaana ollaan vielä siellä nuoruuden jaottelussa, joka ei päde millään tasolla myöhemmin.

Murrosikä. Pienilläkin muuttujilla on iso vaikutus.

Vierailija kirjoitti:

Inhoan kaikenlaista kohtalonuskoa ja jakoa " voittajiin ja häviäjiin". Kaikilla on mahdollisuus ponnistaa omista lähtökohdistaan mahdollisimman pitkälle ja yrittää pitää itsensä terveenä.

Itse olen jo aika pitkän elämän aikana törmännyt monenlaisiin todella suuriin yllätyksiin ihmisten elämänkohtaloissa.

Joku kouluajan dropout ja vähemmän lahjakkaaksi mielletty on sittemmin luonut yllättäen loistavan ja tuottoisan uran putkialan tai siivousalan yrittäjänä. Ihan vaan ahkeruudella ja hyvällä asenteella.

Joku lääkikseen päässyt taas on tehnyt itsemurhan. Kauppakorkean käynyt taas teki konkurssin ja sairastui. Toinen sairastui henkisesti ja jäi sairaseläkkeelle.

Lähes sosiaalitapaus, poika jolle oppilaanohjaaja suositteli ammattikoulua lukion sijaan onkin nyt erittäin menestyvä ohjelmistoalan yrittäjä ja nostaa Suomea sankarillisesti taantumasta. Ja toinen koulukiusattu friikki onkin Suomen rakastetuimpia taiteilijoita.

Ihmisten pitää uskoa itseensä, asettaa sopivia tavoitteita. Ja ponnistaa kohti omaa huippuaan ja omia tavoitteitaan. Ja toisaalta hyväksyä nöyrästi se mitä elämä tuo tullessaan.

Kaikenlaiset pessimistit, ankeuttajat jotka lannistavat toisiaan ja mikä pahinta omia lapsiaan ovat yhteiskunnalle vaaraksi.

Naurettavaa tuommoinen "ihmisten tulee uskoa itseensä" tai että "miten voidaan jakaa ihmiset voittajiin tai häviäjiin?"

Siinäpä se juuri on, että jos eväät kotoa eivät ole antaneet uskoa itseen, niin mistä sen otat?

Ja voittaja on elämäänsä tyytyväinen ihminen, häviäjä taas on elämäänsä tyytymätön, miten vaikea jonkun on sitä jakoa käsittää voittajaksi/häviäjäksi, koska sehän se on.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitat voittajilla ja häviäjillä?

Onko ihminen voittaja, jos menestyy opiskelussa ja työurallaan ja kahmii suuren omaisuuden itselleen, mutta elää sisimmässään tyhjää ja onnetonta elämää ja häviävä on vastakohta, mutta nauttii elämän jokaisesta hetkestä ja tekee hyvää ja onnelliseksi myös läheisensä.

Jostain syystä ne opinnoissa ja työuralla menestyneet elää hyvin täyttä ja onnellista elämää ja levittää sitä hyvää oloa ympäristöönsä. Vastakohtana tälle ne kaiken kesken jättäneet elää itsekästä valittajaelämää väittäen, että on kaikkien muiden syytä, että he eivät koskaan ole viitsineet mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Inhoan kaikenlaista kohtalonuskoa ja jakoa " voittajiin ja häviäjiin". Kaikilla on mahdollisuus ponnistaa omista lähtökohdistaan mahdollisimman pitkälle ja yrittää pitää itsensä terveenä.

Itse olen jo aika pitkän elämän aikana törmännyt monenlaisiin todella suuriin yllätyksiin ihmisten elämänkohtaloissa.

Joku kouluajan dropout ja vähemmän lahjakkaaksi mielletty on sittemmin luonut yllättäen loistavan ja tuottoisan uran putkialan tai siivousalan yrittäjänä. Ihan vaan ahkeruudella ja hyvällä asenteella.

Joku lääkikseen päässyt taas on tehnyt itsemurhan. Kauppakorkean käynyt taas teki konkurssin ja sairastui. Toinen sairastui henkisesti ja jäi sairaseläkkeelle.

Lähes sosiaalitapaus, poika jolle oppilaanohjaaja suositteli ammattikoulua lukion sijaan onkin nyt erittäin menestyvä ohjelmistoalan yrittäjä ja nostaa Suomea sankarillisesti taantumasta. Ja toinen koulukiusattu friikki onkin Suomen rakastetuimpia taiteilijoita.

Ihmisten pitää uskoa itseensä, asettaa sopivia tavoitteita. Ja ponnistaa kohti omaa huippuaan ja omia tavoitteitaan. Ja toisaalta hyväksyä nöyrästi se mitä elämä tuo tullessaan.

Kaikenlaiset pessimistit, ankeuttajat jotka lannistavat toisiaan ja mikä pahinta omia lapsiaan ovat yhteiskunnalle vaaraksi.

Naurettavaa tuommoinen "ihmisten tulee uskoa itseensä" tai että "miten voidaan jakaa ihmiset voittajiin tai häviäjiin?"

Siinäpä se juuri on, että jos eväät kotoa eivät ole antaneet uskoa itseen, niin mistä sen otat?

Ja voittaja on elämäänsä tyytyväinen ihminen, häviäjä taas on elämäänsä tyytymätön, miten vaikea jonkun on sitä jakoa käsittää voittajaksi/häviäjäksi, koska sehän se on.

Kehität ajatteluasi.

Menet mukavuusalueen ulkopuolelle.

Asetat tavoitteita. Ja saavuta niitä.

Terapia on mahdollisuus.

Useimmiten ne, jotka valittavat etteivät ole muuttuneet eivät ole edes yrittäneet pitkiä aikoja. Ihmisen aivot ovat erittäin neuroplastiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitat voittajilla ja häviäjillä?

Onko ihminen voittaja, jos menestyy opiskelussa ja työurallaan ja kahmii suuren omaisuuden itselleen, mutta elää sisimmässään tyhjää ja onnetonta elämää ja häviävä on vastakohta, mutta nauttii elämän jokaisesta hetkestä ja tekee hyvää ja onnelliseksi myös läheisensä.

Jostain syystä ne opinnoissa ja työuralla menestyneet elää hyvin täyttä ja onnellista elämää ja levittää sitä hyvää oloa ympäristöönsä. Vastakohtana tälle ne kaiken kesken jättäneet elää itsekästä valittajaelämää väittäen, että on kaikkien muiden syytä, että he eivät koskaan ole viitsineet mitään.

En sanoisi noin, sillä ole sen ihan itse kokenut, minulla oli lähes kaikki haluamani jo alle 40-vuotiaana. Menestyin työuralla, olin lähes korvaamaton, niin työelämässä kuin luottamustehtävissä ja rahaa oli käytössä, eikä tarvinnut pihistellä, kutsuja virtasi, mutta ainoa mitä en saanut tai ostaa, oli aika, jotta olisi voinut nauttia kaikesta siitä mitä minulla oli tai olla rakkauteni seurassa.

Monen mielestä olin voittaja, koska jotkut pitivät minua hyvä onnisena, mutta omasta mielestäni olin elämässäni häviäjiä.

Sanoudun irti työstä ja kaikista luottamustehtävistä, kun olin 45v. ja myt vietän leppoisaa ja nautinnollista elämää maalla, rakkauteni seurassa ja nautin joka hetki elämässä ja saan kokea luonnon kauneuden ja seikkailun, ilman mitään kiirettä tai painetta. Sillä ihmisen elämä on liian lyhyt annettavaksi vain markkina-arvoille, vaan elämä on annettu elettäväksi, josta pitää nauttia ja ottaa kaikki irti ja kokea elämän seikkailut ja mielihyvät. Ehkä olen nyt luuseri tai häviävä, mutta ei se minua haittaa, sillä minulla on vain yksi elämä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitat voittajilla ja häviäjillä?

Onko ihminen voittaja, jos menestyy opiskelussa ja työurallaan ja kahmii suuren omaisuuden itselleen, mutta elää sisimmässään tyhjää ja onnetonta elämää ja häviävä on vastakohta, mutta nauttii elämän jokaisesta hetkestä ja tekee hyvää ja onnelliseksi myös läheisensä.

Jos työttömät ja matalapalkka-aloilla työskentelevät ovat mielestään voittajia, miksi he valittavat koko ajan kaikesta niin yksityisesti kuin julkisessa keskustelussa? Jos he ovat voittajia, he ovat rakentaneet itselleen sellaisen elämän kuin ovat halunneet. Miksi he sitten syyllistävät omasta kohtalostaan yhteiskuntaa, poliittisia puolueita, "Helsingin herroja" tai "eliittiä"? Eikö voittajan kuuluisi olla kiitollinen siitä, että on saanut elämältään mitä on halunnut?

Ensimmäinen "karsinta" tehdään jo syntymässä. Jos tulet kahden korkeasti koulutetun vanhemman perheestä ja ulkonäköäsi on siunattu kauneudella niin aika pahasti saa sössiä elämänsä, jotta sinusta tulisi häviäjä. Sitten taas pienituloisen kotitalouden lapsen on vaikeampi ponnistaa luokkanousuun, jokseenkin Suomen kaltaisessa maassa se on suhkot helppoa. Tunnen monta tämmöistä tapausta. Helpompaa se toki on parempiosaisille, sen kertovat jo tilastot.

Toinen karsintakierros käydään koulussa. Varsinkin, jos tulet koulutukiusatuksi. Siinä monen elämä saattaa mennä vinksalleen, surullista, mutta totta. Kouluaikakaan ei välttämättä vielä kerro kaikkea, joitain ei vain kiinnosta, mutta silti aikuisuus on onnellinen. Tai päinvastoin koulu menee ihan hyvin ja aikuisuus on yhtä tuskaa (minä).

Viimeinen mahdollisuus taitaa olla sitten siinä kolmenkympin korvilla. Monella se tulevaisuus on enää pieni valo tunnelinpäässä ja usko itseen on lopullisesti mennyt, joten esim. viestin 17 neuvot eivät enää päde. Saattaa vaan kuullostaa hassulta ja itsestäänselvyydelle suurimalla osasta, mut niin se menee. Viiskymppisen nyt oikeestaan enää turha haaveilla mistään suurista muutoksista ainakaan työn ja koulutuksen suhteen, mahdollista se on, mutta yhä vähenemissä määrin.

t. luuseri nyt ja lopun ikää