Miten kertoa ystävälle, että tämä käyttäytyy törpösti?

Esimerkkejä töksäyttelyistä??

Mulla on vähän samantyyppinen ongelma. Jos mulle tapahtuu esim jotain kivaa, hän voi aluksi onnitella ja sanoo esim. että oot ansainnut sen. Mutta heti perään tulee sivulauseessa jokin piikki. Jos taas mulla menee huonosti, hän on ihq kaveri ja aina mun puolella. Tuntuu ettei kivoista asioista voi kertoa, kun pahamieli purkautuu niin helposti ilkeilynä.

Mulla kans tällainen ystävä. Ainakin 2 ystävää jo katkaissut välit. Itse en halua enää edes tavata koko ihmistä mikä on vaikeaa sillä tämä on pieni kylä. Viimeksi kun nähtiin pari minuuttia niin siinä ajassa jo ehti nälviä monesta asiasta esim. matkoistani, on kateellinen ja varmaan pettynyt kun en pyytänyt häntä mukaan(en todellakaan). Lisäksi siitä kun opiskelen vapaa-ajallani, siitä nälväisi. Hän ei itse ole koskaan opiskellut mitään. Kuinka kerrostalossa asuvat ihmiset(minä) ovat laiskoja kun on aikaa kaikkeen joutavaan(minun opiskelu ja liikuntaharrastukset) eivätkä tee mitään

ja kuinka omakotitaloasujat(hän) ne tekee oikeita töitä kuten istuttaa kukkapenkkejä ja korjaa taloa.

Tässä esimerkki, kaikki keskustelut on samaa tyyliä, minun tekemisten ihmettelyä ja väheksyntää, ei aina päin naamaa mutta kiertoilmauksin. Olen niin kurkkuani myöten täynnä.

Olen just kiltti ihminen joka ei sano vastaan. Nykyisin olen alkanut sanomaan vastaan mutta silti kiehuttaa. Miten voisin vältellä tätä ihmistä. Miten voisin vältellä viestejä ja puheluja?

No töksäytä itse. "Hei ystäväni, olet törppö."

Kiinnlstava aihe. Itselläni tällainen huonostikäyttäytyvä sukulainen eikä välien katkaisu ole mahdollista.

Minä ehdotan, että älä tyydy näihin "Sinä vain olet liian herkkä" vähättelyihin. Jos hän pyrkii tyrehdyttämään huomautuksesi tai koko keskustelun tällä tavoin, palaa tiukasti asiaan ja tee selväksi, että sinulle ei tuolla tavoin puhuta. Tämä toimii muuten yleensäkin tilanteissa, jossa vastapuoli yrittää kiinnittää huomioon kaikkeen muuhun kuin itse asiaan. Tiukasti asiassa pysyminen takaa sen, että se asia myös selvitetään. 

... Ja sitten se valitettava juttu: puoliesi pitäminen saattaa todella tarkoittaa tämän ihmissuhteen kariutumista. Jos tämä ihminen muodostaa kaikki ystävyyssuhteensa lähinnä alistuvista ja aroista ihmisistä, hän ei todennäköisesti sulata tuosta vain sitä, että hän ei saakaan kohdella sinua samalla tavalla kuin aina ennenkin. Se, onko se oikeasti sinulle tappio vai ei, on sitten toinen juttu. Vaikka tässä ihmisessä onkin paljon hienoja ja viihdyttäviä puolia, kylkiäisenä saattaa silti olla tämä moukkamaisuus, jota et kouluta millään maan ystävyydellä. Haluatko oikeasti ylläpitää tällaista epätasapainoista suhdetta, jonka vakaus perustuu sinun alistuvuuteesi?

Kysy, miksi puhut noin ilkeästi? Onko tapahtunut jotain ikävää?

Uskon, että ystäväsi hämmentyy hieman. Jatkat kyselyjäsi uudestaan aina, kun näette. Tämä ei ole kuttuilua puoleltasi, mutta voi pysäyttää ystävääsi. Voithan myös sivulauseessa ihmetellä ihmisiä, jotka valittavat aina. Jne..

Kiitos hyvistä vastauksista ja neuvoista.

Mainitsemani "töksäyttely" ilmenee monella tavalla, yksi on juuri tuollainen yhden vastaajan mainitsema toisen elämäntapojen ja -valintojen vähättely, jossa hän sämalla korostaa koko ajan sitä, miten hänen tapansa elää on niin paljon jännittävämpi, antoisampi jne. Hän saattaa esim. sanoa hyvinkin hyökkäävästi"susta huomaa ettet ole elänyt kuten minä, koska ajattelet ja käyttäydyt tavalla x". Kuvaisin tätä hänen tapaansa kommunikoida ennen kaikkea kyvyttömyytenä kunnioittaa ja arvostaa toisen erilaisuutta. Koen tämän ahdistavana painostuksena ja arvosteluna sekä vaatimuksena käyttäytyä hänen tarpeidensa mukaisesti. Tulee tunne ettei omaa persoonaa, tapaa olla ja elää sekä omia rajojani kunnioiteta. Aina on kysymys siitä, mitä hän haluaa ja miten näihin hänen tarpeisiinsa vastataan. Ystävän kommunikaatiosta puuttuu usein sellainen empatia, lämpö ja toisen kohtaaminen tasavertaisena ihmisenä. Sävy on vaativa ja syyttävä. Kaikesta tästä huomaa mielestäni sen ettei hänella ole itsensä ja elämänsä kanssa hyvä olla.

Ehkä tuo jokin rajattomuus itse asiassa kuvaa koko kuviota parhaiten. Töksäyttelyt vaihtelevat passiivis-aggressiivsesta asenteesta aina suoriin "älä ole tuollainen vaan ole tällainen" -kommentteihin. Hän myös saattaa pienemmässä määrin esimerkiksi sättiä siitä miten milloinkin keskustelukumppani on liian puhelias, liian hiljainen, liikaa sitä tai liian vähän tätä. Eli jälleen kerran kyse on siitä miten HÄNEN tarpeisiinsa vastataan. Piikit ovat myös juurikin tuollaisia epäsuoria "lapselliset ihmiset ovat niin tylsiä ja kaavoihin kangistuneita, älä sä nyt sit oo sellanen" jne. (Sivuhuomautuksena, että minulla ei ole vielä lapsia, mutta haluan niitä tulevaisuudessa. )

Ehkä ainoa keino on sinnikkäästi tosiaan osoittaa ja sanoa ihan suoraan  etten suvaitse minulle puhuttavan miten tahansa vaikkakin se tarkoittaisi mahdollisesti jopa ystävyyssuhteen katkeamista tai ainakin välien viilenemistä. Mikäli ystäväni näkee asian vain herkkänahkaisuutenani en loppujen lopuksi kai voi asialle mitään. On hänen valintansa joko pohtia omaa osuuttansa asiaan tai laittaa kaikki toisen herkkyyden piikkiin. Olen kyllä valtavan surullinen tästä kaikesta, sillä ystävässäni on myös paljon hyvyyttä, hauskuutta ja ihania puolia. Tuntuu vain siltä, että ne hautautuvat kaiken sen kovuuden, kyynisyyden ja rajattomuuden alle turhan usein. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä ehdotan, että älä tyydy näihin "Sinä vain olet liian herkkä" vähättelyihin. Jos hän pyrkii tyrehdyttämään huomautuksesi tai koko keskustelun tällä tavoin, palaa tiukasti asiaan ja tee selväksi, että sinulle ei tuolla tavoin puhuta. Tämä toimii muuten yleensäkin tilanteissa, jossa vastapuoli yrittää kiinnittää huomioon kaikkeen muuhun kuin itse asiaan. Tiukasti asiassa pysyminen takaa sen, että se asia myös selvitetään. 

... Ja sitten se valitettava juttu: puoliesi pitäminen saattaa todella tarkoittaa tämän ihmissuhteen kariutumista. Jos tämä ihminen muodostaa kaikki ystävyyssuhteensa lähinnä alistuvista ja aroista ihmisistä, hän ei todennäköisesti sulata tuosta vain sitä, että hän ei saakaan kohdella sinua samalla tavalla kuin aina ennenkin. Se, onko se oikeasti sinulle tappio vai ei, on sitten toinen juttu. Vaikka tässä ihmisessä onkin paljon hienoja ja viihdyttäviä puolia, kylkiäisenä saattaa silti olla tämä moukkamaisuus, jota et kouluta millään maan ystävyydellä. Haluatko oikeasti ylläpitää tällaista epätasapainoista suhdetta, jonka vakaus perustuu sinun alistuvuuteesi?

Tämä! Pysäyttävä lause. Minulla oli juuri tuollainen ystävä, hän oli kuin ilmapuntari, jonka heilahteluja joutui seuraamaan ja pelkäämään. Todellakin ystävyyssuhteen vakaus perustui siihen, että siinä missä hänen mielialansa ja kohtelunsa minua kohtaan oli heilahtelevaa, minä otin se aina tyyneydellä ja ymmärryksella vastaan. Minä olin aina se "vakauttaja". 

Kunnes kappas, mitta tuli täyteen. Rupesin sanomaan vastaan. "Miksi sanoit noin?" "MItä tarkoitat?" "Tuo loukkasi minua." "Ei, en ole vain yliherkkä ja tuo ei ole ok minulle eikä minun tarvitse selittää ja perustella sitä sinulle tuntikausia.". 

Seuraavaksi en tiedä, mitä tapahtuu. Välimme ovat aika viilenneet, saa nähdä miten käy. Joka tapauksessa olen onnellinen siitä etten suostunut olemaan enää täysi lapatossu.

Minulla on kans vähän samanlainen ystävä. Mielenkiintoinen aihe siis täälläkin. 

Mulla tämä ystävä myös loukkaantuu valtavasti siitä, jos hänen mielestään en ole tarpeeksi yhteyksissä tai tee muuten jotakin hänen mielestään oikein. Alkaa piikkitelevä ja etäinen kausi, "en tarvitse sinua" -mentaliteetti. 

Pyrin jättämään tämän pikkulapsen käyöstä muistuttavan kiukuttelun omaan arvoonsa, mutta siinä vaiheessa, kun piikit alkaa olla jo melkoisia niin tiukkaa tekee...

Ystäväsi sairastaa tautia nimeltä "sociaalis mulceros". Aiheuttaa sosiaalista idiotismia, erittäin vaikeaa parantaa. Yleensä potilas havahtuu sairauteensa elämän ehtoopuolella jäädessään elämässä lopulta hyvin yksin. 

Mä laitoin välit poikki just samasta syystä. Ystävä vaan ei edelleenkään näe itsessään mitään vikaa... Ei mahda mitään, monet itkut itkin hänen sanojensa takia.

Mielenkiinnosta kysyn teiltä, jolla on kokemuksia tällaisista ystävyyssuhteista pidemmältä ajalta. Onko kellään kokemusta tilanteen/välien korjaantumisesta myöhemmin, vaikka vuosien tai vuosikymmenien jälkeen? Tunnetteko ketään, joka olisi ap:n kuvailemalla tavalla "herännyt" omaan törppöyteensä ja pyytänyt myöhemmin anteeksi ja korjannut käytöstään?

Jos ei osaa ystäväsi edes anteeksi pyytää niin on jo aika toivoton tapaus?

Se riippuu onko hän tosissaan ilkeä, vai ulosanniltaan tökerö. Pystyykö parempaankin? Itse voin sanoa jotain pöhköä, koska en ole taitava miettimään miten toinen sen ottaa.

Itselläni oli tuonkaltainen ystävyyssuhde. Tein sen tyhmyyden, että katkaisin välit (lähes) kertaheitolla, kun en vaan enää kestänyt. Viimeksi tavatessa kyllä selitin miltä minusta tuntuu, mutta aivan liian pinnallisesti. Se, että asiaa ei selvitetty kunnolla, jäi vaivaamaan. Tunsin suoranaista itseinhoa, kun en pystynyt käymään asiaa läpi kunnolla. Toisaalta siitä ei olisi ollut mitään hyötyä - ystävä olisi joko ottanut täyden marttyyriasenteen tai sitten piruillut ja nälvinyt kahta enemmän.

Onneksi tyhmyydestä seuraa rangaistus, eli törmäsin tähän henkilöön myöhemmin harrastuspalstalla. Ja koska on karma, hän selosti juuri sopivasti sitä, miten hänen "ystävänsä" olivat hänet jättäneet, koska hänestä oli tullut äiti. No todellisuudessa hänestä oli tullut äiti huomattavasti aikaisemmin kuin meidän ystävyytemme loppui. Ja ainoa syy, miksi jatkoin yhteydenpitoa niinkin kauan, oli se että tykkäsin hänen lapsistaan. Välien katkaisussa harmittaa se, etten päässyt olemaan heidän elämässään millään lailla mukana. 

Pakenin myös tuolta palstalta. Mietin kyllä yhteydenottoa, mutta se olisi todennäköisesti päätynyt materiaaliksi hänen palstahovinsa lisäkoukutukseen. Minä olisin ollut pahis ja hän marttyyri. Nyt olen vain raukkamainen, omissa silmissäni.

Pitkä juttu asian vierestä, mutta tämä kai oli pointti: ei pidä ikinä tehdä kuten minä, joka luikin karkuun.

Kerro, että kenellekään muulle ystävällesi et ole koskaan joutunut sanomaan että sanomiset loukkaavat, mutta hänen kohdallaan niin on usein. Ja että kenenkään muun mielestä et ole erityisen herkkä. Ja että sanat ovat loukanneet aiemminkin mutta nyt vasta olet siitä sanonut. Tai että et tunne muita joilla jatkuvasti ristiriitoja töissä.

Harva aikuinen jaksaa hyppiä toisen aikuisen pillin mukaan ja siksi moni katkaisee välit. Edes sukulaisiin ei kukaan voi velvoittaa pitämään yhteyttä, kaikki ovat oikeutettuja kohteliaaseen käytökseen, ei kellään ole oikeutta tehdä toiselle paskaa oloa.

Voit perustella ja kertoa tunteesi ja näkemyksesi, mutta viime kädessä 'ystävä' tulkitsee asioita niin kuin itse haluaa. Parhaasi olet varmasti tehnyt ja yrittänyt ymmärtää. Mutta pitäisi olla molemminpuolista hyväksynnän. Nälvintä ei kuulu ystävyyteen. Ei kukaan halua sellaisen kuunteluun elämäänsä tuhlata

Vierailija kirjoitti:

Itselläni oli tuonkaltainen ystävyyssuhde. Tein sen tyhmyyden, että katkaisin välit (lähes) kertaheitolla, kun en vaan enää kestänyt. Viimeksi tavatessa kyllä selitin miltä minusta tuntuu, mutta aivan liian pinnallisesti. Se, että asiaa ei selvitetty kunnolla, jäi vaivaamaan. Tunsin suoranaista itseinhoa, kun en pystynyt käymään asiaa läpi kunnolla. Toisaalta siitä ei olisi ollut mitään hyötyä - ystävä olisi joko ottanut täyden marttyyriasenteen tai sitten piruillut ja nälvinyt kahta enemmän.

Onneksi tyhmyydestä seuraa rangaistus, eli törmäsin tähän henkilöön myöhemmin harrastuspalstalla. Ja koska on karma, hän selosti juuri sopivasti sitä, miten hänen "ystävänsä" olivat hänet jättäneet, koska hänestä oli tullut äiti. No todellisuudessa hänestä oli tullut äiti huomattavasti aikaisemmin kuin meidän ystävyytemme loppui. Ja ainoa syy, miksi jatkoin yhteydenpitoa niinkin kauan, oli se että tykkäsin hänen lapsistaan. Välien katkaisussa harmittaa se, etten päässyt olemaan heidän elämässään millään lailla mukana. 

Pakenin myös tuolta palstalta. Mietin kyllä yhteydenottoa, mutta se olisi todennäköisesti päätynyt materiaaliksi hänen palstahovinsa lisäkoukutukseen. Minä olisin ollut pahis ja hän marttyyri. Nyt olen vain raukkamainen, omissa silmissäni.

Pitkä juttu asian vierestä, mutta tämä kai oli pointti: ei pidä ikinä tehdä kuten minä, joka luikin karkuun.

 

Mun kokemuksen mukaan juuri näin monet toimivat  tällaisten ystävien kanssa. Ja se on harmillista, mutta todella ymmärettävää. Koska ystävyyssuhde on monesti ollut jo vuosia epätasapainoinen (toinen sanoo melkein mitä lystää, toinen myötäilee, pyytää anteeksi ja alistuu), sen kerran kun sitten ne omat rajat tosiaan uskaltaa laittaa lopettamalla kok  ystävyyden, sitä haluaa vain paeta, koska ystävyyssuhde on jo niin vinoutunut, että sitä toista suorastaan pelkää. 

Tämä ei kuitenkaan siinä mielelessä ole hyvä ratkaisu, että kukaan ei lopulta sano tälle "törpölle", siis väännä rautalankasta ja selitä, miksi ystävyyden kuppi meni nurin. Näin ystävä (tai ex-ystävä) ei ehkä koskaan oikeasti tajua omaa käyttäytymisestään eikä mikään herätä häntä. Siinä mielessä olen samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa: jos vain pystyt niin älä luiki karkuun. Se nimittäin myös päästää ystäväsi kuin oiran veräjästä ja hän voi vain ajatella sinun olevan tyhmä, tylsä ja yliherkkä ihminen, joka ei vain kestänyt hänen suorasanaisuuttaan (jota tänkaltaiset ihmiset muuten usein niin ihannoi, mutta kun heille itselleen sanoo asioist asuoraan niin auta armias sitä tylyyttä ja puolustuskannalle kavahtamista). 

Edellinen jatkaa: pahoittelut kirjoitusvirheistä,kirottu tabletti.

Vierailija kirjoitti:

Se riippuu onko hän tosissaan ilkeä, vai ulosanniltaan tökerö. Pystyykö parempaankin? Itse voin sanoa jotain pöhköä, koska en ole taitava miettimään miten toinen sen ottaa.

Tällainen pöhköys on musta aivan eri juttu. Silloin ihminen on ihan viattomasti, että "oh sanoinpas hölmösti, tarkoitin siis että.." . Sen huomaa naamasta ja olemuksesta onko ihminen vain vähän höhlä jossain tilanteissa vai sosiaalisesti hankala ihminen.