Lue keskustelun säännöt.
Millainen äitipuoli ei anna lapsen tavata isäänsä?
20.05.2016 |
Tuli vastaan tällainen tapaus, ja tuntuu aika kohtuuttomalta.
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. En tiedä mitä keskusteluja lapsen isä ja äitipuoli käyvät keskenään. Mutta kyse oli nyt siitä, että äitipuoli kieltää lasta tulemasta isän luokse. Isä tapaa lasta mielellään. Lapsi on jo iso ja kulkee itse pyörällä äidin ja isän kotien väliä. Mutta äitipuoli kieltää lasta tulemasta.
Eihän äitipuoli kiellä tapaamisia. Hän ei vain halua lasta omaan kotiinsa.
Sehän on lapsenkin koti, koska on lapsen isänkin koti. Ei naisella yksin ole oikeutta asiaa sanella ja kieltää lasta tulemasta heille.
13 ja 14Ihan sama oikeus hänellä on sanella kuka kotiin tulee, kuin miehelläkin.... Kyse on sopimusasioista.
Niin tietenkin onkin, mutta kukas sen kieltää, jos lapsen tulo miehelle sopii?
13 ja 14Ei kukaan, mutta sitähän se parisuhde on. Molemmat saavat tehdä mitä haluavat. Saat tuoda lapsesi meille, saat ryypätä, mitä vain - se on minun vastuullani päättää, hyväksynkö tilanneteen vai en.
Tuo äitipuoli on ehkä sanonut reunaehdoksi sen, ettei halua lapsen tulevan. Isän tehtävä on sitten päättää, hyväksyykö tilanteen, vai joutuuko hankkimaan oman asunnon.
Vice versa: jos isä sanoo reunaehdoksi, että haluaa ehdottomasti tavata lasta kotonaan, niin sitten äitipuolen tehtävänä on miettiä, voiko hyväksyä vai pitääkö muuttaa erilleen.
Ihan ohiksena, kukaan ei sano ettei lapsi saa tulla, muttei lapsi saa tulla. Reunaehdoissa on saneltu ettei lapsi saa tulla, muttei se ole yhtä kuin lapsen tulon kieltminen. Onko se kiellon kielto siinä ettei kumppanille suoraan sanota ettei lasta kaivata, mutta jos lapsi tulee, pitää ymmärtää ettei toinen sitä hyväksy? Mitä h*ttoa oikeasti? Mielestäsi tällainen on hyvä, onnellinen suhde jossa molemmat tuntevat toisensa arvostetuksi? Vai eikö silläkään ole väliä, kunhan sanotut sanomattomat reunaehtosi toteutuu?
Onko se sinusta rakastava parisuhde, että teeskentelee hyväksyvänsä lapsen? En halua sinun lastasi meille, mutta nielen kiukkuni ja hymyilen päällepäin...kuka siinä enää arvostaa ketään?
Minusta asioista pitää puhua suoraan. Jos sinun lapsesi ovat minulle kynnyskysymys, että voin ihan pahoin kun näen ne, nikn minun pitää sanoa se.
Tietysti minun vastuullani on ensiksi selvittää oma pääni, miksi koen mitä koen. Ja meidän pitää löytää yhteinen ratkaisu, miten toimitsan niin, että kaikki ovat onnellisia.
Joka siis tarkoittaa että lapsi äänioikeudettomana on se, jonka oikeuksia poljetaan. En ole kenenkään äiti enkä äitipuoli, mutta haluan ajatella että aikuisena, vastuullisena ja parhaaseen pyrkivänä ihmisenä ko olosuhteissa se olisin minä, joka väistyy, eikä lapsi. Minä kestän sen paremmin, ja minä olen tilanteeni valinnut.
Rakastava parisuhde on mielestäni myös sellainen, jossa toisen hyvinvointi menee joskus oman edelle. Esimerkiksi oman lapsen tapaamisen asettaminen valintakysymykseksi kumppanille on minusta itsekkyyttä, eikä rakkautta.
Hmmm... Minusta hyvä parisuhde on sellainen, jossa löytyy yhteinen konsensus, eikä kenenkään tarvitse luopua mistään eikä tehdä kompromisseja. Molemmat saavat, mitä haluavat.
Minun tehtäväni on tehdä itseni onnelliseksi, pitää itsestäni huolta ja elää sellaista elämää kuin haluan. Itsekkyys ei ole sitä, että elän sellaista elämää kuin haluan. Itsekkyys on sitä, että pakotan toisen elämään samanlaista elämää kuin itse haluan.
se, mitä minä olen elämässäni oppinut rakkaudesta on se, että vaatimukset tappavat rakkauden.
Sittenhän elät utopiassa; miehesi ja lapsensa ovat luopuneet jostain ja tehneet kompromisseja vuoksesi, sen perusteella mitä kirjoitat. Hienoa tietysti, jos et edes vaivaa itseäsi sillä, vaan kaikki ovat yhtä onnellista massaa.
johan kirjoitin, että onnellisessa parisuhteessa ei ole kompromisseja, vain konsensusta. Eli sitten ei miehenikään ole kompromisseja tehnyt.
Meillä molemmilla on ihan samanlainen elämänfilosofia. Kuten mies on sanonut, niin minä olen perhonen ja hänellä kämmen auki. Hän ei sitä sulje.
Millä ei kumpikaan pakota, eikä vaadi.
Siis miehesi ei haluasi lapsiaan kotiinsa muutenkaan? Jos kyse on siitä, että teillä on konsensus kuinka omia lapsia on parempi tavata muualla kuin omassa kotona, ok. Muutoin mies on tehnyt mieliksesi, eli kompromissin. Jos haluat perhostella ja olla ylevä ja kieltää kummankin vastuun asiasta, jossa puolisosi lapset mahdollisesti tuntevat itsensä torjutuksi, ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. En tiedä mitä keskusteluja lapsen isä ja äitipuoli käyvät keskenään. Mutta kyse oli nyt siitä, että äitipuoli kieltää lasta tulemasta isän luokse. Isä tapaa lasta mielellään. Lapsi on jo iso ja kulkee itse pyörällä äidin ja isän kotien väliä. Mutta äitipuoli kieltää lasta tulemasta.
Eihän äitipuoli kiellä tapaamisia. Hän ei vain halua lasta omaan kotiinsa.
Sehän on lapsenkin koti, koska on lapsen isänkin koti. Ei naisella yksin ole oikeutta asiaa sanella ja kieltää lasta tulemasta heille.
13 ja 14Ihan sama oikeus hänellä on sanella kuka kotiin tulee, kuin miehelläkin.... Kyse on sopimusasioista.
Niin tietenkin onkin, mutta kukas sen kieltää, jos lapsen tulo miehelle sopii?
13 ja 14Ei kukaan, mutta sitähän se parisuhde on. Molemmat saavat tehdä mitä haluavat. Saat tuoda lapsesi meille, saat ryypätä, mitä vain - se on minun vastuullani päättää, hyväksynkö tilanneteen vai en.
Tuo äitipuoli on ehkä sanonut reunaehdoksi sen, ettei halua lapsen tulevan. Isän tehtävä on sitten päättää, hyväksyykö tilanteen, vai joutuuko hankkimaan oman asunnon.
Vice versa: jos isä sanoo reunaehdoksi, että haluaa ehdottomasti tavata lasta kotonaan, niin sitten äitipuolen tehtävänä on miettiä, voiko hyväksyä vai pitääkö muuttaa erilleen.
Älä ole naiivi. Ei kukaan nainen sano miksikään reunaehdoksi, että lapsi ei kotiimme tule, tajuat varmasti, millainen itsemurha se olisi suhteen kehittymiselle. Samoin harvapa kumppani älyää sanoa suhteen alussa, että oma lapseni on reunaehto, että saan pitää häneen yhteyttä haluamallani tavalla. Niin sanoen antaa ainakin kuvan, että pitää jokaista uutta kumppania potentiaalisena wackona. Eikä monille ekaa kertaa elämässään kyseisessä suhdetilanteessa olevalle ehkä tule edes mieleen, että joku alkaa olla mustis toisen omasta lapsesta. Ei isälleni ainakaan tullut vuonna 1986.
13 ja 14En ole naiivi, vaan olen omakohtaisesti joutunut pohtimaan tämän asian läpi. Olen toista kertaa naimisissa ja miehellä on pieniä lapsia. Kyllä minä sanoin heti alussa, ettei minusta ole äitipuoleksi. Teimme selkeät säännöt, ettei minun tarvitse hoitaa eikä viihdyttää miehen lapsia. Silti mies kosi minua.
Ja tässäpä esimerkki isän ihan omasta tietoisesta valinnasta.
Totean vielä, että kyllä isä haluaa nähdä lapsiaan, ja näkeekin. Hän teki tietoisesti valinnan, ettei vaadi minulta yhtään mitään.
Juu, se on eri asia kuin se, mistä ketjussa puhutaan. Enpä minäkään ois kaivannut tätä naista elämääni mitenkään erityisemmin. Isälle hänet kyllä hyväksyn. Mutta isää olisin halunnut tavata ilman häntä edes joskus. Mutta vaimorukka alkoi silloin varmaan pelätä joutuneensa syrjityksi ja piti vähän ylihanakasti puoliaan. Minä joustin.
13 ja 14Jep, eri tilanne. Minä en tule mukaan, kun lapset näkevät isäänsä. Koska näin on paras kaikille osapuolille:
- minä olen onnellisin, kun saan tehdä mitä haluan
- mies on onnellisin, kun tietää, että minä olen onnellinen eikä vaimo vain näyttele onnellista
- lapset ovat onnellisia, isäänsähän he haluavat nähdä eikä minua
Missä mies oikein tapaa lapsiaan, ei omassa kodissaan ilmeisesti ainakaan? Jos näin on, niin oletko varma että mies ja lapset ovat onnellisia jos joutuvat tapaamaan aina jossain muualla jotta sinun elämäsi ei häiriinny? Mies joustaa ja lapset joustaa, mutta sinä elät juuri niinkuin itse haluat. Olet jostain syystä kuvion tärkein ihminen ja se on teille aikuisille ihan ok. Mielestäni ihmiset, joilla toisella on lapsia joiden kanssa haluaa viettää aikaa ja joista toinen ei halua olla lasten kanssa missään tekemisissä ovat erittäin epäsopivat kumppanit toisilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. En tiedä mitä keskusteluja lapsen isä ja äitipuoli käyvät keskenään. Mutta kyse oli nyt siitä, että äitipuoli kieltää lasta tulemasta isän luokse. Isä tapaa lasta mielellään. Lapsi on jo iso ja kulkee itse pyörällä äidin ja isän kotien väliä. Mutta äitipuoli kieltää lasta tulemasta.
Eihän äitipuoli kiellä tapaamisia. Hän ei vain halua lasta omaan kotiinsa.
Sehän on lapsenkin koti, koska on lapsen isänkin koti. Ei naisella yksin ole oikeutta asiaa sanella ja kieltää lasta tulemasta heille.
13 ja 14Ihan sama oikeus hänellä on sanella kuka kotiin tulee, kuin miehelläkin.... Kyse on sopimusasioista.
Niin tietenkin onkin, mutta kukas sen kieltää, jos lapsen tulo miehelle sopii?
13 ja 14Ei kukaan, mutta sitähän se parisuhde on. Molemmat saavat tehdä mitä haluavat. Saat tuoda lapsesi meille, saat ryypätä, mitä vain - se on minun vastuullani päättää, hyväksynkö tilanneteen vai en.
Tuo äitipuoli on ehkä sanonut reunaehdoksi sen, ettei halua lapsen tulevan. Isän tehtävä on sitten päättää, hyväksyykö tilanteen, vai joutuuko hankkimaan oman asunnon.
Vice versa: jos isä sanoo reunaehdoksi, että haluaa ehdottomasti tavata lasta kotonaan, niin sitten äitipuolen tehtävänä on miettiä, voiko hyväksyä vai pitääkö muuttaa erilleen.
Ihan ohiksena, kukaan ei sano ettei lapsi saa tulla, muttei lapsi saa tulla. Reunaehdoissa on saneltu ettei lapsi saa tulla, muttei se ole yhtä kuin lapsen tulon kieltminen. Onko se kiellon kielto siinä ettei kumppanille suoraan sanota ettei lasta kaivata, mutta jos lapsi tulee, pitää ymmärtää ettei toinen sitä hyväksy? Mitä h*ttoa oikeasti? Mielestäsi tällainen on hyvä, onnellinen suhde jossa molemmat tuntevat toisensa arvostetuksi? Vai eikö silläkään ole väliä, kunhan sanotut sanomattomat reunaehtosi toteutuu?
Onko se sinusta rakastava parisuhde, että teeskentelee hyväksyvänsä lapsen? En halua sinun lastasi meille, mutta nielen kiukkuni ja hymyilen päällepäin...kuka siinä enää arvostaa ketään?
Minusta asioista pitää puhua suoraan. Jos sinun lapsesi ovat minulle kynnyskysymys, että voin ihan pahoin kun näen ne, nikn minun pitää sanoa se.
Tietysti minun vastuullani on ensiksi selvittää oma pääni, miksi koen mitä koen. Ja meidän pitää löytää yhteinen ratkaisu, miten toimitsan niin, että kaikki ovat onnellisia.
Joka siis tarkoittaa että lapsi äänioikeudettomana on se, jonka oikeuksia poljetaan. En ole kenenkään äiti enkä äitipuoli, mutta haluan ajatella että aikuisena, vastuullisena ja parhaaseen pyrkivänä ihmisenä ko olosuhteissa se olisin minä, joka väistyy, eikä lapsi. Minä kestän sen paremmin, ja minä olen tilanteeni valinnut.
Rakastava parisuhde on mielestäni myös sellainen, jossa toisen hyvinvointi menee joskus oman edelle. Esimerkiksi oman lapsen tapaamisen asettaminen valintakysymykseksi kumppanille on minusta itsekkyyttä, eikä rakkautta.
Hmmm... Minusta hyvä parisuhde on sellainen, jossa löytyy yhteinen konsensus, eikä kenenkään tarvitse luopua mistään eikä tehdä kompromisseja. Molemmat saavat, mitä haluavat.
Minun tehtäväni on tehdä itseni onnelliseksi, pitää itsestäni huolta ja elää sellaista elämää kuin haluan. Itsekkyys ei ole sitä, että elän sellaista elämää kuin haluan. Itsekkyys on sitä, että pakotan toisen elämään samanlaista elämää kuin itse haluan.
se, mitä minä olen elämässäni oppinut rakkaudesta on se, että vaatimukset tappavat rakkauden.
Sittenhän elät utopiassa; miehesi ja lapsensa ovat luopuneet jostain ja tehneet kompromisseja vuoksesi, sen perusteella mitä kirjoitat. Hienoa tietysti, jos et edes vaivaa itseäsi sillä, vaan kaikki ovat yhtä onnellista massaa.
johan kirjoitin, että onnellisessa parisuhteessa ei ole kompromisseja, vain konsensusta. Eli sitten ei miehenikään ole kompromisseja tehnyt.
Meillä molemmilla on ihan samanlainen elämänfilosofia. Kuten mies on sanonut, niin minä olen perhonen ja hänellä kämmen auki. Hän ei sitä sulje.
Millä ei kumpikaan pakota, eikä vaadi.
Siis miehesi ei haluasi lapsiaan kotiinsa muutenkaan? Jos kyse on siitä, että teillä on konsensus kuinka omia lapsia on parempi tavata muualla kuin omassa kotona, ok. Muutoin mies on tehnyt mieliksesi, eli kompromissin. Jos haluat perhostella ja olla ylevä ja kieltää kummankin vastuun asiasta, jossa puolisosi lapset mahdollisesti tuntevat itsensä torjutuksi, ok.
En minä ole kieltänyt, etteikö mies saa tuoda lapsia kotiimme. Sen olen sopinut, etten viihdytä tai hoida. Olen silloin vapaa tekemään omiani. En heitä kohtele torjuvasti, en vain ole läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. En tiedä mitä keskusteluja lapsen isä ja äitipuoli käyvät keskenään. Mutta kyse oli nyt siitä, että äitipuoli kieltää lasta tulemasta isän luokse. Isä tapaa lasta mielellään. Lapsi on jo iso ja kulkee itse pyörällä äidin ja isän kotien väliä. Mutta äitipuoli kieltää lasta tulemasta.
Eihän äitipuoli kiellä tapaamisia. Hän ei vain halua lasta omaan kotiinsa.
Sehän on lapsenkin koti, koska on lapsen isänkin koti. Ei naisella yksin ole oikeutta asiaa sanella ja kieltää lasta tulemasta heille.
13 ja 14Ihan sama oikeus hänellä on sanella kuka kotiin tulee, kuin miehelläkin.... Kyse on sopimusasioista.
Niin tietenkin onkin, mutta kukas sen kieltää, jos lapsen tulo miehelle sopii?
13 ja 14Ei kukaan, mutta sitähän se parisuhde on. Molemmat saavat tehdä mitä haluavat. Saat tuoda lapsesi meille, saat ryypätä, mitä vain - se on minun vastuullani päättää, hyväksynkö tilanneteen vai en.
Tuo äitipuoli on ehkä sanonut reunaehdoksi sen, ettei halua lapsen tulevan. Isän tehtävä on sitten päättää, hyväksyykö tilanteen, vai joutuuko hankkimaan oman asunnon.
Vice versa: jos isä sanoo reunaehdoksi, että haluaa ehdottomasti tavata lasta kotonaan, niin sitten äitipuolen tehtävänä on miettiä, voiko hyväksyä vai pitääkö muuttaa erilleen.
Älä ole naiivi. Ei kukaan nainen sano miksikään reunaehdoksi, että lapsi ei kotiimme tule, tajuat varmasti, millainen itsemurha se olisi suhteen kehittymiselle. Samoin harvapa kumppani älyää sanoa suhteen alussa, että oma lapseni on reunaehto, että saan pitää häneen yhteyttä haluamallani tavalla. Niin sanoen antaa ainakin kuvan, että pitää jokaista uutta kumppania potentiaalisena wackona. Eikä monille ekaa kertaa elämässään kyseisessä suhdetilanteessa olevalle ehkä tule edes mieleen, että joku alkaa olla mustis toisen omasta lapsesta. Ei isälleni ainakaan tullut vuonna 1986.
13 ja 14En ole naiivi, vaan olen omakohtaisesti joutunut pohtimaan tämän asian läpi. Olen toista kertaa naimisissa ja miehellä on pieniä lapsia. Kyllä minä sanoin heti alussa, ettei minusta ole äitipuoleksi. Teimme selkeät säännöt, ettei minun tarvitse hoitaa eikä viihdyttää miehen lapsia. Silti mies kosi minua.
Ja tässäpä esimerkki isän ihan omasta tietoisesta valinnasta.
Totean vielä, että kyllä isä haluaa nähdä lapsiaan, ja näkeekin. Hän teki tietoisesti valinnan, ettei vaadi minulta yhtään mitään.
Juu, se on eri asia kuin se, mistä ketjussa puhutaan. Enpä minäkään ois kaivannut tätä naista elämääni mitenkään erityisemmin. Isälle hänet kyllä hyväksyn. Mutta isää olisin halunnut tavata ilman häntä edes joskus. Mutta vaimorukka alkoi silloin varmaan pelätä joutuneensa syrjityksi ja piti vähän ylihanakasti puoliaan. Minä joustin.
13 ja 14Jep, eri tilanne. Minä en tule mukaan, kun lapset näkevät isäänsä. Koska näin on paras kaikille osapuolille:
- minä olen onnellisin, kun saan tehdä mitä haluan
- mies on onnellisin, kun tietää, että minä olen onnellinen eikä vaimo vain näyttele onnellista
- lapset ovat onnellisia, isäänsähän he haluavat nähdä eikä minuaMissä mies oikein tapaa lapsiaan, ei omassa kodissaan ilmeisesti ainakaan? Jos näin on, niin oletko varma että mies ja lapset ovat onnellisia jos joutuvat tapaamaan aina jossain muualla jotta sinun elämäsi ei häiriinny? Mies joustaa ja lapset joustaa, mutta sinä elät juuri niinkuin itse haluat. Olet jostain syystä kuvion tärkein ihminen ja se on teille aikuisille ihan ok. Mielestäni ihmiset, joilla toisella on lapsia joiden kanssa haluaa viettää aikaa ja joista toinen ei halua olla lasten kanssa missään tekemisissä ovat erittäin epäsopivat kumppanit toisilleen.
Ei se mies olisi minua ottanut, jos olisi halunnut olla vuoroviikkoisä. Ei tämä olisi toiminut. Tämä kokonaisuus sopii meille kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Kunpa nuo asiat olisivatkin vain kahden tai kolmen välisiä, mutta kun siihen soppaan lisätään vielä muista ihmisiä, joilla tuntuu olevan näkökohtia ja mielipiteitä, jotka he julistavat. Lisäksi asiaan vaikuttavat muutkin tekijät. Mikä asema, vaikutus ja merkitys on lapsen isovanhemmilla? Entä uuden puolison lähisuvulla? Näillä jälkimmäisillähän ei pitäisi olla minkäänlaista sananvaltaa asiaan, mutta niin vain näyttää usein olevan. Entä sitten kenen asunnossa tämä uusi pari asuu? Jos mies on muuttanut naisen asuntoon, niin nainen ehkä katsoo, että hänellä yksin on sananvalta siihen, kuka saa tulla ja kuka ei.
Tuo 13 ja 14 jne. tilanne on kyllä ihan eri juttu. Onko kirjoittajan isä avioliitossa tämän uuden kumppaninsa kanssa ja jos on, niin kuinka pitkästä liitosta on kyse. Jos kyseessä on aviopari, ei isän tyttärellä liene paljonkaan sananvaltaa siihen, miten isän asioita ja omaisuutta järjestellään tai kuka määrätään edunvalvojaksi. Myös aikanaan perintä menee sen mukaan, mitä laki sanoo. Eli tytär saa oman osansa ja vihitty vaimo omansa. Avovaimo sen sijaan ei peri mitään, ellei sitten hänen edukseen ole tehty testamenttia. Testamentin voi tietysti yrittää kiistää, varsinkin jos perinnön jättäjä on jo testamenttia tehdessään ollut niin huonossa kunnossa, ettei oikein edes ymmärtänyt, mihin nimensä kirjoitti. Silloin olisi lääkärintodistus paikallaan.
Olen samaa mieltä tuosta muiden osapuolien sekoittumisesta asiaan, ei hyvä juttu. Mitä isäni edunvalvontaan tulee, niin jos on nähtävissä, että syntyisi riitoja yhden omaisen ollessa edunvalvoja toisten omaisten kanssa, niin sillä on kyllä vaikutusta siihen, voidaanko valita omainen edunvalvojaksi vai ei.
Meillä näitä riitoja on ollut omaisuuteen liittyen ja itseasiassa vaimo jatkoi riitaa nyt keväällä niin, että tällä asetelmalla joka nyt vallitsee hän häviäisi riidan oikeudessa. Joten voin helposti osoittaa, että riitaa syntyisi. Ja kuten sanoin, se ei olisi ainoa syy, miksi vaimo ei ehkä edunvalvontaa saa.
Ja mitä tulee perintöön niin riita tulee syntymään osituksesta ja siinä voin mahdollisesti pistää kampoihin, ettei vaimo saakaan sitä mitä luuli hänelle kuuluvan. Enkä katso yhtään läpi sormieni senttiäkään, jonka voin osoittaa kuuluvan minulle, eikä hänelle, koska hänen käytöksensä. No mercy.
13 ja 14
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. En tiedä mitä keskusteluja lapsen isä ja äitipuoli käyvät keskenään. Mutta kyse oli nyt siitä, että äitipuoli kieltää lasta tulemasta isän luokse. Isä tapaa lasta mielellään. Lapsi on jo iso ja kulkee itse pyörällä äidin ja isän kotien väliä. Mutta äitipuoli kieltää lasta tulemasta.
Eihän äitipuoli kiellä tapaamisia. Hän ei vain halua lasta omaan kotiinsa.
Sehän on lapsenkin koti, koska on lapsen isänkin koti. Ei naisella yksin ole oikeutta asiaa sanella ja kieltää lasta tulemasta heille.
13 ja 14Ihan sama oikeus hänellä on sanella kuka kotiin tulee, kuin miehelläkin.... Kyse on sopimusasioista.
Niin tietenkin onkin, mutta kukas sen kieltää, jos lapsen tulo miehelle sopii?
13 ja 14Ei kukaan, mutta sitähän se parisuhde on. Molemmat saavat tehdä mitä haluavat. Saat tuoda lapsesi meille, saat ryypätä, mitä vain - se on minun vastuullani päättää, hyväksynkö tilanneteen vai en.
Tuo äitipuoli on ehkä sanonut reunaehdoksi sen, ettei halua lapsen tulevan. Isän tehtävä on sitten päättää, hyväksyykö tilanteen, vai joutuuko hankkimaan oman asunnon.
Vice versa: jos isä sanoo reunaehdoksi, että haluaa ehdottomasti tavata lasta kotonaan, niin sitten äitipuolen tehtävänä on miettiä, voiko hyväksyä vai pitääkö muuttaa erilleen.
Älä ole naiivi. Ei kukaan nainen sano miksikään reunaehdoksi, että lapsi ei kotiimme tule, tajuat varmasti, millainen itsemurha se olisi suhteen kehittymiselle. Samoin harvapa kumppani älyää sanoa suhteen alussa, että oma lapseni on reunaehto, että saan pitää häneen yhteyttä haluamallani tavalla. Niin sanoen antaa ainakin kuvan, että pitää jokaista uutta kumppania potentiaalisena wackona. Eikä monille ekaa kertaa elämässään kyseisessä suhdetilanteessa olevalle ehkä tule edes mieleen, että joku alkaa olla mustis toisen omasta lapsesta. Ei isälleni ainakaan tullut vuonna 1986.
13 ja 14En ole naiivi, vaan olen omakohtaisesti joutunut pohtimaan tämän asian läpi. Olen toista kertaa naimisissa ja miehellä on pieniä lapsia. Kyllä minä sanoin heti alussa, ettei minusta ole äitipuoleksi. Teimme selkeät säännöt, ettei minun tarvitse hoitaa eikä viihdyttää miehen lapsia. Silti mies kosi minua.
Ja tässäpä esimerkki isän ihan omasta tietoisesta valinnasta.
Totean vielä, että kyllä isä haluaa nähdä lapsiaan, ja näkeekin. Hän teki tietoisesti valinnan, ettei vaadi minulta yhtään mitään.
Juu, se on eri asia kuin se, mistä ketjussa puhutaan. Enpä minäkään ois kaivannut tätä naista elämääni mitenkään erityisemmin. Isälle hänet kyllä hyväksyn. Mutta isää olisin halunnut tavata ilman häntä edes joskus. Mutta vaimorukka alkoi silloin varmaan pelätä joutuneensa syrjityksi ja piti vähän ylihanakasti puoliaan. Minä joustin.
13 ja 14Jep, eri tilanne. Minä en tule mukaan, kun lapset näkevät isäänsä. Koska näin on paras kaikille osapuolille:
- minä olen onnellisin, kun saan tehdä mitä haluan
- mies on onnellisin, kun tietää, että minä olen onnellinen eikä vaimo vain näyttele onnellista
- lapset ovat onnellisia, isäänsähän he haluavat nähdä eikä minuaMissä mies oikein tapaa lapsiaan, ei omassa kodissaan ilmeisesti ainakaan? Jos näin on, niin oletko varma että mies ja lapset ovat onnellisia jos joutuvat tapaamaan aina jossain muualla jotta sinun elämäsi ei häiriinny? Mies joustaa ja lapset joustaa, mutta sinä elät juuri niinkuin itse haluat. Olet jostain syystä kuvion tärkein ihminen ja se on teille aikuisille ihan ok. Mielestäni ihmiset, joilla toisella on lapsia joiden kanssa haluaa viettää aikaa ja joista toinen ei halua olla lasten kanssa missään tekemisissä ovat erittäin epäsopivat kumppanit toisilleen.
Ei se mies olisi minua ottanut, jos olisi halunnut olla vuoroviikkoisä. Ei tämä olisi toiminut. Tämä kokonaisuus sopii meille kaikille.
Vuoroviikkoisän ja ainoastaan kotinsa ulkopuolella lapsia tapaavan isän väliin mahtuu aika paljon vaihtoehtoja, yleisimmin lapset kuitenkin tapaavat etävanhempaansa hänen kotonaan viikonloppuisin tms. Mitähän lapset mahtaa oikeasti olla tilanteesta mieltä? Sinä varmaan olet onnellinen ja mieskin saattaa olla jos on sitä tyyppiä, ettei kauheasti kanna vastuuta lapsistaan. Lasten kannalta tilanne ei pitempään jatkuessaan kuulosta mitenkään mukavalta, mutta harvemminhan lapset mitään sanoo. Ovat hiljaa ja tyytyvät siihen mitä annetaan, oireilevat mahdollisesti sitten jossain vaiheessa vanhemman läsnäolon puutetta muulla tavoin.
Kamala olis tavata mies joka ei Laittais lapsiaan ykköseksi. Joo ei kiitos mulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
13/14 haiskahtaa voimakkaasti Äititraumailijalle? Saman tyylistä maanista jankuttamista.
Vierailija kirjoitti:
Kamala olis tavata mies joka ei Laittais lapsiaan ykköseksi. Joo ei kiitos mulle.
En minäkään osaisi arvostaa sellaista miestä, henkisesti kehittymätön. Mutta kyllä noillekin tuntuu löytyvän tasoisiaan ottajia, sääli vaan lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
13/14 haiskahtaa voimakkaasti Äititraumailijalle? Saman tyylistä maanista jankuttamista.
Minä tunnistin heti äitijankkaajan. Isä meni kertomansa mukaan uusiin naimisiin vuonna 1986(?).Siitä on jo kolmekymmentä vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
13/14 haiskahtaa voimakkaasti Äititraumailijalle? Saman tyylistä maanista jankuttamista.
Minä tunnistin heti äitijankkaajan. Isä meni kertomansa mukaan uusiin naimisiin vuonna 1986(?).Siitä on jo kolmekymmentä vuotta.
No huh jos on sama ihminen, ja jos vielä on tosissaan. Miten noin paljon katkeruutta mahtuu yhteen ihmiseen? Hänellähän on pieniä lapsiakin, voi vain miettiä kodin ilmapiiriä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
13/14 haiskahtaa voimakkaasti Äititraumailijalle? Saman tyylistä maanista jankuttamista.
Minä tunnistin heti äitijankkaajan. Isä meni kertomansa mukaan uusiin naimisiin vuonna 1986(?).Siitä on jo kolmekymmentä vuotta.
Ei mennyt suinkaan heti naimisiin.
13 ja 14
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se isä tee sen päätöksen tapaako vai ei. Rakastaa ilm. naistaan enemmän kuin lapsiaan.
Tämä. Kyllä se on se isä, joka ei halua tavata lapsiaan tuossa kohtaa, ihan turva syyllistää ulkopuolisia henkilön omista päätöksistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kamala olis tavata mies joka ei Laittais lapsiaan ykköseksi. Joo ei kiitos mulle.
Todellakin. Ja mä oon sentään itse vela. Ajattelen asian niin päin, että jos mies ei rakasta edes lapsiaan, niin miten se ikinä vois rakastaa mua? Tollanen ihminenhän on jotenkin täysin tunnekylmä ja suorastaan sairas.
Ei, ei ja ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se isä tee sen päätöksen tapaako vai ei. Rakastaa ilm. naistaan enemmän kuin lapsiaan.
Tämä. Kyllä se on se isä, joka ei halua tavata lapsiaan tuossa kohtaa, ihan turva syyllistää ulkopuolisia henkilön omista päätöksistä.
Kyllä haluaa, mutta jos tietää, että toinen ärsyyntyy siitä, niin se on monelle isälle vaikea paikka ja lapsi kärsii molempien aikuisten tyhmyydestä. Molempien. Järkevä ja fiksu lapsia ajattelemaan kykenevä kakkosvaimo ei toimi noin.
13 ja 14
Ja nautin ajatuksesta, että käräjäoikeus määrääkin isälleni yleisen edunvalvojan. On varmaan vaimolle, joka sitä haki itselleen, vittumaista, kun on ennen voinut hoidella raha-asioita yksin, nyt joutuu anomaan elatusta edunvalvojan kautta! Hahhahhaa ihan oikein sille lehmälle!!! Kjäh kjäh kjäh, eikä pääse käsiksi isäni perintöönkään.
13 ja 14
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se isä tee sen päätöksen tapaako vai ei. Rakastaa ilm. naistaan enemmän kuin lapsiaan.
Tämä. Kyllä se on se isä, joka ei halua tavata lapsiaan tuossa kohtaa, ihan turva syyllistää ulkopuolisia henkilön omista päätöksistä.
Kyllä haluaa, mutta jos tietää, että toinen ärsyyntyy siitä, niin se on monelle isälle vaikea paikka ja lapsi kärsii molempien aikuisten tyhmyydestä. Molempien. Järkevä ja fiksu lapsia ajattelemaan kykenevä kakkosvaimo ei toimi noin.
13 ja 14
Ei ole mitään rankkaa. Lapsiaan rakastava ihminen ei ole ihmisen kanssa, joka ei anna rakastaa lapsiaan. Siis jos on vähääkään normaali tai oikeasti tunteva ihminen.
Jos mä oisin edes puolella sanalla ikinä vihjannut miehelleni, että hänen lapsensa eivät saa tulla meille, niin ne ei ois tulleet. Meinaan meille, ne ois menneet siitä eteenpäin miehen luo ja mä saisin mennä ihan minne haluan, mutta miehen kanssa ei suhdetta enää olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se isä tee sen päätöksen tapaako vai ei. Rakastaa ilm. naistaan enemmän kuin lapsiaan.
Tämä. Kyllä se on se isä, joka ei halua tavata lapsiaan tuossa kohtaa, ihan turva syyllistää ulkopuolisia henkilön omista päätöksistä.
Kyllä haluaa, mutta jos tietää, että toinen ärsyyntyy siitä, niin se on monelle isälle vaikea paikka ja lapsi kärsii molempien aikuisten tyhmyydestä. Molempien. Järkevä ja fiksu lapsia ajattelemaan kykenevä kakkosvaimo ei toimi noin.
13 ja 14Ei ole mitään rankkaa. Lapsiaan rakastava ihminen ei ole ihmisen kanssa, joka ei anna rakastaa lapsiaan. Siis jos on vähääkään normaali tai oikeasti tunteva ihminen.
Jos mä oisin edes puolella sanalla ikinä vihjannut miehelleni, että hänen lapsensa eivät saa tulla meille, niin ne ei ois tulleet. Meinaan meille, ne ois menneet siitä eteenpäin miehen luo ja mä saisin mennä ihan minne haluan, mutta miehen kanssa ei suhdetta enää olisi.
No ehkä sitten mun isä ei rakastanut mua, tai oikeammin tiedä mitä rakkaus on, koska on hän aina ollut hyvä minulle sitä lukuunottamatta, että koki joutuvansa syrjimään minua vaimon takia. Isä elämässä yksin olisi takuulla ollut minulle parempi tilanne.
Lisäksi minkä arvoista on tuollaisen miehen rakkaus on uudelle vaimollekaan, saatanan tunnevammainen rakastamassa.
13 ja 14
johan kirjoitin, että onnellisessa parisuhteessa ei ole kompromisseja, vain konsensusta. Eli sitten ei miehenikään ole kompromisseja tehnyt.
Meillä molemmilla on ihan samanlainen elämänfilosofia. Kuten mies on sanonut, niin minä olen perhonen ja hänellä kämmen auki. Hän ei sitä sulje.
Millä ei kumpikaan pakota, eikä vaadi.