Lue keskustelun säännöt.
Millainen äitipuoli ei anna lapsen tavata isäänsä?
20.05.2016 |
Tuli vastaan tällainen tapaus, ja tuntuu aika kohtuuttomalta.
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. En tiedä mitä keskusteluja lapsen isä ja äitipuoli käyvät keskenään. Mutta kyse oli nyt siitä, että äitipuoli kieltää lasta tulemasta isän luokse. Isä tapaa lasta mielellään. Lapsi on jo iso ja kulkee itse pyörällä äidin ja isän kotien väliä. Mutta äitipuoli kieltää lasta tulemasta.
Eihän äitipuoli kiellä tapaamisia. Hän ei vain halua lasta omaan kotiinsa.
Sehän on lapsenkin koti, koska on lapsen isänkin koti. Ei naisella yksin ole oikeutta asiaa sanella ja kieltää lasta tulemasta heille.
13 ja 14Ihan sama oikeus hänellä on sanella kuka kotiin tulee, kuin miehelläkin.... Kyse on sopimusasioista.
Niin tietenkin onkin, mutta kukas sen kieltää, jos lapsen tulo miehelle sopii?
13 ja 14Ei kukaan, mutta sitähän se parisuhde on. Molemmat saavat tehdä mitä haluavat. Saat tuoda lapsesi meille, saat ryypätä, mitä vain - se on minun vastuullani päättää, hyväksynkö tilanneteen vai en.
Tuo äitipuoli on ehkä sanonut reunaehdoksi sen, ettei halua lapsen tulevan. Isän tehtävä on sitten päättää, hyväksyykö tilanteen, vai joutuuko hankkimaan oman asunnon.
Vice versa: jos isä sanoo reunaehdoksi, että haluaa ehdottomasti tavata lasta kotonaan, niin sitten äitipuolen tehtävänä on miettiä, voiko hyväksyä vai pitääkö muuttaa erilleen.
Älä ole naiivi. Ei kukaan nainen sano miksikään reunaehdoksi, että lapsi ei kotiimme tule, tajuat varmasti, millainen itsemurha se olisi suhteen kehittymiselle. Samoin harvapa kumppani älyää sanoa suhteen alussa, että oma lapseni on reunaehto, että saan pitää häneen yhteyttä haluamallani tavalla. Niin sanoen antaa ainakin kuvan, että pitää jokaista uutta kumppania potentiaalisena wackona. Eikä monille ekaa kertaa elämässään kyseisessä suhdetilanteessa olevalle ehkä tule edes mieleen, että joku alkaa olla mustis toisen omasta lapsesta. Ei isälleni ainakaan tullut vuonna 1986.
13 ja 14
No itse asiassa. Kun minä ja uusi kumppanini aloitimme seurustelun teimme kummatkin selväksi että kummankin lapsi on aina etusijalla, että haluamme omalle lapselle olla paras mahdollinen vanhempi. Hyvä parisuhde on sitten hieno ekstra.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska siis Pertin piti tietää äitini tavatessaan, että äidillä on lapsia/ lapsi. Sama juttu isäni uuden vaimon suhteen. Siksi se uusi kumppani on se paha, jos ei anna tavata ja toimia vapaasti vanhemman lapsensa suhteen.
13 ja 14Eronneena äitinä minä kannan ihan itse vastuuni omasta suhteestani lapseeni. Ihan yksin ja itse kannan vastuun myös uudesta kumppanistani ja hänen vaikutuksestaan minun lapsisuhteeseeni. Ihan yksin ja itse päätän miten hän minun ja lapseni elämään vaikuttaa. Minä olen aikuinen itsenäinen ihminen. Uusi kumppanini voi sanoa ihan mitä haluaa lapseen liittyen, toivoa ihan mitä haluaa, mutta viime kädessä minä teen päätökset lapseen liittyen, ei hän. Ja jos kumppanin toiveet ylittävät tietyn rajan MINÄ päätän valitsenko kumppanin vai lapsen.
Kurja jos vanhempasi ovat koko aikuisikänsä olleet holhouksen alaisina eivätkä ole autonomisia yksilöitä.
Joo se ei ole lapsen vika, mutta lapsi siinä kärsii, niin että miettikääpä kaksi kertaa ämmät (et sinä jos olet kerran sinkku), mitä sanelette sille uudelle miehellenne hänen oikeuksiinsa tavata lastaan liittyen.
13 ja 14
Eli siis ihan turha siellä inkuttaa, ettete olisi itse, aivan itse, häirinneet sen lapsen elämää. Te olette. Te.
13 ja 14
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. En tiedä mitä keskusteluja lapsen isä ja äitipuoli käyvät keskenään. Mutta kyse oli nyt siitä, että äitipuoli kieltää lasta tulemasta isän luokse. Isä tapaa lasta mielellään. Lapsi on jo iso ja kulkee itse pyörällä äidin ja isän kotien väliä. Mutta äitipuoli kieltää lasta tulemasta.
Eihän äitipuoli kiellä tapaamisia. Hän ei vain halua lasta omaan kotiinsa.
Sehän on lapsenkin koti, koska on lapsen isänkin koti. Ei naisella yksin ole oikeutta asiaa sanella ja kieltää lasta tulemasta heille.
13 ja 14Ihan sama oikeus hänellä on sanella kuka kotiin tulee, kuin miehelläkin.... Kyse on sopimusasioista.
Niin tietenkin onkin, mutta kukas sen kieltää, jos lapsen tulo miehelle sopii?
13 ja 14Ei kukaan, mutta sitähän se parisuhde on. Molemmat saavat tehdä mitä haluavat. Saat tuoda lapsesi meille, saat ryypätä, mitä vain - se on minun vastuullani päättää, hyväksynkö tilanneteen vai en.
Tuo äitipuoli on ehkä sanonut reunaehdoksi sen, ettei halua lapsen tulevan. Isän tehtävä on sitten päättää, hyväksyykö tilanteen, vai joutuuko hankkimaan oman asunnon.
Vice versa: jos isä sanoo reunaehdoksi, että haluaa ehdottomasti tavata lasta kotonaan, niin sitten äitipuolen tehtävänä on miettiä, voiko hyväksyä vai pitääkö muuttaa erilleen.
Älä ole naiivi. Ei kukaan nainen sano miksikään reunaehdoksi, että lapsi ei kotiimme tule, tajuat varmasti, millainen itsemurha se olisi suhteen kehittymiselle. Samoin harvapa kumppani älyää sanoa suhteen alussa, että oma lapseni on reunaehto, että saan pitää häneen yhteyttä haluamallani tavalla. Niin sanoen antaa ainakin kuvan, että pitää jokaista uutta kumppania potentiaalisena wackona. Eikä monille ekaa kertaa elämässään kyseisessä suhdetilanteessa olevalle ehkä tule edes mieleen, että joku alkaa olla mustis toisen omasta lapsesta. Ei isälleni ainakaan tullut vuonna 1986.
13 ja 14
En ole naiivi, vaan olen omakohtaisesti joutunut pohtimaan tämän asian läpi. Olen toista kertaa naimisissa ja miehellä on pieniä lapsia. Kyllä minä sanoin heti alussa, ettei minusta ole äitipuoleksi. Teimme selkeät säännöt, ettei minun tarvitse hoitaa eikä viihdyttää miehen lapsia. Silti mies kosi minua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. En tiedä mitä keskusteluja lapsen isä ja äitipuoli käyvät keskenään. Mutta kyse oli nyt siitä, että äitipuoli kieltää lasta tulemasta isän luokse. Isä tapaa lasta mielellään. Lapsi on jo iso ja kulkee itse pyörällä äidin ja isän kotien väliä. Mutta äitipuoli kieltää lasta tulemasta.
Eihän äitipuoli kiellä tapaamisia. Hän ei vain halua lasta omaan kotiinsa.
Sehän on lapsenkin koti, koska on lapsen isänkin koti. Ei naisella yksin ole oikeutta asiaa sanella ja kieltää lasta tulemasta heille.
13 ja 14Ihan sama oikeus hänellä on sanella kuka kotiin tulee, kuin miehelläkin.... Kyse on sopimusasioista.
Niin tietenkin onkin, mutta kukas sen kieltää, jos lapsen tulo miehelle sopii?
13 ja 14Ei kukaan, mutta sitähän se parisuhde on. Molemmat saavat tehdä mitä haluavat. Saat tuoda lapsesi meille, saat ryypätä, mitä vain - se on minun vastuullani päättää, hyväksynkö tilanneteen vai en.
Tuo äitipuoli on ehkä sanonut reunaehdoksi sen, ettei halua lapsen tulevan. Isän tehtävä on sitten päättää, hyväksyykö tilanteen, vai joutuuko hankkimaan oman asunnon.
Vice versa: jos isä sanoo reunaehdoksi, että haluaa ehdottomasti tavata lasta kotonaan, niin sitten äitipuolen tehtävänä on miettiä, voiko hyväksyä vai pitääkö muuttaa erilleen.
Älä ole naiivi. Ei kukaan nainen sano miksikään reunaehdoksi, että lapsi ei kotiimme tule, tajuat varmasti, millainen itsemurha se olisi suhteen kehittymiselle. Samoin harvapa kumppani älyää sanoa suhteen alussa, että oma lapseni on reunaehto, että saan pitää häneen yhteyttä haluamallani tavalla. Niin sanoen antaa ainakin kuvan, että pitää jokaista uutta kumppania potentiaalisena wackona. Eikä monille ekaa kertaa elämässään kyseisessä suhdetilanteessa olevalle ehkä tule edes mieleen, että joku alkaa olla mustis toisen omasta lapsesta. Ei isälleni ainakaan tullut vuonna 1986.
13 ja 14No itse asiassa. Kun minä ja uusi kumppanini aloitimme seurustelun teimme kummatkin selväksi että kummankin lapsi on aina etusijalla, että haluamme omalle lapselle olla paras mahdollinen vanhempi. Hyvä parisuhde on sitten hieno ekstra.
Talk s cheap, ja asuivatko siis kummankin lapset teillä? Heti jo hiukan eri tilanne. Isän uusi vaimo ei edes saanut lapsiaan itselleen erossaan, eli meillä oli tämmöinen keissi siinä isää pelastamassa.
13 ja 14
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. En tiedä mitä keskusteluja lapsen isä ja äitipuoli käyvät keskenään. Mutta kyse oli nyt siitä, että äitipuoli kieltää lasta tulemasta isän luokse. Isä tapaa lasta mielellään. Lapsi on jo iso ja kulkee itse pyörällä äidin ja isän kotien väliä. Mutta äitipuoli kieltää lasta tulemasta.
Eihän äitipuoli kiellä tapaamisia. Hän ei vain halua lasta omaan kotiinsa.
Sehän on lapsenkin koti, koska on lapsen isänkin koti. Ei naisella yksin ole oikeutta asiaa sanella ja kieltää lasta tulemasta heille.
13 ja 14Ihan sama oikeus hänellä on sanella kuka kotiin tulee, kuin miehelläkin.... Kyse on sopimusasioista.
Niin tietenkin onkin, mutta kukas sen kieltää, jos lapsen tulo miehelle sopii?
13 ja 14Ei kukaan, mutta sitähän se parisuhde on. Molemmat saavat tehdä mitä haluavat. Saat tuoda lapsesi meille, saat ryypätä, mitä vain - se on minun vastuullani päättää, hyväksynkö tilanneteen vai en.
Tuo äitipuoli on ehkä sanonut reunaehdoksi sen, ettei halua lapsen tulevan. Isän tehtävä on sitten päättää, hyväksyykö tilanteen, vai joutuuko hankkimaan oman asunnon.
Vice versa: jos isä sanoo reunaehdoksi, että haluaa ehdottomasti tavata lasta kotonaan, niin sitten äitipuolen tehtävänä on miettiä, voiko hyväksyä vai pitääkö muuttaa erilleen.
Älä ole naiivi. Ei kukaan nainen sano miksikään reunaehdoksi, että lapsi ei kotiimme tule, tajuat varmasti, millainen itsemurha se olisi suhteen kehittymiselle. Samoin harvapa kumppani älyää sanoa suhteen alussa, että oma lapseni on reunaehto, että saan pitää häneen yhteyttä haluamallani tavalla. Niin sanoen antaa ainakin kuvan, että pitää jokaista uutta kumppania potentiaalisena wackona. Eikä monille ekaa kertaa elämässään kyseisessä suhdetilanteessa olevalle ehkä tule edes mieleen, että joku alkaa olla mustis toisen omasta lapsesta. Ei isälleni ainakaan tullut vuonna 1986.
13 ja 14En ole naiivi, vaan olen omakohtaisesti joutunut pohtimaan tämän asian läpi. Olen toista kertaa naimisissa ja miehellä on pieniä lapsia. Kyllä minä sanoin heti alussa, ettei minusta ole äitipuoleksi. Teimme selkeät säännöt, ettei minun tarvitse hoitaa eikä viihdyttää miehen lapsia. Silti mies kosi minua.
Ja tässäpä esimerkki isän ihan omasta tietoisesta valinnasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. En tiedä mitä keskusteluja lapsen isä ja äitipuoli käyvät keskenään. Mutta kyse oli nyt siitä, että äitipuoli kieltää lasta tulemasta isän luokse. Isä tapaa lasta mielellään. Lapsi on jo iso ja kulkee itse pyörällä äidin ja isän kotien väliä. Mutta äitipuoli kieltää lasta tulemasta.
Eihän äitipuoli kiellä tapaamisia. Hän ei vain halua lasta omaan kotiinsa.
Sehän on lapsenkin koti, koska on lapsen isänkin koti. Ei naisella yksin ole oikeutta asiaa sanella ja kieltää lasta tulemasta heille.
13 ja 14Ihan sama oikeus hänellä on sanella kuka kotiin tulee, kuin miehelläkin.... Kyse on sopimusasioista.
Niin tietenkin onkin, mutta kukas sen kieltää, jos lapsen tulo miehelle sopii?
13 ja 14Ei kukaan, mutta sitähän se parisuhde on. Molemmat saavat tehdä mitä haluavat. Saat tuoda lapsesi meille, saat ryypätä, mitä vain - se on minun vastuullani päättää, hyväksynkö tilanneteen vai en.
Tuo äitipuoli on ehkä sanonut reunaehdoksi sen, ettei halua lapsen tulevan. Isän tehtävä on sitten päättää, hyväksyykö tilanteen, vai joutuuko hankkimaan oman asunnon.
Vice versa: jos isä sanoo reunaehdoksi, että haluaa ehdottomasti tavata lasta kotonaan, niin sitten äitipuolen tehtävänä on miettiä, voiko hyväksyä vai pitääkö muuttaa erilleen.
Ihan ohiksena, kukaan ei sano ettei lapsi saa tulla, muttei lapsi saa tulla. Reunaehdoissa on saneltu ettei lapsi saa tulla, muttei se ole yhtä kuin lapsen tulon kieltminen. Onko se kiellon kielto siinä ettei kumppanille suoraan sanota ettei lasta kaivata, mutta jos lapsi tulee, pitää ymmärtää ettei toinen sitä hyväksy? Mitä h*ttoa oikeasti? Mielestäsi tällainen on hyvä, onnellinen suhde jossa molemmat tuntevat toisensa arvostetuksi? Vai eikö silläkään ole väliä, kunhan sanotut sanomattomat reunaehtosi toteutuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. En tiedä mitä keskusteluja lapsen isä ja äitipuoli käyvät keskenään. Mutta kyse oli nyt siitä, että äitipuoli kieltää lasta tulemasta isän luokse. Isä tapaa lasta mielellään. Lapsi on jo iso ja kulkee itse pyörällä äidin ja isän kotien väliä. Mutta äitipuoli kieltää lasta tulemasta.
Eihän äitipuoli kiellä tapaamisia. Hän ei vain halua lasta omaan kotiinsa.
Sehän on lapsenkin koti, koska on lapsen isänkin koti. Ei naisella yksin ole oikeutta asiaa sanella ja kieltää lasta tulemasta heille.
13 ja 14Ihan sama oikeus hänellä on sanella kuka kotiin tulee, kuin miehelläkin.... Kyse on sopimusasioista.
Niin tietenkin onkin, mutta kukas sen kieltää, jos lapsen tulo miehelle sopii?
13 ja 14Ei kukaan, mutta sitähän se parisuhde on. Molemmat saavat tehdä mitä haluavat. Saat tuoda lapsesi meille, saat ryypätä, mitä vain - se on minun vastuullani päättää, hyväksynkö tilanneteen vai en.
Tuo äitipuoli on ehkä sanonut reunaehdoksi sen, ettei halua lapsen tulevan. Isän tehtävä on sitten päättää, hyväksyykö tilanteen, vai joutuuko hankkimaan oman asunnon.
Vice versa: jos isä sanoo reunaehdoksi, että haluaa ehdottomasti tavata lasta kotonaan, niin sitten äitipuolen tehtävänä on miettiä, voiko hyväksyä vai pitääkö muuttaa erilleen.
Älä ole naiivi. Ei kukaan nainen sano miksikään reunaehdoksi, että lapsi ei kotiimme tule, tajuat varmasti, millainen itsemurha se olisi suhteen kehittymiselle. Samoin harvapa kumppani älyää sanoa suhteen alussa, että oma lapseni on reunaehto, että saan pitää häneen yhteyttä haluamallani tavalla. Niin sanoen antaa ainakin kuvan, että pitää jokaista uutta kumppania potentiaalisena wackona. Eikä monille ekaa kertaa elämässään kyseisessä suhdetilanteessa olevalle ehkä tule edes mieleen, että joku alkaa olla mustis toisen omasta lapsesta. Ei isälleni ainakaan tullut vuonna 1986.
13 ja 14En ole naiivi, vaan olen omakohtaisesti joutunut pohtimaan tämän asian läpi. Olen toista kertaa naimisissa ja miehellä on pieniä lapsia. Kyllä minä sanoin heti alussa, ettei minusta ole äitipuoleksi. Teimme selkeät säännöt, ettei minun tarvitse hoitaa eikä viihdyttää miehen lapsia. Silti mies kosi minua.
Joo, no mutta nyt oli kyse siitä, että estetään isän suhde lapsiinsa. Jos et asetu esteeksi, niin ei kukaan varmaan odotakaan sun olevan äitipuoli. Itse en ainakaan tod ollut sellaista vailla.
13 ja 14
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. En tiedä mitä keskusteluja lapsen isä ja äitipuoli käyvät keskenään. Mutta kyse oli nyt siitä, että äitipuoli kieltää lasta tulemasta isän luokse. Isä tapaa lasta mielellään. Lapsi on jo iso ja kulkee itse pyörällä äidin ja isän kotien väliä. Mutta äitipuoli kieltää lasta tulemasta.
Eihän äitipuoli kiellä tapaamisia. Hän ei vain halua lasta omaan kotiinsa.
Sehän on lapsenkin koti, koska on lapsen isänkin koti. Ei naisella yksin ole oikeutta asiaa sanella ja kieltää lasta tulemasta heille.
13 ja 14Ihan sama oikeus hänellä on sanella kuka kotiin tulee, kuin miehelläkin.... Kyse on sopimusasioista.
Niin tietenkin onkin, mutta kukas sen kieltää, jos lapsen tulo miehelle sopii?
13 ja 14Ei kukaan, mutta sitähän se parisuhde on. Molemmat saavat tehdä mitä haluavat. Saat tuoda lapsesi meille, saat ryypätä, mitä vain - se on minun vastuullani päättää, hyväksynkö tilanneteen vai en.
Tuo äitipuoli on ehkä sanonut reunaehdoksi sen, ettei halua lapsen tulevan. Isän tehtävä on sitten päättää, hyväksyykö tilanteen, vai joutuuko hankkimaan oman asunnon.
Vice versa: jos isä sanoo reunaehdoksi, että haluaa ehdottomasti tavata lasta kotonaan, niin sitten äitipuolen tehtävänä on miettiä, voiko hyväksyä vai pitääkö muuttaa erilleen.
Älä ole naiivi. Ei kukaan nainen sano miksikään reunaehdoksi, että lapsi ei kotiimme tule, tajuat varmasti, millainen itsemurha se olisi suhteen kehittymiselle. Samoin harvapa kumppani älyää sanoa suhteen alussa, että oma lapseni on reunaehto, että saan pitää häneen yhteyttä haluamallani tavalla. Niin sanoen antaa ainakin kuvan, että pitää jokaista uutta kumppania potentiaalisena wackona. Eikä monille ekaa kertaa elämässään kyseisessä suhdetilanteessa olevalle ehkä tule edes mieleen, että joku alkaa olla mustis toisen omasta lapsesta. Ei isälleni ainakaan tullut vuonna 1986.
13 ja 14En ole naiivi, vaan olen omakohtaisesti joutunut pohtimaan tämän asian läpi. Olen toista kertaa naimisissa ja miehellä on pieniä lapsia. Kyllä minä sanoin heti alussa, ettei minusta ole äitipuoleksi. Teimme selkeät säännöt, ettei minun tarvitse hoitaa eikä viihdyttää miehen lapsia. Silti mies kosi minua.
Ja tässäpä esimerkki isän ihan omasta tietoisesta valinnasta.
Totean vielä, että kyllä isä haluaa nähdä lapsiaan, ja näkeekin. Hän teki tietoisesti valinnan, ettei vaadi minulta yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. En tiedä mitä keskusteluja lapsen isä ja äitipuoli käyvät keskenään. Mutta kyse oli nyt siitä, että äitipuoli kieltää lasta tulemasta isän luokse. Isä tapaa lasta mielellään. Lapsi on jo iso ja kulkee itse pyörällä äidin ja isän kotien väliä. Mutta äitipuoli kieltää lasta tulemasta.
Eihän äitipuoli kiellä tapaamisia. Hän ei vain halua lasta omaan kotiinsa.
Sehän on lapsenkin koti, koska on lapsen isänkin koti. Ei naisella yksin ole oikeutta asiaa sanella ja kieltää lasta tulemasta heille.
13 ja 14Ihan sama oikeus hänellä on sanella kuka kotiin tulee, kuin miehelläkin.... Kyse on sopimusasioista.
Niin tietenkin onkin, mutta kukas sen kieltää, jos lapsen tulo miehelle sopii?
13 ja 14Ei kukaan, mutta sitähän se parisuhde on. Molemmat saavat tehdä mitä haluavat. Saat tuoda lapsesi meille, saat ryypätä, mitä vain - se on minun vastuullani päättää, hyväksynkö tilanneteen vai en.
Tuo äitipuoli on ehkä sanonut reunaehdoksi sen, ettei halua lapsen tulevan. Isän tehtävä on sitten päättää, hyväksyykö tilanteen, vai joutuuko hankkimaan oman asunnon.
Vice versa: jos isä sanoo reunaehdoksi, että haluaa ehdottomasti tavata lasta kotonaan, niin sitten äitipuolen tehtävänä on miettiä, voiko hyväksyä vai pitääkö muuttaa erilleen.
Älä ole naiivi. Ei kukaan nainen sano miksikään reunaehdoksi, että lapsi ei kotiimme tule, tajuat varmasti, millainen itsemurha se olisi suhteen kehittymiselle. Samoin harvapa kumppani älyää sanoa suhteen alussa, että oma lapseni on reunaehto, että saan pitää häneen yhteyttä haluamallani tavalla. Niin sanoen antaa ainakin kuvan, että pitää jokaista uutta kumppania potentiaalisena wackona. Eikä monille ekaa kertaa elämässään kyseisessä suhdetilanteessa olevalle ehkä tule edes mieleen, että joku alkaa olla mustis toisen omasta lapsesta. Ei isälleni ainakaan tullut vuonna 1986.
13 ja 14En ole naiivi, vaan olen omakohtaisesti joutunut pohtimaan tämän asian läpi. Olen toista kertaa naimisissa ja miehellä on pieniä lapsia. Kyllä minä sanoin heti alussa, ettei minusta ole äitipuoleksi. Teimme selkeät säännöt, ettei minun tarvitse hoitaa eikä viihdyttää miehen lapsia. Silti mies kosi minua.
Ja tässäpä esimerkki isän ihan omasta tietoisesta valinnasta.
Totean vielä, että kyllä isä haluaa nähdä lapsiaan, ja näkeekin. Hän teki tietoisesti valinnan, ettei vaadi minulta yhtään mitään.
Juu, se on eri asia kuin se, mistä ketjussa puhutaan. Enpä minäkään ois kaivannut tätä naista elämääni mitenkään erityisemmin. Isälle hänet kyllä hyväksyn. Mutta isää olisin halunnut tavata ilman häntä edes joskus. Mutta vaimorukka alkoi silloin varmaan pelätä joutuneensa syrjityksi ja piti vähän ylihanakasti puoliaan. Minä joustin.
13 ja 14
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. En tiedä mitä keskusteluja lapsen isä ja äitipuoli käyvät keskenään. Mutta kyse oli nyt siitä, että äitipuoli kieltää lasta tulemasta isän luokse. Isä tapaa lasta mielellään. Lapsi on jo iso ja kulkee itse pyörällä äidin ja isän kotien väliä. Mutta äitipuoli kieltää lasta tulemasta.
Eihän äitipuoli kiellä tapaamisia. Hän ei vain halua lasta omaan kotiinsa.
Sehän on lapsenkin koti, koska on lapsen isänkin koti. Ei naisella yksin ole oikeutta asiaa sanella ja kieltää lasta tulemasta heille.
13 ja 14Ihan sama oikeus hänellä on sanella kuka kotiin tulee, kuin miehelläkin.... Kyse on sopimusasioista.
Niin tietenkin onkin, mutta kukas sen kieltää, jos lapsen tulo miehelle sopii?
13 ja 14Ei kukaan, mutta sitähän se parisuhde on. Molemmat saavat tehdä mitä haluavat. Saat tuoda lapsesi meille, saat ryypätä, mitä vain - se on minun vastuullani päättää, hyväksynkö tilanneteen vai en.
Tuo äitipuoli on ehkä sanonut reunaehdoksi sen, ettei halua lapsen tulevan. Isän tehtävä on sitten päättää, hyväksyykö tilanteen, vai joutuuko hankkimaan oman asunnon.
Vice versa: jos isä sanoo reunaehdoksi, että haluaa ehdottomasti tavata lasta kotonaan, niin sitten äitipuolen tehtävänä on miettiä, voiko hyväksyä vai pitääkö muuttaa erilleen.
Ihan ohiksena, kukaan ei sano ettei lapsi saa tulla, muttei lapsi saa tulla. Reunaehdoissa on saneltu ettei lapsi saa tulla, muttei se ole yhtä kuin lapsen tulon kieltminen. Onko se kiellon kielto siinä ettei kumppanille suoraan sanota ettei lasta kaivata, mutta jos lapsi tulee, pitää ymmärtää ettei toinen sitä hyväksy? Mitä h*ttoa oikeasti? Mielestäsi tällainen on hyvä, onnellinen suhde jossa molemmat tuntevat toisensa arvostetuksi? Vai eikö silläkään ole väliä, kunhan sanotut sanomattomat reunaehtosi toteutuu?
Onko se sinusta rakastava parisuhde, että teeskentelee hyväksyvänsä lapsen? En halua sinun lastasi meille, mutta nielen kiukkuni ja hymyilen päällepäin...kuka siinä enää arvostaa ketään?
Minusta asioista pitää puhua suoraan. Jos sinun lapsesi ovat minulle kynnyskysymys, että voin ihan pahoin kun näen ne, nikn minun pitää sanoa se.
Tietysti minun vastuullani on ensiksi selvittää oma pääni, miksi koen mitä koen. Ja meidän pitää löytää yhteinen ratkaisu, miten toimitsan niin, että kaikki ovat onnellisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. En tiedä mitä keskusteluja lapsen isä ja äitipuoli käyvät keskenään. Mutta kyse oli nyt siitä, että äitipuoli kieltää lasta tulemasta isän luokse. Isä tapaa lasta mielellään. Lapsi on jo iso ja kulkee itse pyörällä äidin ja isän kotien väliä. Mutta äitipuoli kieltää lasta tulemasta.
Eihän äitipuoli kiellä tapaamisia. Hän ei vain halua lasta omaan kotiinsa.
Sehän on lapsenkin koti, koska on lapsen isänkin koti. Ei naisella yksin ole oikeutta asiaa sanella ja kieltää lasta tulemasta heille.
13 ja 14Ihan sama oikeus hänellä on sanella kuka kotiin tulee, kuin miehelläkin.... Kyse on sopimusasioista.
Niin tietenkin onkin, mutta kukas sen kieltää, jos lapsen tulo miehelle sopii?
13 ja 14Ei kukaan, mutta sitähän se parisuhde on. Molemmat saavat tehdä mitä haluavat. Saat tuoda lapsesi meille, saat ryypätä, mitä vain - se on minun vastuullani päättää, hyväksynkö tilanneteen vai en.
Tuo äitipuoli on ehkä sanonut reunaehdoksi sen, ettei halua lapsen tulevan. Isän tehtävä on sitten päättää, hyväksyykö tilanteen, vai joutuuko hankkimaan oman asunnon.
Vice versa: jos isä sanoo reunaehdoksi, että haluaa ehdottomasti tavata lasta kotonaan, niin sitten äitipuolen tehtävänä on miettiä, voiko hyväksyä vai pitääkö muuttaa erilleen.
Älä ole naiivi. Ei kukaan nainen sano miksikään reunaehdoksi, että lapsi ei kotiimme tule, tajuat varmasti, millainen itsemurha se olisi suhteen kehittymiselle. Samoin harvapa kumppani älyää sanoa suhteen alussa, että oma lapseni on reunaehto, että saan pitää häneen yhteyttä haluamallani tavalla. Niin sanoen antaa ainakin kuvan, että pitää jokaista uutta kumppania potentiaalisena wackona. Eikä monille ekaa kertaa elämässään kyseisessä suhdetilanteessa olevalle ehkä tule edes mieleen, että joku alkaa olla mustis toisen omasta lapsesta. Ei isälleni ainakaan tullut vuonna 1986.
13 ja 14En ole naiivi, vaan olen omakohtaisesti joutunut pohtimaan tämän asian läpi. Olen toista kertaa naimisissa ja miehellä on pieniä lapsia. Kyllä minä sanoin heti alussa, ettei minusta ole äitipuoleksi. Teimme selkeät säännöt, ettei minun tarvitse hoitaa eikä viihdyttää miehen lapsia. Silti mies kosi minua.
Ja tässäpä esimerkki isän ihan omasta tietoisesta valinnasta.
Totean vielä, että kyllä isä haluaa nähdä lapsiaan, ja näkeekin. Hän teki tietoisesti valinnan, ettei vaadi minulta yhtään mitään.
Juu, se on eri asia kuin se, mistä ketjussa puhutaan. Enpä minäkään ois kaivannut tätä naista elämääni mitenkään erityisemmin. Isälle hänet kyllä hyväksyn. Mutta isää olisin halunnut tavata ilman häntä edes joskus. Mutta vaimorukka alkoi silloin varmaan pelätä joutuneensa syrjityksi ja piti vähän ylihanakasti puoliaan. Minä joustin.
13 ja 14
Jep, eri tilanne. Minä en tule mukaan, kun lapset näkevät isäänsä. Koska näin on paras kaikille osapuolille:
- minä olen onnellisin, kun saan tehdä mitä haluan
- mies on onnellisin, kun tietää, että minä olen onnellinen eikä vaimo vain näyttele onnellista
- lapset ovat onnellisia, isäänsähän he haluavat nähdä eikä minua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. En tiedä mitä keskusteluja lapsen isä ja äitipuoli käyvät keskenään. Mutta kyse oli nyt siitä, että äitipuoli kieltää lasta tulemasta isän luokse. Isä tapaa lasta mielellään. Lapsi on jo iso ja kulkee itse pyörällä äidin ja isän kotien väliä. Mutta äitipuoli kieltää lasta tulemasta.
Eihän äitipuoli kiellä tapaamisia. Hän ei vain halua lasta omaan kotiinsa.
Sehän on lapsenkin koti, koska on lapsen isänkin koti. Ei naisella yksin ole oikeutta asiaa sanella ja kieltää lasta tulemasta heille.
13 ja 14Ihan sama oikeus hänellä on sanella kuka kotiin tulee, kuin miehelläkin.... Kyse on sopimusasioista.
Niin tietenkin onkin, mutta kukas sen kieltää, jos lapsen tulo miehelle sopii?
13 ja 14Ei kukaan, mutta sitähän se parisuhde on. Molemmat saavat tehdä mitä haluavat. Saat tuoda lapsesi meille, saat ryypätä, mitä vain - se on minun vastuullani päättää, hyväksynkö tilanneteen vai en.
Tuo äitipuoli on ehkä sanonut reunaehdoksi sen, ettei halua lapsen tulevan. Isän tehtävä on sitten päättää, hyväksyykö tilanteen, vai joutuuko hankkimaan oman asunnon.
Vice versa: jos isä sanoo reunaehdoksi, että haluaa ehdottomasti tavata lasta kotonaan, niin sitten äitipuolen tehtävänä on miettiä, voiko hyväksyä vai pitääkö muuttaa erilleen.
Ihan ohiksena, kukaan ei sano ettei lapsi saa tulla, muttei lapsi saa tulla. Reunaehdoissa on saneltu ettei lapsi saa tulla, muttei se ole yhtä kuin lapsen tulon kieltminen. Onko se kiellon kielto siinä ettei kumppanille suoraan sanota ettei lasta kaivata, mutta jos lapsi tulee, pitää ymmärtää ettei toinen sitä hyväksy? Mitä h*ttoa oikeasti? Mielestäsi tällainen on hyvä, onnellinen suhde jossa molemmat tuntevat toisensa arvostetuksi? Vai eikö silläkään ole väliä, kunhan sanotut sanomattomat reunaehtosi toteutuu?
En tiedä ymmärränkö täysin mitä tarkoitat, mutta ainakin omalle isälleni vaikea kohta lienee nimenomaan ollut se, että toimiessaan vapaasti minun kanssani hän olisi joutunut kestämään sen, ettei vaimo tätä hyväksy. Isäni ei sitä kestänyt. Hän koki että aiheutti sitten riitaa, vaikka vaimo se sekopää siinä oli.
13 ja 14
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin isän valinta! Jos minun uusi kumppanini (olen eronnut lapsen isästä) alkaisi vaatia edes vähentämään lapsen kanssa viettämääni aikaa, niin tuo kumppani lentäisi aika saman tien pihalle!
Jos on lapsia uuden kumppanin kanssa, niin ei se pihalle heittäminen niin itsestäänselvää ole.
Heitti helposti pihalle edellisenkin jonka kanssa lapsia, miksei tätäkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. En tiedä mitä keskusteluja lapsen isä ja äitipuoli käyvät keskenään. Mutta kyse oli nyt siitä, että äitipuoli kieltää lasta tulemasta isän luokse. Isä tapaa lasta mielellään. Lapsi on jo iso ja kulkee itse pyörällä äidin ja isän kotien väliä. Mutta äitipuoli kieltää lasta tulemasta.
Eihän äitipuoli kiellä tapaamisia. Hän ei vain halua lasta omaan kotiinsa.
Sehän on lapsenkin koti, koska on lapsen isänkin koti. Ei naisella yksin ole oikeutta asiaa sanella ja kieltää lasta tulemasta heille.
13 ja 14Ihan sama oikeus hänellä on sanella kuka kotiin tulee, kuin miehelläkin.... Kyse on sopimusasioista.
Niin tietenkin onkin, mutta kukas sen kieltää, jos lapsen tulo miehelle sopii?
13 ja 14Ei kukaan, mutta sitähän se parisuhde on. Molemmat saavat tehdä mitä haluavat. Saat tuoda lapsesi meille, saat ryypätä, mitä vain - se on minun vastuullani päättää, hyväksynkö tilanneteen vai en.
Tuo äitipuoli on ehkä sanonut reunaehdoksi sen, ettei halua lapsen tulevan. Isän tehtävä on sitten päättää, hyväksyykö tilanteen, vai joutuuko hankkimaan oman asunnon.
Vice versa: jos isä sanoo reunaehdoksi, että haluaa ehdottomasti tavata lasta kotonaan, niin sitten äitipuolen tehtävänä on miettiä, voiko hyväksyä vai pitääkö muuttaa erilleen.
Ihan ohiksena, kukaan ei sano ettei lapsi saa tulla, muttei lapsi saa tulla. Reunaehdoissa on saneltu ettei lapsi saa tulla, muttei se ole yhtä kuin lapsen tulon kieltminen. Onko se kiellon kielto siinä ettei kumppanille suoraan sanota ettei lasta kaivata, mutta jos lapsi tulee, pitää ymmärtää ettei toinen sitä hyväksy? Mitä h*ttoa oikeasti? Mielestäsi tällainen on hyvä, onnellinen suhde jossa molemmat tuntevat toisensa arvostetuksi? Vai eikö silläkään ole väliä, kunhan sanotut sanomattomat reunaehtosi toteutuu?
Onko se sinusta rakastava parisuhde, että teeskentelee hyväksyvänsä lapsen? En halua sinun lastasi meille, mutta nielen kiukkuni ja hymyilen päällepäin...kuka siinä enää arvostaa ketään?
Minusta asioista pitää puhua suoraan. Jos sinun lapsesi ovat minulle kynnyskysymys, että voin ihan pahoin kun näen ne, nikn minun pitää sanoa se.
Tietysti minun vastuullani on ensiksi selvittää oma pääni, miksi koen mitä koen. Ja meidän pitää löytää yhteinen ratkaisu, miten toimitsan niin, että kaikki ovat onnellisia.
Joka siis tarkoittaa että lapsi äänioikeudettomana on se, jonka oikeuksia poljetaan. En ole kenenkään äiti enkä äitipuoli, mutta haluan ajatella että aikuisena, vastuullisena ja parhaaseen pyrkivänä ihmisenä ko olosuhteissa se olisin minä, joka väistyy, eikä lapsi. Minä kestän sen paremmin, ja minä olen tilanteeni valinnut.
Rakastava parisuhde on mielestäni myös sellainen, jossa toisen hyvinvointi menee joskus oman edelle. Esimerkiksi oman lapsen tapaamisen asettaminen valintakysymykseksi kumppanille on minusta itsekkyyttä, eikä rakkautta.
Ei ole ollenkaan harvinainen ilmiö. Mun exälläni on ollut jo kaksi naisystävää, jotka ovat yrittäneet erottaa isää lapsistaan. Molemmilla naisilla itsellään yksi lapsi, mikä tekee kuviosta mielestäni vieläkin sairaamman (ollaan siis erottu jo kymmenisen vuotta sitten ja lasten tapaamiset sovittiin silloin aikanaan jo säännöllisiksi). Nämä kyseiset naiset tulivat sitten juurikin tästä syystä sitten jätetyiksi, pisteet siitä exälle. Nykyinen kumppaninsa on onneksi tervepäinen ihminen ja lasten olemassaolo ei haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. En tiedä mitä keskusteluja lapsen isä ja äitipuoli käyvät keskenään. Mutta kyse oli nyt siitä, että äitipuoli kieltää lasta tulemasta isän luokse. Isä tapaa lasta mielellään. Lapsi on jo iso ja kulkee itse pyörällä äidin ja isän kotien väliä. Mutta äitipuoli kieltää lasta tulemasta.
Eihän äitipuoli kiellä tapaamisia. Hän ei vain halua lasta omaan kotiinsa.
Sehän on lapsenkin koti, koska on lapsen isänkin koti. Ei naisella yksin ole oikeutta asiaa sanella ja kieltää lasta tulemasta heille.
13 ja 14Ihan sama oikeus hänellä on sanella kuka kotiin tulee, kuin miehelläkin.... Kyse on sopimusasioista.
Niin tietenkin onkin, mutta kukas sen kieltää, jos lapsen tulo miehelle sopii?
13 ja 14Ei kukaan, mutta sitähän se parisuhde on. Molemmat saavat tehdä mitä haluavat. Saat tuoda lapsesi meille, saat ryypätä, mitä vain - se on minun vastuullani päättää, hyväksynkö tilanneteen vai en.
Tuo äitipuoli on ehkä sanonut reunaehdoksi sen, ettei halua lapsen tulevan. Isän tehtävä on sitten päättää, hyväksyykö tilanteen, vai joutuuko hankkimaan oman asunnon.
Vice versa: jos isä sanoo reunaehdoksi, että haluaa ehdottomasti tavata lasta kotonaan, niin sitten äitipuolen tehtävänä on miettiä, voiko hyväksyä vai pitääkö muuttaa erilleen.
Ihan ohiksena, kukaan ei sano ettei lapsi saa tulla, muttei lapsi saa tulla. Reunaehdoissa on saneltu ettei lapsi saa tulla, muttei se ole yhtä kuin lapsen tulon kieltminen. Onko se kiellon kielto siinä ettei kumppanille suoraan sanota ettei lasta kaivata, mutta jos lapsi tulee, pitää ymmärtää ettei toinen sitä hyväksy? Mitä h*ttoa oikeasti? Mielestäsi tällainen on hyvä, onnellinen suhde jossa molemmat tuntevat toisensa arvostetuksi? Vai eikö silläkään ole väliä, kunhan sanotut sanomattomat reunaehtosi toteutuu?
Onko se sinusta rakastava parisuhde, että teeskentelee hyväksyvänsä lapsen? En halua sinun lastasi meille, mutta nielen kiukkuni ja hymyilen päällepäin...kuka siinä enää arvostaa ketään?
Minusta asioista pitää puhua suoraan. Jos sinun lapsesi ovat minulle kynnyskysymys, että voin ihan pahoin kun näen ne, nikn minun pitää sanoa se.
Tietysti minun vastuullani on ensiksi selvittää oma pääni, miksi koen mitä koen. Ja meidän pitää löytää yhteinen ratkaisu, miten toimitsan niin, että kaikki ovat onnellisia.
Joka siis tarkoittaa että lapsi äänioikeudettomana on se, jonka oikeuksia poljetaan. En ole kenenkään äiti enkä äitipuoli, mutta haluan ajatella että aikuisena, vastuullisena ja parhaaseen pyrkivänä ihmisenä ko olosuhteissa se olisin minä, joka väistyy, eikä lapsi. Minä kestän sen paremmin, ja minä olen tilanteeni valinnut.
Rakastava parisuhde on mielestäni myös sellainen, jossa toisen hyvinvointi menee joskus oman edelle. Esimerkiksi oman lapsen tapaamisen asettaminen valintakysymykseksi kumppanille on minusta itsekkyyttä, eikä rakkautta.
Hmmm... Minusta hyvä parisuhde on sellainen, jossa löytyy yhteinen konsensus, eikä kenenkään tarvitse luopua mistään eikä tehdä kompromisseja. Molemmat saavat, mitä haluavat.
Minun tehtäväni on tehdä itseni onnelliseksi, pitää itsestäni huolta ja elää sellaista elämää kuin haluan. Itsekkyys ei ole sitä, että elän sellaista elämää kuin haluan. Itsekkyys on sitä, että pakotan toisen elämään samanlaista elämää kuin itse haluan.
se, mitä minä olen elämässäni oppinut rakkaudesta on se, että vaatimukset tappavat rakkauden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. En tiedä mitä keskusteluja lapsen isä ja äitipuoli käyvät keskenään. Mutta kyse oli nyt siitä, että äitipuoli kieltää lasta tulemasta isän luokse. Isä tapaa lasta mielellään. Lapsi on jo iso ja kulkee itse pyörällä äidin ja isän kotien väliä. Mutta äitipuoli kieltää lasta tulemasta.
Eihän äitipuoli kiellä tapaamisia. Hän ei vain halua lasta omaan kotiinsa.
Sehän on lapsenkin koti, koska on lapsen isänkin koti. Ei naisella yksin ole oikeutta asiaa sanella ja kieltää lasta tulemasta heille.
13 ja 14Ihan sama oikeus hänellä on sanella kuka kotiin tulee, kuin miehelläkin.... Kyse on sopimusasioista.
Niin tietenkin onkin, mutta kukas sen kieltää, jos lapsen tulo miehelle sopii?
13 ja 14Ei kukaan, mutta sitähän se parisuhde on. Molemmat saavat tehdä mitä haluavat. Saat tuoda lapsesi meille, saat ryypätä, mitä vain - se on minun vastuullani päättää, hyväksynkö tilanneteen vai en.
Tuo äitipuoli on ehkä sanonut reunaehdoksi sen, ettei halua lapsen tulevan. Isän tehtävä on sitten päättää, hyväksyykö tilanteen, vai joutuuko hankkimaan oman asunnon.
Vice versa: jos isä sanoo reunaehdoksi, että haluaa ehdottomasti tavata lasta kotonaan, niin sitten äitipuolen tehtävänä on miettiä, voiko hyväksyä vai pitääkö muuttaa erilleen.
Ihan ohiksena, kukaan ei sano ettei lapsi saa tulla, muttei lapsi saa tulla. Reunaehdoissa on saneltu ettei lapsi saa tulla, muttei se ole yhtä kuin lapsen tulon kieltminen. Onko se kiellon kielto siinä ettei kumppanille suoraan sanota ettei lasta kaivata, mutta jos lapsi tulee, pitää ymmärtää ettei toinen sitä hyväksy? Mitä h*ttoa oikeasti? Mielestäsi tällainen on hyvä, onnellinen suhde jossa molemmat tuntevat toisensa arvostetuksi? Vai eikö silläkään ole väliä, kunhan sanotut sanomattomat reunaehtosi toteutuu?
Onko se sinusta rakastava parisuhde, että teeskentelee hyväksyvänsä lapsen? En halua sinun lastasi meille, mutta nielen kiukkuni ja hymyilen päällepäin...kuka siinä enää arvostaa ketään?
Minusta asioista pitää puhua suoraan. Jos sinun lapsesi ovat minulle kynnyskysymys, että voin ihan pahoin kun näen ne, nikn minun pitää sanoa se.
Tietysti minun vastuullani on ensiksi selvittää oma pääni, miksi koen mitä koen. Ja meidän pitää löytää yhteinen ratkaisu, miten toimitsan niin, että kaikki ovat onnellisia.
Joka siis tarkoittaa että lapsi äänioikeudettomana on se, jonka oikeuksia poljetaan. En ole kenenkään äiti enkä äitipuoli, mutta haluan ajatella että aikuisena, vastuullisena ja parhaaseen pyrkivänä ihmisenä ko olosuhteissa se olisin minä, joka väistyy, eikä lapsi. Minä kestän sen paremmin, ja minä olen tilanteeni valinnut.
Rakastava parisuhde on mielestäni myös sellainen, jossa toisen hyvinvointi menee joskus oman edelle. Esimerkiksi oman lapsen tapaamisen asettaminen valintakysymykseksi kumppanille on minusta itsekkyyttä, eikä rakkautta.
Hmmm... Minusta hyvä parisuhde on sellainen, jossa löytyy yhteinen konsensus, eikä kenenkään tarvitse luopua mistään eikä tehdä kompromisseja. Molemmat saavat, mitä haluavat.
Minun tehtäväni on tehdä itseni onnelliseksi, pitää itsestäni huolta ja elää sellaista elämää kuin haluan. Itsekkyys ei ole sitä, että elän sellaista elämää kuin haluan. Itsekkyys on sitä, että pakotan toisen elämään samanlaista elämää kuin itse haluan.
se, mitä minä olen elämässäni oppinut rakkaudesta on se, että vaatimukset tappavat rakkauden.
Sittenhän elät utopiassa; miehesi ja lapsensa ovat luopuneet jostain ja tehneet kompromisseja vuoksesi, sen perusteella mitä kirjoitat. Hienoa tietysti, jos et edes vaivaa itseäsi sillä, vaan kaikki ovat yhtä onnellista massaa.
Mä olen varmaan mieheni lasten ja heidän äitinsä mielestä juuri tällainen äitipuoli.
Let me explain myself.
Kun aloimme seurustella, miehen lapset olivat 3- ja 5v. Tapasin heidät ensikerran puolen vuoden seurustelun jälkeen. Lapset olivat ihania, kilttejä ja viihdyttiin tosi hyvin keskenään. Ainoa vaan et mies ei viihtynyt.
Aina lapsiviikonlopun tullessa mies ärsyyntyi ja valitteli kun ei jaksaisi. Mä taas tykkäsin kauheasti kun lapset tuli, ja hyvin pian tilanne meni siihen et minä oli lapsille se toinen vanhempi, mies kyllä oli meidän kanssa fyysisesti mut henkisesti hän oli ihan muualla. Mä tein ruoat, hoidin pesut, pesin vaatteet, pistin nukkumaan. Mies teki työjuttuja, katsoi tvtä.. Ei vaan ollut läsnä.
Mä yritin. Mä yritin kannatella heidän suhdetta, mä yritin järjestää kivaa tekemistä, antaa aikaa ja välillä lähdin matkalle et saisivat olla keskenään (tällöin lapset oli viety kesken vkl takaisin kotiin). Kun mä järjestin jotain kivaa niin kaikki valitti, kukaan ei halunnut osallistua, kaikki oli paskaa (mit silti, näyttivät nauttivan). Kiitosta ei herunut ikinä mistään, ei lapsilta eikä mieheltä.
Lasten ulkopuolella suhteemme voi loistavasti, nautimme toistemme seurasta ja mies on ihan eri ihminen. Mut tämä lapsiasia alkoi rassata suhdettamme liikaa.
Alettiin puhua erosta. Mä sanoin että en jaksa, enkä enää suostu tähän. Mies sanoi et ok, pärjäävät keskenään. Hommasin oman asunnon. Siitä eteenpäin ei mies juuri nähnyt lapsiaan. Suhteet kuolivat ihan täysin, mies sanoi et ymmärtää viimein miten kannattelin hänen ja lasten suhdetta. Mut mä en siihen enää lähde. Lapsilla ikää 7- ja 9v. Oireilevat kovasti, ilmeisesti minä olen pakottanut isän heidät hylkäämään, äidillä taas uusi mies ja uusi lapsi. minkäs teet, en mä jaksa enää. Pelkkiä velvollisuuksia, ei mitään oikeuksia saati toista vanhempaa joka olisi pitänyt mun puolta tai osallistunut omien lastensa elämään.
Nyt se mies on ehdotellut et muuttaisi mun luo. Käy mulle. Saa nähdä myös lapsiaan, saavat tulla luokseni, mutta he eivät enää ole minun vastuulla vaan saa itse huolehtia et lapset esimerkiksi siivoavat huoneensa lähtiessään. Jos ei onnistu niin siinä tapauksessa ei onnistu. En mä ota ketään kotiini sotkemaan, ja jos sotketaan niin jäljet siivotaan ilman et mun pitää sitä olla vaatimassa moneen otteeseen samalla kun mies huutelee sohvalta et anna olla. Mistään imuroinnista tai sellaisesta EI ole kyse, ihan normaalista lelujen keräämisestä.
Kunpa nuo asiat olisivatkin vain kahden tai kolmen välisiä, mutta kun siihen soppaan lisätään vielä muista ihmisiä, joilla tuntuu olevan näkökohtia ja mielipiteitä, jotka he julistavat. Lisäksi asiaan vaikuttavat muutkin tekijät. Mikä asema, vaikutus ja merkitys on lapsen isovanhemmilla? Entä uuden puolison lähisuvulla? Näillä jälkimmäisillähän ei pitäisi olla minkäänlaista sananvaltaa asiaan, mutta niin vain näyttää usein olevan. Entä sitten kenen asunnossa tämä uusi pari asuu? Jos mies on muuttanut naisen asuntoon, niin nainen ehkä katsoo, että hänellä yksin on sananvalta siihen, kuka saa tulla ja kuka ei.
Tuo 13 ja 14 jne. tilanne on kyllä ihan eri juttu. Onko kirjoittajan isä avioliitossa tämän uuden kumppaninsa kanssa ja jos on, niin kuinka pitkästä liitosta on kyse. Jos kyseessä on aviopari, ei isän tyttärellä liene paljonkaan sananvaltaa siihen, miten isän asioita ja omaisuutta järjestellään tai kuka määrätään edunvalvojaksi. Myös aikanaan perintä menee sen mukaan, mitä laki sanoo. Eli tytär saa oman osansa ja vihitty vaimo omansa. Avovaimo sen sijaan ei peri mitään, ellei sitten hänen edukseen ole tehty testamenttia. Testamentin voi tietysti yrittää kiistää, varsinkin jos perinnön jättäjä on jo testamenttia tehdessään ollut niin huonossa kunnossa, ettei oikein edes ymmärtänyt, mihin nimensä kirjoitti. Silloin olisi lääkärintodistus paikallaan.
Joo se ei ole lapsen vika, mutta lapsi siinä kärsii, niin että miettikääpä kaksi kertaa ämmät (et sinä jos olet kerran sinkku), mitä sanelette sille uudelle miehellenne hänen oikeuksiinsa tavata lastaan liittyen.
13 ja 14