Onko kukaan muu äiti näin säälittävä? Elämänhallinnasta
3 lasta. 3v, 1v ja 5kk ikäiset. Kotona olen ollut 3v. Ylipainoa raskauksien myötä 25kg. Olen kulkenut raskausvaatteissa myös kaikki raskauksien väliset ajat. Kuljen yöpaidassa kaikki päivät, uloslähtiessä vain ulkotakki päälle. Pesen tukkani max kerran viikossa. Harjaan tukkani ehkä kerran viikossa. Käytän alusvaatteita vain silloin kun on menkat ja/tai tulee vieraita kylään. Kaapissani ei ole mitään siistiä sopivaa vaatetta, jolla voisin lähteä esim ystäviä tapaamaan. Tosin ystäviä ei liiemmin edes ole nykyään. Lapset varsinkin 1v syövät paljon kaupan valmissoseita, koska en ehdi tehdä ruokaa joka päivä, varsinkaan lapsille sopivaa. En ole meikannut kolmeen vuoteen kuin lasten ristiäisiin. Naamanpuhdistusainetta ja kosteusvoiteita käytän noin kerran kuussa.
Ennen lapsia olin akateemisesti koulutettu (tätä toki vieläkin), hyvässä asemassa työelämässä ja ulkona lähes joka ilta ystävien kanssa syömässä/harrastamassa laittautuneena ja painoindeksini oli normaalipainoinen. Olen säälittävä.
Kommentit (44)
No ei kunnon miehet jätä perhettään vaikka vaimo lihoisi 50kg. Lapset on paras liima pitämään perhe koossa. Nainen on tuon ikäisille lapsille kyllä ensisijaisesti äiti ja se oma vuoro tulee vielä uudestaan, kunhan maltat muutaman vuoden. Vähän pitää itselle antaa armoa, ei pari liikakiloa haittaa yhtään mitään. Tärkeintä on että saa riittävästi unta ja jaksaa lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Onko lasten isä kuvioissa ? (Entä pientä apua isovanhemmista ?) Voisiko hän olla välillä lasten kanssa niin, että pääsisit vaikka shoppailemaan ja käymään kahvilla. Mitä vain mikä piristäisi ja saisit hetkeksi muuta tekemistä ja ajateltavaa.
No ei tossa tilanteessa kahville ja shoppailemaan mennä vaan annetaan äidille kolme kertaa viikossa aikaa yksin urheiluun. Lenkkeily ja lihaskunto. Sitten kun kilot alkaa lähteä ja jaksaminen paranee, äiti ostaa uusia vaatteita. Nopeastikin voi saada sen 5-10 kg pois jos muuttaa pysyvästi ruokailutottumuksiaan terveellisempään. Vettä enemmän, ei siis kahville. Ja niitä uusia vaatteita hiukan pienemmässä koossa, eiks juu⚡️🙂 Itse olin melkein samassa tilanteessa, nyt vielä toki ylipainoa mutta 5 kg kevyempänä en tunne oloani enää niin säälittäväksi. Nimimerkillä 4 pientä lasta.
Voi olla kyse myös kilpirauhasen vajaatoiminnasta...
Tuo on tuota aikaa, kun lapset ovat pieniä. 5 kk on ihan tississä kiinni vielä! Kyllä sun aika koittaa. Saat pikku hiljaa yöimetyksiä vähennettyä, kun vauva alkaa syödä muutakin kuin maitoa. Päivärytmi säännöllistyy muutenkin kiinteiden aloituksen jälkeen. Se helpottaa paljon! Joka kuukausi lapset ovat vanhempia ja ehdit pikkuisen enemmän pitämään huolta itsestäsi. Nyt menet vain päivän kerrallaan.
Koeta saada edes kerran viikossa omaa aikaa, se piristää todella paljon. Itse suunnittelisin laihduttamista vasta kun saat nukkua enemmän. Huolehdithan, että syöt säännöllisesti terveellistä ruokaa, niin jaksat paremmin olla lasten kanssa ja ei tule niin helposti mätettyä makeaa tms.
Tsemppiä, niiiin, tiedän tuon elämäntilanteen. Se menee ohi ajallaan, usko pois!