Miksi isälleni on äärimmäisen vaikeaa ja mahdotonta hyväksyä että seurustelisin / edes tuntisin yhtään miestä?
Täytän pian 24.
Joskus kun seurustelin ekan kerran 16-17 vuotiaana niin se oli melkein maailmanloppu. Joskus ei edes tervehtinyt sitä poikaa, myöhemmin kyllä sanoi sille että moi mutta ei juurikaan mitään muuta ellei ollut pakko.
18 vuotiaana seurustelin yhden toisen kanssa ja siitä nousi kuulemma helvetillinen huutokonsetti kotona. En itse ollut tätä kuulemassa, mutta äitini kertoi miten isä oli raivoinnut ihan pää punaisena.
Pari vuotta sitten isäni sanoi että "kukaan ei halua sua!!!"
Nyt äitienpäivänä järjestin yllätyksen, mukana oli myös mun eräs miespuolinen hyvä kaveri toteuttamassa tätä ylläriä, sillä halusin järjestää jotain erilaista ja kivaa tekemistä. Kiva kiva, isäni siinä sitten alkoi väkisin repimään puheenaihetta mun huonoista puolista. Kaveri ei varmaan välittänyt, koska tuntee mut eikä sitä varmaan kiinnosta mun asiat mutta en silti halua että mun henkilökohtaisia asioita aletaan puhumaan perheen ulkopuolisten kuullen ja vieläpä silloin kun olisi tarkoitus tehdä jotain kivaa. Yritti saada mut näyttämään mahdollisimman paskata tämän kaverini silmissä. Isäni mökötti suunnilleen kokoajan, eikä ole soittanut mulle kertaakaan äitienpäivän jälkeen, vaikka yleensä soittaa 2-4 kertaan viikossa. Äitini tykkäsi siitä äitienpäiväylläristä, mutta paska fiilis jäi isän mökötyksestä. Yritin vaan järjestää jotain erilaista ja että kaikilla olisi kivaa. :( Sitä ottaa niin helvetin koville nähdä mut jonkun miehen seurassa.
Kommentit (46)
Me emme ole uskonnollisia, enemmänkin lähennä tapauskovaisateismia.
Isä on ehkä suhteellisen paljon "vanhanaikainen". Ei ole koskaan suoraan sanonut asioita, mutta esimerkiksi kun muutin yhteen miesystäväni kanssa, niin se oli eräänlainen shokki isälle.
Vanhanaikaisuudella tarkoitan siis sitä, että ensin siveästi seurustellaan ja tutustutaan. Sitten mennään kihloihin ja vasta sitten voidaan muuttaa yhteen asumaan. Avioliittoonkin olisi jo kai pitänyt purjehtia.
Isä ei ole koskaan oikein lämmennyt tähän nykyiseen avoliittooni. Tiedä sitten onko hän kuitenkaan niin vanhanaikainen mitä antaa ymmärtää vai onko kyseessä vain jurottava perussuomalaismies, jolle tunteiden näyttäminen on vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:

Ei ole suomalaista tuollainen tyttären kyttääminen, ja hänestä mustasukkaisena oleminen. Tuollainen on rantautunut meille tänne viime vuosikymmeninä amerikasta. Sielä tuollainen tytärtä vahtiva ja rajoittava isä on joku sankari ilmeisesti. Sairas maa, joka kasvattaa sairasta kansaa.
Suomessa isä on ylpeä kun tytär pariutuu.
Vaikuttaa klassiselta likaiselta sedältä. Samahan mustasukkaisuuden kanssa aina usein on. Ne mustasukkaiset, jotka pelkäävät puolison pettävän ovat itse pettäjiä, ja nämä naisten suojelijat ovat niitä raiskaajia ja hakkaajia/alistajia. Joissain kulttuureissa tämä "suojelu" viedään sille tasolle että silvotaan tyttären sukupuolielimet. Kylläpäs on turvallinen olo sitten siinä isän huomassa.
Minä ottaisin puheeksi asian tuollaisen alistavan juntin kanssa, ja kysyisin että mikä on oikein ongelma, kun lastaan pitää kiusata.
Minä kyllä myös edes yrittäis onttaa asian puheeksi, jos kyseessä olisi minun isäni. Kysyisin että huomaako hän tällaista käytöstä, ja mihinkä oikein pyrkii sillä. Sen jälkeen pyytäisin lopettamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti narsistinen ja mustasukkainen ihminen, joka myös on teiltä perheen naisilta salaa niin likainen ja irstas setä, että ei kestä ajatusta siitä, että tytär joutuisi hänen kaltaistensa miesten "uhriksi".
Luultavasti tämä. Kaiken muun irstauden päälle varmaan runkkaa vähintään sille ajatukselle, että panisi sinua.
Täällä on ihan helvetin sairasta sakkia. Lestadiolaisia?
Nostin kissan pöydälle, ja otin asian puheeksi äitini kanssa. Puhelun jälkeen hän oli mennyt tonkimaan isäni koneen, ja löytänyt sieltä kansion täynnä videoita missä olen suihkussa, useiden vuosien varrelta. Olen aivan järkyttynyt ja shokissa. Mitä tästä eteenpäin? Elämältäni putosi juuri pohja.
Ap

Voimia, rukoilen puolestasi.

AP, kerro tarkemmin?

Miten miusta tuntuu, et tässä vaiheessa alko Porvoosta päin tuulemaan.
Rikosilmoitusta vaan menemään eteenpäin. Tuo on salakatselua. Isäsi teki nyt Axl Smithit. Oksettavaa että se tapahtui vielä omalle perheenjäsenelle.
Noita tyyppejä maailma tuntee kyllä. Isät ovat mustasukkaisia tytöistään ja äidit pojistaan. Jälkimmäinen ilmiö taitaa olla kuitenkin yleisempi.
Minä muutin erään miehen kanssa yhteen, erosin jonkun ajan päästä mutta isä ei ikinä muistanut että mikä ko miehen nimi on. En ole varma rekisteröikö hän oikeastaan koko seurusteluani tai muuttoani. Olen myös joutunut erään sairauden vuoksi muutaman kerran pitemmäksi aikaa sairaalaan, vanhemmat ei ikinä jaksa muistaa milloin ja kuinka kauan olin. En tiedä onko tääkään niin hyvä..

Tuo on jo aikamoista välinpitämättömyyttä. Toivon että suurin osa ihmisistä menee tuon väliin sille normaalille maaperällä, joissa lapsista annetaan kasvaa itsenäisiä ihmisiä, jotka valitsevat omat puolisonsa, mutta kuitenkin ollaan sen verran kiinnostuneita että vaivaudutaan heidän nimet edes tietämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nostin kissan pöydälle, ja otin asian puheeksi äitini kanssa. Puhelun jälkeen hän oli mennyt tonkimaan isäni koneen, ja löytänyt sieltä kansion täynnä videoita missä olen suihkussa, useiden vuosien varrelta. Olen aivan järkyttynyt ja shokissa. Mitä tästä eteenpäin? Elämältäni putosi juuri pohja.
Ap
Miten miusta tuntuu, et tässä vaiheessa alko Porvoosta päin tuulemaan.
Ai että minua jaksaa ärsyttää nämä Porvoon huutelijat. Vieläpä tällaisessa tilanteessa. Häpeä jos edes ymmärrät.
Miten musta tuntuu, ettei tuo yksi ollut oikea ap.
Tässä on nyt kaikki asiat aivan sekaisin, ja tuntuu kuin olisin jossain sumun keskellä. Isä ei ole vielä tullut kotiin. On jossain baarissa katsomassa suomen jääkiekkopeliä. Olen puhunut äidin kanssa puhelimessa, ja itkenyt.
-AP
Käsittämätöntä. En tiennytkään että miehille on ilmeisesti yleistä olla mustasukkainen omasta tyttärestään. Sairasta.