Introvertin käyttäyminen juhlissa

Vierailija kirjoitti:

Vittu mua ärsyttää tämmöset vellihousut, jotka ei kestä yhtään poistua mukavuusalueelta. Miten te töissä tulette toimeen? Miten olette onnistuneet pariutumaan? Tuottaako puhelin- tai virastoasiointi vaikeuksia vai olisikohan se vaan laiskuutta ja saamattomuutta ja haluttomuutta muuttua...

Olen töissä jossa kommunikoidaan lähinnä tietokoneiden kanssa.

En ole pariutunut enkä halua, olen aivan liian erakko luonne halutakseni pariutua.

Hoidan asiat netitse aina kun mahdollista. Eipä juuri tarvitse nykyään puhelimella ainkaan mitään hoitaa.

Mä en ole ujo, en vain ole kiinnostunut muista ihmisistä ja sen takia juhlat ovat yhtä tuskaa ja vaikutan varmasti muiden silmiin ylimieliseltä ja etäiseltä. Mulle ei tule luontevasti nuo kyselyt lomasuunnitelmista tai siitä miten lapsen opinnot sujuvat. Voin kyllä hymistellen puhua esim. tarjoiluista tai päivän säästä, vaikka sää aina tappotylsä puheenaihe onkin. Mutta kun joku alkaa kertomaan Balin matkasta tai JanneJennican koulunaloittamisesta, tai maratonharjoittelustaan, mun aivoissa kääntyy joku ihme vaihde päälle ja alan ''zoning out''. Olen viallinen, tiedostan sen. Hymyilen kyllä muille, ja pyrin olemaan murjottamatta nurkassa, mutta voi että kun aina huokaisen helpotuksesta kun saan vetää juhlapaikan oven perässäni kiinni :)

Vierailija kirjoitti:

Miten vaikeaa voi olla viettää muutama tunti häissä tai synttäreillä ja vaikka väkisellä pinnistää hymy naamalle? Sen jälkeenhän voi sitten mennä kotiin "palautumaan" ja märehtimään, että kun se sanoi niin ja se katsoi noin.

Wuhuu, ja kukaanhan ei ymmärrä ettei se hymy tule aidosti, vaan on just sitä väkinäistä pinnistelyä? No ehkä joku jolla on korvien välissä vaan tuulitunneli, jolle tärkeintä on Minä ja Minun asiat, joka mennä viuhottaa se pepsodent-hymy naamalla ja häslää ympäriinsä. Mutta ap, esim. minä introvertti olen sensitiivisesti älykäs ja näen teennäisyyden kauas. Ja en suosittele kenellekään että väkisin pinnistelee hymyn naamalle. Se vasta onkin älytöntä ja kiusallista.

Myöskään introverttiys ei tarkoita huonoa itsetuntoa, eli esim. minulla ei ole mitään tarvetta kotona sitten märehtiä sitä miten joku katsoi niin tai noin.

Vierailija kirjoitti:

Vittu mua ärsyttää tämmöset vellihousut, jotka ei kestä yhtään poistua mukavuusalueelta. Miten te töissä tulette toimeen? Miten olette onnistuneet pariutumaan? Tuottaako puhelin- tai virastoasiointi vaikeuksia vai olisikohan se vaan laiskuutta ja saamattomuutta ja haluttomuutta muuttua...

Tuottaa ne vaikeuksia esim. töissä ja joka päivä joudun mukavuusalueeltani poistumaan tämän takia. Mutta kyllä minä ne silti hoidan. Ei se kivaa ole ja vaikka tässä oman alani töitä oon tehnyt kohta 20 vuotta, ja tähän on kuulunut myös esiintymistä, opettamista, ohjaamista, asioiden hoitoa, kaikkea. Niin vaikka minä oon tässä hyvä mitä teen, niin silti, ei tämä ole sinänsä sen mukavammaksi muuttunut koskaan. Tottumus ja ammatillisuus on kasvanut ja hommat menee aika rutiinilla. Mutta silti introvertin takki on tyhjä joka työpäivän jälkeen kotona. Juhlia ja kissanristiäisiä riittäis, mutta pakko sanoa usealle asialle "ei", esim. kaiken maailman vanhempaintoimikunnat yms.

Pariutumaan olen onnistunut, muutamia suuria rakkauksia oli nuoruudessakin ennen avioliittoa. Niin... Ehkä minussa onkin jotain enemmän mitä pinnalle näkyy. Minkä se oikea rakkauteni minussa näki ja havaitsi. Hänkään ei ole mikään pinnallinen jokapaikan häärääjä. Meistä kahdesta hän on se avoimempi ja sosiaalisempi, mutta en nyt hänestäkään sanaa ekstrovertti käyttäisi.

Vierailija kirjoitti:

Kutosella on pointti ja jatkankin tuosta näkökulmasta. Jos on introverteissa eroja, niin kyllä on suvuissakin! Minulla (ainakin yhdeltä puolelta) on mukavaa sukua, jossa introvertteja on paljon, muutenkin avarakatseisia ihmisiä. Olin taannoin sukujuhlissa. Assilapseni sai kyhjätä omassa pienessä kotoisassa nurkkauksessaan kenenkään patistelematta ja tulla sieltä seurustelemaan sen verran kuin jaksoi. Käytöstavoissa ei ole puutteita, mutta seurallisuudessa on. Yksi pikkuserkuistani jopa jäi kokonaan pois, koska oli niin introvertti, ettei oikein pärjää niin isossa ihmisjoukossa. Hänen päätöstään ymmärrettiin, kukaan ei panetellut! Siitä itseasiassa koko aihe tuli puheeksi, siis miten monta introverttia suvussa on. Olenkin sitä mieltä, että suuri osa juhlien tukaluudesta introverteille johtuu siitä, että he joutuvat päkistelemään kelvatakseen ihmisten asioista kiinnostuneemmille sukulaisille ja tuttaville, jotka taas eivät juuri lainkaan ponnistele ymmärtääkseen introverttia ja tehdäkseen hänen olonsa helpommaksi.

Ap:n mieskin on ilmeisesti sitä mieltä, että ap:n tulisi hänen mielikseen viihdyttää hänen sukunsa vanhoja ihmisiä, jotta miehellä itsellään olisi mukavampi olo. Kysymys onkin, voiko mies luopua ajatuksesta, että juuri introvertin puolison tulee toimia hänen käyntikorttinaan? Ymmärrän toki, että edustavaa puolisoa voi toivoa, mutta introvertille vaatimus voi olla kohtuuton. Miksi puoliso ei ymmärrä, puuttuuko kykyä vai halua?

Olen introvertti (osittainen, selektiivinen) ja sitä ei vanhempani, sisarukset eikä muu suku ole koskaan hyväksynyt ja lapsena mulle irvailtiin ujoudestani. meidän suvun ihanne on höpöttäjä, ja aivan sama mitä höpöttää ja yleensä tämmöinen höpöttäjä juoruili, koska muita puheenaiheita ei hallinnut. Lapsuuden kokemukset mursivat  täysin itseluottamukseni ja sillä on ollut syvät, negatiiviset vaikutukset elämääni. En käy juurikaan sukujuhlissa ja nykyään en tapaa edes sisaruksiani, koska nuo samat arvottomuuden tunteet nousevat pintaan. Ja siksi, että he edelleenkään eivät edes kuuntele, jos avaan suuni ja usein miten ignooraavat kaiken sanomani. En mielellään edes tapaa vanhempiani, mutta velvollisuus ja lapset.......

Mietin muuten välillä joidenkin ekstroverttien seurassa, että eikö heille koskaan käy mielessä omista asioistaan pälättäessään, että muita ei välttämättä kiinnosta. En sano, että vaikka ruokapöydässä pitäisi kaikkien istua tuppisuuna, mutta jotkut vain puhuvat ja puhuvat omia juttujaan niin, että toiset eivät saa sanaa väliin. Pahinta on, jos samaan pöytään sattuu kaksi superekstroverttia jotka kailottavat kilpaa toistensa päälle, muiden seuratessa vieressä hämmentyneenä.

22

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten vaikeaa voi olla viettää muutama tunti häissä tai synttäreillä ja vaikka väkisellä pinnistää hymy naamalle? Sen jälkeenhän voi sitten mennä kotiin "palautumaan" ja märehtimään, että kun se sanoi niin ja se katsoi noin.

Wuhuu, ja kukaanhan ei ymmärrä ettei se hymy tule aidosti, vaan on just sitä väkinäistä pinnistelyä? No ehkä joku jolla on korvien välissä vaan tuulitunneli, jolle tärkeintä on Minä ja Minun asiat, joka mennä viuhottaa se pepsodent-hymy naamalla ja häslää ympäriinsä. Mutta ap, esim. minä introvertti olen sensitiivisesti älykäs ja näen teennäisyyden kauas. Ja en suosittele kenellekään että väkisin pinnistelee hymyn naamalle. Se vasta onkin älytöntä ja kiusallista.

Onpa perisuomalaista ajatella, että kohtelias hymy on merkki jostain teennäisestä väkisin pinnistelystä.

Vierailija kirjoitti:

Mietin muuten välillä joidenkin ekstroverttien seurassa, että eikö heille koskaan käy mielessä omista asioistaan pälättäessään, että muita ei välttämättä kiinnosta. En sano, että vaikka ruokapöydässä pitäisi kaikkien istua tuppisuuna, mutta jotkut vain puhuvat ja puhuvat omia juttujaan niin, että toiset eivät saa sanaa väliin. Pahinta on, jos samaan pöytään sattuu kaksi superekstroverttia jotka kailottavat kilpaa toistensa päälle, muiden seuratessa vieressä hämmentyneenä.

22

Milloin oikeasti opitte, että introverttiys ja ekstroverttiys ei ole yhteydessä sosiaalisiin taitoihin. Itsestään pälpättäminen tai muiden keskustelijoiden sivuuttaminen on epäkohteliasta, ja se ei millään tapaa liity ekstroverttiyteen vaan sosiaalisten taitojen puutteeseen. Sosiaalisten taitojen puute voi toki ilmentyä eri tavoilla intoverteillä ja ekstroverteillä, mutta kaikki ekstrovetit eivät todellakaan ole mitään itsekeskeisiä tyhjäpäitä

Miksi aina odotetaan että juuri sen introvertin täytyisi "tulla kuorestaan" ja minglata sujuvasti ihmisten kanssa? Minkä helvetin takia muut eivät voi mennä juttelemaan sille introlle? Miten tällainen selitetään? Eli se aloitevastuu sysätään ihan täysin juurikin sen introvertin niskoille. Missä logiikka?

Vierailija kirjoitti:

Introverttius ei ole sama asia kuin sosiaalisten taitojen puute, joten älä käytä sitä tekosyynä moukkamaisuudellesi. Mäkin olen introvertti, mutta osaan kyllä seurustella juhlissa ja jutella vieraille ihmisille. Introverttius ei myöskään ole sama asia kuin ujous.

Juuri näin. Minä olen introvertti, ja tykkään juhlista tosi paljon. Pitää vain sitten levätä omissa oloissa jälkeenpäin, potea sosiaalista krapulaa.

Vierailija kirjoitti:

Mietin muuten välillä joidenkin ekstroverttien seurassa, että eikö heille koskaan käy mielessä omista asioistaan pälättäessään, että muita ei välttämättä kiinnosta. En sano, että vaikka ruokapöydässä pitäisi kaikkien istua tuppisuuna, mutta jotkut vain puhuvat ja puhuvat omia juttujaan niin, että toiset eivät saa sanaa väliin. Pahinta on, jos samaan pöytään sattuu kaksi superekstroverttia jotka kailottavat kilpaa toistensa päälle, muiden seuratessa vieressä hämmentyneenä.

22

Mutta eihän tuossa ole kyse ekstroverteista, vaan heikot sosiaaliset taidot omaavista ihmisistä. Esim. jotkut as-ihmiset käyttäytyvät noin. Se on aivan kammottavaa. Mutta en sanoisi sitä ekstroverttiydeksi, kyllä siinä on sosiaalisten taitojen puutteesta kyse. Ja joissain tapauksissa myös käytöstapojen.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole ujo, en vain ole kiinnostunut muista ihmisistä ja sen takia juhlat ovat yhtä tuskaa ja vaikutan varmasti muiden silmiin ylimieliseltä ja etäiseltä. Mulle ei tule luontevasti nuo kyselyt lomasuunnitelmista tai siitä miten lapsen opinnot sujuvat. Voin kyllä hymistellen puhua esim. tarjoiluista tai päivän säästä, vaikka sää aina tappotylsä puheenaihe onkin. Mutta kun joku alkaa kertomaan Balin matkasta tai JanneJennican koulunaloittamisesta, tai maratonharjoittelustaan, mun aivoissa kääntyy joku ihme vaihde päälle ja alan ''zoning out''. Olen viallinen, tiedostan sen. Hymyilen kyllä muille, ja pyrin olemaan murjottamatta nurkassa, mutta voi että kun aina huokaisen helpotuksesta kun saan vetää juhlapaikan oven perässäni kiinni :)

Harva on oikeasti muista ihmisistä kiinnostunut, mutta jotenkin nuo keskustelut täytyy silti klaarata. Koetapa nyt vähän kehittää itseäsi. Mistään mahdottomasta asiasta ei ole kysymys. Nyt olet vain epäkohtelias.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

OPETELKAA SOSIAALISIA TAPOJA!! Introverttkin pystyy avamaan suunsa ja kysymään vanhemmalta ihmiseltä: Mitä kuuluu?

Sitten kuuntelet tarkkaan ja nappaat vastauksesta seuraavan (avoimen) kysymyksen. Vaikka mitäs Maijalle kuuluu (vanhemman ihmisen lapsi/puoliso/lapsenlapsi)? Oletko kerinnyt käymään mökillä/kirkossa/pitsinnypläyksessä? Mitä on kesä/lomasuunnitelmia?

Harjoitelkaa ja pääsette syvällisempiinkin keskusteluihin...

Hyvä kikka on myös lukea aamunlehti / käydä katsomassa verkkosivuilta / kuunnella radiosta, mistä Suomi tänään puhuu ja aloittaa keskustelu näistä aiheista.

VAATII PIENTÄ VAIVANNÄKÖÄ! Paino sanalla pientä.

Tässä taas näkee että ei ole hajuakaan mitä se toiselle voi olla, hyvä se on pälpättää jos itsellään ei ole ongelmia esim totaaliseen lukkoon menemisen kanssa. 

Niinpä, ärsyttää miten sosiaaliset ja puheliaat ihmiset pitävät lähes aina ujoja ja hiljaisia ihmisiä juuri ylimielisinä ja töykeinä. Kaikille se sosiaalinen kanssakäyminen ei ole niin helppoa ja itsestäänselvää.

Vierailija kirjoitti:

Mietin muuten välillä joidenkin ekstroverttien seurassa, että eikö heille koskaan käy mielessä omista asioistaan pälättäessään, että muita ei välttämättä kiinnosta. En sano, että vaikka ruokapöydässä pitäisi kaikkien istua tuppisuuna, mutta jotkut vain puhuvat ja puhuvat omia juttujaan niin, että toiset eivät saa sanaa väliin. Pahinta on, jos samaan pöytään sattuu kaksi superekstroverttia jotka kailottavat kilpaa toistensa päälle, muiden seuratessa vieressä hämmentyneenä.

22

Piittaamaton päällepölöttäjä EI ole sama kuin ekstrovertti. Vaan hänellä on huonot sosiaaliset taidot ja hän lähinnä haluaa olla huomion keskipiste.

Ekstrovertti nauttii muista ihmisistä ja vuorovaikutuksesta.

Aika jännä miten te inyrovertit käytte alahuuli väpättäen alleviivaamaan, miten sosiaalisesti taitavia olette, vaikka hittojakaan ette muista ihmisistä kiinnostuneita ja väenpaljoudet rasittavat teitä kovasti. Sitten teette itse kumminkin ihan pöljiä johtopäätöksiä seurallisuudesta ja ekstroverttiudesta. Miksi?

Todellisuudessa ekstrovertti siis tarkoittaa ihmistä, joka nauttii vuorovaikutuksesta ja saa ihmisistä energiaa. Tyhmiä pölöttävät puhekoneet ovat eri asia, he voivat olla myös introvertteja, jotka hermostumisen takia hölöttävät liikaa.

Ihanaa kun kaikki keskittyy siihen, että tässä on nyt käytetty ihan väärässä kohtaa INTROVERTTI sanaa. Siis eihän se tän jutun pointti ollu ollenkaan! Vaan se, että on vaikea olla juhlissa. Olkoon se sitten sosiaalisten tilanteitten pelkoa, tai isojen ihmisjoukkojen pelkoa tai vaikka sitä ujoutta, puhukoon kuka tahansa siitä sillä sanalla millä itse lystää, uskoisin et monet kuitenkin tajusi alotuksen pointin.

Mulla on aina sama ongelma, jonka takia päädyn ottamaan muutaman lasin juomaa juhlissa (jos mahdollista), tai sitten vaan päädyn hymyilemään ja pyrkimään näyttämään iloiselta vaikka oikeasti kokoajan pitäisi pään sisällä hokea itselleen että "hengittele rauhassa vaan, kohta tää on ohi ja pääsee kotiin rentoutumaan."

Olen introvertti, mutta minua luullaan usein ekstrovertiksi. En tykkää yhtään isoista juhlista, joissa on tuntemattomia ihmisiä, mutta olen onneksi saanut vanhemmiltani opit, miten toimia erilaisten ihmisten kanssa. Myös huumorintaju on iso apu, kuten myös suvaitsevaisuus, sillä suvaitsemattomuutta on vaikea peittää, se näkyy kasvoista ja kehonkielestä.

Vaikka olisi vain parin tunnin sukujuhla ja noin 20-30 ihmistä, niin olen sen jälkeen aika väsynyt, vaikka olisi ollut mukavaakin. On ihanaa olla vain oman ydinperheeni seurassa ja ihanaa on olla välillä myös ihan yksin.

Luulen, että elämä olisi paljon helpompaa ekstroverttinä - huom. luulen, en tietenkään tiedä.

Läheisimmät ystäväni ovat antaneet minulle helposti anteeksi sen, etten ole mennyt heidän juhliinsa (synttärit, valmistujaiset, tuparit), jossa on jopa 100 henkilöä. Häihin toki olen mennyt. Puolisoni on myös introvertti - ymmärrämme hyvin toisiamme. :)

Olen introvertti ja ujo, ja silloin tällöin, varsinkin nuorempana, hiljaisuuteni hälisevissä tilanteissa on tulkittu virheellisesti ylimielisyydeksi.

Ujous saa pysyttelemään hiljaa. Lisäksi introverttius aiheuttaa väsymistä hälisevissä tilanteissa, mikä myös johtaa siihen, ettei jaksa keskustella, ei pysy pitkiä aikoja riittävän skarppina siihen. Minulla on näiden lisäksi neurologinen sairaus, MS-tauti, joka aiheuttaa väsähtämistä vilkkaissa sosiaalisissa tilanteissa.

En myöskään tykkää small talkista, koska minulla ei ole mitään kuulumisia koskaan kerrottavana.

Hymyilen paljon ja pyrin olemaan huomaavainen eli esim. kuuntelen loppuun asti, jos joku puhuu minulle, en puhu päälle, tarjoan tilaa jne. Näissä asioissa pyrin olemaan tarkkana.

Toisaalta, jos joku on mielessään "päättänyt" toisen olevan ylimielinen, niin sitten hän tulkitsee hymynkin ylimieliseksi hymyksi jne. heh. Sille ei kai voi mitään, mutta ainakaan itseään ei tarvitse siitä soimata tai muuttaa käytöstään sen takia.

Mulla on asperger ja olen kuin ap. Ahdistaa ihan hirveästi ja hävettää. Olen tietoisesti yrittänyt harjoitella small talkia mutta se on niin köykäistä, että ihmiset huomaavat että en ole normaali. 

Opetelkaa käytöstavat, ei se ole sen kummempaa. Meillä on koko perhe introvertteja ja aikuiset osaavat silti seurustella auttavasti ja samaa opetetaan lapsillekin. Opetan ujolle ja introvertille lapselle että juhlissa puhutaan reippaalla äänellä, katsotaan silmiin, tervehditään, vastataan kysymyksiin ja yritetään jotain sanottavaa keksiä omastakin puolesta  ja sitten juhlien jälkeen voi nollata yksin. Näissä tuppisuissa on jotain todella vastenmielistä, he jättävät sosiaalisten tilanteiden kannattelun muille ja sitten vielä valittavat että on ollut tylsät jutut tai että toiset eivät ole antaneet suunvuoroa. On ylimielistä, ettei suostu puhumaan jotain small talkia vaikka toisetkin siihen alistuvat. Suu vaan reippaasti auki, ja katse keskustelukumppaniin, ei ole niin vaikeaa. 

Loukkaannutteko te oikeasti jos joku ei keskustele teidän kanssa?

En minä vaan koskaan loukkaantuisi sellaisesta, joten en myöskään odota muiden käyvän pakollista small talkkia kanssani. Jos joku on ujo tai introvertti, niin olkoon juuri sellainen, ei kaikkien kuulu olla samanlaisia!

Ihan naurettavaa tulkita kaikki huonoksi käytökseseksi, kontrolloivaa.