Onko sinulla TERVE suhtautuminen RUOKAAN?

Ei.

Sana kertoo vastauksen.

Aika harvalla on. Suurin osa ihmisistä on tunnesyöjiä ja ylipainoisia. Yli- ja alipainoisilla ei ole terve suhtautuminen ruokaan.

Vaikea uskoa kenelläkään enää olevan...

joo

Kyllä on.

On. Minulle ruoka on funktionaalinen juttu, syön koska elimistöni tarvitsee polttoainetta. Mielestäni melko tervettä. Ja ruoalla en leiki.

Sanoisin että on. En ole ikinä laskenut kaloreita. Syön silloin kun on nälkä. Nälkä tulee säännöllisesti.  Lopetan syömisen ennen kuin tulee ähky. Herkuttelen kohtuudella.

Mikä on ap:n määritelmä terveelle suhtautumiselle tässä tapauksessa?

Uskoisin niin. Herkuttelen joskus, syön tietoisesti paljon kyllä paljon kasviksia,enkä mässäile kuin aniharvoin. Syön lähes kaikkea, mutta kasvikset ovat pääosassa. Onneksi pidän niistä. Syön myös kunnollisia annoksia ja oikeaa ruokaa, en napostele juurikaan. Ainakin mulla on hyvät veriarvot nykyään. Aina ei ole näin ollut. 

Ei ole. Olen laihtunut n. 10 kiloa kaksi vuotta sitten, olen normaalipainon alarajoilla, ja pelkään aika kovasti lihomista. Tykkään kropastani nyt, tai ehkä haluaisin olla vielä kilon kevyempi.

Syön vaihtelevasti, on sekä yltiöterveellisiä kausia, vähäruokaisia kausia (nyt meneillään) ja rennompia kausia. Lisäksi olen köyhä opiskelija, siitä tämänkin hetkinen vähäruokainen kausi oikeastaan johtuu. Ei tämä varmaan hyvää tee. Näkkärillä kolmatta päivää.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että on. En ole ikinä laskenut kaloreita. Syön silloin kun on nälkä. Nälkä tulee säännöllisesti.  Lopetan syömisen ennen kuin tulee ähky. Herkuttelen kohtuudella.

Voi, et tiedäkään kuinka kateellinen olen sinun kaltaisillesi! T.Ap

Ei.

Terveisin,

Bulimikko

Jos tällä tarkoitetaan esim lapsien osaamaa luonnollista syömistä (enkä puhu nyt vanhe.mista jitka syöttä ät lspsilleen alati paskaa), jolloin elimistön signaaleja osataan tulkita noska heidän päitään ei ole vielä sekoitettu ulkonäköpropagandalla; ruuan syöminen juuri sen verran että kylläinen, herkku voi olla hedelmä tai jäätelöpuikko. Ja toisaalta jos elimistö tarvitsee jotain tiettyä vitamiinia esim.niin vaistomaisezti syödäöb hdelmiä joissa näitä on.

Eli minulla ei ole, eikä ole kellääm naispuolisella jonka tunnen.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on ap:n määritelmä terveelle suhtautumiselle tässä tapauksessa?

Se, että ruoka on osa elämää, ei KOKO elämä.

Ei ole. Syön, kun stressaannun. En tupakoi tai käytä alkoholia tai huumeita.

Ei. Koen ruuanlaiton ikäväksi ja aikaavieväksi puuhaksi. Vaikea keksiä mitä ruokaa tekisi. Ruokarajoitteitakin löytyy vatsavaivojen takia, mutta en niitä oikein noudata, koska tuntuu liian hankalalta. Pyrin vähentämään lihan syöntiä, mutta ikävien suolisto-oireiden takia en voi syödä montakaan kasvikunnan proteiinia.

Lisäksi herkutteluni on lähtenyt ihan lapasesta (vuosia sitten). En löydä kultaista keskitietä, vaan joko syön herkkuja monta kertaa viikossa tai sitten pitäisi olla kokonaan ilman. Olen normaalipainoinen, mutta eihän tuo terveellistä ole.

Lisäksi tunnen syyllisyyttä mättämisestä, vatsani voi huonosti ja ulkonäköni ällöttää.

ei

Ei ole

Ei, mutta olen petrannut asiassa paljon, ja ruokasuhteeni on HUOMATTAVASTI tervehtynyt esim vuoden takaiseen tilanteeseen nähden.

Sairastin/sairastan anoreksiaa ja parantumisvaiheessa paino nousi normaaliksi pitkän ahmimisjakson kautta, mikä oli hoitohenkilökunnan mukaan normaalia alipainon takia ja sanottiin, että ahmiminen loppuu hiljalleen painon normalisoiduttua - ja niin kävikin. Olen silti edelleen lääkäreiden asettamaa tavoitepainoa runsaasti hoikempi, mutta en kuitenkaan alipainoinen. Ahmiminen oli raastavaa, podin hirveän huonoa omatuntoa koko ajan ja tunsin itseni epäonnistuneeksi, vaikka painon nousu olikin ihanaa kun palelu ym liitännäisoireet katosi ja ulkomuoto parani. Mutta tunsin itseni ällöttäväksi ja suhde ruokaan oli pakkomielteinen.

Kontrolloin, mietin ja murehdin ruokaa edelleen liikaa, mutta syömisen säätely on palautunut paljon normaalimmaksi, ja siitä olen ylpeä! Eli siis en ahmi ja nälkäsignaali toimii ja osaan kuunnella sitä :) lisäksi ymmärrän tarvitsevani energiaa ja tiedostan, milloin rajoitan syömisiäni liikaa. En pelkää ruokaa tai yksittäisiä ruoka-aineita, vaikka saatan edelleen pelästyä yllättäviä ruokailutilanteita. Mutta ennen menin paniikkiin jo siitä jos joku mainitsi minulle kuukausien päässä olevien sukujuhlien suunnitellusta menusta sivulauseessa - eli tästä on tultu kyllä pitkälle!

Ruoka ei ole minulle enää vihollinen. Stressiä asiasta tahdon edelleen vähentää, mutta olen ylpeä nykyisestä suhteestani ruokaan:)

Valitettavasti ei. Olen pitkään ollut emotionaalinen syöjä, mutta olen jo jonkin verran pystynyt normalisoimaan suhdettani ruokaan. :-)