Mitä asiaa häpeät, vaikkei olisi syytä?

- Työttömyyttä. Ja se hävettää melkein eniten, että oikeasti yritän, mutta työnantajat pitävät minua niin paskana, etten kelpaa mihinkään työhön. Olisi melkeinpä vähemmän noloa valehdella tutuille, etten edes hae töitä kuin joka kerta tavatessa kertoa, että en saanut sitäkään paikkaa.

- Sitä, että olin koulukiusattu. Olin ja olen edelleen vähän outo ja "haahuilija", eli tavallaanhan kiusaaminen oli selvästi omaa syytäni. Eikä ketään saisi mielestäni kiusata mistään syystä, mutta omalla kohdalla vaan harmittelen, että miksen osannut sulautua massaan ja olla tavis.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni turkiskuoriaiset.

Asun kerrostalossa ja täällä niitä kuoriaisia on. Sain huomata vasta muutettuani. Turkiskuoriaiset ovat yleisiä eivätkä ne tarkoita, että asukas olisi saastainen ja epähygieeninen. Silti häpeän niitä. Ötököistä tulee inhottavia mielleyhtymiä. Hävettää, kun vieraat meinaavat jättää kankaisia kassejaan tai takkejaan nurkkiin ja pitää sanoa, ettei saa pitää niissä...

Tämä sama oli joskus, mutta sitten tajusin että Helsingissä lienee harvinaista asua vanhassa talossa, jossa EI ole turkiskuoriaisia. Myöhemmin saimme kotieläimiksi myös riisihäröjä. Ensin häpesin puhua asiasta kenellekään, kun olo oli juuri sellainen että olemme saastaisia ja keittiömme vilisee ötököitä. Kun niitä vastaan oli sitten taisteltu pidempään, jotenkin se häpeä laantui ja kerroin töissäkin ihan avoimesti ötökkäsodan vaiheista, vitsailin myös että minun leipomuksiani saadaan kahvipöytään vasta, kun voin taata ettei muffinssista löydy kuoriaista.  Nyt kun tilanne on ohi (toistaiseksi), ihmetyttää oma häpeily asian suhteen.

Häpeän etä-äitiyttäni. Meillä on yhteishuoltajuus mutta lapset asuvat toisella paikkakunnalla. Lasten isä vielä etäännyttää ja kohta mennäänkin käräjille. Koen tämän todella häpeälliseksi. Viikonloput ilman lapsia ovat kamalia enkä saa paljoakaan aikaiseksi. Sydämeni on särkynyt.

Sitä etten ponnisteluista huolimatta saavuttanut täysimetystä.

Ajatuksiani, tunteitani... En kehtaa kertoa ajatuksiani esim. fb:ssa. Tekisi mieli lätkiä aina syvällisiäkin pohdintoja sinne tai edes lyhyellä lauseella kertoa tunnetilasta tai mitä päässä pyörii, mutta en kehtaa. Kuitenkin ne ajatukset on ihan hölmöjä ja lapsellisia.

Väsymystäni, olen aina väsynyt kroonisen sairauden vuoksi, yritän piilotella asiaa vaikka usein en saa pidettyä silmiä auki.. töissä käyminen on tuskaa.. onneksi on lääkkeitä jotka auttaa edes vähän, mutta väsymykseen ei auta mikään.

Vierailija kirjoitti:

Sukuelinherpes

- joka toinen kantaa (kantajista vain parilla prosentilla oireilee)

- yhtä vaarallinen kuin nuha

- herkimmin tarttuva sukupuolitauti jolta kondomi ei suojaa

Kuitenkin häpeän enkä ole kertonut kuin kolmelle ihmiselle. Sukupuolitauteihin tuntuu liittyvän usein leima, että kantaja on välinpitämätön ja likainen seksihurjastelija. Harmillisen harva oikeasti tietää sukupuolitaudeista ja herpeksestä. Itse en ole todellakaan jakanut itseäni ympäri kyliä tai muuta vastaavaa, enkä halua että kukaan sellaista kuvitteleekaan. 

Sama mutta mulla kondylooman kanssa. Olo oli todella saastainen ja vannoin etten harrasta seksiä enää ikinä. En ole irtosuhteita harrastanut ollenkaan, poikaystävältäni sain. Silti hävettää ja kukaan ei tiedä. 

Siteen vaihtamisesta kuuluvaa ääntä ja kakkaamista jonkun toisen kotona tai julkisilla paikoilla.

Ylipainoa, selluliittiä, jalkojen pinnallisia ja katkenneita verisuonia (nämä peritty äidiltä ja osa tullut jo ala-asteella), rintojani (suuret vaaleat nännipihat, pieni nänni jonka vuoksi jouduin imetyäessäkin käyttää rintakumia ja rinnat sijaitsee lähempänä kylkiluita kuin rintalastaa eikä muotokaan ole lähelläkään pyöreää...). Kammoan tulevia uimahallireissuja lapsen kanssa.

Ahdistuneisuushäiriötäni, ja sitä, miten se vaikuttaa omaan käytökseeni. Uskoisin, että vaikutan joidenkin ihmisten mielestä töykeältä/välinpitämättömältä ihmiseltä, kun en vaikka uskalla puhua tai katsoa silmiin. Tosiasiassa koitan vaan hengitellä ja rauhoitella itseäni, ja psyykata, että pystyisin olemaan siinä sosiaalisessa tilanteessa mahdollisimman "normaalisti". Myöskin häpeän niitä jännityksen merkkejä, hikoilua, rauhatonta käytöstä ja sitä, kun jäädyn täysin kun pitäisi avata suu.

Siksi mieluummin olen yksin kotona neljän seinän sisällä, vaikka tosiasiassa haluaisin olla vapaa ja nauttia elämän pienistä hienoista hetkistä oman henkisen vankilani ulkopuolella.

Todella mustat silmänaluset. Ei pysty menemään mihinkään ilman meikkiä eikä olemaan missään ihan naturellina.

Eniten varmaankin sitä, että en ole mieheni tasoinen. Hävettää lähteä miehen kanssa oikeastaan yhtään mihinkään, kun olen selvästi se huonompi osapuoli..

Aknearpia kasvoissani ja huonoa väsynyttä ihoa. ( monivuotinen akne tuhonnut elastisuutta ja naama ns. roikkuu ja on eloton ) . Tuttujen kanssa olen ok, mutta vieraissa paikoissa häpeän ulkomuotoani todella paljon. Pahimpia on känniset miehet, joiden suusta voi tulla mitä paskaa vain :(

Olen akneni kanssa ns. toivoton tapaus & kärsinyt siitä jo 25 vuotta !!

Omaa vartaloani.

Häpeän melkeinpä kaikkea itsessäni:

-keltaisia hampaitani jotka liittyvät perimään ja teini-iässä sairastamaani bulimiaan

-ylipainoani joka on useasta laihdutuksesta huolimatta hiipinyt takaisin. Tässä yhteiskunnassa totisesti saa kuulla olevansa patalaiska taakka jos painoa on liikaa, siitäkin huolimatta että terveydellisiä ongelmia ei ole, saikulla en ole melkeinpä koskaan, sokeriarvot ovat hyvät ja liikun päivittäin vähintään sen tunnin (pyöräilen töihin). Mutta ei, ylipaino on aina merkki siitä että mussutat sipsejä ilta toisensa jälkeen ja liikunnat on kävelyä ovelta hissille ja hissiltä autolle.

-sinkkuuttani vaikka olen muuten sosiaalinen ihminen ja omaan laajan tuttavapiirin. Tuntuu siltä että olen ruma, vastenmielinen ja kaikille kelpaamaton.

-ex-miehen haluttomuutta vaikka tiedän ettei se ollut minusta kiinni. Kuitenkin olin liian ruma, liian yksipuolinen, liian jotakin.

-sitä että haluan lapsia ja perheen kun lapsensaanti on itsekästä ja vain lapseton voi elää mielekästä, matkustuksentäyteistä elämää (vaikken edes pidä matkustamisesta)

-sitä että asun vielä kolmekymppisenä yksiössä vaikka opiskelen uutta ammattia ja sinkkuna ei kaksion vuokria oikein maksella.

Puuhk, johan oli lista!

Sisempi häppäri on iso ja roikkuva. :(

Työpaikkaani. Olen ylioppilas ja välivuosi menossa. Tiedän että moni ei onnistu saamaan työ- tai koulupaikkaa lukion jälkeen. Itse olen saanut olla töissä koko vuoden. Pitäisi olla kiitollinen ja ylpeä. Työ ei ole mitään laitonta tai ylitsepääsemättömän noloa, tai edes raskasta. Silti en halua sanoa missä olen töissä tai puhua tästä ammattina.

Vierailija kirjoitti:

Siteen vaihtamisesta kuuluvaa ääntä ja kakkaamista jonkun toisen kotona tai julkisilla paikoilla.

Mulla on tää sama. Sen verran paha, että jopa välttelen tapaamisia tiettyyn aikaan kuukaudesta ja kakkosta en voi toimittaa, jos on vieraita. Huonompi homma, jos vieraat jää yöksi esim. ja on monta päivää. Pitäs päästä yli tästä, kun se ihan elämää rajottaa. Joku psykologinen vaivahan tää mulla on.

Lukihäiriötäni. Töissä tulee jatkuvasti noloja tilanteita ja työkaverit pitävät minua huolimattomana.

Lukihäiriötäni. Töissä tulee jatkuvasti noloja tilanteita ja työkaverit pitävät minua huolimattomana.