Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä 9-vuotiaan kanssa, joka raivoaa???
23.02.2006 |
Esikoistyttö on 9-v ja toinen tyttö 1v5kk. Esikoinen on alkanut käyttäytyä ihan mahdottomasti. Tappelut alkaa aivan pienistä asioista kuten siitä, että omassa huoneessa olevat pyykit mitä kertyy hirveästi, kun kokoajan pitää vaihtaa vaatteita, pitäisi siivota pois pyykkikoriin. Tai oman huoneen siivoamisesta, siitä ettei tietokoneella voi olla montaa tuntia putkeen, joku kaveri ei voinut olla. Yleensäkin siitä, että jotain vaaditaan tekemään tai tulee jokin vastoinkäyminen. Tyttö menee joko täysin lukkoon: istuu esim pöydän alla kaksi tuntia tai sitten raivoaa ja hajottaa tavaroitaan tai repii piirustukset ja julisteet. Eilen meni kaikki piirustukset koko lapsuus iältä.
Yleensä tyttö tappelee minun eli äidin kanssa, mutta eilen otti yhteen isänsä kanssa. Oli aika shokki tulla yöllä kotiin töistä, kun huone oli hyrkyn myrskyn. Löysin huoneesta lappuja, joiohin oli kirjoitettu haluan kuolla!!
En nukkunut yöllä juuri yhtään. Nyt alkaa voimat olla loppu. Olen yrittänyt hyvällä eli huumorilla ei auta. Olen yrittänyt pysyä tiukkana ja olla menettämättä hermojani näiden purkausten aikana. Aina se vaan ei onnistu. Teen kolmivuorotyötä, joten väsy painaa ilta- ja yövuorojen jaälkeen. Työvuorot 12 tuntisia ja raskaita.
Mitä teen?
Tänään kävin juttelemassa terveydenhoitajan kanssa ja hän antoi numeron psykologille, joka ohjasi koulupsykologin puoleen. No kaikki on tällä hetkellä lomalla...arghh
Miten lapsi oppisi käsittelemään raivoaan ja lopettamaan hirveän itsepäisyyden, mikä hänellä on ollut pienestä pitäen??????
Lapsella on harrastuksia pianon soitto ja jumppa. Teemme asioita yhdessä käymme mm uimassa. Yksivuotias tietysti vie aikaani, jolloin en pysty antamaan huomiota niinkuin ennen. Tässä lyhykäisyydessään. Onko tämä jo teini-iän tuomaa kapinaa, mustasukkaisuutta toisesta lapsesta, sairautta???
Onko muilla kokemuksia???
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Molemmilla pojillani oli kolmannella luokalla aivan järkyttävät " itsenäistymistaistelut" ! Meno oli pahimmillaan juuri tuollaista kuin kuvailit: järjettömiä raivokohtauksia, puhumiset ei auttaneet, itsetuhoisia ajatuksia jne.
Avun meille toi se, että aina raivokohtauksen alkaessa otin lapsen syliin ja pidin kiinni niin kauan, että raivo laantui ja saimme asian puhuttua selväksi. Voimia se tosin vaatii sekä kärsivällisyyttä, yhdeksän vuotias on jo aikamoinen voimanpesä. Sylisessioissa kuiskuttelin lapselle kuinka tärkeä hän on meille, kuinka paljon häntä rakastamme jne. Meillä tuo todella auttoi molempien kohdalla ja tällä hetkellä poikien kanssa on erittäin lämpimät ja tasapainoiset suhteet ja asioista pystytään nyt murrosikäisenä puhumaan rauhallisesti ilman riehumisia!
Sylittelyjen lisäksi teimme pojille listat aina kahdeksi viikoksi eteenpäin ja päivittäin merkkasimme yhdessä, kuinka hän on onnistunut tavoitteissaan esim. ovia ei paiskota, toisille ei huudeta, koulusta tullaan suoraan kotiin jne. Kahden viikon jälkeen katsoimme listaa ja mikäli siellä oli enemmän plussia kuin miinuksia, lapsi sai valita mitä hän halusi tehdä. Usein hän halusi vain viettää aikaa jommankumman vanhemman kanssa elokuvissa käyden, pyöräillen tms. Hän tahtoi siis olla " yksin" lapsena aikuisen kanssa ja saada kaiken huomion =)
Tsemppiä kasvatustyöhön! :)