Vaihtoiko lapsesi uskonnontunnit elämänkatsomustietoon? Mitkä kokemukset?

Meillä lapsi on ollut ET-tunneilla alusta asti, koska ei kuulu kirkkoon. Neljäs vuosi loppuu kohta. Läksyjä ei vielä ole näkynyt ja muutenkin meno on ollut leppoisampaa pienryhmässä. Jonain vuonna oppilaita on ollut vain kolme. Riippuu myös opettajasta miten aineesta on tykätty. Lapsi ei osallistu myöskään kirkollisiin aamunavauksin, joita niitäkin on ollut koulussa aika harvoin. Kirkossa käynnitkin jättää väliin ja tekee sitten jotain muuta. 

Itse olen kirkkoon kuulumattomana käynyt uskonnon tunnit istumassa peruskoulusa ja lukiossa enkä näe niin mitään hyötyä satutarinoiden ja vuosilukujen ulkoaopettelusta.

Eikä kiusaamistä ole esiintynyt missään muodossa että sitä ei tarvitse pelätä.

Meillä ihan hirveitä ongelmia uskonnon kanssa, ajatus oli että olisivat rippikouluun asti liittyneinä kirkkoon jotta saavat konfirmaation ja eroaisivat kirkosta sen jälkeen. Yritin saada lapsia ET:hen, mutta se ei kuulemma käy jos kuuluvat kirkkoon. Uskomatonta.

Noh, nyt kuitenkin näyttää siltä ettei tästä tule yhtään mitään. Molemmat lapset tappelee tätä fiktion puputusta vastaan täysin palkein, eivät vastaa kokeissa tehtäviin eikä tee läksyjään.

Uskonnon kirjakin on hitokseen huono, tarinakeskeinen, josta sitten nämä sadut pisäisi omaksua sillä tavalla jotta pysyisi sitä "oppimaansa" soveltamaan koekysymyksissä.

En myöskään tiedä mitä tehdä. Toinen saanee uskonnosta todistukseen vitosen, vaikka on 8-10 oppilas muuten. 

Vinkkejä myös tänne jos kokemusta.

Kiitos vastauksista. Liitin aikanaan lapset kirkkoon ilman sen kummempia miettimisiä, mitä myöhemmin olen syvästi ihmetellyt kun kirkolla ei ole meidän elämässä minkäänlaista roolia kuitenkaan. En itse tiedä edes, miksi helatorstaita vietetään, vaikka olen istunut satoja, jollen tuhansia tunteja uskonnontunneilla, eli se siitä pääomasta mitä minä sieltä keräsin. :D 

Lapsi inhoaa uskonnonopetusta, ja varsinkin kun kotona ei uskota, niin lasta hämmentää ristiriita koulun opetuksen ja kodin välillä. Et-ryhmässä näyttää olevan ihan eri meininki, siellä keskustellaan paljon ja uskon että lapsi nauttisi yksilöllisestä, keskustelevasta opetuksesta. Sieltä voisi saada aidosti ja konkreettisesti välineitä maailman ymmärtämiseen. Täytyy huolehtia seurakunnan jäsenyys pois alta ennen syyslukukautta että lapsi ryhmään pääsee - täälläkään kun ryhmään ei pääse jos on kirkon jäsen.

ap.

Itsekin yritin saada lapseni ET-tunneille, mutta se ei onnistunutkaan, koska lapsi kuuluu kirkkoon. Harmitti, koska ET-tunneilla oli paljon järkevämpi meininki.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ihan hirveitä ongelmia uskonnon kanssa, ajatus oli että olisivat rippikouluun asti liittyneinä kirkkoon jotta saavat konfirmaation ja eroaisivat kirkosta sen jälkeen. Yritin saada lapsia ET:hen, mutta se ei kuulemma käy jos kuuluvat kirkkoon. Uskomatonta.

Noh, nyt kuitenkin näyttää siltä ettei tästä tule yhtään mitään. Molemmat lapset tappelee tätä fiktion puputusta vastaan täysin palkein, eivät vastaa kokeissa tehtäviin eikä tee läksyjään.

Uskonnon kirjakin on hitokseen huono, tarinakeskeinen, josta sitten nämä sadut pisäisi omaksua sillä tavalla jotta pysyisi sitä "oppimaansa" soveltamaan koekysymyksissä.

En myöskään tiedä mitä tehdä. Toinen saanee uskonnosta todistukseen vitosen, vaikka on 8-10 oppilas muuten. 

Vinkkejä myös tänne jos kokemusta.

Vinkkini on, että erota ne lapset kirkosta! Itse oljn ihan samanlainen, tappelin kaikkea uskontohöpöä vastaan mutta pakkoliitetyynä pysyin kirkkoon 18-vuotispäivään asti. Näkyi muuten uskonnonnumerossa kiinnostuksen puute, vaikka muuten olin hyvä koulussa. Koin hyvin epäreiluna etten saanut opiskella et:tä joka kiinnosti muuten.

Nykyisin opiskelen ET:n opettajaksi :)

Meillä tyttö ei kuulu kirkkoon, minä kuulun ja isänsä ei.

Alusta alkaen meille oli selvää että lapsi saa tehdä päätöksen itse.

Päiväkodissa halusi käydä kirkossa esim. jouluna ja sai mennä, sama koulussa.

ET tunneilla on viihtynyt hyvin ja ollaan yhdessäkin pohdittu asioita mitä siellä käydään läpi. Läpi käytäviä asioita on ollut esim. erinlaiset uskonnot ja kulttuurit, hyvän ja huonon erottaminen, luonto ja eläimet sekä tiede. Hyvin laajasti on katseltu maailmaa eri tavoin.

Tyttö nyt 11v, jokusen vuoden päästä on ajankohtaista haluaako liittyä kirkkoon ja käydä kastettavana silmälläpitäen tulevaa rippikoulua.

Miksi tuo yksi haluaa lapsilleen välttämättä konfirmaation, vaikka haluaisi lapset pois ussan tunneilta ja aikoo erottaa lapset konfirmaation jälkeen kirkosta.

Siis mitä järkeä tuossa on? (Oma lapseni on rippikoulussa ja suhtaudumme uskontoon ihan positiivisesti.)

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset ei kuulu kirkkoon, mutta menevät aikanaan ihan tavallisille uskontotunneille. Siellä sentään käydään vähän läpi muitakin uskontoja. ET on pelkkää lässynläätä, josta ei ole mitään hyötyä mihinkään, eikä siellä opi mitään.

Mä uskon juuri toisinpäin, oppii huomattavasti enemmän ja laajemmasta näkökulmasta.

Et opetus vaihtelee kouluttain. Toisissa ei sitä edes saa jos liian vähän oppilaita mut annas olla jos edes yksi on muslimi. On meinaan yksityistunnit ja opettaja. Et on siinä mielessä parempi että se opettaa lapselle moraalin oikean elämän esimerkkien kautta ja ottamaan toiset huomioon toisin kun uskonnon tuntien 2000 vuotta vanhojen ''älä pidä muita jumalia. Jaa 5 kalaa tuhannelle ihmiselle''juttujen kautta. Sekä syyllistämällä ''jeesus kuoli SINUN takiasi ja nyt teet näin tai et pääse taivaaseen''. Lisäksi meidän uskonto on aikamoinen nöyristelyuskonto ja islam uskonto tulee syrjäyttämään meidät koska me annamme kaiken anteeksi ja periksi ja muslimien mielestä se on oikeutettuakin koska ME olemme vääräuskoisia. Valitettavasti nykyisessä koulussa opiskellaan kansansatuja et:ssä. Ja vielä lopuksi- uskonnon ei tarvitse olla riippuvainen kirkkoon kuulumisesta. Kirkko on vain rahastusta varten ja ahdasmielisiä ihmisiä. Voi olla kuinka hihhuli tahansa ilman että kuuluu kirkkoon

Meidän lapset kastettiin vauvana "tavan vuoksi". Heille ei koskaan opetettu mitään uskontoa tai kristinuskon tarinoita, koska en usko itse enkä sitten lopulta vaan pystynytkään sepittämään lapsillekaan taivaanisä-juttuja tai ottaa esim. iltarukouksia tavaksi. Kasvatus ja elämänarvomme ovat kuitenkin tavallaan evankelisluterilaiset tai sellaiset yleispätevät hyvän elämän mukaiset (älä tee toiselle mitä et itselle haluaisi tehtävän, pyri olemaan hyvä ihminen, älä varasta/tapa/ole agressiivinen ihmisiä/eläimiä/esineitä kohtaan, ym).

Kun esikoinen aloitti koulun, hänen oli pakko olla uskontotunnilla kirkkoon kuulumisen vuoksi. Aika pian kävi ilmi, että niillä opetettiin raamatun tarinat totena. Koulussa muuten erittäin lahjakas ja tunnollinen lapseni oli todella turhautunut ja pelkäsi tunteja, joilla leimautui jotenkin osaamattomaksi, kun ei tiennyt "peruskauraa" kiven vierittämisistä haudan suulta, itämaan viisaista miehistä, vedenpäälläkävelyistä, ym Jeesus-tarinoista.

Näin hirveäksi ristiriidaksi sen, että koulussa muuten opetetaan faktatietoa, mutta sitten tämä uskontopuoli siinä sivussa myös täytenä totena. En hetkeäkään epäile, etteikö lapseni olisi oppinut lopulta tarinoita ja saanut muita kiinni niissä, mutta aloin miettiä, onko järkeä käyttää kapasiteetteja niihin, jos voi oppia senkin sijaan jotain muuta todenperäisempää tai edes muulla tavoin hyvän elämän ohjenuoria.

Eka luokka mentiin niin, että lapsi istui uskontotunneilla ja vihasi niitä. Kyseli ymmällään kotona "äiti, voiko OIKEASTI kävellä veden päällä", "miksi koulussa sitten sanottiin että se yksi mies käveli". Oli kysytty iltarukouksista ja lapsi ei ollut tiennyt, että mitä kysymyksellä edes tarkoitetaan.

Tokaluokkaa ennen erosin itse kirkosta ja erotin kaikki lapset kirkosta. Esikoinen pääsi et-tunneille. Jännittyneenä kyselin tuntemuksia ekojen tuntien jälkeen. Lapsi kertoi, että oli pohdittu piirtäen ja kirjoittaen, millainen on hyvä kaveri ja miten ylipäänsä muita lapsia pitää kohdella. Vastaavan tyyppisiä pohdiskeluja eri aiheista oli vuoden aikana.

Nyt on toinen lapsi koulussa ja et-tunneilla ollut alusta asti. Molemmat lapset ovat pyynnöstäni osallistuneet kirkollisiin juhliin ja hartauksiin, koska ne kuuluvat minusta vahvasti suomalaiseen kulttuuriin, ovat minulle enemmän perinnetapoja kuin oman uskon julistamista, ja jokaisen yleissivistykseen kuuluu tietää, mitä kirkossa tehdään ja miten käyttäydytään.

Olen ollut tyytyväinen tähän ratkaisuun. Ainoa huono puoli, jonka keksin, on se että minun pitää nyt itse nähdä se vaiva, että yleissivistysmielessä kerron lapsille ev.lut.uskonnon perusasiat sekä sokea Sakkeus/vesi viiniksi/ristiinnaulitsemis-tarinat ja kertomuksen jouluyön tapahtumista.

Vierailija kirjoitti:

Meidän lapset kastettiin vauvana "tavan vuoksi". Heille ei koskaan opetettu mitään uskontoa tai kristinuskon tarinoita, koska en usko itse enkä sitten lopulta vaan pystynytkään sepittämään lapsillekaan taivaanisä-juttuja tai ottaa esim. iltarukouksia tavaksi. Kasvatus ja elämänarvomme ovat kuitenkin tavallaan evankelisluterilaiset tai sellaiset yleispätevät hyvän elämän mukaiset (älä tee toiselle mitä et itselle haluaisi tehtävän, pyri olemaan hyvä ihminen, älä varasta/tapa/ole agressiivinen ihmisiä/eläimiä/esineitä kohtaan, ym).

Kun esikoinen aloitti koulun, hänen oli pakko olla uskontotunnilla kirkkoon kuulumisen vuoksi. Aika pian kävi ilmi, että niillä opetettiin raamatun tarinat totena. Koulussa muuten erittäin lahjakas ja tunnollinen lapseni oli todella turhautunut ja pelkäsi tunteja, joilla leimautui jotenkin osaamattomaksi, kun ei tiennyt "peruskauraa" kiven vierittämisistä haudan suulta, itämaan viisaista miehistä, vedenpäälläkävelyistä, ym Jeesus-tarinoista.

Näin hirveäksi ristiriidaksi sen, että koulussa muuten opetetaan faktatietoa, mutta sitten tämä uskontopuoli siinä sivussa myös täytenä totena. En hetkeäkään epäile, etteikö lapseni olisi oppinut lopulta tarinoita ja saanut muita kiinni niissä, mutta aloin miettiä, onko järkeä käyttää kapasiteetteja niihin, jos voi oppia senkin sijaan jotain muuta todenperäisempää tai edes muulla tavoin hyvän elämän ohjenuoria.

Eka luokka mentiin niin, että lapsi istui uskontotunneilla ja vihasi niitä. Kyseli ymmällään kotona "äiti, voiko OIKEASTI kävellä veden päällä", "miksi koulussa sitten sanottiin että se yksi mies käveli". Oli kysytty iltarukouksista ja lapsi ei ollut tiennyt, että mitä kysymyksellä edes tarkoitetaan.

Tokaluokkaa ennen erosin itse kirkosta ja erotin kaikki lapset kirkosta. Esikoinen pääsi et-tunneille. Jännittyneenä kyselin tuntemuksia ekojen tuntien jälkeen. Lapsi kertoi, että oli pohdittu piirtäen ja kirjoittaen, millainen on hyvä kaveri ja miten ylipäänsä muita lapsia pitää kohdella. Vastaavan tyyppisiä pohdiskeluja eri aiheista oli vuoden aikana.

Nyt on toinen lapsi koulussa ja et-tunneilla ollut alusta asti. Molemmat lapset ovat pyynnöstäni osallistuneet kirkollisiin juhliin ja hartauksiin, koska ne kuuluvat minusta vahvasti suomalaiseen kulttuuriin, ovat minulle enemmän perinnetapoja kuin oman uskon julistamista, ja jokaisen yleissivistykseen kuuluu tietää, mitä kirkossa tehdään ja miten käyttäydytään.

Olen ollut tyytyväinen tähän ratkaisuun. Ainoa huono puoli, jonka keksin, on se että minun pitää nyt itse nähdä se vaiva, että yleissivistysmielessä kerron lapsille ev.lut.uskonnon perusasiat sekä sokea Sakkeus/vesi viiniksi/ristiinnaulitsemis-tarinat ja kertomuksen jouluyön tapahtumista.

Minuakin häiritsee se, että nämä tarinat kerrotaan koulussa totena, se rapauttaa lapsen luottamusta siihen onko muutkin kerrotut asiat sitten tosia. Ja sitten käyn kotona lapsen kanssa keskusteluja siitä, että kristinusko on tärkeää, koska se on humanismin pohja ja humanismi on demokratian ja hyvinvointiyhteiskunnan pohja. Mutta että sillä nyt ole niin merkitystä muuttuiko vesi oikeasti viiniksi Jeesuksen käsissä ja miksi ylipäänsä veden muuttaminen viiniksi luetaan suureksi ihmeeksi maailmassa, jossa varmasti olisi riittänyt muutakin puuhaa kuin hääväen juottaminen humalaan. Minulle ei siis vieläkään ole selvinnyt yhtään mitään Raamatun symboliikasta joten en yhtään ihmettele että lapsikin on asian kanssa lievästi ihmeissään.

ap.

Lapseni siirtyi et:hen ensimmäisen luokan keväällä omasta pyynnöstään.

Päiväkodin kirkkoreissut olivat synnyttäneet ahdistuksen uskonnonopetusta kohtaan ja tämä jatkui koulussa, vaikka opetussisältö ei ollut tunnustuksellista ja opettaja mukava.

Jouduimme eroamaan kirkosta (tai minä en olisi toki joutunut...) - se harmitti minua - mutta et:n opetussisältöön olen (ja tytär myös) supertyytyväinen.

Ryhmässä on 3-5 -luokkalaisia (tyttäreni nyt kolmosella) ja opetus ei tosiaan ole mitään diipadaapaa. Tänä vuonna käytin läpi mm. ihmisoikeuksia ja lastenoikeuksia, pakolaisuuden ja maahanmuuton teemoja hyvin monipuolisesti, ympäristökysymyksiä ja kansalaisvaikuttamista.

Opetuksen sisältö ja sen mielekkyys on varmasti pitkälti opettajasta kiinni. Kannattaa ottaa opettajaan etukäteen yhteyttä, jos vaihto kirkosta eroamisineen pohdituttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ihan hirveitä ongelmia uskonnon kanssa, ajatus oli että olisivat rippikouluun asti liittyneinä kirkkoon jotta saavat konfirmaation ja eroaisivat kirkosta sen jälkeen. Yritin saada lapsia ET:hen, mutta se ei kuulemma käy jos kuuluvat kirkkoon. Uskomatonta.

Noh, nyt kuitenkin näyttää siltä ettei tästä tule yhtään mitään. Molemmat lapset tappelee tätä fiktion puputusta vastaan täysin palkein, eivät vastaa kokeissa tehtäviin eikä tee läksyjään.

Uskonnon kirjakin on hitokseen huono, tarinakeskeinen, josta sitten nämä sadut pisäisi omaksua sillä tavalla jotta pysyisi sitä "oppimaansa" soveltamaan koekysymyksissä.

En myöskään tiedä mitä tehdä. Toinen saanee uskonnosta todistukseen vitosen, vaikka on 8-10 oppilas muuten. 

Vinkkejä myös tänne jos kokemusta.

Vinkkini on, että erota ne lapset kirkosta! Itse oljn ihan samanlainen, tappelin kaikkea uskontohöpöä vastaan mutta pakkoliitetyynä pysyin kirkkoon 18-vuotispäivään asti. Näkyi muuten uskonnonnumerossa kiinnostuksen puute, vaikka muuten olin hyvä koulussa. Koin hyvin epäreiluna etten saanut opiskella et:tä joka kiinnosti muuten.

Nykyisin opiskelen ET:n opettajaksi :)

12 vuotias voi kuulemma erota itse, toinen lapseista jo siis  13 v, joten tän kanssa vähän kiikun kaakun viitsiikö just ennen ripari ikää erota. Toinen 11 v ja tällä suurempi taistelu asiassa.

Onko tietoa miten lapsi voi erota kirkosta?

Aikuinenhan onnistuu siinä ihan vaan verkossa tunnistautumalla pankkitunnuksilla, mut mitenkäs lapsi?

Itse valitsin ET:n siirtyessäni lukioon ja en katunut koskaan. Molemmissa olisi ollut mukava opettaja, mutta ET:n sisältö oli kiinnostavampi.

Opetan molempia aineita, sekä uskontoa että elämänkatsomustietoa, joten voin kertoa tästä näkökulmasta.

Uskonnontunneilla tulee aika paljon esille maailman eri uskonnot. Käsitellään myös paljon kristinuskoa, ja miten se on vaikuttanut Suomessa ja muualla. Uskonnonopetus ei kuitenkaan ole minkäänlaista uskonnon tuputtamista - ihan neutraalilla pohjalla mennään.

Elämänkatsomustiedon tunnit ovat varsinkin yläasteella ja lukiossa ennemminkin sellaista "vähemmän teoreettista filosofiaa" - monet et:n tunnilla käsitellyt asiat nousevat esille myös filosofian tunneilla.

Molemmissa käsitellään esimerkiksi ihmisoikeuksia, suvaitsevaisuutta ja etiikkaa.

Jos kuuluu kirkkoon, ei voi ET:a valita.

Vierailija kirjoitti:

Opetan molempia aineita, sekä uskontoa että elämänkatsomustietoa, joten voin kertoa tästä näkökulmasta.

Uskonnontunneilla tulee aika paljon esille maailman eri uskonnot. Käsitellään myös paljon kristinuskoa, ja miten se on vaikuttanut Suomessa ja muualla. Uskonnonopetus ei kuitenkaan ole minkäänlaista uskonnon tuputtamista - ihan neutraalilla pohjalla mennään.

Elämänkatsomustiedon tunnit ovat varsinkin yläasteella ja lukiossa ennemminkin sellaista "vähemmän teoreettista filosofiaa" - monet et:n tunnilla käsitellyt asiat nousevat esille myös filosofian tunneilla.

Molemmissa käsitellään esimerkiksi ihmisoikeuksia, suvaitsevaisuutta ja etiikkaa.

Nyt on pakko sanoa vaikka en opetuksesta niin tiedäkään, mutta ainakin meillä 5 lkn uskonnon oppikirja on kyllä erittäin haastava työkalu ihmiselle joka on enemmän faktaan perustuvaa asiaa oppiva hlö.

On vaan hitsillisen vaikeaa löytää ns sepitettyjen tarinoiden seasta niitä konkreettisia asioita mitä esim kokeessa voidaan kysyä jos kaikki kerrottu tuntuu ihan yhtä soopalta. Asiat on ns piilotettu kertomuksiin ja tämä ehkä tässä onkin nyt ollut ainakin meillä se hankalin osuus. 

Olipa hyvä että tämä tuli puheeksi, nyt lähtee kyllä maistraattiin eroilmoitusta. Eihän tässä tosiaan ole mitään järkeä. Poistuu sitten lapsiltakin se pakko fiilis, ja on turha selitettlä no mutku mä en usko ni tuli kokeesta 5..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetan molempia aineita, sekä uskontoa että elämänkatsomustietoa, joten voin kertoa tästä näkökulmasta.

Uskonnontunneilla tulee aika paljon esille maailman eri uskonnot. Käsitellään myös paljon kristinuskoa, ja miten se on vaikuttanut Suomessa ja muualla. Uskonnonopetus ei kuitenkaan ole minkäänlaista uskonnon tuputtamista - ihan neutraalilla pohjalla mennään.

Elämänkatsomustiedon tunnit ovat varsinkin yläasteella ja lukiossa ennemminkin sellaista "vähemmän teoreettista filosofiaa" - monet et:n tunnilla käsitellyt asiat nousevat esille myös filosofian tunneilla.

Molemmissa käsitellään esimerkiksi ihmisoikeuksia, suvaitsevaisuutta ja etiikkaa.

Nyt on pakko sanoa vaikka en opetuksesta niin tiedäkään, mutta ainakin meillä 5 lkn uskonnon oppikirja on kyllä erittäin haastava työkalu ihmiselle joka on enemmän faktaan perustuvaa asiaa oppiva hlö.

On vaan hitsillisen vaikeaa löytää ns sepitettyjen tarinoiden seasta niitä konkreettisia asioita mitä esim kokeessa voidaan kysyä jos kaikki kerrottu tuntuu ihan yhtä soopalta. Asiat on ns piilotettu kertomuksiin ja tämä ehkä tässä onkin nyt ollut ainakin meillä se hankalin osuus. 

Olipa hyvä että tämä tuli puheeksi, nyt lähtee kyllä maistraattiin eroilmoitusta. Eihän tässä tosiaan ole mitään järkeä. Poistuu sitten lapsiltakin se pakko fiilis, ja on turha selitettlä no mutku mä en usko ni tuli kokeesta 5..

Ala-asteella taitaa sekä uskonnon oppikirjat & ET:n oppikirjat olla aika "tarinamaisessa" muodossa, riippuu tietenkin kirjasarjasta. Tästä en kuitenkaan mene takuuseen, opetan lukiossa ja yläasteella, ala-asteeseen olen tutustunut vain muutamissa sijaisuuksissa.

Jos lapsista uskonnontunnit tuntuvat vierailta, niin ehkä on ihan hyväkin idea kokeilla et:tä. Se, mihin lapsi uskoo vai uskooko mihinkään ei tietenkään saa vaikuttaa lapsen arvosanaan - vaikka olisit ateisti, voi ev.lut uskonnon arvosanasi olla 10.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetan molempia aineita, sekä uskontoa että elämänkatsomustietoa, joten voin kertoa tästä näkökulmasta.

Uskonnontunneilla tulee aika paljon esille maailman eri uskonnot. Käsitellään myös paljon kristinuskoa, ja miten se on vaikuttanut Suomessa ja muualla. Uskonnonopetus ei kuitenkaan ole minkäänlaista uskonnon tuputtamista - ihan neutraalilla pohjalla mennään.

Elämänkatsomustiedon tunnit ovat varsinkin yläasteella ja lukiossa ennemminkin sellaista "vähemmän teoreettista filosofiaa" - monet et:n tunnilla käsitellyt asiat nousevat esille myös filosofian tunneilla.

Molemmissa käsitellään esimerkiksi ihmisoikeuksia, suvaitsevaisuutta ja etiikkaa.

Nyt on pakko sanoa vaikka en opetuksesta niin tiedäkään, mutta ainakin meillä 5 lkn uskonnon oppikirja on kyllä erittäin haastava työkalu ihmiselle joka on enemmän faktaan perustuvaa asiaa oppiva hlö.

On vaan hitsillisen vaikeaa löytää ns sepitettyjen tarinoiden seasta niitä konkreettisia asioita mitä esim kokeessa voidaan kysyä jos kaikki kerrottu tuntuu ihan yhtä soopalta. Asiat on ns piilotettu kertomuksiin ja tämä ehkä tässä onkin nyt ollut ainakin meillä se hankalin osuus. 

Olipa hyvä että tämä tuli puheeksi, nyt lähtee kyllä maistraattiin eroilmoitusta. Eihän tässä tosiaan ole mitään järkeä. Poistuu sitten lapsiltakin se pakko fiilis, ja on turha selitettlä no mutku mä en usko ni tuli kokeesta 5..

Ala-asteella taitaa sekä uskonnon oppikirjat & ET:n oppikirjat olla aika "tarinamaisessa" muodossa, riippuu tietenkin kirjasarjasta. Tästä en kuitenkaan mene takuuseen, opetan lukiossa ja yläasteella, ala-asteeseen olen tutustunut vain muutamissa sijaisuuksissa.

Jos lapsista uskonnontunnit tuntuvat vierailta, niin ehkä on ihan hyväkin idea kokeilla et:tä. Se, mihin lapsi uskoo vai uskooko mihinkään ei tietenkään saa vaikuttaa lapsen arvosanaan - vaikka olisit ateisti, voi ev.lut uskonnon arvosanasi olla 10.

No tämä juuri, tästä syystä ollaan sitkeästi nyt koitettu vaan pitää lapset uskonnon tunnilla.

Nyt vaan alkaa näyttää siltä että siitä on niin paljon harmia ettei sitä voine väkisin enää jatkaa.

Yläaste edessä eikä sitä voi oikein vitosen uskonnolla lähteä enempää laskemaan.

Tuntuu että tässä on vähän kapinaa taustalla, voi olla että oma ns uskon puuttuminen vaikuttaa tähän lapsen suhtautumiseen liikaa. En vain tiedä miten sitä saisi peiteltyä.

Hankala ollut auttaa ussan läksyissäkään kun itsellekin nousee kylmä hiki siitä megahuonosta kirjasta kun pakotetaan lukemaan ne kaiken maailman tarinat tsiljoona kertaa ja etsimään sieltä soveltaen vastauksia ihmeellisiin kysymyksiin kuten esim. mitä mieltä pappi on ikoneista (kirjan tehtävä). En myöskään pidä siitä että esim uskotunnustukset on osattava kokonaan ym. Miksi? Mikä hyöty siitä on. 

Jos meilläkin painottuisi opiskelu enemmän kaikkiin uskontoihin ja loppuisi tuo ns runojen ulkoluenta, olisi varmaan tilanne ihan erilainen. (ja varsinkin jos kirja olisi parempi)

Epäilen, että muillakin varmaan samaa ongelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetan molempia aineita, sekä uskontoa että elämänkatsomustietoa, joten voin kertoa tästä näkökulmasta.

Uskonnontunneilla tulee aika paljon esille maailman eri uskonnot. Käsitellään myös paljon kristinuskoa, ja miten se on vaikuttanut Suomessa ja muualla. Uskonnonopetus ei kuitenkaan ole minkäänlaista uskonnon tuputtamista - ihan neutraalilla pohjalla mennään.

Elämänkatsomustiedon tunnit ovat varsinkin yläasteella ja lukiossa ennemminkin sellaista "vähemmän teoreettista filosofiaa" - monet et:n tunnilla käsitellyt asiat nousevat esille myös filosofian tunneilla.

Molemmissa käsitellään esimerkiksi ihmisoikeuksia, suvaitsevaisuutta ja etiikkaa.

Nyt on pakko sanoa vaikka en opetuksesta niin tiedäkään, mutta ainakin meillä 5 lkn uskonnon oppikirja on kyllä erittäin haastava työkalu ihmiselle joka on enemmän faktaan perustuvaa asiaa oppiva hlö.

On vaan hitsillisen vaikeaa löytää ns sepitettyjen tarinoiden seasta niitä konkreettisia asioita mitä esim kokeessa voidaan kysyä jos kaikki kerrottu tuntuu ihan yhtä soopalta. Asiat on ns piilotettu kertomuksiin ja tämä ehkä tässä onkin nyt ollut ainakin meillä se hankalin osuus. 

Olipa hyvä että tämä tuli puheeksi, nyt lähtee kyllä maistraattiin eroilmoitusta. Eihän tässä tosiaan ole mitään järkeä. Poistuu sitten lapsiltakin se pakko fiilis, ja on turha selitettlä no mutku mä en usko ni tuli kokeesta 5..

Ala-asteella taitaa sekä uskonnon oppikirjat & ET:n oppikirjat olla aika "tarinamaisessa" muodossa, riippuu tietenkin kirjasarjasta. Tästä en kuitenkaan mene takuuseen, opetan lukiossa ja yläasteella, ala-asteeseen olen tutustunut vain muutamissa sijaisuuksissa.

Jos lapsista uskonnontunnit tuntuvat vierailta, niin ehkä on ihan hyväkin idea kokeilla et:tä. Se, mihin lapsi uskoo vai uskooko mihinkään ei tietenkään saa vaikuttaa lapsen arvosanaan - vaikka olisit ateisti, voi ev.lut uskonnon arvosanasi olla 10.

No tämä juuri, tästä syystä ollaan sitkeästi nyt koitettu vaan pitää lapset uskonnon tunnilla.

Nyt vaan alkaa näyttää siltä että siitä on niin paljon harmia ettei sitä voine väkisin enää jatkaa.

Yläaste edessä eikä sitä voi oikein vitosen uskonnolla lähteä enempää laskemaan.

Tuntuu että tässä on vähän kapinaa taustalla, voi olla että oma ns uskon puuttuminen vaikuttaa tähän lapsen suhtautumiseen liikaa. En vain tiedä miten sitä saisi peiteltyä.

Hankala ollut auttaa ussan läksyissäkään kun itsellekin nousee kylmä hiki siitä megahuonosta kirjasta kun pakotetaan lukemaan ne kaiken maailman tarinat tsiljoona kertaa ja etsimään sieltä soveltaen vastauksia ihmeellisiin kysymyksiin kuten esim. mitä mieltä pappi on ikoneista (kirjan tehtävä). En myöskään pidä siitä että esim uskotunnustukset on osattava kokonaan ym. Miksi? Mikä hyöty siitä on. 

Jos meilläkin painottuisi opiskelu enemmän kaikkiin uskontoihin ja loppuisi tuo ns runojen ulkoluenta, olisi varmaan tilanne ihan erilainen. (ja varsinkin jos kirja olisi parempi)

Epäilen, että muillakin varmaan samaa ongelmaa.

Voisithan vähän kysellä muidenkin lasten vanhemmilta, ovatko kokeneet tämän kirjasarjan huonoksi. Opettajalle voisi vinkata, että jos hän pystyy vaikuttamaan koulun tilaamiin kirjoihin, olisi seuraavalla kerralla toinen kirjasarja mahdollisesti parempi vaihtoehto - tämä ei kyllä taitasi enää sinun lapsesi kohdalla tilannetta helpottaa, jos ala-aste on jo melkein käytynä.

Toivottavasti yläasteella parempi kirjasarja, menipä lapsesi sitten ev.lut.uskontoon tai et:hen! Yleisesti voisi sanoa, että yläasteelle siirtyessä niin uskonnon kuin et:nkin kirjat muuttuvat enemmän asiapainotteisiksi, ja vähemmän tarinamaisiksi.