Lue keskustelun säännöt.
Onko lapsille parempi asua maalla vai kaupungissa?
12.05.2016 |
Minä kasvoin maalla. Olin kateellinen tutuille kaupunkilaislapsille, jotka saivat koulussa valita mieleisiään kieliä, ja lähes kaikki heistä oli jollain painotusluokalla (musiikkiluokka, liikuntaluokka jne.) Sanomatta selvää, ettei meillä maalla ollut tällaisia mahdollisuuksia.
Lisäksi kaikkien harrastusten kohdalla oli niin, että samoja naamoja näkyi sekä koulussa että joka jumalan vapaa-ajan kerhossa. Minulta jäi monta harrastusta kokeilematta, kun en halunnut vielä koulun jälkeen useina iltoina nähdä samoja ihmisiä, joista en pitänyt, ja jotka eivät pitäneet minusta. Kiusatuille varmasti vielä kurjempaa. Sinänsä kylällämme oli ihan hyvät harrastusmahdollisuudet - tosin kovilla ei päässyt valmentautumaan melkein missään lajissa. Kaupungissa on varmasti helpompi löytää omanlaisiaan kavereita, vaikka ei niin sujahtaisikaan massaan.
Mutta taas toisaalta. Perheemme olivat alempaa keskiluokkaa, mutta silti kolme lasta sai kaikki oman huoneen. Talo oli muutenkin tilava, kelpasi kutsua kavereita. Puhumattakaan tilasta ja rauhasta ulkona. Metsää ja peltoa riitti pihapiiristä käytännössä lapsen tarpeisiin loputtomiin. Tiedän, että monet alle teini-ikäiset lapset kaipaa tilaa, rauhaa ja luontoa lähelleen. Meillä siitä ei ollut pulaa, ja kyllä me nautittiinkin.
Mitä te muut tuumaatte: kumpi on erityisesti lapsen tarpeiden kannalta parempi paikka kasvaa, maaseutu vai kaupunki? Kokemuksia?
Kommentit (62)
Maaseutulla on ahdasmielistä porukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaupungissa, ruuhkavuosien aikaan.
Lapsien koulumatkat lyhyet, jolla on jo vaikutus oppimiseen.
Maalla lapsia kuljetetaan kouluihin jopa 1,5 h suuntaansa, jokainen aikuinen voi kuvitella itsensä joka aamu ja ilta tuon matkan rasittavuuden sen kummemmin sitä avaamatta. Lapsilla ei ole koulukavereita sellaisten matkojen päässä, että itse voisivat valita kaverinsa, on oltava niiden kanssa ketä on tai ei kavereita ollenkaan. Järkyttävä roudaaminen harrastuksiin, satojakilometrejä yhden treenikeikan osalta.... tosi ekolookista maalla asumista.Työmatkat aikuisilla, jopa 200km päivässä tuprutellaan polttoainetta ilmoille ja tuohon matkaan käytetty aika, kamalaa? Talvella erittäin huonosti aurattu tiet, jos niitä nyt on juuri aurattu, koska auraaja on mm. aamulla nukkunut vähän pidempään, on eläkkeellä ja ei jaksanut herätä... ollaan sitten lumiloukussa.
Palvelut 70km päässä ja lääkäripäivystys 140km päässä.
En näe hirveästi tässä maalla asumisessa plussia.
Ole ystävällinen ja älä kommentoi "muuta pois / miksi olet siellä/ asuinpaikan valinta on vapaaehtoista" nämä on jo kuultu ja ymmärretty.
N 14 vuotta tätä maaseudun rauhaa
Juu, tuttua on. Itseä kaduttaa aikanaan, ennen lapsia, tehty valinta. Allekirjoitan kaiken kirjoittamasi, meillä hieman lyhyemmät etäisyydet. Välillä tuntuu, että olisin vanki. Niin, kaupungista muutin miehen kotitilalle. Virhe.
Sama juttu, muutto oli virhe, jota todella kadun.
Itse asuin maalla lapsena. Nautin luonnosta ja tykkäsin joka tapauksessa olla itsekseni kotona ja lukea, joten mulle toimi hyvin. Teini-iässä ei enää ollut mukavaa, koska sosiaalinen elämä oli kapea verrattuna kavereihin, jotka pääsi illallakin kylille. Vanhemmat kuskasi kyllä harrastuksiin, mutta ei "turhaan" ihan kavereiden takia. Meillä taas koti pidettiin niin sotkuisena ja ei ollut mitään tekemistä, niin ei siellä paljon kukaan käynyt. Varsinaisesti en kärsinyt pitkistä bussimatkoista, koska minusta oli ihanaa istua ja kuunnella musiikkia. Ja siinäkin oli sellainen oma hauska kulttuurinsa maalaisilla, ei sitä kauheasti osannut kyseenalaistaa.
Kasvatan omaa lasta kaupungissa ja hänen luonteelleen tämä soveltuu hyvin. On menevä ja sosiaalinen, ja on kätevää, kun itse pyöräilee kavereilleen ja harrastuksiin, tuntee kaupungin, osaa seurata liikennettä ja kaikenmoiset juopot ja hullut, joita väistämättä joskus näkee eivät oudoksuta ja pelota. On uimarantaa, koriskenttää, metsikköjä, kirjasto, jäähalli ja paljon harrastuksia ja ilmaisia tapahtumia. Itse joskus kaipaisin omaa rauhaa ja luontoa enemmän ja olisi mukavaa, että tuttuja ei tulisi vastaan aina ulos mennessä. Kun ainokainen muuttaa pois kotoa, niin varmasti muutankin paljon syrjempään. Yh:na kaupungissa on päässyt kyllä paljon vähemmällä vaivalla kuin maalla.
Omilla aivoilla ajatteleva kirjoitti:
Ihmettelen hallituksen "Kaikki haluavat kaupunkiin" -mielipiteenmuokkaus kampanjaa. Kuten yksi rahoitusalan ammattilainen hyvin tv:ssä tällä viikolla sanoi: "Kaupungissa tulee tuhlattua heti, kun ovesta astuu ulos, maalla on toisin." Tämän allekirjoitan kokemukseni perusteella. Tämäkö on se hallituksen tavoite, saada ihmiset tuhlaamaan, ei säästämään.
Maalla lapsuutensa asunut yliopistokaverini on samaa mieltä. Rahaa säästyi, kun mihinkään ei voinut lähteä eikä mitään harrastaa. Kotona möllöttäminen on halpaa, mutta en tiedä onko elämän arvo siinä, että elää säästeliäästi
Olen ajatellut, että kasvatan lapset kaupungin lähiön omakotitalossa, mutta mahdollisesti sitten kun lapset muuttavat pois kotoa, voisi ostaa pienen asunnon lähempää keskustaa ja sitten talviasuttavan mökin maalta, niin tarvittaessa pääsisi maalle lepäämään. :)
Nyt lasten kanssa arjen helppous on niin tärkeää, että kaupunki on meidän valintamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kasvoin kaupungissa ja mulla oli aivan ihana lapsuus, lomilla sai nauttia maaseudusta ihan riittämiin. Omatkin lapset kasvavat kaupungissa ja vaikka tykkää potin käydä mökillä niin ovat kyllä sielultaan kaupunkilaisia niinkuin vanhempansakin.
Ei voi sanoa, kumpi on parempi/huonompi.
Täytyy rakentaa elämänsä kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan.
Itse olen kasvanut maalla sivukylällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asutaan suomen kolmanneksi suurimmassa kaupungissa tiiviillä omakotitaloalueella.
Lapsilla on talossa riittävästi tilaa. Lähellä asuu joka talossa kavereita. Kouluun pääsee turvallista reittiä kävelytietä, noin 1km matkaa. Omasta kaupunginosasta löytyy monia harrastuksia (urheilua, tiedettä, taidetta, musiikkia) ja lähistöltä sitten mitä ikinä keksivätkin haluta harrastaa.
Paljon palveluita on tässä omassa kaupunginosassa ja loput sitten 3km sisällä. Kaupungin keskustaan on noin 10km, autolla 15min matka, bussilla 30 min.
Mies olisi halunnut muuttaa maalle, mutta itse näen siinä vain negatiivisia puolia; joka paikkaan pitäisi mennä autolla, lapsia kuljettaa kavereille, mahdollisesti turvaton koulumatka, jos ei ole kävely/pyöräteitä, talven pimeys, lumiset/liukkaat tiet talvella, vähän harrastusmahdollisuuksia, pitkät työmatkat jne.
Meillä on myös aika lailla tällainen tilanne. Oma takapiha rajautuu metsään ja lapsi voi valita kulkeeko kouluun asfalttiteitä vai metsän pururataa n. 700 m, ei tienylityksiä kummallakaan reitillä. Lehmiä meillä ei ole, mutta takapihalla on kasvimaa ja lintuja, jäniksiä, oravia, lepakoita, jyrsijöitä, siilejä, sammakoita, etanoita, kerran kettukin bongattu.
Käytännössä kaikki palvelut ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet 1,5 km:n säteellä, joitain harvinaisempia (esim. sirkus, arabia) pitäisi mennä harrastamaan kaupungin keskustaan (n. 10 km).
Ainoa mitä itse joskus kaipaan maalta on yksityinen uimaranta ja oikea pimeys, mutta niitä tankataan sitten mökillä.
Samoja elukoita löytyy täältä Stadistakin pilvin pimein, tosin lepakoita en onneksi ole nähnyt.
Ei kai sitä kukaan ole kyseenalaistanut? Pointti lienee oli että asfalttisen ydinkeskustan kerrostaloyksiön ja maaseutukartanon välistä löytyy jotain.
Mä kasvoin maalla ja puolen kilsan päässä oli 3 ruokakauppaa, apteekki, vaate- ja kenkäkauppa, useita kampaamoja, terveysasema, kirjasto ja kuntosali. Asukkaita oli tuolloin 6000. Nyt asukkaita on 10000 ja ei kylällä ei ole kuin 1 ruokakauppa, 1 kampaamo, tk ja kirjasto. Kaikki käy kaupungissa kaupassa, salilla ja kampaajalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asutaan suomen kolmanneksi suurimmassa kaupungissa tiiviillä omakotitaloalueella.
Lapsilla on talossa riittävästi tilaa. Lähellä asuu joka talossa kavereita. Kouluun pääsee turvallista reittiä kävelytietä, noin 1km matkaa. Omasta kaupunginosasta löytyy monia harrastuksia (urheilua, tiedettä, taidetta, musiikkia) ja lähistöltä sitten mitä ikinä keksivätkin haluta harrastaa.
Paljon palveluita on tässä omassa kaupunginosassa ja loput sitten 3km sisällä. Kaupungin keskustaan on noin 10km, autolla 15min matka, bussilla 30 min.
Mies olisi halunnut muuttaa maalle, mutta itse näen siinä vain negatiivisia puolia; joka paikkaan pitäisi mennä autolla, lapsia kuljettaa kavereille, mahdollisesti turvaton koulumatka, jos ei ole kävely/pyöräteitä, talven pimeys, lumiset/liukkaat tiet talvella, vähän harrastusmahdollisuuksia, pitkät työmatkat jne.
Meillä on myös aika lailla tällainen tilanne. Oma takapiha rajautuu metsään ja lapsi voi valita kulkeeko kouluun asfalttiteitä vai metsän pururataa n. 700 m, ei tienylityksiä kummallakaan reitillä. Lehmiä meillä ei ole, mutta takapihalla on kasvimaa ja lintuja, jäniksiä, oravia, lepakoita, jyrsijöitä, siilejä, sammakoita, etanoita, kerran kettukin bongattu.
Käytännössä kaikki palvelut ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet 1,5 km:n säteellä, joitain harvinaisempia (esim. sirkus, arabia) pitäisi mennä harrastamaan kaupungin keskustaan (n. 10 km).
Ainoa mitä itse joskus kaipaan maalta on yksityinen uimaranta ja oikea pimeys, mutta niitä tankataan sitten mökillä.
Samoja elukoita löytyy täältä Stadistakin pilvin pimein, tosin lepakoita en onneksi ole nähnyt.
Ei kai sitä kukaan ole kyseenalaistanut? Pointti lienee oli että asfalttisen ydinkeskustan kerrostaloyksiön ja maaseutukartanon välistä löytyy jotain.
Ja kaikkiko kaupungissa asuu asfalttisessa ydinkeskustassa? (joka muuten sekin on ihan vihreää aluetta...)
Ehkä paras vaihtoehto on asua pikkukaupungissa tai isomman kaupungin laitamilla. Ihan kaupungin keskustassa en haluaisi lapsiani kasvattaa, mutta en toisaalta myöskään keskellä ”ei mitään”. Onneksi on välimuotoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan pienen lapsen kohdalla varmaan on tärkeintä, että vanhemmat viihtyy. Perheen ja kodin hyvä ilmapiiri on kuitenkin se tärkein.
Itse en viihtyisi omakotitalossa eikä miehenikään viihtyisi niin lapsetkaan ei varmaan viihtyisi kun vanhemmat olisi ihan stressaantuneita kokoajan.
Toisaalta en viihtyisi Helsingin keskustassakaan eikä miehenikään viihtyisi.
Meidän perheelle sopii lähiöelämä parhaiten, muutama sata metriä isompaan metsään. Kauppa kivenheiton päässä, kävelytiet vielä lähempänä, isot tiet lähellä, meri vieressä. Kävelymatka metrolle jolla pääsee keskustaan tarvittaessa.
Kerhot, päiväkodit, koulut ja harrastusmahdollisuudet lähellä.
Kaikki sukulaiset ja ystävät lähellä.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen viettänyt lapsuuteni maalla ja se oli tylsää. Mieheni on kaupungin kasvatti. Me asumme Helsingissä lammen rannalla, lammen takana ammuvat lehmät. Lehmien takana on metsää ja meri. Talon vieressä on bussipysäkki ja parin sadan metrin päässä kaksi pysäkkiä lisää, niillä pysähtyy viisi eri bussia, joten kulkuyhteydet ovat hyvät. Lähikouluun on matkaa noin 700m. Tosin kaikki ovat jo siirtyneet muualle lukioon. Kilsan päässä on kauppakeskus. Tää on täydellinen asuinpaikka.
Moi naapuri ;) Mä vietin lapsuuteni maalla, enkä vaihtaisi päivääkään pois. Pikkulapsena on hyvä olla kosketuksissa luontoon, että immuniteetti kehittyy normaalisti. Vaatii toki tietynlaisen luonteen, että jaksaa maaseudun elämää vielä teininäkin. Tietynlaisia kiinnostuksenkohteita, joita voi toteuttaa yksinkin, itsenäisyyttä ja luovuutta ja sitä, että kestää niitä tylsiäkin hetkiä, joita en tosin koe itselläni olleen. Olen niin maaseudun tyttöjä kuin voi olla - siksi varmaan Helsinkiin joutuessani olen päätynyt Viikkiin. Toivottavasti vielä joskus takaisin maalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asutaan suomen kolmanneksi suurimmassa kaupungissa tiiviillä omakotitaloalueella.
Lapsilla on talossa riittävästi tilaa. Lähellä asuu joka talossa kavereita. Kouluun pääsee turvallista reittiä kävelytietä, noin 1km matkaa. Omasta kaupunginosasta löytyy monia harrastuksia (urheilua, tiedettä, taidetta, musiikkia) ja lähistöltä sitten mitä ikinä keksivätkin haluta harrastaa.
Paljon palveluita on tässä omassa kaupunginosassa ja loput sitten 3km sisällä. Kaupungin keskustaan on noin 10km, autolla 15min matka, bussilla 30 min.
Mies olisi halunnut muuttaa maalle, mutta itse näen siinä vain negatiivisia puolia; joka paikkaan pitäisi mennä autolla, lapsia kuljettaa kavereille, mahdollisesti turvaton koulumatka, jos ei ole kävely/pyöräteitä, talven pimeys, lumiset/liukkaat tiet talvella, vähän harrastusmahdollisuuksia, pitkät työmatkat jne.
Meillä on myös aika lailla tällainen tilanne. Oma takapiha rajautuu metsään ja lapsi voi valita kulkeeko kouluun asfalttiteitä vai metsän pururataa n. 700 m, ei tienylityksiä kummallakaan reitillä. Lehmiä meillä ei ole, mutta takapihalla on kasvimaa ja lintuja, jäniksiä, oravia, lepakoita, jyrsijöitä, siilejä, sammakoita, etanoita, kerran kettukin bongattu.
Käytännössä kaikki palvelut ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet 1,5 km:n säteellä, joitain harvinaisempia (esim. sirkus, arabia) pitäisi mennä harrastamaan kaupungin keskustaan (n. 10 km).
Ainoa mitä itse joskus kaipaan maalta on yksityinen uimaranta ja oikea pimeys, mutta niitä tankataan sitten mökillä.
Samoja elukoita löytyy täältä Stadistakin pilvin pimein, tosin lepakoita en onneksi ole nähnyt.
Ei kai sitä kukaan ole kyseenalaistanut? Pointti lienee oli että asfalttisen ydinkeskustan kerrostaloyksiön ja maaseutukartanon välistä löytyy jotain.
Ja kaikkiko kaupungissa asuu asfalttisessa ydinkeskustassa? (joka muuten sekin on ihan vihreää aluetta...)
Öö, no ei? En oikein tiedä mitä keskustelua sinä luet, mutta juurihan minä ja ensimmäinen lainaamani henkilö kerroimme asuvamme isoissa kaupungeissa jossain muualla kuin asfalttisessa ydinkeskustassa. That was kind of the point.
Kaikessa taitaa olla puolensa. Asumme keskikokoisessa kaupungissa. Harrastusmahdollisuuksia on - mutta usein vain niille, joilla on mahdollisuus kuskata, sillä bussit kulkevat miten kulkevat. Asuin ennen Tampereella ja kaiholla muistelen niitä bussireittejä ja -aikatauluja... Kaipaan isommasta kaupungista myös kulttuuritarjontaa, kauppoja ja vielä parempia harrastusmahdollisuuksia. Lisäksi kun lapseni on melko pienessä koulussa (sinänsä kiva asia), ei valinnan mahdollisuuksia koulussa juuri ole. A2-kieli on saksa, ei mitään mahdollisuutta valita muuta, ja sitten kaikki 4.-6.-luokkalaiset opiskelevat saksaa samassa ryhmässä. Eli vähän kaipaisin isomman kaupungin mahdollisuuksia, mutta toisaalta kun lasten pääkaupunkiseudun serkut tulevat käymään, iskee heti silmille, miten lapsuus siellä loppuu lyhyeen ja pitää olla niin kyynistä teiniä jo alakoulussa.
Varmaan parempi asua siellä missä vanhemmat kokevat olonsa mielekkäämmäksi. Aika iso merkitys on perheen taloudellisella toimeentulolla ja vanhempien lapsilleen luomilla mahdollisuuksilla. Jos vanhemmilla ei varaa kuskailla ja kustantaa lapsia harrastuksiin tai ei pääse kavereita tapaamaan, asuu huonokuntoisissa oloissa, ruokaan ei ole riittävästi varaa ja vanhemmat taloudellisista huolista stressaantuneita niin molemmissa huono asua. Se sitten että kummassa tuollaiset vanhemmat kokevat selviävänsä paremmin ratkaisee sen että kumpi paikka parempi asua. Minä valitsisin tuossa tapauksessa ja valitsen muussakin tapauksessa kaupungin koska olen kaupungissa syntynyt ja työllistymismahdollisuudet jo nuoresta pitäen ovat kaupungissa paremmat.
Molemmissa on hyviä että huonoja puolia. Kaupunki on ollut pelastus kiusatulle ilman pelkoa häpäisemisestä, kun taas pienellä paikkakunnalla erilaisena kavereiden saaminen on mahdottomuus, vaikkei olisi mitään pahaa tehnyt (kirjoitan ihan kokemuksien puolesta) kenellekään. Toisaalta pienet paikkakunnat ovat yhteisöllisiä ja kyläläisillä voi näkyä kunnioitus vanhempia kohtaan.
Lapsena olin asunut 20 km päässä kirkonkylästä sekä kirkonkylän keskustassa. Olin ihan riemuissani, kun muutimme korvesta kirkonkylälle ollessani 11-vuotias. Sain tällöin itsenäisesti kävellä kouluun ja kylään, ja kävelymatkat olivat lyhyitä. Kun äiti alkoi taas miettiä syrjään muuttamista, niin se oli minulle järkytys ja tunsin eriarvoisuutta, kun muut pääsi vaikka heti koulun jälkeen nuorisotalolle tai kerhoihin, oma äiti ei olisi varmaan millään raaskinut kuskata, vaikkei ollut edes töissä. Tähän lienee toki järkevä selitys, äidillä oli tuolloin hoidettavana pieniä sisaruksia vuoden ikäerolla.
Koin menettäväni kaiken sen nuoruuden kokemuksen paluumuuttamisen metsän keskelle jälkeen. En nyt tarkoita, että olisin bileistä kiinnostunut, vaan minua kiinnosti harrastaa näytelmissä esiintymistä. Minua ei kerta kaikkiaan kiinnostanut perinteiset maalla mahdolliset harrastukset kuten ulkona oleminen, luonnossa liikkuminen tai sisällä käsitöiden tekeminen. Syystäkin veteydyin vain tietokoneen äärelle, eikä omia kiinnostuksia tuettu mitenkään.
En ole siitä huolimatta mikään cityvihreä, vaikka kaupungissa asun. Ymmärrän luonnonkiertokulun päälle, en ole saarnaamassa lihansyönnistä enkä kuvittele maidon tulevan kaupasta. Tällaiselle kädettömälle kaupunki sopii paremmin, kun sitä tuntee itsensä fyysisesti heikoksi ja käytännöllisesti kömpelöksi, mutten täysin maaseutua tuomitse. Osaisin kuvitella itseni rikkaassa kunnassa kuin köyhässä kaupungissa, ja hyvä esimerkki rikkaasta kunnasta on Siilinjärvi, jossa käydessä tuntuu, että siellähän on lähes kaikkea tarvitsemaani ja kaupunkiin pääsee hyvin bussilla.
Maalla vanhempi kyydittää usein. Bussireiteillä lapsi pääsee bussiin tai ratikkaan. Metro on aika kolkko pysäkkeineen. Mutta toisaalta busseihin on tungettu kaikki ihmisryhmät. Kaupungissa vähän rauhallisemmat alueet ja omat kodit ovat parempi, kuin kerrostalot.
Itse asuin maalla, keskellä ei mitään koko lapsuuden. Kukaan kavereista ei asunut lähelläni.
Mulla oli kuitenkin 5 sisarusta, tosin melkoisilla ikäeroilla, niin leikittiin sitten pihalla ja ladoissa ja kaikissa jännissä paikoissa. Mielikuvitusta piti käyttää.
Muistan kyllä, että vaikken edes halunnut mihinkään, olin kateellinen kavereilleni, ketkä asuivat lähekkäin toisiaan ja koulun jälkeen olivat paljon yhdessä. Mielestäni kerrostalot olivat upeita ja niihin itsekin halusin, heh.
Samaan aikaan kuitenkin kaverit tykkäsivät olla meillä myöhemmin, kun kavereita sain, ja oli siistiä asua maalla heidän mielestään.
Nykyään asun kaupungissa kerrostalossa aikuisena, ja viihdyn kyllä täälläkin. Saan täälläkin oman rauhani, vaikka maisemat eivät ole niin kauniita, kuin maalla.
Vaikka maalla ollessani ihastelen ja mieleeni tulee suuri haikeus ja pidän maaseudun rauhasta, en jotenkin silti kaipaa sinne asumaan.
Kaupungissa ehdottomasti! Maaseuduilla on usein hyvin kapea ja ahdistava henkinen ilmapiiri. Maaseutumainen asuminen kaupungissa tai liepeillä siis toimii kyllä, mutta elämä oikealla maaseudulla ei ole mikään parhain kasvuympäristö. Ehkä joku spesiaalikylä on poikkeus.