Olenko mielestänne tytön äiti vai äitipuoli?

Olet pelkkä henkinen äiti paremman puuttuessa. Oikea äiti et kuitenkaan ole. Tämä poika voi 18 vuotta täytettyään haistattaa sulle pitkät paskat jos ei hän ole sinuun tyytyväinen, koska hänen äiti asuu jossain muualla ja poika voi aikuistuessaan olla enemmän kiinnostunut äidistään kuin sinusta, jopa vihainen sinulle jos liikaa tunget hänen elämäänsä "äitinä". Kyllä äiti on se joka synnyttää. Sitten on olemassa adoptioäitejä ja äitipuolia.

Biologisesti et mitään ja henkisesti äiti.

"Olen tämän lapsen äiti.

Tämä lapsi on mieheni lapsi aiemmasta liitosta."

Oikeastaan tuntuu hassulta, kun joudut selittelemään.

Kyllähän sinä äiti olet. Lapsella on tavallaan kaksi äitiä. Äitipuoli on ilmauksena niin typerän kuuloinen.

Toisaalta mitä väliä titteleistä...tuossa tapauksessa tunne on tärkein. Saahan kuka van ajatella miten vaan tuosta. Te itse tunnette tietyllä lailla.

Olet äitipuoli virallisesti, jos olisit adoptoinut tytön, olisit hänen äitinsä. Juridiikkaa menee näin. Tunnepuolella olet selvästi tytön äiti, ei tyttö muuten puhuisi biologisesta äidistään muuten kuin äitinä. Muiden mielipiteillä ei ole mitään merkitystä teidän suhteeseenne, jos et anna sen vaikuttaa. Puhtaasti teknisesti ja lain kannalta he kuitenkin ovat oikeassa.

Olette virallisesti uusperhe ja sinä miehen tytön äitipuoli. Mitä siinä on niin kamalaa?

Mun mielestä lapsi määrittää tässä sen. Jos lapsi kokee sut äidiksikseen niin olet äiti. Äitiys on niin paljon muutakin kun verisiteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on hyvin vstaava tilanne poikapuolen kanssa. Mieheni on hänen yksinhuoltajansa, pojan elämässä olen ollut siitä saakka kun hän oli 2,5v. Hoidan arjen asioita, autan läksyisä, kuskaan harrastuksiin, rakastan ja lohdutan, olen tehnyt näin jo 10v eli poika on todella kiintynyt minuun.

Tapaamani ihmiset jakautuvat kahteen leiriin : niihin joiden mielestä olemme perh, ja niihin jotka aina jättävät tämän pojan laskuista kun puhuvat lapsistani. En oikein tiedä mistä tässä on kyse? Miksi jollain on tarve korostaa sitä että en ole poikaa synnyttänyt tai adoptoinut? Eniten tuntuu mielestäni olevan kyse jostain oudosta kateudesta,eihän äitipuolella ja lapsipuolellasaa olla ongelmattomAt välit.

Ja harmittaa pojan puolesta. Miks hänen pitää toistuvasti vieraiden taholta kuulla olevansa perheessä poikapuoli? Iha täytenä lapsena häntä pidämmeja samoilla säännöillä kohtelemme kuin miehen ja minun muitakin lapsia.

Koska eihän hän ole lastesi sisarus tai sinun lapsesi, ei mitenkään. Tiedän yhdenkin jolta kun kysyy montako sisarusta hänellä on, hän vastaa 15 vaikka heistä 5 on täys sisarusta, 3 äidin uuden miehen matkassa tullutta ei minkäänlaista sukulaista ja loput 8 äidin ja tämän uuden miehen yhteistä jotka eivät hekään ole täys sisaruksia näille vanhemmille. Miksi uusperheissä pitää omaan lapsilukuun yrittää tunkea toisten lapsia?

Miten niin poikapuoli ei olisi lasteni sisarus? Onhan heillä sama isä. Enkä ole kokenut tarpeellieksi lapsille painottaa sisarpuoliutta, parempi että kokevat olevansa sisaruksia ihan ilm mitään varauksia ja samanarvoisia ja yyhtä tärkeitä lapsia perheessä,me.

Vierailija kirjoitti:

Tapasin mieheni 13 vuotta sitten, hänen ollessaan alle vuoden ikäisen tytön yksinhuoltajaisä (lapsen äiti ei ollut/ole kuvioissa ollenkaan mukana, todella pitkä tarina). Suhteemme eteni todella nopeasti, ja hieman ennen tytön 2-vuotiassynttäreitä menimmekin jo naimisiin. Eli siis lähes "alusta asti" perheeseemme on kuulunut minä, mieheni ja mieheni tytär.

Minulla ja mieheni tytöllä on ollut aina ihan uskomattoman hyvät välit. Tietenkin riitoja ja kaikenlaista sellaista on ollut, mutta rakastamme toisiamme aivan hirveästi. Olemme aivan kuin biologiset äiti ja tytär. Olen myös saanut mieheni kanssa omia biologisiakin lapsia, mutta rakastan miehen tyttöä aivan yhtä paljon kuin heitäkin, kerta olen tämän kasvattanut ja ollut mukana kaikissa elämän iloissa ja suruissa.

Harvoin edes ajattelen, ettei tyttö ole minun "oikea" lapseni. En siis nimittäin ole adoptoinut häntä, sillä tytön äiti ei ole suostunut siihen (vaikka näkee lastaan harvemmin kuin vuodessa). Kuitenkin myös tyttö itse puhuu kavereilleen minusta "äitinä", ja tottakai myös kutsuu minua niin. Hänen äidistään puhumme hänen kanssaan vain bioäitinä (tosin tässä kirjoitan vain, että tytön äiti sekaannusten välttämiseksi). Minä olen siis se ihan Äiti.

Yleensä, kun perheemme/minä tapaa(n) uusia tuttavuuksia, esittelen itseni tytön äidiksi. Tämä menisi muuten täysin "läpi", paitsi että tytön äiti on tumma ja siten myös tytöllä on maitokahvinvärinen iho sekä mustat, kiharat hiukset ja ulkomaiset kasvonpiirteet (isä eli mieheni on siis valkoinen suomalainen). Joudun siis aina tilanteeseen, jossa minun on pakko selittää koko kuvio (sillä mieheni ennättää - ihan hyvä vaan - aina sanoa, ettei lapsi ole adoptoitu), ja silloin kuulen ihmisiltä, että "Et sinä sitten X:n äiti ole, vaan äitiPUOLI!".

En todellakaan tunne itseäni miksikään "puolikkaaksi" äidiksi. Olen ollut enemmän mukana tytön elämässä kuin oikea äiti, joten tämä ärsyttää minua. Joka kerta joudun kuulemaan saman.

Mutta, olenko teidän mielestänne äiti vai äitipuoli? Ja perustelut?

Sekä että.

No olet äitipuoli, mutta eihän sillä ole mitään väliä. Olet kuitenkin ollut tytön elämässä enemmän läsnä kuin tytön biologinen äiti, niin tottahan toki olet hänelle siten "kokonainen" äiti. Miksi ette voi sanoa ihmisille, että tyttö on adoptoitu, niin ei tarvitse selittää koko stooria, mitä se nyt kenellekään kuuluu niin tarkasti sitä tietää? Eikö se riitä että läheiset tietää juttunne? Minusta on kiva että tyttö kutsuu sua äidiksi ja sä koet olevasi hänen "kokonainan" äitinsä, ei kai muulla ole väliä?

Lapsellista käytöstä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on hyvin vstaava tilanne poikapuolen kanssa. Mieheni on hänen yksinhuoltajansa, pojan elämässä olen ollut siitä saakka kun hän oli 2,5v. Hoidan arjen asioita, autan läksyisä, kuskaan harrastuksiin, rakastan ja lohdutan, olen tehnyt näin jo 10v eli poika on todella kiintynyt minuun.

Tapaamani ihmiset jakautuvat kahteen leiriin : niihin joiden mielestä olemme perh, ja niihin jotka aina jättävät tämän pojan laskuista kun puhuvat lapsistani. En oikein tiedä mistä tässä on kyse? Miksi jollain on tarve korostaa sitä että en ole poikaa synnyttänyt tai adoptoinut? Eniten tuntuu mielestäni olevan kyse jostain oudosta kateudesta,eihän äitipuolella ja lapsipuolellasaa olla ongelmattomAt välit.

Ja harmittaa pojan puolesta. Miks hänen pitää toistuvasti vieraiden taholta kuulla olevansa perheessä poikapuoli? Iha täytenä lapsena häntä pidämmeja samoilla säännöillä kohtelemme kuin miehen ja minun muitakin lapsia.

Ja vielä yritän avata ajatustani. Tuntuu jotenkin tosi kapeakatseiselta ylipäätään ajatella että on olemassa vain äitejä tai äitipuolia. Ehkä tuo kasvattiäiti olisi hyvä termi kuvaamaan sitä rakkautta ja huolenpitoa joka minun ja poikapuolen välillä on.

Mitä tapahtuisi jos ero tulisi?

Pitäisitkö pojan kuitenkin elämässäsi mukana?

Tiedän tapauksen missä eron jälkeen lasta ei haluttu isänsä (sen joka hoiti ja kasvatti) luokse. Ei ota kun ei ole laki määrännyt. Sisarukset kyllä luokseen ottaa jos vain sille päälle sattuu. Se lapsi tuli hylätyksi itselleen tärkeästä ihmisestä vain siksi että ero oli riitaisa ja isä päätti että se kaikkeen viaton lapsi saa kärsiä.

Älkää lähtekö noihin leikkeihin mukaan jos ette sitoudu!

Sinusta en tiedä mutta toivottavasti olet viisaampi.

Kyllä olen tämän miettinyt näin jo ennen mieheen sitoutumista; pojalla on aina luonani koti riippumatta siitä mitä hänen isälleen käy. Kun hänen isänsä sairasti syövän, teimme hoitotestamentin että jos kuolee, saisi poika jäädä luokseni. Tämä ei kuitenkaan ole virallinen asiakirja, joka pojan sijoituspaikan määräisi vaan enemmänkin vain mieheni tahdonilmaus.

Bioäiti ei halua minun antaa poikaa adoptoida(on kysytty) vaikka ei itse ole lapsen elämässä ollut mukana pitkään aikaan. En siis tiedä miten oikeus tilannetta tulkitsisi jos miehelle jotakin kamalaa kävisi. Nyt kun lapsi on 13v niin kai hänenkin mielipidettään kuultaisi.

Terkkuja niille jotka tästä tunnisti :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on hyvin vstaava tilanne poikapuolen kanssa. Mieheni on hänen yksinhuoltajansa, pojan elämässä olen ollut siitä saakka kun hän oli 2,5v. Hoidan arjen asioita, autan läksyisä, kuskaan harrastuksiin, rakastan ja lohdutan, olen tehnyt näin jo 10v eli poika on todella kiintynyt minuun.

Tapaamani ihmiset jakautuvat kahteen leiriin : niihin joiden mielestä olemme perh, ja niihin jotka aina jättävät tämän pojan laskuista kun puhuvat lapsistani. En oikein tiedä mistä tässä on kyse? Miksi jollain on tarve korostaa sitä että en ole poikaa synnyttänyt tai adoptoinut? Eniten tuntuu mielestäni olevan kyse jostain oudosta kateudesta,eihän äitipuolella ja lapsipuolellasaa olla ongelmattomAt välit.

Ja harmittaa pojan puolesta. Miks hänen pitää toistuvasti vieraiden taholta kuulla olevansa perheessä poikapuoli? Iha täytenä lapsena häntä pidämmeja samoilla säännöillä kohtelemme kuin miehen ja minun muitakin lapsia.

Koska eihän hän ole lastesi sisarus tai sinun lapsesi, ei mitenkään. Tiedän yhdenkin jolta kun kysyy montako sisarusta hänellä on, hän vastaa 15 vaikka heistä 5 on täys sisarusta, 3 äidin uuden miehen matkassa tullutta ei minkäänlaista sukulaista ja loput 8 äidin ja tämän uuden miehen yhteistä jotka eivät hekään ole täys sisaruksia näille vanhemmille. Miksi uusperheissä pitää omaan lapsilukuun yrittää tunkea toisten lapsia?

Ja miksihän näin ei saisi sanoa? Mulla on itsellä 7 sisarusta. Ollaan sisaruksia, koska ollaan yhdessä kasvettu aikuisiksi, tuettu toisiamme ja pidetään huolta ja yhteyttä kuten sisarukset normaalistikin, vaikka mun täyssisaruksia on vain 3, 2 on isän uuden vaimon lapsia ja loput sisarpuolia. Minä ja mun sisarukset oltiin 2,4,4 ja 6 ja äitipuolen lapset 5 ja 7 kun muutettiin saman katon alle, että kyllä tässä kaikki ajattelee toisiaan ihan sisaruksena, ei tehdä kysyttäessä eroa että toi ei oikeesti oo ees sukua ja tolla on eri äiti mut sama isä.

Minulle sisarukset ovat niitä keiden kanssa olen kasvanut ja elänyt vaikka isä onkin eri.

Täysin tasavertainen muiden kanssa.

Isäni sekä sen uuden vaimon yhteiset lapset ovat sisarpuolia minulle ei siskojani. Enemmänkin vain kavereita keiden kanssa leikin joka toinen viikonloppu kun olin isäni luona. Sielläkään en ollut kotona vaan enemmänkin kylässä.

Äitini uusi mies oli minulle isä. Ei se biologinen jota näin parin viikon välein.

Kyllä isä on se joka kasvatti minut ja vietti aikaa kanssani.

Nykyään omassa kodissa asuvana pidän enemmän yhteyttä isääni ja harvemmin siihen biologiseen. Ei sitä silloin kiinnostanut joten miksi minuakaan nyt kiinnostaisi kun velvotteita sen tapaamiseen ja kyläilyyn ei ole.

Miksi nimitykset ovat niin tärkeitä? Lapsen kannalta on mielestäni tärkeää, että tunnustetaan, että hänellä on myös se biologinen äiti ja että hän saa jossain vaiheessa surra tai käydä läpi kokemaansa hylkäystä tämän taholta.

Totta kai olet hänelle äidin asemassa, mutta biologinen äiti on myös tytön äiti (vaikka ei paljoa muuta kuin se biologinen).

Ymmärrän, että tuntuu ikävältä kun ulkopuoliset korostavat, että olet -puoli, mutta eihän sen pitäisi merkitä teidän suhteen kannalta mitään. Sinä olet joka tapauksessa tytölle isänsä ohella maailman tärkein ihminen.

Äitipuoli, koska lapsi ei biologisesti ole sinun. Mutta toki tyttö varmasti pitää sinua ihan oikeana äitinään ja sinä tytärtä omana lapsenasi, joten siinä mielessä olet ihan vaan äiti. Periaatteessa äitipuoli, käytännössä äiti.

On harhaa, että biologiset lapset eivät koskaan haistattaisi vanhemmillaan pitkät, ja etsisi muuta elämää. Sitä tapahtuu kaiken aikaa.

Ei vanhemmuudessa ole takeita. Sitä antaa mitä voi, eikä voi mitään vaatia takaisin.