Erilaisuudesta parisuhteessa...

Vierailija:

Arki sujuu, seksi luistaa ja on tosi hyvä olla. Mutta kadun kovasti sitä etten laittanut heti eka vuoden aikana suhdetta poikki kun tajusin että mies ei ole se sielunkumppani, hänen kanssaan on vaan niin helvetan hyvä olla. .

Jos on hyvä olla niin miten ihmeessä sitten kadut sitä ettet lempannut miestä...mitäköhän miehes sanois jos tietäis.

Arki sujuu, seksi luistaa ja on tosi hyvä olla. Mutta kadun kovasti sitä etten laittanut heti eka vuoden aikana suhdetta poikki kun tajusin että mies ei ole se sielunkumppani, hänen kanssaan on vaan niin helvetan hyvä olla. Toistaiseksi olen vaan tyytytynyt tähän, lapsiakin on ja mitään ongelmia ei siis parisuhteessa ole. Huomaan vaan välillä jääväni haaveilemaan kaikesta. Mutta todellisuushan on se että joka parisuhteessa on jotain ongelmia, tämä sielun kumppanuuden " puute" saattaa olla aika pieni asia muitten ongelmiin verrattuna. Ja sen sielunkumppaninhan voi löytää vaikka hyvästä ystävästä.. Itse ainakin jään tähän.. Kaikki kunnossa ja voin ne haaveeni täyttää tämänkin miehen kanssa vaikkei se sit se ihan oikea olekkaan.. Voihan sitä sitten keski-ikäisenä miettiä uudelleen kun lapsetkin on pesästä lentäneet...

kuin se että on hyvä olla toisen kanssa ja rakastaa toista. Mitä ihmettä te naiset oikein odotatte siltä mieheltä?

Vierailija:

Arki sujuu, seksi luistaa ja on tosi hyvä olla. Mutta kadun kovasti sitä etten laittanut heti eka vuoden aikana suhdetta poikki kun tajusin että mies ei ole se sielunkumppani, hänen kanssaan on vaan niin helvetan hyvä olla. Mutta todellisuushan on se että joka parisuhteessa on jotain ongelmia, tämä sielun kumppanuuden " puute" saattaa olla aika pieni asia muitten ongelmiin verrattuna..

Juu sama täällä...Ennen miestäni asuin vuosia moniongelmaisen miehen kanssa (siksiköhän olin niin rakastunut kun ei voinut saada mitä haluaa??), ja nyt kun ei ole varsinaisia ongelmia...niin ei sitä uskalla edes ajatella että lähtisi jonkun sielunkumppanin matkaan, koska on aikamoinen lottovoitto tällainen rauhallinen ja rakastava mies. Vaikka joku veisi jalat alta ja olisi täydellinen sulle henkisesti, ni voi olla ettei arki toimi lainkaan...huooohh! nyt on vain huono päivä ja sellainen haikailu-olo näemmä :)

AP

Mutta en koe sitä ongelmana. Minä rakastan miestä ni, hän rakastaa minua, eikö se riitä?



Erilaisiahan me ollaan, eri asioista kiinnostuneita, eri tavalla ajattelevia, mutta rikkaushan se erilaisuus on. Hän hyväksyy minut tämmöisenä ja minä hyväksyn hänet sellaisen kuin on. Antaa kaikkien kukkien kukkia niin kaikilla on hyvä olla.



14 vuotta yhteistä taivalta takana.

Voihan siinä niinkin käydä että mies kohta joskus sen " oikean" , eikö se huolestuta yhtään?

Sellainen huuma katoaa n. vuodessa - kahdessa ja sen jälkeen alkaa arki joka suhteessa. Minulta on " viety jalat alta" pari kertaa ja kun suhde päättyi, huomasin ettei minulla ollut mitään yhteistä miehen kanssa.

minun kohdallani ainakin ollut näin.. Nuoruudessa oli yksi mies joka 2vuoden seurustelunkin jälkeen aiheutti niitä nin kaivattuja perhosia vatsaan, mutta suhteessa oli niin paljon muita ongelmia että pakko oli luovuttaa... Mies tuntui muuten siltä oikealta, ero oli tosi kamala.. Nyt tosiaan on ihana ja kiltti mies jonka kanssa kaikki on sellaista tasaisen kivaa/ihanaa.. Mut niitä perhosia ei ole ollut koskaan.. :/ -2-

Meille riittää rakkaus. Ei tarvitse olla samanlaisia. Suurista linjoista olemme yhtä mieltä, esim. lasten kasvatuksesta, mutta muuten meillä on niin erilaiset ajatusmaailmat ja eirilaiset kiinnostuksen kohteet. Yhdessä olemme olleet 27 vuotta. Meidän kohdalla kyllä pitää paikkansa sanonta, että vastakohdat täydentävät toisiaan.

Vierailija:

Mutta en koe sitä ongelmana. Minä rakastan miestä ni, hän rakastaa minua, eikö se riitä?

Erilaisiahan me ollaan, eri asioista kiinnostuneita, eri tavalla ajattelevia, mutta rikkaushan se erilaisuus on. Hän hyväksyy minut tämmöisenä ja minä hyväksyn hänet sellaisen kuin on. Antaa kaikkien kukkien kukkia niin kaikilla on hyvä olla.

14 vuotta yhteistä taivalta takana.

Voi kun mäkin pystyisin huonoina hetkinä ajattelee noin. Tuntuu et riitojen aikana sitä aina ajattelee et mitä hittoa mä teen ton kans jne. Vaikka kuitenki rakastan.

meilläkin on... tai siis minulla...

Olen tavannut joskus erään miehen ja häntä en saa koskaan pois mielestäni... joskus olemme soitelleet ja tiedän että vielä joskus olemee yhdessä. Ehkä 5 vuoden päästä , ehkä 30 vuoden...

Ei minun mielestäni miestä voi velvoittaa kaikkeen siihen mitä minä haluan, jos se ei häntä kiinnosta.

On hyvä mies ja rakkautta, mutta kun " vois saada jotain enemmän" ....Eikö nämä tälläiset haikailut ole lapsellisia päiväunia?

Kannattaisi ehkä erota ja olla yksin muutama vuosi, tai jonkun kusipään kanssa, sen jälkeen ehkä osaisi arvostaa oikeita asioita.

Vierailija:

Voihan siinä niinkin käydä että mies kohta joskus sen " oikean" , eikö se huolestuta yhtään?

Hänen mielestä ollaan sopivia toisille. Mieheni ei myöskään erottele rakastumista ja rakastamista. Hänen mielestä on niin, että jos alkaa rakastaa, niin se on samalla myös rakastumista...

Ite oon kans huomannut että ne rakastumiset ovat yleensä niitä onnettomia tarinoita :) Ei mun mies koskaan vienyt jalkoja alta, mutta häntä kyllä rakastan paljon...ehkä eri tavalla, mutta rakkauksia onkin niin monenlaisia.

Niin, mies oli enemmän minun perääni silloin alussa, on pitkälti hänen sisukkuutensa ansiota että ollaan edelleen yhdessä. Mä olin jättämässä häntä monesti silloin alussa, osin myös sen takia että elämäntilanteeni oli silloin aika vaikea. Mies sanoo ettei ole koskaan rakastanut ennen näin...mutta niin, eihän koskaan voi tietää minne elämä meidät johtaa. Ei sitä tietenkään voi ummistaa silmiään siltä asialta, että toinen voikin joskus löytää jonkun vielä paremman ja lähteä hänen matkaan.

Kai jokaisessa parisuhteessa välillä tulee tuollainen olo, vaikka kuinka olisi se " oikea" . Itse olen kyllä tässä vuosien saatossa alkanut ajatella että mieheni on minulle loppujen lopuksi se oikea, kaikesta huolimatta. Mitä se " oikea" sitten oikeastaan tarkoittaa, sitä voi miettiä.

Vierailija:

Voi kun mäkin pystyisin huonoina hetkinä ajattelee noin. Tuntuu et riitojen aikana sitä aina ajattelee et mitä hittoa mä teen ton kans jne. Vaikka kuitenki rakastan.

Otin tietoisen riskin, kun päätin odotella " Prinssi rohkeaa" , mutta viimein parin vuoden odottelun jälkeen se prinssi sitten karautti pihaani ratsullaan :) Eli siis tapasin nykyisen mieheni, ja hänestä todellakin voin varmuudella sanoa, että hän on Se Oikea minulle (ja minäkin hänelle). Meillä synkkasi välittömästi, ja huomasin, että hänen seurassaan minun ei tarvinnut jännittää yhtään; olimme kuin vanhat tutut, vaikkemme aiemmin edes tunteneet. Hän on sanonut ihan samaa minusta, ja minua ennen hänellä olikin ollut vain parin viikon kestäviä suhteita (sitoutumiskammo). Käytännössä olemme asuneet yhdessä ensinäkemisestä saakka.



Ikinä kumpikaan meistä ei unohda toista yhteistä yötämme, kun valvoimme aamuun saakka tutustuen toisiimme (sillä siinä vaiheessa jo molemmat tiesimme, että haluamme olla toistemme kanssa). Viikossa olimmekin jo käytännössä kuin paita ja peppu, ja nyt 4 vuoden jälkeenkin vielä sama meno jatkuu :)



Eli ap, tässä ainakin yksi positiivinen tarina Sen Oikean löytymisestä! :)

Minä olen ollut sellaisten kusipäitten kanssa että ja olen ollut yksin jne. Mut minkä sille voi jos tuntuu ettei mies ole se oikea.. Tuntuu että kaipaa jotain vaikka onkin hyvä olla. Sitä on niin vaikea selittää, voi kuullostaa tyhmältä tai lapselliselta.. Mut jokainen meistä kai haluaa aina jotain enemmän, harvaa " tyytyy" johonkin.. -2-

ihmiset jakautuvat niihin, jotka kuuntelevat enemmän sydämen ääntä, ja niihin jotka ajattelevat järkiperäisemmin. Yleensä ensimmäiset saavat kärsiä elämänsä aikana enemmän, mutta ehkä he myös oppivat kantapään kautta, ja sen myötä osaavat lopulta arvostaa asioita kokonaisvaltaisemmin. Järkiperäiset eivät taas aiheuta itselleen murheita uneksimalla ja haaveilemalla...

Itse en ollut aluksi yhtään kiinnostunut, ja 4 ekaa vuotta yritettiin (tai lähinnä minä yritin) erota. Siitähän ei tullut mitään, ja lopulta tajusin että minähän rakastan tuota miestä. Sitten mentiin naimisiin, enkä ole sitä vielä koskan katunut.



Se rakastumisvaihe on jäänyt kokonaan välistä, mutta rakastan kyllä vahvasti. Enpä ole koskaan kulkenut vaaleanpunaiset lasit silmillä mieheni suhteen, mutta toisaalta se arkeen ei sitten ole myöskään koskaan korkealta tipahdettu.



Tässä vuosien mittaan vaan olen alkanut arvostaa miestäni enemmän ja enemmän, ja rakastaa syvemmin.



t. 6

Mitä on tämä suureellisesti ilmaisemanne asia " sielunkumppanuus" ? Sitä, että haluavatko molemmat mennä lomalle Lappiin, vai ei?