Miten olen vieläkin sinkku?

"hyvin itsenäinen" :DDD Kyllä te naiset menette itsepetoksessa pitkälle. Mites olis jos vaikka myöntäisit, että sinulla on hyvin vaikea luonne."'

Haluatko täsmentää? Jos "vaikea luonne" tarkoittaa mm. sitä, että elätän itseni eli en ole riippuvainen toisesta taloudellisesti. Pärjään verraten hyvin omassa seurassani  aktiviteeteissani, kuten työssä ja harrastuksissaan hyvin ja muutakin sosiaalista / aktiivista elämää riittää, jotakuinkin tarpeeksi, niin mieluummin olen sitten mieluummin tällainen "vaikea luontoinen" kuin jonkun kanssa väkisin; vain sen takia, että voisin sanoa ta näyttää eläväni (muka) parisuhteessa. Kaipaan etten sanoisi haaveksin satunnaisesti tasaveroisesta kumppanuudesta; henkisestä ja fyysisestä läheisyydestä ja yhteydestä....

Luultavasti epävarmuus on suurempi syy kuin ulkonäkö. Kaikilla tietämilläni kauniilla ihmisillä on koko ajan joku kumppani riippumatta onko ne tosi sosiaalisia vai vähemmän sosiaalisia. Ja eihän kaikki itsevarmat olekaan mitään supersosiaalisia automaattisesti eli ei tarvitse sellaista tavoitella. Sun pitää jotenkin kehittää parempi itsetunto niin varmasti löytyy mies. Sen kuitenkin jotenkin vaistomaisesti että pitääkö ihminen itsestään vaiko ei. Eikä sen opettelu ole mikään mahdoton juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei miehet kelpaa tai edes kiinnosta, niin eihän sille mitään voi....

Eihän kyse ole kelpaamisesta tai kiinnostamisesta. Jos haluaa pitää jonkunlaista rimaa niin onko se väärin?

Tarkennetaan: Jos ei tarjolla olevat tai vastaantulleet miehet kelpaa, niin eihän sille mitään voi.

"Sen takiahan seksikaupoista löytyy helpotusta miehille ja naisille.miehille puhallettava Barbara ja naisille puhallettava jorma" - Enpä miehenä paljoa uskaltaisi luottaa siihen, että puhallettava Barbara täyttäisi ssen sanoisinko enemmän kaipaavani parisuhde kumppanin kanssa parhaimmillaan vallitsevan "henkisen yhteyden." Toki fyysinenkin puoli on tärkeää, mutta kuten sanottu henkinen yhteys on ainakin itselleni tärkeämpää parisuhteessa. Tietenkään kaikkia juttuja ei tarvitse jakaa toisen kanssa. Esimerkiksi ihailen suuresti (mm). omia vanhempiani, jotka osaavat lukea usein toisen ajatuksetkin tai tarkoituksen toistensa kasvoista ja eleistä. Heidän ei aina tarvitse sanoa sanaakaan toiselle, kun "tuntevat" mitä toinen haluaisi tai mitä toisella on mielessä. - Toisaalta heistä kumpikaan ei tunnu erityisesti odottavan toiselta mitään. - En tiedä johtuuko siitä sitten myös se, että melko usein kuulen käyttävän sellaista sanaa kuin kiitos. 

 Ja vaikka heillä on hyvin monia yhteisiä ja jettuja juttuja, niin kummallakin on myös kokonaan omia puuhia, joista toinen ei niin ymmärrä tai ole välttämättä lainkaan kiinnostunut; molemmilla on ikäänkuin tiedossa,että parisuhde tukehduttaisi mahdollisesti hengiltä, jos tarkoittaisi jatkuvaa jakamista ja yhdessä oloa 24 tuntia vuorokauudessa, vuooden jokaisena vuorokautena -alkaakseen seuraavana vuonna taas alusta.     

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti epävarmuus on suurempi syy kuin ulkonäkö. Kaikilla tietämilläni kauniilla ihmisillä on koko ajan joku kumppani riippumatta onko ne tosi sosiaalisia vai vähemmän sosiaalisia. Ja eihän kaikki itsevarmat olekaan mitään supersosiaalisia automaattisesti eli ei tarvitse sellaista tavoitella. Sun pitää jotenkin kehittää parempi itsetunto niin varmasti löytyy mies. Sen kuitenkin jotenkin vaistomaisesti että pitääkö ihminen itsestään vaiko ei. Eikä sen opettelu ole mikään mahdoton juttu.

Ei mahdoton, mutta useimmille pitkä ja raskas, useimmiten jonkinlaista terapiaa, esim. psykoterapiaa vaativa prosessi.

Itsetuntoa ei "niin vaan" tosiaankaan hankita jos epävarmuus on vaikeaa ja juontuu vaikkapa varhaisesta lapsuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Jumala haluaa että opettelet elämään yksin. Kun aika on kypsä Hän kyllä järjestää sinulle jonkun miehen.

Tähän minäkin luotan - tosin Jumalan kohdalla mulla on kohtalo. Kaikelle on joku tarkoitus. Odottavan aika on pitkä..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti epävarmuus on suurempi syy kuin ulkonäkö. Kaikilla tietämilläni kauniilla ihmisillä on koko ajan joku kumppani riippumatta onko ne tosi sosiaalisia vai vähemmän sosiaalisia. Ja eihän kaikki itsevarmat olekaan mitään supersosiaalisia automaattisesti eli ei tarvitse sellaista tavoitella. Sun pitää jotenkin kehittää parempi itsetunto niin varmasti löytyy mies. Sen kuitenkin jotenkin vaistomaisesti että pitääkö ihminen itsestään vaiko ei. Eikä sen opettelu ole mikään mahdoton juttu.

Ei mahdoton, mutta useimmille pitkä ja raskas, useimmiten jonkinlaista terapiaa, esim. psykoterapiaa vaativa prosessi.

Itsetuntoa ei "niin vaan" tosiaankaan hankita jos epävarmuus on vaikeaa ja juontuu vaikkapa varhaisesta lapsuudesta.

Tiedän sen kyllä, olen käynyt terapiassa (ihan oikeilla psykoterapeuteilla) yhteensä liki 10 vuotta. Eihän kaikki tarvitse noin pitkää prosessia kylläkään. Ap : lle voi riittää vaikka muutaman kerran juttelu esim psykologin kanssa tai vaikka joku uusi harrastus. Vaikea sanoa kun ei tiedä mikä juuri aloittajan tilanne on.

Vierailija kirjoitti:

"hyvin itsenäinen" :DDD Kyllä te naiset menette itsepetoksessa pitkälle. Mites olis jos vaikka myöntäisit, että sinulla on hyvin vaikea luonne."'

Haluatko täsmentää? Jos "vaikea luonne" tarkoittaa mm. sitä, että elätän itseni eli en ole riippuvainen toisesta taloudellisesti. Pärjään verraten hyvin omassa seurassani  aktiviteeteissani, kuten työssä ja harrastuksissaan hyvin ja muutakin sosiaalista / aktiivista elämää riittää, jotakuinkin tarpeeksi, niin mieluummin olen sitten mieluummin tällainen "vaikea luontoinen" kuin jonkun kanssa väkisin; vain sen takia, että voisin sanoa ta näyttää eläväni (muka) parisuhteessa. Kaipaan etten sanoisi haaveksin satunnaisesti tasaveroisesta kumppanuudesta; henkisestä ja fyysisestä läheisyydestä ja yhteydestä....

Fair enough. Ehket ole vaikealuonteinen.

Luulet olevasi paremman näköinen miesten maun mukaan kuin olet.

Jep, itse olen ihan hyvännäköinen ja -muotoinen nainen, eikä ole ollut poikaystävää ikinä... Kaikki omat aloitteet on torpattu, ja miehet eivät lähesty missään. Nettideitissä sain vastauksia seksinvonkaajilta ("Lähetä tissikuva" ensimmäisenä viestinä) ja mielenhäiriöisiltä (siis TODELLA karseita juttuja, en ikimaailmassa uskaltaisi tavata niin sekopäisiä tyyppejä)...

Mitä muuta voisin kokeilla?? Olen ihan iloinen ja kiva tyyppi, ja juttelen uusien tyyppien kanssa ihan sujuvasti. En tajua mikä minussa on vikana.

Vierailija kirjoitti:

Sen takia ettei työttömät miehet kelpaa teille. Ongelma pahenee vaan entisestään, kun tekniikka kehittyy ja robotit sekä automaatio syrjäyttää nykyisiä töitä.

Robottien myötä tulee aidon oloiset seksirobotitkin, ja sen jälkeen miehiä ei enää kiinnostakaan ns luonnollinen vaihtoehto.

#30 jatkaa vielä:

On muuten harvinaisen ärsyttävää, kun meille sinkuille aina annetaan ohjeita tyyliin: pitää olla itsevarma, itsetunto kuntoon tai et löydä ikinä ketään, pitää rakastaa itseään, sun pitää vaan olla iloisempi/sosiaalisempi/sitätätäblaablaa.

Suuri osa ihmisistä pääsee kuitenkin parisuhteeseen asti, vaikka olisi vähän epävarmuutta tai jopa itseinhoa ilmassa. Ujot, hiljaiset, arat myös löytävät koko ajan puolisoita. Miksi he saavat olla mitä ovat, mutta minun kohdallani pienet puutteet itsetunnossa ovatkin muka joku ratkaiseva tekijä, jonka vuoksi en löydä poikaystävää? En kai nyt todellakaan aloita keskustelua tyyliin, "Moi, mä oon Maija, ja mä oon tällä hetkellä tosi tietoinen näistä mun mahamakkaroista. Kukaan ei myöskään oo halunnut seurustella mun kaa!".

Sanoisin jopa että hyväksyntä ja rakkaus miespuoliselta ihmiseltä voisi parantaakin osan vanhoista haavoista, sillä torjunnasta ne ovat tulleetkin.

Alan tulla siihen tulokseen, että sattumalla on hurjan iso merkitys. Kaikki eivät vaan kohtaa itselleen sopivaa kumppania etsimisestä ja yrittämisestä huolimatta.