Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mikä sellainen harmittaa, jota ette kehtaa myöntää?
11.05.2016 |
Mikä sellainen asia teitä harmittaa juuri nyt tai on aikuisiällä muuten harmittanu, mutta ette asian mitättömyyden/pikkumaisuuden vuoksi siitä viitsi ääneen valittaa? Kirjoittakaa harmitus tänne ilman että joudut arvostelun kohteeksi mielipahan tuntemisen vuoksi.
Lasteni päiväkodissa on Wilmaa vastaava nettisivusto käytössä. Aina kun lapsella on synttärit, sivulle laitetaan kuva päivänsankarista päiväkodista saadun synttärikortin kanssa. Lapsellani oli synttärit viime viikolla, eikä tälläkään kerralla sivuille laitettu kuvaa. Jostain syystä jo toista kertaa lapseni oli poikkeus tähän sääntöön. Lastani se vähän harmitti kun oli ylpeä kortistaan, mutta äitiä harmitti sisäisesti vieläkin enemmän - on niin ihanaa nähdä siellä kuvia päiväkodin arjesta ja mitä on päivän aikana touhuttu, mutta omasta lapsestani siellä on kuvia äärimmäisen harvoin.
Kommentit (19)
Ystävä pääsi haluamaansa opiskelupaikkaan, minä en. Onnittelin häntä tietysti kuten kuuluukin, mutta itkin monet illat luuserimaisuuttani salaa. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itken edelleen monta kertaa viikossa eksäni perään. Erosta on kulunut nyt hieman päälle vuosi. Hävettää :D kaikki ystäväni tuputtavat minulle milloin mitäkin miehiä ja yrittävät saada lähtemään treffeille mutta kun ei, en ole päässyt erosta yli millään muotoa vieläkään.
Aviomies on työtön ja siten AINA kotona. Menis kalaan tai kavereitten luo tai jonnekin.
Mulla on alkava alkoholiongelma....
En vaan pysty olemaan edes viikkoa ilman juotavaa. Ja aina naamat kun sitä käsiini saan.
Nainen34 kirjoitti:
Mulla on alkava alkoholiongelma....
En vaan pysty olemaan edes viikkoa ilman juotavaa. Ja aina naamat kun sitä käsiini saan.
Kyllä tästä kehtaa jo valittaakin, ei sentään ole mikään mitätön seikka kuten se, ettei minun 5-vuotiaani synttärikuvaa julkaistu netissä. :DD Toivon, että saat ongelmasi kuriin. -AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen ollut vuosia kotona ja viimeisen vuoden olen ollut todella väsynyt. Laiskottelen kaikki päivät, tuijotan telkkaria tai surffaan netissä. Hävettää jopa omien lasten edessä. Yritän esittää tekeväni jotain, mutta ei se lapsille mene läpi, vaikka muille meneekin.
Vierailija kirjoitti:
Nainen34 kirjoitti:
Mulla on alkava alkoholiongelma....
En vaan pysty olemaan edes viikkoa ilman juotavaa. Ja aina naamat kun sitä käsiini saan.Kyllä tästä kehtaa jo valittaakin, ei sentään ole mikään mitätön seikka kuten se, ettei minun 5-vuotiaani synttärikuvaa julkaistu netissä. :DD Toivon, että saat ongelmasi kuriin. -AP
Ap: sinuna antaisin palautetta päikkäriin ja sanoisin, että lapseni pahoitti huomioimattomuudesta mielensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teini meni lähihoitajakouluun eikä lukioon. Esitän aina iloista, että pääsi sinne minne halusi ja se on tärkeintä, mutta oikeasti nolottaa, ärsyttää ja harmittaa
Olemme olleet etäsuhteessa nyt noin 5 kk, välimatkaa n. 500 km. Näillä näkymin pääsemme muuttamaan yhteen loppukesästä. Näemme lähes joka viikonloppu mutta silti olen kateellinen ystävilleni, jotka saavat asua miestensä kanssa ja nukkua joka yö samassa sängyssä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
15 vuotias tyttäreni on fiksu kuin mikä. Pääsi luma- luokallekin hyvin pistein. Nyt ei viitsi nähdä yhtään vaivaa opiskelujen eteen ja kokeista tulee vain kutosia. Ei kuulemma kiinnosta. Mille lie lähihoitajalinjalle päätyy, vaikka päätä ja matikkalahjoja olis muille jakaa.
Harmittaa.
Vierailija kirjoitti:
Teini meni lähihoitajakouluun eikä lukioon. Esitän aina iloista, että pääsi sinne minne halusi ja se on tärkeintä, mutta oikeasti nolottaa, ärsyttää ja harmittaa
Toi harmittais muakin, onneksi oma teini päätyi valitsemaan lukion! Mietti siis myös lähäri vaihtoehtoa..
Avioero harmittaa, ääneen en sitä myönnä kellekkään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini meni lähihoitajakouluun eikä lukioon. Esitän aina iloista, että pääsi sinne minne halusi ja se on tärkeintä, mutta oikeasti nolottaa, ärsyttää ja harmittaa
Toi harmittais muakin, onneksi oma teini päätyi valitsemaan lukion! Mietti siis myös lähäri vaihtoehtoa..
Avioero harmittaa, ääneen en sitä myönnä kellekkään...
Kiitos ja kiva että teillä meni toisin. Hienoa että löytyy muitakin, kun tuntuu olevan asia, josta voi puhua vain nimettömänä netissä
Tapailin miestä jolle olinkin vain pelkkä pano. En kehtaa kertoa ystäville miksi lopetin tapailun, sanoin kaikille että olemme molemmat niin kiireisiä että yhteistä aikaa on vaikea löytää. Haluan olla muutakin kuin pelkkä patja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teini meni lähihoitajakouluun eikä lukioon. Esitän aina iloista, että pääsi sinne minne halusi ja se on tärkeintä, mutta oikeasti nolottaa, ärsyttää ja harmittaa
Minun meni kyllä lukioon ja selvittikin sen jotenkuten.
Sen jälkeen on vain ajelehtinut. Aloittanut joitain opintoja, mutta aina keskeyttänyt. Ikään on jo 27 v. Eli luuseriainesta. Käy sentään töissä ja asuu tietysti omillaan.
Mutta kyllä tässä seinänvieriä pitkin kuljetaan, ettei vain kohtaa sitä ikuista kysymystä: mitä Joonalle kuuluu?
Nolottaa, ärsyttää ja harmittaa. Niin oli kaikki eväät: älykäs ja kaikin puolin lahjakas kundi, kotiolot vähintäänkin ok.
Olen 20-vuotias ja työtön. Valmistuin lukiosta 2015 keväällä enkä ole saanut töitä. Olin työkokeilussa puoli vuotta, mutta muuten olen ollut vain kotona ja yrittänyt löytää töitä. En kehtaa kertoa kenellekään kuinka masentunut olen, kun kaikki muut valittavat työstressiään ja sanovat, että kuinka kadehtivat, kun saan lojua joka päivä kotona eikä tarvitse lähteä töihin.. Itse tekisin mitä vaan, että saisin tehdä töitä joka päivä, eikä tarvitsisi maata yksin kotona ja tuntea itseään luuseriksi..
Se, kun en saa syntymäpäivälahjoja kavereilta :D Ymmärrän sen muuten kyllä kun ollaan jo yli kakskymppisiä, mutta kun itse aina ostaa toisille, mutta ei silti ikinä itse saa :D Yhtenä vuonna kaveri väitti vielä kuukausi synttäreiden jälkeen, että lahja on tulossa, mutta eipä sitä koskaan kuulunut.
Vieläkin vituttaa se, että jo toistakymmentä vuotta sitten jäin 87 hakijasta ekalle varasijalle hyvään alaa vastaavaan ja hyväpalkkaiseen työpaikkaan - ja olin todellakin eka varalla, sillä kolme haastateltiin ja se toinen rannalle jäänyt oli sitten toka varalla, työnantaja antoi selvät tiedot miten meni. Ko. työpaikassa ei ole ollut mitään irtisanomisia ja se valittu tyyppi on siellä yhä. Tästä asiasta jaksan mielessäni olla edelleen kateellinen, minä jäin pätkätöihin pitkäksi aikaa vielä sen jälkeen.
Hyvä ystävä muutti ulkomaille töihin. Tottakai olen iloinen hänen puolestaan ja tuosta mahdollisuudesta, mutta en kehtaisi myöntää että salaa toivoin ettei hän saisi kyseistä paikkaa. Harmittaa, että emme voi tehdä enää yhteisiä juttuja niin kuin ennen. Olen nyt myös yksinäisempi, sillä minulla ei muutenkaan ole paljoa kavereita. Tunnen itseni lapselliseksi kun edes kirjoitan tämän tänne, saatika myöntäisin tätä kenellekään.
Alue: Aihe vapaa
En kehtaa myöntää.