Kadun, että hankin lapsia - muita?

Vierailija kirjoitti:

Hei 16, vanhemmuus ON poikkeuksellinen kokemus. En tarkoita että kaikkien olisi siihen pakko ruveta, mutta ei kyllä mitään siihen verrattavaa ole tullut vastaan vaikka paljon on koettu ulkomailla elämisestä syöpään. Sorry jos tää harmittaa jotakuta velaa mutta kakkua ei voi sekä syödä että säästää näin se vaan on.

Vanhemmuus on poikkeuksellinen kokemus siinä mielessä, että se on erilainen kuin muut kokemukset. Mutta se ei ole merkityksellisyyden lähteenä mitenkään poikkeuksellinen. Ihminen, jolle esimerkiksi taiteen tekeminen on kutsumus siinä missä lasten kasvattaminen vanhemmalle, elää kyllä ihan yhtä merkityksellistä ja rikasta elämää. Yleisestihän ottaen elämä koetaan mielekkääksi, jos siinä on itselle tärkeitä ja nautinnollisia asioita. Ennen uskottiin, että jokaisen naisen, vaikka intohimoisen ja ansioituneen tieteentekijän, lopullinen täytymys tulee kuitenkin lapsia hankkimalla, mutta nykyisin onneksi tiedetään paremmin.

nosto

Haasteellista ja vaikeaakin äitiys on ollut.Parisuhde karilla eikä riittävästi sosiaalista verkostoa. Aikas vakava masennusalttius itseltäni myös löytyy. Kaksi lastani olen tänne elämään halunnut ja heitä en ole koskaan katunut. Se on harmittanut et olisin alusta lähtien halunnut antaa heille henkisesti paremmat lähtökohdat, mut vielä on onneksi paljon lapsuutta molemmilla jäljellä.Parhaani teen lasteni eteen ja sen täytyy riittää.

Rakkauttaon kirjoitti:

. ....Aikas vakava masennusalttius itseltäni myös löytyy.....

Mikä hiton 'aikas' yritettäiskö kuitenkin kirjoittaa ihan kunnon Suomea? 

Se tunne helpottaa, kun lapset kasvavat ja homman sitovuus vähenee. Tosin murrosikäisen haluaa joskus palauttaa sinne, mistä hän tulikin, mutta sekin on ohimenevää. Minäkin tosin ihmettelen, etkö tunnistanut ajatuksia jo ensimmäisen jälkeen.

Äiti 38, lapsi 16

Kyllä nuo ajatukset on käynyt mielessä täälläkin. En vaihtaisi lastani pois, mutta harmittaa että minun lapsentekemiseni takia lapsellani on vaikeaa, hänellä on mm. perussairaus, ja hän on muutenkin joutunut kärsimään kohtuuttomasti siihen nähden että ainoa "moka" joka sattui on se että minä hänet synnytin. Lapsi siis on itse syytön tähän tilanteeseen. Jos olisin jättänyt hänet tekemättä, kukaan ei kärsisi asiasta. Myös minulle tämä on ollut niin trankkaa, että jos olisin tämän tiennyt, olisin jättänyt tekemättä. Pahlatahan nämä ajatukset tuntuvat, mutta taitavat silti olla ihan inhimillisiä tunteita. Oma elääni on ollut odotuksella jo viimeiset 6 vuotta. Lapsi on nyt jo teini, mutta tuskin kykenee koskaan täysin itsenäiseen elämään. Ei silti ole niin sairas ja vammainen että sitä tunnustettaisiin, vaan normaaliluokilla joutuu yrittää selviytyä. Ei kuulemma ole rahaa, koska avuntarvijoita on niin paljon. Erityistä tukea vaativien luokillekin otettiin kaikki maahanmuuttajat, jotka siis eivät ole sairaita tai vammaisia ollenkaan, ja omalleni ei riittänyt paikkaa. Nyt sitten taistellaan ammattiopetuksessa, ja sielläkin menee moni lpaseni edelle. 

Kuulostaa siltä, että olet pitkälti yksin vastuussa lapsista ja arjesta. Voisiko mies mitenkään osallistua enemmän ja jakaa arkea kanssasi? 

Omat lapseni ovat jo aikuisia, en muista, että olisin ikinä katunut äidiksi ryhtymistä. Päinvastoin, vasta omien lasten myötä koin saavani perheen, jota kaipasin koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Minun oli kyllä vaikea hyväksyä tai sisäistää vauvan ja pienen lapsen sitovuutta ja sitä, etten voinut vapaasti tehdä sitä, mitä halusin silloin, kun halusin.  Olin aika itsekäs ja tottunut elämään siten kuin itse halusin. 

Meillä ei juuri ollut isovanhempia, eikä muita tukiverkkoja. Mies matkusti paljon ja vastasin usein yksin arjesta. Kehitin itselleni kuitenkin jaksamiskeinoja ja pidin itsekkäästi kiinni tietyistä omista jutuistani. 

Positiivisesti yllätyin oikeastaan siinä vaiheessa, kun lapset tulivat teini-ikään. Heidän kanssaan oli tosi kiinnostavaa keskustella ja matkustaminenkin sai aivan uusia sävyjä, kun tiettyjä asioita katsoi nuoren ihmisen silmin. Olen aina tykännyt keskustella ihmisten kanssa. Toinen asia, mikä lapsissa ilahduttaa, on tietty samanlainen huumorintaju. Olisin jäänyt paljosta paitsi, jos minulla ei olisi lapsia. Elämäni olisi ollut täyttä ja hyvää, mutta olisin jäänyt vaille kahta syvää, itseäni paljon hionutta ja kehittänyttä ihmissuhdetta. 

AP tee tilaa elämääsi myös sellaisille aikuisten asioille, jotka ovat sinulle tärkeitä. Älä anna kaikkea aikaa ja itseäsi kokonaan lapsille. Pidä pieni pala itselläsi. Lapsille tekee hyvää nähdä, että äidillä on omia asioista, joista hän nauttii ja omaa tonttia, jota hän varjelee. 

Lapsia en kadu, niiden äidin kanssa avioitumista kyllä kadun.

Minäkin uskallan väittää että vanhemmuus ON poikkeuksellinen kokemus. Ei ehkä aivan kaikille, mutta valtaosalle kyllä. Myös monelle vapaaehtoisesti lapsettomallekin se olisi. Itselläni on suuri intohimo harrastukseeni ja tästä on tullut oikeastaan jo elämäntapa tai ehkä ennemmin elinehto. Luulin ettei mikään voisi ajaa sen yli tunnepuolella. En ollut lainkaan varma haluanko lapsia sillä en ollut missään olosuhteissa valmis tinkimään tuosta harrastuksesta. Nyt kun minulla on lapsi on pakko myöntää että tunnepuolella MIKÄÄN ei ole hetkauttanut tällä tavalla. Se rakkauden ja huolen määrä ei ole mitenkään kuvailtavissa eikä verrattavissa.

Harrastus on ja pysyy, mutta kyllä lapsi menee heittämällä sen ohi arvoasteikossa.

Ajatteletko että olisit jotenkin aikaansaavempi tai rentoutuneempi ilman lapsiasi? Kyse on ennen kaikkea luonteesta, ei niinkään elämäntilanteesta. Jos olisit lapseton, varmasti miettisit että olisitpa hankkinut lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolme lasta ja ikää kohta 40v. Minulla ei ole ollut lasten saamisen jälkeen mitään muuta kuin työtä ja kotityötä + lasten kanssa vääntöä ja kuskausta. Lapset olivat yksi elämäni suurista haaveista, mutta se murskaantui kyllä täysin. Ajattelen usein, että ei olisi koskaan pitänyt tehdä lapsia (en tätä toki lapsilleni kerro), mutta jos voisin nyt valita uudestaan, en todellakaan hankkisi lapsia. Muita kohtalotovereita?

Mitä elämäsi olisi ilman lapsia? Mitä on jäänyt tekemättä? Olisitko oikeasti toteuttanut nuo unelmasi? Joskus on helppo laittaa lasten/miehen syyksi oma sisäsyntyinen tyytymättömyys. Nelikymppisen naisen lapset ovat jo sen verran suuria, että pystyt kyllä halutessasi toteuttamaan itseäsi, harrastamaan tai jopa matkustamaan ilman lapsia. Mietipä jos eroaisit ja hoitaisit lapsia vain joka toinen viikonloppu, mitä tekisit tuon muun ajan? Olisitko onnellisempi? Riittäisikö palkkasi sen kummemmin kaikkeen haluamaasi?

Tämän nelikymppisen naisen lapset ovat 3v ja 6v. Tuli vaan mieleen. Enkä muuten kadu yhtään. Olisin saattanut katua, jos olisin alkanut nuorempana äidiksi. Mulle sopii näin, että vietin villin ja pitkän nuoruuden.

Kyllä muakin kaduttaa, mulla on 4-vuotias poika, joka on aina ollut tosi itkuinen ja vahvatahtoinen. Ainoa, mikä auttaa jaksamaan, on oma aika ja omat harrastukset, sitten jaksan taas olla vähän parempi äiti.

Tulin aamulla yötöistä. Tässä oon siivoillu pari tuntia lasten sotkuja, kuunnellu suoraa huutoa ja lasten tappelua. Kädessä on matkaopas lehti ja haaveilen mitä kaikkea sitä voiskaan tehdä jos ois jättäny lapset hankkimatta. En kadu että tein, mutta jos olisin tiennyt kaiken etukäteen, en olisi tehnyt. Elämä olisi helppoa ja mukavaa. Kohta lähden puistoon istumaan ja voin sanoa ettei se aikuiselle ole mikään nautinto suorittaa pakollisia ulkoiluja päivittäin. En sanl tehdäkö vaiko ei, mutta kannattaa miettiä tosi tarkasti miten elämä muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni ovat jo aikuisia, mutta muistan kun he olivat pieniä, joskus ajattelin ettei olisi pitänyt lapsia tehdä. Kai tuollaisia ajatuksia aika monelle tulee, mutta hyvin harva uskaltaa sitä ääneen sanoa. Mies tunnusti minulle saman asian aikanaan. Lapseni ovat minulle tärkeimmät ihmiset maailmassa ja olen iloinen että he ovat olemassa. Ei se sitä tarkoita, että jos joskus väsyy, ettei lapsiaan rakasta. Nykyään elämä on taas ihan mukavaa. Lapsenlapsia en halua ja tuskin niitä tuleekaan.

Aivan loistava kommentti! Niin harvoin kuulee tuota, että ei halua lapsenlapsia. Parastahan sitä lapsilleen haluaa, eli lapsetonta elämää. Onnittelut hyvästä asenteesta.

Vierailija kirjoitti:

Sulla on vikaa päässä ap. Mene terapiaan kohtaamaan ongelmasi. Silloin ehkä ymmärrät, että marttyyriksi heittäytyminen ei auta lapsiasi yhtään. Haluatko heistä yhtä vajavaisia kuin itse olet?

Todella outo kommentti. Kaikki, joilla on lapsia, ymmärtävät, että ilman lapsia olisi helpompaa. Ap vain kertoi asian tuolla tavalla. Turha ryhtyä aggressiiviseksi.

En kadu 😊

Eniten ihmettelen, kun näissä puhutaan lapsista monikossa. Eli miksi on hankittu lisää, vaikkei edellisenkään kanssa ole viihdytty?

Itse saan yhden lapsen äitinä toisinaan arvostelua, kun lapsella ei ole sisaruksia. Mutta yhden lapsen kanssa on mukavaa, ja vaikeistakin hetkistä selviää. Hoitoon saa tarvittaessa yhden lapsen helpommin, helpompi käydä lapsen kanssa retkillä yms.

Eli voisiko avainasia olla siinä, että niitä lapsia hankitaan vimmalla iso lauma pienellä ikäerolla, ja sitten vasta tajutaankin miten raskasta se on. Olisi varmaan minullakin ihan eri fiilikset, jos olisi yhden lapsen sijasta puoli päiväkodillista.

Vierailija kirjoitti:

Tulin aamulla yötöistä. Tässä oon siivoillu pari tuntia lasten sotkuja, kuunnellu suoraa huutoa ja lasten tappelua. Kädessä on matkaopas lehti ja haaveilen mitä kaikkea sitä voiskaan tehdä jos ois jättäny lapset hankkimatta. En kadu että tein, mutta jos olisin tiennyt kaiken etukäteen, en olisi tehnyt. Elämä olisi helppoa ja mukavaa. Kohta lähden puistoon istumaan ja voin sanoa ettei se aikuiselle ole mikään nautinto suorittaa pakollisia ulkoiluja päivittäin. En sanl tehdäkö vaiko ei, mutta kannattaa miettiä tosi tarkasti miten elämä muuttuu.

Mitä miehesi tekee?

Hankit lapset liian iäkkäänä. Siinä vaiheessa kun olen 40v, isompi lapseni on jo täysi-ikäinen ja nuorempi iso koululainen. Nuorena jaksaa lapsirumban hyvin kun oma ajatusmaailmakin on vielä vähän lapsekas. 40v alkaa olla jo rauhaa haluava keski-ikäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on vikaa päässä ap. Mene terapiaan kohtaamaan ongelmasi. Silloin ehkä ymmärrät, että marttyyriksi heittäytyminen ei auta lapsiasi yhtään. Haluatko heistä yhtä vajavaisia kuin itse olet?

Todella outo kommentti. Kaikki, joilla on lapsia, ymmärtävät, että ilman lapsia olisi helpompaa. Ap vain kertoi asian tuolla tavalla. Turha ryhtyä aggressiiviseksi.

Terapia ei olisi yhtään huono vaihtoehto, sillä lapsien ei olisi hyvä joutua päivittäin kohtaamaan sitä, että heidän äitinsä ei heitä halunnut. Lapset kuitenkin ovat syyttömiä tilanteeseen.

Ja joo, olisihan se lapseton elämä helpompaa, mutta samalla tyhjempää. En vaihtaisi lastani lapsettomaan elämään.