Kadun, että hankin lapsia - muita?

Niin no, jos ryhtyy kaiken uhraavaksi marttyyriäidiksi niin varmasti tuntuu tuolta.

Ei kai siinä auta kun odottaa, että lapset on täysi-ikäisiä ja sitten potkaista ne pihalle. Sääli lapsia tosin.

Minä voin ottaa yhden tai vaikka kaikki lapsistasi. Ymmärrän että yksin on rankkaa hoitaa kolmea, mutta ei ne siinä ikuisesti ole ja isommat lapset osaavat jo tehdä kotitöitä.

Ahaa, harmittaahan se kun joutuu omat halut syysää lasten takia sivuun. Aika raakaa. Toivottavasti sulla ei oo lemmikkejä, varsinkaa kissaa kun siihenki pitää sitoutua n.20-vuodeksi. Että sä halusit lapsia, niin sitten kun on 18-vuotiaita niin voit potkia pihalle. Ja alkaa elämään omanlaista elämää

Etkö havainnut noita fiiliksiä jo ekan jälkeen? Itse nimittäin haaveilin aina kahdesta, nyt esikoisen (2v) jälkeen olen varma ettei lisää tule. Rakastan lastani kyllä ja hän on elämäni keskipiste, mutta ei tämä silti mitään unelmaelämääni ole. En ehkä kadu, mutta joskus kyllä toivon että olisin valinnut toisin.

Olen myös 40 v. 3 lapsen äiti. Joskus tuntuu, että voisin antaa nuo termiitit adoptioon :) Mutta sitten taas saan omaa aikaa muutaman tunnin ja alan jo kaivata heitä. Eli en kadu lasten hankintaa, vaikka joskus rankkaa onkin. Meillä myös yritystoimintaa mikä vaatii oman veronsa. Mä ehdotan sullekin omaa aikaa, omia juttuja. Niillä jaksaa.

En havainnut ekan jälkeen. Ja lemmikkejä kyllä löytyy, ollut useita koko elämäni, joten niistä on turha sanoa.

ap

Minun lapseni ovat jo aikuisia, mutta muistan kun he olivat pieniä, joskus ajattelin ettei olisi pitänyt lapsia tehdä. Kai tuollaisia ajatuksia aika monelle tulee, mutta hyvin harva uskaltaa sitä ääneen sanoa. Mies tunnusti minulle saman asian aikanaan. Lapseni ovat minulle tärkeimmät ihmiset maailmassa ja olen iloinen että he ovat olemassa. Ei se sitä tarkoita, että jos joskus väsyy, ettei lapsiaan rakasta. Nykyään elämä on taas ihan mukavaa. Lapsenlapsia en halua ja tuskin niitä tuleekaan.

Sulla on vikaa päässä ap. Mene terapiaan kohtaamaan ongelmasi. Silloin ehkä ymmärrät, että marttyyriksi heittäytyminen ei auta lapsiasi yhtään. Haluatko heistä yhtä vajavaisia kuin itse olet?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolme lasta ja ikää kohta 40v. Minulla ei ole ollut lasten saamisen jälkeen mitään muuta kuin työtä ja kotityötä + lasten kanssa vääntöä ja kuskausta. Lapset olivat yksi elämäni suurista haaveista, mutta se murskaantui kyllä täysin. Ajattelen usein, että ei olisi koskaan pitänyt tehdä lapsia (en tätä toki lapsilleni kerro), mutta jos voisin nyt valita uudestaan, en todellakaan hankkisi lapsia. Muita kohtalotovereita?

Mitä elämäsi olisi ilman lapsia? Mitä on jäänyt tekemättä? Olisitko oikeasti toteuttanut nuo unelmasi? Joskus on helppo laittaa lasten/miehen syyksi oma sisäsyntyinen tyytymättömyys. Nelikymppisen naisen lapset ovat jo sen verran suuria, että pystyt kyllä halutessasi toteuttamaan itseäsi, harrastamaan tai jopa matkustamaan ilman lapsia. Mietipä jos eroaisit ja hoitaisit lapsia vain joka toinen viikonloppu, mitä tekisit tuon muun ajan? Olisitko onnellisempi? Riittäisikö palkkasi sen kummemmin kaikkeen haluamaasi?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolme lasta ja ikää kohta 40v. Minulla ei ole ollut lasten saamisen jälkeen mitään muuta kuin työtä ja kotityötä + lasten kanssa vääntöä ja kuskausta. Lapset olivat yksi elämäni suurista haaveista, mutta se murskaantui kyllä täysin. Ajattelen usein, että ei olisi koskaan pitänyt tehdä lapsia (en tätä toki lapsilleni kerro), mutta jos voisin nyt valita uudestaan, en todellakaan hankkisi lapsia. Muita kohtalotovereita?

Turha kuitenkaan jeesustella mitään että lapsille et kerro. Ovat tuntevia, älyllisiä olentoja ja aistivat tuon kyllä ennen pitkää. Ja turha mitään vertaistukea siinä etsiä, ei sitä ole niilläkään saman katon alla joilla lapsuus menee katsellessa kun äiti huhkii naama norsunvitulla menemään. Yritä edes uudistaa asennettasi ja mukavaa kevään jatkoa.

Mäkin suosittelen terapiaa. Mieli on häkki, jonka vangiksi jää, jos antaa sen tapahtua. Se, että elämäsi on sellaista, mitä kuvasit, ei tarkoita sitä, että sen on pakko olla sellaista.

^ Amen.

Mä olen usein ajatellut, että ehkä olisin voinut olla onnellisempi sinkkuna ja lapsettomana. Mutta toisaalta, en voi tietää. Voihan se olla, että elämä olisikin tuntunut tyhjältä ja tarkoituksettomalta niin. Ei pysty sanomaan, kun ei ole oikeaa kokemusta pidemmästä lapsettomasta sinkkuelämästä aikuisiällä.

Kyllähän kaikenlaisia isoja elämänvalintoja kadutaan: kumppanin valintaa, ammatin valintaa, poliittista vakaumusta, uskoon hurahtamista... Ei lasten hankinta ole tässä mikään poikkeus.

Oleellista on huomata, että katumus on vain tunne eikä sinänsä estä hyvää elämää. Siitä tulee ongelma vain, jos siihen jää jumittamaan ja uskottelee itselleen, että kaikki oli nyt tässä. Tutkimusten mukaan useimmat vanhemmuutta katuvat naiset kuitenkin esimerkiksi rakastavat lapsiaan. Heillä on myös elämässään paljon hyvää, josta ammentaa, jos vanhemmuus ei tuota riittävästi myönteisiä kokemuksia.

Meidän muiden pitäisi lopettaa joutava ja haitallinen tuomitseminen ja ymmärtää, että äitiys ei ole mikään yksi tietty kokemus, vaan jokaisella se on omanlaistaan. Katumus on yksi osa sitä kokemusten kirjoa, joka vanhemmuuteen liittyy.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän kaikenlaisia isoja elämänvalintoja kadutaan: kumppanin valintaa, ammatin valintaa, poliittista vakaumusta, uskoon hurahtamista... Ei lasten hankinta ole tässä mikään poikkeus.

Oleellista on huomata, että katumus on vain tunne eikä sinänsä estä hyvää elämää. Siitä tulee ongelma vain, jos siihen jää jumittamaan ja uskottelee itselleen, että kaikki oli nyt tässä. Tutkimusten mukaan useimmat vanhemmuutta katuvat naiset kuitenkin esimerkiksi rakastavat lapsiaan. Heillä on myös elämässään paljon hyvää, josta ammentaa, jos vanhemmuus ei tuota riittävästi myönteisiä kokemuksia.

Meidän muiden pitäisi lopettaa joutava ja haitallinen tuomitseminen ja ymmärtää, että äitiys ei ole mikään yksi tietty kokemus, vaan jokaisella se on omanlaistaan. Katumus on yksi osa sitä kokemusten kirjoa, joka vanhemmuuteen liittyy.

Haluaisin huomauttaa että itse ainakin kritisoin 1)jeesustelua (siitä ettei kerro lapsille) 2)vertaistuen hakemisnyyhkytystä enkä 3)kirjoittajan tunteita.

Saakelin paskaperseet ottakaa itseänne niskasta kiinni. On tämä kyllä melkoinen jeesmiesten (ja -naisten) aikakausi kun keltään ei voi vaatia mitään, vähiten itseltään.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen usein ajatellut, että ehkä olisin voinut olla onnellisempi sinkkuna ja lapsettomana. Mutta toisaalta, en voi tietää. Voihan se olla, että elämä olisikin tuntunut tyhjältä ja tarkoituksettomalta niin. Ei pysty sanomaan, kun ei ole oikeaa kokemusta pidemmästä lapsettomasta sinkkuelämästä aikuisiällä.

Miksi vanhemmuuden vaihtoehto on puheissa niin usein lapseton sinkku? Miksei lapseton parisuhteessa eläjä, joka kuuluu kuitenkin tutkimustenkin valossa parhaiten pärjäävään yhteiskunnalliseen ryhmään?

Hassu on myös ajatus, että lapsettoman ainoa tapa tehdä elämästään täyteläistä ja merkityksellistä olisi lasten hankkiminen. Maailmassa on rajaton määrä erilaisia asioita, joita tehdä ja kokea, ja meillä on ennennäkemättömät mahdollisuudet niihin. Silti vanhemmuutta pidetään edelleen jotenkin aivan poikkeuksellisena kokemuksena.

Mitäs jos joku kolmesta lapsestasi vaikkapa kuolisi tai sairastuisi vakavasti!? Miltä tuntuisi silloin omat ajatuksesi siitä kuinka kadut lapsiasi!? Anna heidät pois niin saavat edes mahdollisuuden rakastavaan "äitiin"

Kyllä minäkin väsyn enkä aina jaksaisi & kadun moniakin asioita mutta lastani en kadu!!!

En ole päivääkään katunut. (Saan kai mäkin laittaa tällaisen fiksun kommentin tähän ketjuun, kun lapsiketjuihin tullaan huutelemaan että onneksi mulla ei ole lapsia. Ihan kuin tuo tyhjänpäiväinen kommentti ratkaisisi jonkun lapsellisen ongelmat.)

Hei 16, vanhemmuus ON poikkeuksellinen kokemus. En tarkoita että kaikkien olisi siihen pakko ruveta, mutta ei kyllä mitään siihen verrattavaa ole tullut vastaan vaikka paljon on koettu ulkomailla elämisestä syöpään. Sorry jos tää harmittaa jotakuta velaa mutta kakkua ei voi sekä syödä että säästää näin se vaan on.

Vierailija kirjoitti:

En ole päivääkään katunut. (Saan kai mäkin laittaa tällaisen fiksun kommentin tähän ketjuun, kun lapsiketjuihin tullaan huutelemaan että onneksi mulla ei ole lapsia. Ihan kuin tuo tyhjänpäiväinen kommentti ratkaisisi jonkun lapsellisen ongelmat.)

Sama, en ole katunut. Korkeintaan sitä, ettei niitä ole enempää. t: neljän äiti