Pelottavat oudot kohtaukset päässä! - mitä tämä voisi olla?
Pari viikkoa sitten kiinnitin huomiota omituiseen "vaivaan". Minulla tuli tuntemuksia päähän kuin suonta vetäisi päästä/aivoista. Tunne oli kuin yksittäinen melko kivuton suonenveto pään sisällä noin keskellä pääkoppaa, ei ei missään niskalla tai otsassa. Tätä tapahtui muutama iltana yleensä ennen nukkumaanmenoa kun makasin sängyssä.
Muutama päivä sitten ilmenikin uusi oudompi vaiva. En osaa oikein kuvailla tätä koska en tiedä mitä tämä on ja onko tälle olemassa mitään nimitystä. Sain pitkin päivää omituisia "kohtauksia" jotka kestivät noin muutaman sekunnin ajan ja joita tuli silloin tällöin. Joskus monta kertaa tunnissakin. Tällaisen "kohtauksen" aikana tuntuu ihan sekuntien ajan sellainen outo olo pään sisällä. Ikäänkuin mieli irtaantuisi ruumiisti. En tiedä yhtään kuika selittäisin tunnetta. Ikäänkuin järki lakkaisi toimimasta vaikka toimiikin kokoajan ja päähän tulee hetkeksi sellainen epätodellinen olo, ikäänkuin ontto olo, sellainen että pää täyttyy jollain sumulla. Se kestää joitain muutamia sekunteja ja katoaa sitten. Kohtauksen aikana tulee olo kuin minä en olisinkaan enää minä vaikka tiedostan kokoajan kaiken ja järkeni pelaa. En osaa yhtään paremmin selittää tuota oloa. Ikäänkuin aivoissa tapahtuisi jokin näkymätön nykäys tai muljahdus joka tuntuu vain muutaman sekunnin ajan ja on taas poissa. Tai päähän humahtaisi kova paine keskelle kalloa mutta hävisi muutamassa sekunnissa aiheuttaen vain sekunneiksi sellaisen omituisen tuntemuksen.
Tunnetta on ollut nyt muutaman päivän ja se alkaa aamulla herättyä ja sitä on jatkuvasti pitkin päivää. Minulla ei ole päänsärkyä, huonoa oloa, ei pyörrytä, ei huimaa eikä muita oireita. En keksi tälle mitään selitystä.
Niskatkaan ei ole ollut jumissa mutta olen silti miestä pyytänyt hieromaan niskoja varmuuden vuoksi eikä tällä ole ollut vaikutusta.
Kommentit (47)
Yhteys hullujenhuoneelle, sieltä löytyy lepositeet & lääkkeet tuollaiseen vaivaan.
Minulla tätä aiheutti anemia, kun ferritiini oli vain 9.
Ystävälläni oli lyhyitä poissaolokohtauksia. Hän kuoli muutamassa kuukaudessa siitä, kun syöpä löydettiin.
Niska- ja hartiaseudun lihasten heikkous->jumi aiheuttaa mitä kummallisempia oireita, myös kuvailemiasi. Purentalihakset voi myös olla kireät ja se voi aiheuttaa päähän vaikka minkälaista sirinää, huminaa tai painetta. Jos teet töitä tietokoneella niin lihaksesi voivat olla kestojumissa sinun edes sitä huomaamatta.
Vahvistusta ja liikettä lihaksille jumpalla, hierojalla käynti auttaa oireisiin vain hetkellisesti. Itse kokeilisin ihan Sirdaludia kuurina.
Aivokasvain.