Äitienpäivä muistutti minua vain huonosta äitisuhteesta :/

Äitini ei ole koskaan ollut oikein vastuuntuntoinen aikuinen. Nään äitini sellaisena pienenä lapsena, joka on täysin tunteiden vietävissä.

Äiti on kasvattanut meidät lapset itsensä jatkeeksi ja minulla on ollut suuria haasteita identiteetin löytätmisessä. Vielä kaksi vuotta sitten ajattelin, etten ole mitään ja tunsin syyllisyyttä kaikesta. Nyt olen pitkän terapian jälkeen tuntenut olevani oikeasti onnellinen ja mielestäni osaan olla todella tasapainonen äiti omalle lapselleni (aina en sitä ole osannut olla :/)

Äiti ei koskaan kanna vastuuta vaan löytää syyn aina jostain toisesta. Pienenä jouduin kuuntelemaan kuinka paljon hän on joutunut tekemään sitä ja tätä ja kuinka muut ihmiset ovat häntä loukanneet.

Olen yrittänyt ottaa etäisyyttä äitiini, mutta se ei ole helppoa, koska äiti ei tunnu tajuavan rajojansa. Hä kai ajattelee, että koska olen hänen lapsi, olen myös hänen omaisuutta. Jatkuvasti tulee viestejä, puheluita, facebook-pommitusta.

Olen jotenkin vaan niin uupunut äitiini :( Toisaalta minulla on syyllinen olo tunteistani.