Miten meni äitienpäivä?

HEL-NYC kirjoitti:

Oikein mukavasti. Sain aamupalan sänkyyn, soitin äidilleni ja siskoilleni varmistaakseni, että lahja oli mennyt perille, mies vei lapset ulos muutamaksi tunniksi, kävin (vapaaehtois)työpaikallani sopimassa yöpäivystyksestä ja nyt odottelen kun lapset heräävät päiväunilta. 

Mies pitää harvinaista vapaapäivää, tulee kohta salilta kotiin ja varmaan lähdemme porukalla kävelylle kun on niin kaunis päivä.

Loppupäivä menikin ihanasti. Sain lahjankin, tällä kertaa jopa ihan mieheltä, eikä assarilta :D Lapset olivat kiltisti ja mieskin jaksoi keskittyä perheeseen salin jälkeen. 

Illalla minua hemmoteltiin hyvällä ruoalla ja yöksi tulin sitten päivystämään. Kohta pitäisi koittaa varmaan nukkuakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis ihan karmivaa. Nyt ero ainakin sinetöityi. Huomenna käsken miehen etsiä uutta asuntoa. Puoli tuntia heräämisestä kun olin avannut lasten lahjat hän haistatti vittua lasten kuullen. Antoi ilmeisesti minulle ostetut ruusut äidilleen. Ei minulle mitään huomionosoitusta eikä lahjaa. Olen todella surullinen. Kaikkina neljänä äitienpäivänä haukkunut minut. Nyt riitti.

Mitä olet tehnyt väärin, että mies on noin vihainen sinulle?

Olet järkyttävä.

Aamulla mies heräsi äkäisenä lasten kanssa, että minä saisin jäädä nukkumaan. Kuulin oven läpi kun kuiskaili äkäisesti lapsia olemaan hiljempaa. Lopulta en enää jaksanut leikkiä nukkuvaa tuota ärhentelyä kuunnellessani vaan menin keittiöön, jossa muutkin olivat. Mies laittoi minulle aamiaisen pöytään (meillä siis perinteenä, että päivänsankari saa aina aamiaisen vuoteeseen) äkäisenä ja aloitti monologiriitelynsä. En sanonut mitään. Aamiaisen jälkeen katselin jo pari päivää aiemmin saamiani sokeriherneen taimia, jotka olivat vähän homeessa (lapsen päiväkodissa taidettiin intoutua liiankin kanssa taimien kastelusta, mutta ei se mitään, söpö ajatus kumminkin :) ) ja esikoiseni antoi minulle ihanan, itsetekemänsä lahjan. Mies laittoi oman lahjansa lähelleni sanaakaan sanomatta, ja ensin ajattelin että jätän sen avaamatta, mutta en sitten kehdannut, kun se olisi ollut taas uusi syy riitelyynsä. No, lahja oli oikein kiva, lempibändini yksi cd joka on jäänyt ostamatta aiemmin, kuuntelimme sitä sitten koko perheellä pari tuntia. Lounaalla alennuin riitelemään miehen kanssa, sitten hän lähti onneksi viemään esikoista harrastukseen ja sen jälkeen leffaan tämän kanssa. Itse lähdin imuroinnin jälkeen pienempien kanssa leikkipuistoon moneksi tunniksi, kunnes nälkä ajoi meidät kotiin. Kotona mies oli viimeinkin päässyt yli kiukustaan ja kokkasi hyvää ruokaa, oli tuonut mulle kinuskikuorrutteisen munkin kaupasta heräteostoksena. Katsoimme koko perheellä peliä, sitten leikin pienempien lasten kanssa. Siivosin lasten kanssa lastenhuoneen leikin päätteeksi. Kun lapset olivat menneet nukkumaan, katsoimme miehen kanssa leffaa, jonka keskeytti isommille lapsille tullut oksennustauti, jota sitten siivoiltiin yhdessä puolet yöstä.

Jei, ei mikään loistavin äitienpäivä (ainakaan alku ja loppu), mutta keskiosa oli hyvä sentään! :D Mies siis kiukutteli aamulla sitä, että lasten sairasteluiden  vuoksi meiltä on jäänyt jo useampi kahdenkeskiseksi suunniteltu aika (eli treffit syöden, elokuvissa käyden jne jne. lasten ollessa hoidossa) sivusuun, ja sitten hänen oma menonsakin peruuntui mun sairastelun vuoksi, ja muutenkin joutui olemaan puolet näistä aurinkoisista päivistä sisällä kipeiden lasten kanssa, joten sekin ärsytti häntä. Oli todella typerää häneltä ja minulta riidellä lasten kuullen, mutta ei voi mitään, kun lapsia ei tosiaan saatu minnekään hoitoon, ja ei nyt saada ainakaan viikkoon tämän oksennustaudin vuoksi... Parisuhteelle tämä kevät on muutenkin ollut rankka, ja ero on aika ajoin ajatuksissa varmaan myös miehellä, mutta ehkä se tästä.

Äitini kanssa olimme aiemmin sopineet, että vanhempani ja me lapset perheinemme menisimme kaikki yhdessä ravintolaan syömään, mutta äiti sitten perui ja kun meidän perhe sairastui, ei kukaan sitten lähtenyt. Äiti on nyt pahasti masentunut, ja häntä ahdistaa muutenkin aina äitienpäivinä että oli suorastaan ihme, että hän edes halusi syömään kanssamme. Lähetin sitten siskoni mukana lasten kanssa tekemäni kortin ja lahjan hänelle, ja yritin soittaa onnittelupuhelun, mutta äitini ei vastannut. Anoppi laittoi onnitteluviestin ja minä takaisin hänelle.

Kiitos että sain avautua, huh.