Oma äiti arvostelee, välien katkaisu ainoa vaihtoehto?

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa järkevältä olla tapaamatta äitiä lainkaan toistaiseksi. Ne, jotka eivät ole kasvaneet hankalan vanhemman kanssa eivät tajua, että ei ole niin helppoa jättää hankalan ihmisen kommentteja omaan arvoonsa. Luulen, että tarvitset täydellisen rauhan äidiltäsi pystyäksesi voimaan paremmin. Ja tuossa elämäntilanteessa on todella tärkeää, että ajattelet omaa hyvinvointiasi, koska sinulla on kaksosvauvat herran jestas. Sitäpaitsi 2 vierailua viikossa vauvaperheessä on minusta todella paljon, kun useimmat haluavat nähdä muitakin ihmisiä ja saada myös omaa rauhaa.

Mä olen rajoittanut isäni vierailuja, vaikka hän ei ole lainkaan pahantahtoinen eikä juuri arvostele, en vaan jaksa kun on vauva ja taapero ja hän puhuu taukoamatta itsestään koko vierailun ajan ja vaatii minun huomioni kuuntelemaan juttujaan. En vaan tällä hetkellä jaksa, kun lapset vaativat tietysti kaiken päivää kaiken huomioni. Enkä koe tästä edes syyllisyyttä, koska mun ensisijainen vastuu on olla riittävän hyvä äiti lapsilleni ja puoliso miehelleni, pitää huolta itsestäni, ja isä valitettavasti syö noita voimavaroja huolella.

Tuo on niin totta, että ihmiset eivät ymmärrä, elleivät ole kasvaneet hankalan ihmisen kanssa. Minulla se hankala ihminen oli mummo, jonka luona olin käytännön syistä päivähoidossa. Rakastin häntä toisaalta, mutta vihasin häntä. Hän syyllisti, kiristi tunteilla ja sai slaageja, ellen käyttäytynyt hänen toivomallaan tavalla. Murrosiässä panin välit poikki, mutta minuun oli jo iskostunut käytösmalli, jossa pelkäsin kaikenlaisen erimielisyyden ihmisten kanssa aiheuttavan vastapuolelle terveydellisiä ongelmia yms. hankaluuksia. Kesti pitkään opetella pois syyllisyydestä.

Sinä, ap, olet tuore äiti ja sinun voimasi ovat muutenkin nyt kovilla. Normaali äiti toisi sinulle voimia ja lohdutusta elämäsi väsyttävimpänä aikana. Älä tunne syyllisyyttä siitä, että joudut rajaamaan äitisi tapaamista. Se ei ole mikään lopullinen päätös. Jos miehesi vanhemmat pystyvät auttamaan lastenhoidossa, ota apu vastaan ja kiitä heitä siitä. Kiitos on pieni sana, mutta se avaa sydämiä ja ovia. Ja jaksa muistaa, että sinä selviydyt kyllä ilman äitiäsikin. On tietysti ikävää, että hänellä tuntuu olevan ongelmia, mutta sinä et voi uhrata energiaasi hänelle lastesi tarpeiden vuoksi. Äitisi voi hankkia ammattiapua negatiivisuuteensa. Ties vaikka kyseessä olisi vanhuksena alkava masennus, joka oireilee kaikenlaisena naputtamisena ja ärtyilynä. Sinä jaksat kyllä, usko minua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttäreni pisti välit poikki vaikka en koskaan arvostellut lastenkasvatusta, heidän perhe-elämäänsä, keskinäisiä suhteita enkä ylipäätään mitään. Ainoa syy on kuulemma että ei kestä nyt ylimääräisiä ihmisiä!

Jep jep, mitä tuohon on sitten lisäämistä, julmaa touhua. Ei suostu edes keskustelemaan asiasta. En syyttele, ymmärrän, että elää varmaan jossain mielessä vaikeaa aikaa, mutta helpottaako se sitä että sulkee kokonaan elämästään?

Jospa jotenkin kerroit hänelle huomaamattasi omia huoliasi ja hän kuormittui niistä?

Minua äitini piti henkilökohtaisena terapeuttina, joka on tavoitettavissa ihan milloin tahansa. Kippasi kaikki huolensa niskaani ja haukkui ja arvosteli tuttuja ja tuntemattomia ihmisiä. Jos en vastannut puhelimeen, niin suuttui ja vaati selityksiä siitä miksi en ole vastannut.

Lopulta ilmoitin, että en enää jaksa niitä puheluita ja lakkasin kokonaan vastaamasta puheluihinsa.

Sitä ennen olin toki selittänyt monella eri tavalla miksi sellaiset puhelut häiritsevät ja kuormittavat. Vastaukseksi sain äidiltäni vain vittuilua. Olin hänen mielestään omituinen ja kummallinen ja kuulemma loukkaannunkin kaikesta niin ettei minulle uskalla sanoa mitään. Ja silti soittelu vaan jatkui ja jatkui.

Täydellinen puheluiden hylkääminen johti siihen, että äitini kävi mieheni kimppuun ja vaati häneltä selityksiä. En tiedä mitä mies äidilleni sanoi, mutta tilanne rauhoittui heidän keskustelunsa jälkeen.

Edelleen tapaan äitini silloin tällöin, mutta en koskaan ilman miestäni.

Mullakin on inhottava äiti, joka on aina haukkunut esim. mun vartaloa, vaatteita, hiuksia, koulumenestystä, luonnetta, kotia, autoa, työpaikkaa, miestä... Olen normaalipainoinen, perusnätti, siistit vaatteet, pitkät ja paksut hiukset, ihana ja ahkera mies, kaunis koti, keskiarvo oli yläasteella 9.0, paljon kavereita jne.

Olisin varmasti monen äidin ns. unelmatytär, mutta omalleni en ole koskaan kelvannut. Onneksi anoppi on kannustava ja kiltti.

Ihmetyttää miksi tuollaiset hirviöt edes hankkivat lapsia! Ilkeitä äitejä tuntuu olevan tosi paljon. Että ap, välit poikki vaan! Itsekin laittaisin jos viitsisin, mutta sitten alkaa uhkailu itsemurhalla jne.

Onneksi muut osa-alueet elämässäni ovat kunnossa, muuten en jaksaisi. Ja äitini ei ymmärrä haukkuessaan minua, että ainoa asia joka elämässäni on pielessä, on se että mulla on tuollainen äiti.

Katkaisisin viipymättä välit

Vierailija kirjoitti:

Usein näillä haukkujamammoilla on se, että ne ei itse kestä minkäänlaista kritiikkiä. Saati sitten, että sanoisi samalla tavalla ja ilkeästi takaisin. 

Äitini, jonka kanssa en ole enää ollut vuosiin tekemisissä, oli juuri tuollainen. Mm. haukkui minut ihan maanrakoon aina joka asiasta ja kun joskus sanoin, että kuinka pahalta se tuntuu, hän vaan vähätteli asiaa. "Minä vaan sanoin". Sitten jos hänelle sanoi edes puolta sanaa asiallista kritiikkiä, ja ihan asiasta, hän veti hernepellon otsalohkoon asti ja heittäytyi puhumattomaksi marttyyriksi. Sitten 20 vuoden päästä aina muisti vinkua, kuinka "sinä niin ikävästi silloinkin sanoit". Jos minä aloin kerrata hänen sanomiaan loukkauksiaan samalla lailla, hänen mielestään märehdin asioita. 

Ihan kuin tässä olisi kuvailtu minun äitiäni. Itkee lisäksi vielä sitä, kun en kerro hänelle mitään asioitani ja loukkaantuu siitä. Jaa miksihän en, kun jokaista tiedonmurua käytetään sitten lyömäaseena vaikka 10 vuotta myöhemmin. Harkitsen välien katkaisua. Ilmeisesti on valittava oman elämän ja äidin väliltä, molempia en voi saada.

En jaksa lukea edellisiä  kommentteja... 

Tuollaisia 1800-luvulta olevia kannanottoja ja neuvoja ei tarvitsisi kuunnella keneltäkään, saati sitten omalta äidiltä. "Lapsi tottuu liikaan kantamiseen, miehen ei tarvitse tehdä kotitöitä". Mitä vittua?! Sano äidillesi että pitää neuvot omana tietonaan. Teet niin kuin haluat. Ilmeisesti lapsuutesi on ollut aika alisteinen tyrannimaisen äidin takia? On korkea aika ottaa ohjat omiin käsiin. äitisi kuulostaa kamalalta tyypiltä.

Ap, ei ole vaihtoehtoa, äitisi tuskin muuttaa käytöstään. Oma äitini on kuollut, ja vieläkin muistan ne lähes kaikkien muiden ihmisten arvostelut, ja itseni. Pistät välitä poikki ja oma olosi kohenee.

Katkaise välit ennen kun sairastut ite!

Katkaise napanuora, älä välejä.

Miten nämä eroaa toisistaan?

Vierailija kirjoitti:

Katkaise napanuora, älä välejä.

Vierailija kirjoitti:

Usein näillä haukkujamammoilla on se, että ne ei itse kestä minkäänlaista kritiikkiä. Saati sitten, että sanoisi samalla tavalla ja ilkeästi takaisin. 

Äitini, jonka kanssa en ole enää ollut vuosiin tekemisissä, oli juuri tuollainen. Mm. haukkui minut ihan maanrakoon aina joka asiasta ja kun joskus sanoin, että kuinka pahalta se tuntuu, hän vaan vähätteli asiaa. "Minä vaan sanoin". Sitten jos hänelle sanoi edes puolta sanaa asiallista kritiikkiä, ja ihan asiasta, hän veti hernepellon otsalohkoon asti ja heittäytyi puhumattomaksi marttyyriksi. Sitten 20 vuoden päästä aina muisti vinkua, kuinka "sinä niin ikävästi silloinkin sanoit". Jos minä aloin kerrata hänen sanomiaan loukkauksiaan samalla lailla, hänen mielestään märehdin asioita. 

Kuulostaa tutulta. Itse sain juuri äidiltäni kuulla olevani narsisti, koska olin eri mieltä eräästä pienten vauvojen hoitoon liittyvästä asiasta kuin hän. Kyse siis siitä, että hänen mielipiteensä on pelkkää mutua ja itse perustelin asian nykytieteen käsityksellä asiasta. Narsisti olen kuulemma siksi, että olen mielestäni aina itse oikeassa ja dissaan hänen mielipiteensä. No, nimenomaan en perusta mielipidettäni omaan paremmuuteeni vaan päinvastoin uskon asiassa itseäni viisaampiin. Hän itse sen sijaan vaatii itselleen loputonta arvostusta ja kredittejä pelkän oman mielipiteensä perusteella. T: Eräs kohtalotoveri

Introvertti äitini kiukuttelut ja paranoia mun teiniajoilta vaikuttaa pieneltä ongelmalta ap:n ongelmiin verrattuna. Tietenkin tässä voi vaikuttaa se että vaikka mulla ei puollustajaa ollut niin opin että äitini voi kuvitella minusta mitä vain, enkä voi sen antaa vaikuttaa siihen mitä teen tai tunnen. Kun lakkasin reagoimasta ja otin henkistä etäisyyttä, äitini lopulta lopetti hyökkäävän käytöksensä. Toki ilmaisin elein että taasko sä aloitit vaikka vaan kuuntelinkin hiljaa. En edelleenkään keskustele ongelmistani äidin kanssa tai hae tukea. Nykyään kuitenkin erotan äidistäni jonkinlaisen pelon tuntemattomia kohtaan, jota en osannut edes erottaa lapsena. Erotan myös stressin ja ahdistuksen sosiaalisissa tilanteissa.

Minkä ikäinen sun äitisi on? Sanoit että oppi hetkeksi olemaan arvostelematta mutta sitten palasi vanhaan käytösmalliin. Kärsiikö muistiongelmista? Todennäköisesti isäsi tietää jos näin on.

Vierailija kirjoitti:

Miten nämä eroaa toisistaan?

Vierailija kirjoitti:

Katkaise napanuora, älä välejä.

Tuommoisen sairaan vanhemman kanssa näillä ei ole mitään eroa.

Äiteelläs on asennevamma, joka on yleistä  pomottajatyypeillä, joita elämä ei ole vielä ehtinyt opettaa. Kuulun itsekin tähän kategoriaan, vaikka lievää hellittämistä on jo havaittavissa. Sen verran on vielä neuvojan vikaa, että tulin tänne kertomaan, miten sun kannattaa ehkä toimi:

Käytä pitkä puheenvuoro siihen, että selität, mistä tuossa hänen pomotuksessaan on kyse. Kontrollin halu juontaa usein pelosta, että asiat menevät jotenkin pieleen, jos muut eivät toimi kuten itse ajattelee olevan parasta.

Kerro, että "tieto", joka hänellä mielestään on,esim siitä, miten lapsia on hoidettava, on muuttuvaa. Asiantuntijatkin muuttavat säännöllisesti mieltään. Eri kulttuureissa toimitaan eri tavoin. Hänen on hvyäksyttävä se, että maailmassa on miljardeja ihmisiä, jotka tekevät suurimman osan asioista eri tavoin kuin hän ja silti kaikki menee loppujen lopuksi hyvin - tai huonosti. Neuvoja voi antaa hyvää hyvyyttään, mutta on parempi olla odottamatta, että kukaan niitä noudattaisi. Jos joku noudattaa, se on hänen oma valintansa. (eri asia on puuttuminen räikeisiin väärinkäytöksiin, mutta varmista nyt vielä sekin, ettei äiti ajattele sinun olevan hirviö ihmiseksi)

Lopuksi kannattaa  miettiä, mikä on elämässä tärkeää. Sekö että muut ajattelevat asioista samoin kuin itse vai hyväksyvät välit läheisten kanssa. 

Voithan myös itse joskus aloittaa huomauttelun heti kun hän on aloittanut arvostelut. Et puutu siihen mitenkään, vaan aloitat oman kuittailun. Aihe voi olla mikä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa järkevältä olla tapaamatta äitiä lainkaan toistaiseksi. Ne, jotka eivät ole kasvaneet hankalan vanhemman kanssa eivät tajua, että ei ole niin helppoa jättää hankalan ihmisen kommentteja omaan arvoonsa. Luulen, että tarvitset täydellisen rauhan äidiltäsi pystyäksesi voimaan paremmin. Ja tuossa elämäntilanteessa on todella tärkeää, että ajattelet omaa hyvinvointiasi, koska sinulla on kaksosvauvat herran jestas. Sitäpaitsi 2 vierailua viikossa vauvaperheessä on minusta todella paljon, kun useimmat haluavat nähdä muitakin ihmisiä ja saada myös omaa rauhaa.

Mä olen rajoittanut isäni vierailuja, vaikka hän ei ole lainkaan pahantahtoinen eikä juuri arvostele, en vaan jaksa kun on vauva ja taapero ja hän puhuu taukoamatta itsestään koko vierailun ajan ja vaatii minun huomioni kuuntelemaan juttujaan. En vaan tällä hetkellä jaksa, kun lapset vaativat tietysti kaiken päivää kaiken huomioni. Enkä koe tästä edes syyllisyyttä, koska mun ensisijainen vastuu on olla riittävän hyvä äiti lapsilleni ja puoliso miehelleni, pitää huolta itsestäni, ja isä valitettavasti syö noita voimavaroja huolella.

"..puhuu lakkaamatta itsestään, en vaan jaksa kun on vauva ja taapero.." 

Mahtavaa, ymmärsin tuon niin, että nimitit isääsi vauvaksi ja taaperoksi ja ajattelin, että olipa loistava kielikuva. Vauvan ja taaperon asteellahan sellaisetkin ihmiset ovatkin, jotka vetävät huomion aina itseensä :)

Mulla oli ystävä, jolla oli aina jokin kriisi/ruumiinvamma päällä tai tulossa. Yhtäkkiä tuli stoppi enkä pystynyt kuuntelemaan niitä maratonmonologeja enää yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein näillä haukkujamammoilla on se, että ne ei itse kestä minkäänlaista kritiikkiä. Saati sitten, että sanoisi samalla tavalla ja ilkeästi takaisin. 

Äitini, jonka kanssa en ole enää ollut vuosiin tekemisissä, oli juuri tuollainen. Mm. haukkui minut ihan maanrakoon aina joka asiasta ja kun joskus sanoin, että kuinka pahalta se tuntuu, hän vaan vähätteli asiaa. "Minä vaan sanoin". Sitten jos hänelle sanoi edes puolta sanaa asiallista kritiikkiä, ja ihan asiasta, hän veti hernepellon otsalohkoon asti ja heittäytyi puhumattomaksi marttyyriksi. Sitten 20 vuoden päästä aina muisti vinkua, kuinka "sinä niin ikävästi silloinkin sanoit". Jos minä aloin kerrata hänen sanomiaan loukkauksiaan samalla lailla, hänen mielestään märehdin asioita. 

Kuulostaa tutulta. Itse sain juuri äidiltäni kuulla olevani narsisti, koska olin eri mieltä eräästä pienten vauvojen hoitoon liittyvästä asiasta kuin hän. Kyse siis siitä, että hänen mielipiteensä on pelkkää mutua ja itse perustelin asian nykytieteen käsityksellä asiasta. Narsisti olen kuulemma siksi, että olen mielestäni aina itse oikeassa ja dissaan hänen mielipiteensä. No, nimenomaan en perusta mielipidettäni omaan paremmuuteeni vaan päinvastoin uskon asiassa itseäni viisaampiin. Hän itse sen sijaan vaatii itselleen loputonta arvostusta ja kredittejä pelkän oman mielipiteensä perusteella. T: Eräs kohtalotoveri

Tämä onkin kinkkinen kysymys, kuka on lopulta se, joka dissaa toisen mielipiteen. Eivätkö lopulta molemmat tee niin, ihan sama millä mielipide perustellaan?

Ap, oletko koskaan arvostellut äitiäsi suoraan? Siis muusta asiasta kuin siitä, että hän moittii sinua. 

Mikä on ollut seuraus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa järkevältä olla tapaamatta äitiä lainkaan toistaiseksi. Ne, jotka eivät ole kasvaneet hankalan vanhemman kanssa eivät tajua, että ei ole niin helppoa jättää hankalan ihmisen kommentteja omaan arvoonsa. Luulen, että tarvitset täydellisen rauhan äidiltäsi pystyäksesi voimaan paremmin. Ja tuossa elämäntilanteessa on todella tärkeää, että ajattelet omaa hyvinvointiasi, koska sinulla on kaksosvauvat herran jestas. Sitäpaitsi 2 vierailua viikossa vauvaperheessä on minusta todella paljon, kun useimmat haluavat nähdä muitakin ihmisiä ja saada myös omaa rauhaa.

Mä olen rajoittanut isäni vierailuja, vaikka hän ei ole lainkaan pahantahtoinen eikä juuri arvostele, en vaan jaksa kun on vauva ja taapero ja hän puhuu taukoamatta itsestään koko vierailun ajan ja vaatii minun huomioni kuuntelemaan juttujaan. En vaan tällä hetkellä jaksa, kun lapset vaativat tietysti kaiken päivää kaiken huomioni. Enkä koe tästä edes syyllisyyttä, koska mun ensisijainen vastuu on olla riittävän hyvä äiti lapsilleni ja puoliso miehelleni, pitää huolta itsestäni, ja isä valitettavasti syö noita voimavaroja huolella.

Tuo on niin totta, että ihmiset eivät ymmärrä, elleivät ole kasvaneet hankalan ihmisen kanssa. Minulla se hankala ihminen oli mummo, jonka luona olin käytännön syistä päivähoidossa. Rakastin häntä toisaalta, mutta vihasin häntä. Hän syyllisti, kiristi tunteilla ja sai slaageja, ellen käyttäytynyt hänen toivomallaan tavalla. Murrosiässä panin välit poikki, mutta minuun oli jo iskostunut käytösmalli, jossa pelkäsin kaikenlaisen erimielisyyden ihmisten kanssa aiheuttavan vastapuolelle terveydellisiä ongelmia yms. hankaluuksia. Kesti pitkään opetella pois syyllisyydestä.

Sinä, ap, olet tuore äiti ja sinun voimasi ovat muutenkin nyt kovilla. Normaali äiti toisi sinulle voimia ja lohdutusta elämäsi väsyttävimpänä aikana. Älä tunne syyllisyyttä siitä, että joudut rajaamaan äitisi tapaamista. Se ei ole mikään lopullinen päätös. Jos miehesi vanhemmat pystyvät auttamaan lastenhoidossa, ota apu vastaan ja kiitä heitä siitä. Kiitos on pieni sana, mutta se avaa sydämiä ja ovia. Ja jaksa muistaa, että sinä selviydyt kyllä ilman äitiäsikin. On tietysti ikävää, että hänellä tuntuu olevan ongelmia, mutta sinä et voi uhrata energiaasi hänelle lastesi tarpeiden vuoksi. Äitisi voi hankkia ammattiapua negatiivisuuteensa. Ties vaikka kyseessä olisi vanhuksena alkava masennus, joka oireilee kaikenlaisena naputtamisena ja ärtyilynä. Sinä jaksat kyllä, usko minua.

Miehen vanhemmat pystyvät ja ovat auttaneet ihan pyytämättä mm. lasten hoidossa. Tästä ollaan oltu tosi kiitollisia (luonnollisesti myös kiitetty, kun ovat esim. lapsia hoitaneet), kun mun vanhemmilta ei pahemmin apua tule, lähinnä äitini takia ja isäni on sen verran tossun alla, ettei herkästi sano äidilleni missään asiassa vastaan.

En ihan usko tuohon masennukseen, kun ei ole muita oireita kun tuo arvostelu/valitus ja tätä on ollut ihan minun lapsuudestani saakka eikä ole alkanut vasta nyt vanhempana.

ap

Vierailija kirjoitti:

Introvertti äitini kiukuttelut ja paranoia mun teiniajoilta vaikuttaa pieneltä ongelmalta ap:n ongelmiin verrattuna. Tietenkin tässä voi vaikuttaa se että vaikka mulla ei puollustajaa ollut niin opin että äitini voi kuvitella minusta mitä vain, enkä voi sen antaa vaikuttaa siihen mitä teen tai tunnen. Kun lakkasin reagoimasta ja otin henkistä etäisyyttä, äitini lopulta lopetti hyökkäävän käytöksensä. Toki ilmaisin elein että taasko sä aloitit vaikka vaan kuuntelinkin hiljaa. En edelleenkään keskustele ongelmistani äidin kanssa tai hae tukea. Nykyään kuitenkin erotan äidistäni jonkinlaisen pelon tuntemattomia kohtaan, jota en osannut edes erottaa lapsena. Erotan myös stressin ja ahdistuksen sosiaalisissa tilanteissa.

Minkä ikäinen sun äitisi on? Sanoit että oppi hetkeksi olemaan arvostelematta mutta sitten palasi vanhaan käytösmalliin. Kärsiikö muistiongelmista? Todennäköisesti isäsi tietää jos näin on.

Äitini on kohta 55v. On tosiaan aina ns. porttikiellon jälkeen hetken osannut käyttäytyä ja sitten taas palannut vanhaan käytökseensä. En usko, että on kuitenkaan muistin kanssa ongelmia, koska mikään muu ei viittaa siihen. Todennäköisempi syy tuolle hetkelliselle käytöksen paranemiselle on se, että siten on päässyt taas kyläilemään meillä, toki on saanut taas uuden porttikiellon jonkun ajan päästä, kun käytös on palautunut siihen vanhaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Äiteelläs on asennevamma, joka on yleistä  pomottajatyypeillä, joita elämä ei ole vielä ehtinyt opettaa. Kuulun itsekin tähän kategoriaan, vaikka lievää hellittämistä on jo havaittavissa. Sen verran on vielä neuvojan vikaa, että tulin tänne kertomaan, miten sun kannattaa ehkä toimi:

Käytä pitkä puheenvuoro siihen, että selität, mistä tuossa hänen pomotuksessaan on kyse. Kontrollin halu juontaa usein pelosta, että asiat menevät jotenkin pieleen, jos muut eivät toimi kuten itse ajattelee olevan parasta.

Kerro, että "tieto", joka hänellä mielestään on,esim siitä, miten lapsia on hoidettava, on muuttuvaa. Asiantuntijatkin muuttavat säännöllisesti mieltään. Eri kulttuureissa toimitaan eri tavoin. Hänen on hvyäksyttävä se, että maailmassa on miljardeja ihmisiä, jotka tekevät suurimman osan asioista eri tavoin kuin hän ja silti kaikki menee loppujen lopuksi hyvin - tai huonosti. Neuvoja voi antaa hyvää hyvyyttään, mutta on parempi olla odottamatta, että kukaan niitä noudattaisi. Jos joku noudattaa, se on hänen oma valintansa. (eri asia on puuttuminen räikeisiin väärinkäytöksiin, mutta varmista nyt vielä sekin, ettei äiti ajattele sinun olevan hirviö ihmiseksi)

Lopuksi kannattaa  miettiä, mikä on elämässä tärkeää. Sekö että muut ajattelevat asioista samoin kuin itse vai hyväksyvät välit läheisten kanssa. 

Voithan myös itse joskus aloittaa huomauttelun heti kun hän on aloittanut arvostelut. Et puutu siihen mitenkään, vaan aloitat oman kuittailun. Aihe voi olla mikä tahansa.

No kaikkia noita ehdottamiasi on tullut kokeiltua, mutta mikään ei ole auttanut. Myös tuota kuittailua on kokeiltu, mutta se vain pahentaa entisestään äitini käytöstä.

ap