Taas ahmimiskohtaus tänä iltana. Parisuhteessa vika?
Olen havahtunut siihen että parisuhteessani on ehkä hieman ongelmia... Olen tänään yksin kotona, ja kuten usein tällaisen tilanteen sattuessa, riensin onnesta soikeana suoraan töistä kaupungille mielessäni yksi ainoa tavoite: niin paljon herkkuja mukaan kuin jaksan kantaa. Lopputulos? Olen syönyt ison heseaterian, neljä leivosta, suklaapatukan, jäätelöä, hiukan sipsejä ja pullon limua. Tässä vaiheessa alkaa jo oksettaa aika vahvasti. Yksi leivos olisi ollut vielä jäljellä...
Normaalioloissa en saa herkutella hyvällä omatunnolla koskaan. Mieheni on terveysfriikki, ja nurisee jokaisesta ostamastani herkusta, vaikka se sitten olisi lauantai-illan iloksi ostettu pätkis. Ravintolassa käydessä ei saisi ottaa jälkiruokaa, ruokaa laittaessa ei saisi käyttää kermaa, aamiaiselle ei saisi ostaa mehua, jogurttia ei saisi syödä muuta kuin maustamattomana... Olen järjettömän kyllästynyt kyttäämiseen ja mutinaan, jos haluan herkutella edes vähän.
Asia johtaa molemminpuoliseen ärtymykseen. Mies pyytää ajoittain anteeksi, että yrittää kontrolloida minunkin syömisiäni, mutta ilmeisesti hän ei tule muuttumaan. Sitten kun jään joskus yksin kotiin päiväksi tai pariksi, otan elämästä ilon irti ja syön itseni ratkeamispisteeseen. Ennen tätä parisuhdetta en koskaan ahminut järjettömästi, koska pienestä herkuttelusta ei kukaan marissut.
Ehkä pieni, mutta silti hankala ongelma. Muuta vikaa suhteessamme ei sitten olekaan. Mutta en pidä siitä, millaiseksi oma suhteeni ruokaan on mennyt. Ja jos minä aikuisena ihmisenä haluan syödä vaikka sen pätkiksen ilman mitään erityistä syytä, niin on se nyt kumma jos mies ei voi sitä sallia!
Kommentit (22)
Miehen käytöksestä voi lukea, että pelkää/ei halua sunun lihovan nykyisestä painostasi, koska kyttää noin tarkasti. Todennäköiesti saattaa jopa jo nyt olla miehen mielestä liikaa jossakin paikoissa ylimääräistä. Uskoisin, että toivoisi sinunkin olevan joku fitness-pimu (jos et sitä jo nykyiseltä habitukseltasi ole).
Harmi, hänen tulisi rakastaa sinua kiloineen päivineen juuri semmoisena kuin olet. Älä ole tossu, laita miehellesi sokerit suuhun tässä asiassa!
Mulla ex-vaimo teki tuota samaa. Tosin se koski mun tupakan polttoa. Tajusin vasta nyt, että hänkin on luultavasti narsisti.