Pitääkö parisuhteesta olla onnellinen?
Olen onnellinen meidän yhteisestä lapsesta mutta muuten olisin ihan yhtä onnellinen - ehkä jopa onnellisempi ilman miestä ja parisuhdetta. Pitäisikö parisuhteen lisätä onnellisuutta? Mitä iloa teille on parisuhteesta?
Kommentit (23)
Olen vasta viime aikoina huomannut, että olen onnellisimmillani ollessani aivan yksin. 20-30 ikävuoden välillä en viettänyt vuottakaan ilman seuraa, jatkuvasti oli joku riesaksi edennyt mies pyörimässä ympärilläni. Kuvittelin kaiketi, että ihminen välttämättä tarvitsee toisen ihmisen lähelleen, jokaisen unelmana pitää olla romanttinen suuri rakkaus jne., ja vietinkin kahdessa pitkässä suhteessa koko nuoruusvuoteni, toinen suhteista kesti 5 vuotta, toinen 6. Harmi vaan, että se arki astui aina jossain välissä kuvioihin ja itse koin typistyväni, tai minut typistettiin siihen perinteiseen naisen rooliin: huolehdi, ymmärrä, kestä, ole kärsivällinen jne. Vastineeksi omista ponnisteluistani, uhrauksistani tms. en mielestäni saanut mitään sellaista, mitä en saisi myös sinkkuna. Asia oli lähinnä päinvastoin: alussa miehet jaksoivat miellyttää ja liehakoida minua, mutta osat vaihtuivat suhteen edetessä varsin epätyydyttävällä tavalla. Jotenkin typerää ajatella nyt, että onni muka löytyisi toisesta ihmisestä. Kulttuurissamme pariutuneisiin naisiin kohdistuvat rooliodotukset ovat myös syvältä kuten myös ajatus siitä, että vanha piika ei ole kelvannut kenellekään. Aiemmin naisilla ei ollut valinnan varaa, vaan piti ottaa vaikka se 20 vuotta vanhempi hakkaava tyranni mieheksi tai sitten kestää veljen tai isän valtaa ja holhousta lopun ikänsä ruokkona, joka sai kuulla kunniansa. Olen seurustellut ja ollut avoliitossa ihan hyvien miesten kanssa, kukaan ei ole minua hakannut tai pettänyt. Suhteiden aikana olen kuitenkin ollut aina onneton.
Vierailija kirjoitti:
Olen onnellinen meidän yhteisestä lapsesta mutta muuten olisin ihan yhtä onnellinen - ehkä jopa onnellisempi ilman miestä ja parisuhdetta. Pitäisikö parisuhteen lisätä onnellisuutta? Mitä iloa teille on parisuhteesta?
Ei parisuhde ole mikään itseisarvo.Minä olen ollut ihan onnellinen sinkkunakin,olen parisuhteessa,koska satun rakastamaan sitä toista osapuolta,joten olen hänen kanssaan onnellisempi kuin ilman häntä.Jos taas on parisuhteessa ihan vain siksi,että kyllä se yksinolon voittaa,se todennäköisesti ei tee erityisen onnelliseksi.
En usko että haluaisin elää parisuhteessa ellei se lisäisi onnellisuuttani. Lasta varten en tarvitse parisuhdetta tai puolisoa.