Lue keskustelun säännöt.
Olen naimisissa enkä ole koskaan asunut mieheni kanssa (virallisesti)
05.05.2016 |
Eli, olen siis onnellisesti naimisissa (yhdessä 7 vuotta, joista naimisissa lähes kolme), mutta koska minä ja mieheni ollaan molemmat omaa rauhaa tarvitsevia introverttejä ja raskaassa ihmisläheisessä työssä työskenteleviä, niin meille on ollut alusta asti selvää että pidetään omat asuntomme. Mulla kaksio, miehellä kolmio. Vietetään runsaasti aikaa molempien luona ja nukutaan myös lähes aina yhdessä (molempien luona on molempien tavaroita esim. hammasharjat ja puhtaita kalsareita yms.), mutta molempien luonteelle on yksinkertaisesti vaan tärkeää että voidaan olla myös yksin jos tarve iskee. Se, että saan olla ihan ypöyksin omassa asunnossani hiljaisuudessa ei ole sama asia kuin mennä miehen luona yksin toiseen huoneeseen kuin mies ja silti kuulla kuinka mies esim. kolistelee keittiössä :)
Onko muita samanlaisia? Minä ja mies saadaan jatkuvasti ihmettelyjä, etenkin vanhempien sukulaisten osalta.
Kommentit (49)
Olen asperger ja kuulostaa itselleni juuri parhaalta ratkaisulta. Harmi vaan, että harvassa taitaa olla tuohon suostuvat miehet. Toki haluavat omaa tilaa ja rauhaa, mutta liikaa myös naista kodinhoitajaksi. Siksi pysyn sinkkuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannatta tosiaan hankkia lapsia, ne kun vaatii niin paljon läsnäoloa. Minäkin kaipaan hetkiä yksin, mutta onneksi tunti pari yksinoloa, kun lapset nukkuu tai ulkoilee isänsä kanssa riittää.
Mutta selkeesti tarviin hetkeni, muuten minusta tulee äkäinen. Ja normaali arjessakin eihän puolisot ole 24/7 yhdessä, vaikka samassa kodissa asutaan. Mun mielestä suhde jossa molemmat asuu omassa asunnossa on seurustelusuhde. Eli tavataan kun on "hyvä" päivä. Ehkä tällainen suhde kestääkin, kun voi vetäytyä omaan kotiin kun ärsyttää tai toisen seura ei huvita.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannatta tosiaan hankkia lapsia, ne kun vaatii niin paljon läsnäoloa. Minäkin kaipaan hetkiä yksin, mutta onneksi tunti pari yksinoloa, kun lapset nukkuu tai ulkoilee isänsä kanssa riittää.
Mutta selkeesti tarviin hetkeni, muuten minusta tulee äkäinen. Ja normaali arjessakin eihän puolisot ole 24/7 yhdessä, vaikka samassa kodissa asutaan. Mun mielestä suhde jossa molemmat asuu omassa asunnossa on seurustelusuhde. Eli tavataan kun on "hyvä" päivä. Ehkä tällainen suhde kestääkin, kun voi vetäytyä omaan kotiin kun ärsyttää tai toisen seura ei huvita.
Jos ei sekoiteta nyt lapsia tähän, pääasiassa nyt on puhe kahden lapsettoman suhteesta. Tekstisi on aika perus-stereotypia erillään asuvien parisuhteesta. Se on ihan kiinni ihmisten omasta halusta kehittää itseään, käsitteleekö ne konfliktit toisen kanssa versus pakeneeko omaan asuntoon... Kun monesti yhdessäasuvat pariskunna tekevät itse juurikin sitä, että pakenevat riitoja huoneeseen/harrastukseen/olemalla paljon poissa kotoa. On harhaa kuvitella, että suhde olisi oikeampi tai läheisempi vain jos asutaan yhdessä.
Kuulostaa ihanalta. Itse muutin nykyisen aviomieheni kanssa yhteen sen verran nuorena etten vielä itsekään tiennyt millainen olen ja mitä haluan. Kypsyin aika myöhään. Jos ero tulisi, en enää ikinä muuttaisi kenenkään kanssa yhteen. Tuon miehen kanssa homma toimii siedettävästi, koska tuntee ja hyväksyy minut, ja osaa antaa omaa aikaa, vaikka onkin itse extrovertti. Naapurustossa asuu paljon hänellä kavereita, istuu usein iltaa heillä, tai puuhaa ulkona pihassa jotain. Silloin saan omaa rauhaa, samoin miehen työreissujen aikana, jotka kestävät useimmiten 2-3 yötä. Nyt kun tilanne on itselleni riittävä akkujen lataamiseen, en ole valmis uhraamaan omakotitaloamme tai selittelemään jatkuvasti kaikille miksi yli 10 vuoden jälkeen muuttaisimme erillemme, vaikka ajatus välillä houkuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannatta tosiaan hankkia lapsia, ne kun vaatii niin paljon läsnäoloa. Minäkin kaipaan hetkiä yksin, mutta onneksi tunti pari yksinoloa, kun lapset nukkuu tai ulkoilee isänsä kanssa riittää.
Mutta selkeesti tarviin hetkeni, muuten minusta tulee äkäinen. Ja normaali arjessakin eihän puolisot ole 24/7 yhdessä, vaikka samassa kodissa asutaan. Mun mielestä suhde jossa molemmat asuu omassa asunnossa on seurustelusuhde. Eli tavataan kun on "hyvä" päivä. Ehkä tällainen suhde kestääkin, kun voi vetäytyä omaan kotiin kun ärsyttää tai toisen seura ei huvita.
Kuten ylempänä vastasin, niin tämä on valitettava harhaluulo introverttiydestä. Toivoisin että nämä myytit murtuisivat.
Miksi koet että sinulla on tarve määritellä muiden suhteita? Minä olen naimisissa ja olen kovin pahoillani, että tämä ei ole sinun mielestäsi oikea avioliitto. Mistä tämä tunteesi johtuu, osaatko kertoa? Johtuuko se siitä, että kulttuurissamme on sosiaalinen konstruktio, joka määrää, että pariskunnan tulee asua yhdessä ollakseen "sitoutuneita ja rakastavia"?
Me myös riitelemme ihan kuin muutkin naimisissa olevat, joten miksi ihmeessä luulet, että näemme vain "hyvinä" päivinä? En edes tiedä mitä hyvä tai paha päivä tarkoittaa, koska mulle kaikki päivät on hyviä, ehkä mulla on vaan yltiöpositiviinen elämänasenne :D En "vetäydy" omaan asuntoon, koska mies ärsyttää tai miehen seura ei huvita. "Vetäydyn" kotiin kun kehoni kertoo että minun on oltava yksin, ladattava akkuja. Ihan kuten sinäkin sanot tarvitsevasi yksinoloa. Mutta minulle ei valitettavasti riitä se tunti kun mies on salilla. Joten miksi oletat, että jos sinulle riittää tunti, niin sen pitäisi riittää kaikille?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko kirjoilla omissa asunnoissanne? Jossain Keski-Euroopan maissa avioliiton määritelmä ei täyty, jos asuu noin. Työn takia toinen aviopuoliso voi asua osaksi toisella paikkakunnalla, mutta samalla paikkakunnalla asuva aviopari katsotaan asuvan erillään ts. olevan asumuserossa.
Kannattaa tehdä niin kuin sydän sanoo :) Ei me kaikki olla samasta puusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletteko kirjoilla omissa asunnoissanne? Jossain Keski-Euroopan maissa avioliiton määritelmä ei täyty, jos asuu noin. Työn takia toinen aviopuoliso voi asua osaksi toisella paikkakunnalla, mutta samalla paikkakunnalla asuva aviopari katsotaan asuvan erillään ts. olevan asumuserossa.
Ollaan kirjoilla omissa asunnoissa. Me ei tietääkseni asuta Keski-Euroopan maissa... Ei ole ainakaan vielä tullut kirjettä kotiin että "Anteeksi Rouva Virtanen, avioliittonne on mitätöity koska ette asu samassa osoitteessa miehenne kanssa" :'D
Ap
Vierailija kirjoitti:
Oletteko kirjoilla omissa asunnoissanne? Jossain Keski-Euroopan maissa avioliiton määritelmä ei täyty, jos asuu noin. Työn takia toinen aviopuoliso voi asua osaksi toisella paikkakunnalla, mutta samalla paikkakunnalla asuva aviopari katsotaan asuvan erillään ts. olevan asumuserossa.
Joissain Etelä-Amerikan heimoissa miehellä on oikeus kurittaa naista, jos tämä ei tottele häntä kaikessa. Ylä-Voltalla asuu paimentolaisheimoja, joissa naiset muodostavat yhden kommuunin ja miehet toisen.
Nämä, kuten sinunkaan esimerkkisi, eivät liity asiaan mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen asperger ja kuulostaa itselleni juuri parhaalta ratkaisulta. Harmi vaan, että harvassa taitaa olla tuohon suostuvat miehet. Toki haluavat omaa tilaa ja rauhaa, mutta liikaa myös naista kodinhoitajaksi. Siksi pysyn sinkkuna.
Minä suostuisin.
Monella miehellä taitaa tulla ensimmäisenä mieleen että pettääkö nainen. Sama varmaan monella naisella. Koska toinen voi siellä omassa kämpässä tehdä mitä tahansa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko kirjoilla omissa asunnoissanne? Jossain Keski-Euroopan maissa avioliiton määritelmä ei täyty, jos asuu noin. Työn takia toinen aviopuoliso voi asua osaksi toisella paikkakunnalla, mutta samalla paikkakunnalla asuva aviopari katsotaan asuvan erillään ts. olevan asumuserossa.
Ollaan kirjoilla omissa asunnoissa. Me ei tietääkseni asuta Keski-Euroopan maissa... Ei ole ainakaan vielä tullut kirjettä kotiin että "Anteeksi Rouva Virtanen, avioliittonne on mitätöity koska ette asu samassa osoitteessa miehenne kanssa" :'D
Ap
Joo mä vaan kerroin, kun mä en tiedä Suomen lainsäädännöstä. Keski-Euroopassa varmaan lumeavioliittojen takia tällaista syynätään, että asutaanko samassa osoitteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen asperger ja kuulostaa itselleni juuri parhaalta ratkaisulta. Harmi vaan, että harvassa taitaa olla tuohon suostuvat miehet. Toki haluavat omaa tilaa ja rauhaa, mutta liikaa myös naista kodinhoitajaksi. Siksi pysyn sinkkuna.
Minä suostuisin.
Monella miehellä taitaa tulla ensimmäisenä mieleen että pettääkö nainen. Sama varmaan monella naisella. Koska toinen voi siellä omassa kämpässä tehdä mitä tahansa
No seurustelun alkuvaiheilla ei muutenkaan asuta yhdessä, niin epäiletkö silloinkin joka käänteessä että nyt se varmaan pettää?? :D Silloin ei oo kaikki ihan hyvin, jos tuollaista pitää edes epäillä... Ja jotenkin kummassa yhdessäasuvat pariskunnat tuppaa silti pettämään vaikka ne asuu yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas haluaisin miehen, jonka seura ei ärsytä, vaikka asuisi yhdessä. Jotain jatkuvasti pälpättävää en jaksaisi, mutta en kyllä täysin tuppisuutakaan.
Ah, tää on kaikkein klassisin harhaluulo mikä yhdistetään introverttiyteen :) Ei mun mies ärsytä millään tavalla; tarvitsen vain totaalisen rauhan jolla lataan akkuni. Tätä ei voi ymmärtää kuin toinen introvertti jonka elimistö vaatii tällaista. Onneksi minä olen löytänyt miehen jonka elämäntyyli on just eikä melkeen samanlainen kuin minun, joten ymmärrämme toisiamme 100-prosenttisesti :) Toivon, että sinäkin löydät miehen joka ei ärsytä sinua.
Ap
No just. Olen itsekin introvertti ja todellakin rakastan omaa aikaa ja nuorempana koin omakseni yksikseen latailun. Nyt eronneena ja miehettömänä vaan arvostaisin niin sikana sitä, että elämässäni olisi mies, jolle en olisi koskaan tiellä, mutta tosiaan kukin tyylillään ja hyvä jos homma toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas haluaisin miehen, jonka seura ei ärsytä, vaikka asuisi yhdessä. Jotain jatkuvasti pälpättävää en jaksaisi, mutta en kyllä täysin tuppisuutakaan.
Ah, tää on kaikkein klassisin harhaluulo mikä yhdistetään introverttiyteen :) Ei mun mies ärsytä millään tavalla; tarvitsen vain totaalisen rauhan jolla lataan akkuni. Tätä ei voi ymmärtää kuin toinen introvertti jonka elimistö vaatii tällaista. Onneksi minä olen löytänyt miehen jonka elämäntyyli on just eikä melkeen samanlainen kuin minun, joten ymmärrämme toisiamme 100-prosenttisesti :) Toivon, että sinäkin löydät miehen joka ei ärsytä sinua.
Ap
No just. Olen itsekin introvertti ja todellakin rakastan omaa aikaa ja nuorempana koin omakseni yksikseen latailun. Nyt eronneena ja miehettömänä vaan arvostaisin niin sikana sitä, että elämässäni olisi mies, jolle en olisi koskaan tiellä, mutta tosiaan kukin tyylillään ja hyvä jos homma toimii.
En minäkään ole koskaan mieheni tiellä :) Toivottavasti löydät mieleisesi miehen.
Ap
Samoin, yhdessä on oltu vuosia ja niistä jo muutama naimisissakin, enkä ole koskaan asunut aviomieheni kanssa. Sopii meille.
Niin se vaan on, että avioliitto eri asunnoissa on kuin päivällinen ilman ruokaa
Se on seurustelua. Sinänsä ok. Mutta ilman halua tai kykyä elää yhdessä
Vierailija kirjoitti:
Niin se vaan on, että avioliitto eri asunnoissa on kuin päivällinen ilman ruokaa
Se on seurustelua. Sinänsä ok. Mutta ilman halua tai kykyä elää yhdessä
Jahas. Onko sitten:
Aviolitto, jossa asutaan saman katon alla, mutta on parishudeväkivaltaa kuin turpasauna snägärillä
Aviolitto, jossa toinen tai molemmat on töiden vuoksi enemmän pois kuin läsnä kuin uuniin jätetty makaronilaatikko
Avioliitto, jossa asutaan yhdessä, mutta toinen pettää on kuin päivällinen, jossa toinen mätti kupunsa täyteen Hesessä juuri ennen ruoka-aikaa?
Sinänsä ok, mutta ihan paljon enemmän perseestä kuin ap:n tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen tekee tietenkin kuten parhaaksi näkee. Minua tässä mietityttää, miksi tarvitsette niin totaalista rauhaa. Tämän takia teillä on kaksi asuntoa, mikä olisi monille pareille tuhlausta. Teillä menee varmaan taloudellisesti niin hyvin, että teidän ei tarvitse ajatella kuluja :) Olisihan teillä paljon enemmän rahaa käytössä, jos myisitte toisen asunnon.
Jos ei ole itse introvertti jonka pitää ladata akkunsa totaalisessa rauhassa, niin eihän sitä millään voikaan käsittää :)
Ap
Olen itse introvertti, mutta minulla onneksi kaikkein läheisimmät ihmiset eivät kuluta energiaani siten kuin muut ihmiset eikä minun tarvitse latautua täysin erillään heistä. Riittää kun välillä voi vaikka rentoutua koneella musiikkia kuunnellen tai sohvalla kirjaa lukien kuulokkeet päässä. Sitten taas esim. joidenkin juhlien jälkeen olen ihan naatti enkä haluaisi poistua kotoa päiväkausiin.
Introverteissakin on eroja. Jos miehesi ja sinun tapasi toimii teille niin mikäpä siinä, onnea teille. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukin tyylillään mutta ei tohon kyllä lapsia saa sovitettua jos oma rauha on niin tärkeää ettei edes puolison kanssa voi asua saman katon alla. Toisaalta monet liitot voisivat kestää pidempään kun olisi sitä omaa rauhaa ja jäis lapset hankkimatta, koska kyllä suurin osa suhteista kärsii ja jopa kaatuu pikkulapsiaikaa etenkin jos lapsia on enemmän kuin yksi. Itse en osaa kuvitella elämääni ilman perhettä ja yhdessä oloa, vaikka yksin viihtyvä ihminen olenkin. Raskastahan se on kun välillä meno on niin lujaa ettei perässä pysy, mutta päätyisinkö tuollaiseen järjestelyyn jos olisi mahdollisuus matkustaa ajassa ja aloittaa avioliitto uudestaan, niin luultavasti en. Itselle avioliitto ja parisuhde tarkoittaa sitoutumista ja elämän täydellistä jakamista toisen ihmisen kanssa, eikä vain yhdessäoloa silloin kun sattuu huvittamaan. Kyllä toista ihmistä oppii sietämään jos oikeasti rakastaa.
Suosittelen lukemaan ketjun ennen kuin kommentoit :) Ei aiota hankkia ikinä lapsia. Miksi ihmeessä luulet, että en siedä puolisoani tai rakasta häntä :O Se on kiva, että sinulle avioliitto tarkoittaa sitoutumista ja elämän jakamista; niin minullekin! Me olemme yhdessä 87-93% siitä ajasta mitä emme ole töissä: eli keskimäärin 1-2 iltaa viikossa ollaan yksin ja muuten ollaan toistemme kanssa illat ja yöt :) Rakastan tuota miestä enemmän kuin mitään muuta, joten minusta on erittäin omituista että sinä luulet voivasi sanoa tuntemattoman ihmisen käytöksestä että rakastaako tai sietääkö hän kumppaniaan. Jos et ole totaalista rauhaa vaativa introvertti, niin silloin sinä et yksinkertaisesti pysty tietämään mitä toisen ihmisen elimistö vaatii. Toivottavasti et harrasta vastaavaa keittiöpsykologisointia av:n ulkopuolella.
Ap
Lue itse kunnolla! En tarkoittanut arvostella mitenkään suoraan juuri teidän suhdettanne. Miten edes voisin, kun en tunne sinua ja puolisoasi? Pohdin tuossa sopisiko tuollainen järjestely minulle ja omaan elämääni. Halusin vain esittää täysin päinvastaisessa avioliitossa elävän ajatusmaailmaa tuollaisesta järjestelystä. Itsehän ihmettelit sitä miksi muut ihmettelee järjestelyänne. Anteeksi en tiennyt että asiaan ei saa kommentoida jos ei ole täysin samaa mieltä kanssasi asumisjärjestelynne oivallisuudesta, niin kuin sanoin jo aiemmin että lapsettomille varmaan sopii ja ilmeisesti myös teille, mutta minulle itselleni ei. Miksi edes kysyt muiden mielipiteitä jos kerran asiat ovat teillä niin hyvin? Teidän rakkauttanne en käsittääkseni tuossa arvostellut, totesin vain oman kokemuksen pohjalta että kun toista tarpeeksi rakastaa oppii myös sietämään puolison tapoja jotka saattavat ärsyttää, kuten perus wc kannen ylös jättö. Sulla on kyllä jotain ongelmia jos otat mun henkilökohtaisen mielipiteen, jossa pohdin asiaa aivan toisesta näkökulmasta jonain hyökkäyksen sun parisuhdetta vastaan. Suosittelen oikeaa psykologia jos on noin epävarma suhteestaan.
Ymmärrän sua tosi hyvin ap! Itse introvertti ,mies myös mutta hän on se läheisyydenkaipuisempi. Ollaan asuttu yhdessä 2 vuotta, seurusteltu neljä. Mulle ei tää yhdessäasuminen oikein sovi, mies todennut vähän samaa. Ollaan siis muuttamassa juurikin erillemme. Katsotaan miltä se erillään asuminen tuntuu, vai oliko suhde tässä. Tiedän, moni nyt kelaa siellä vaikka mitä mutta pointtini on tässä se, että en tule enää koskaan asumaan kenenkään miehen kanssa yhdessä, koska se ei vain sovi mulle, samoista syistä kuin ap:lla. Oma tila, oma lupa.
Parisuhteesta täytyy uskaltaa tehdä kahden ihmisen näköinen suhde.