Miten joku äiti voi jättää kolme lastaan Suomeen ja muuttaa ulkomaille miehen perässä?
Tietysti sillä lailla, että ottaa lipun ja menee. Sitä vain mietin, että millainen äiti sellainen on, kun täytyy olla ainakin hyvin erilainen käsitys äitiydestä kuin mitä minulla on. Nuorin lapsi on vasta 5-vuotias.
Kommentit (13)
Pakattuaan matkalaukun
vilkaistuaan vielä lastenhuoneeseen
ulko-oven hiljaa sulkee, ei tahdo muita herättää.
Vaatiiko se rohkeutta, suuren määrän katkeruutta kuitenkin
jättää mies ja lapset keskenänsä
ja elää omaa elämää.
Ja nyt viimein kun mä lähden
teen sen sydämeni tähden
vaikka syvältä se vielä kouraisee.
Oma pikku vaimo rakas
enää palaakaan ei takas
jätin avaimet ja kirjeen pöydälle
kerro terveiset lapsille.
Hän lähtee vaikka lähtiessään
tuntee piston sydämessään viiltävän
tärkeintä on lähteminen
muistaa jonkun sanoneen.
Linja-autoasemalla, pikavuoro-kyltin alla seistessään
silmäkulmastansa pyyhkii
huomaamattaan kyyneleen.
Ja nyt viimein kun mä lähden
teen sen sydämeni tähden
vaikka syvältä se vielä kouraisee.
Oma pikku vaimo rakas
enää palaakaan ei takas
jätin avaimet ja kirjeen pöydälle
kerro terveiset lapsille.
Elämä on jatkuvaa henkistä kasvua. Jossain vaiheessa voi huomata että äitiys ei ole se oma juttu. Ei siihen tarvita mitään ulkopuolisen huuteluja tai mielipiteitä, häpeäisit.
Ensimmäinen ajatukseni olisi, ettei naisella ole normaaleja äidinvaistoja.
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen ajatukseni olisi, ettei naisella ole normaaleja äidinvaistoja.
Niin että kun isät lähtee menemään, se on ok ja normaalia, mutta kun naiset tekee saman, se on epänormaalia?
Vierailija kirjoitti:
Elämä on jatkuvaa henkistä kasvua. Jossain vaiheessa voi huomata että äitiys ei ole se oma juttu. Ei siihen tarvita mitään ulkopuolisen huuteluja tai mielipiteitä, häpeäisit.
Niin joo. Teki kyllä jo lapsen sinne ulkomaillekin. Ehkä pitää nyt kokeilla, jos se äitiys olisikin se oma juttu näin toisella yrittämällä. Ap
Eivät naiset kaipaa toistensa paheksuntaa. Yritetään ymmärtää.
Ehkä omassa lapsuudenperheessänikin olisi voinut olla parempi jos äiti olisi lähtenyt ja jättänyt turvallisen ja huolehtivan isän huomiin meidät lapset. Ei ollut helppoa asua äidin kanssa joka katui äitiyttään ja haaveili olevansa muualla jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen ajatukseni olisi, ettei naisella ole normaaleja äidinvaistoja.
Niin että kun isät lähtee menemään, se on ok ja normaalia, mutta kun naiset tekee saman, se on epänormaalia?
Totta kai sinua saa ärsyttää, ettei tähän yhteen pieneen keskusteluun ole ympätty kaikkia maailman näkökulmia. Minulla nyt sattuu olemaan paljon kokemusta äitiydestä ja nolla kokemusta isyydestä, joten päätin tehdä tämän aloituksen äiti-näkökulmasta, varsinkin kun tuo ihmettelyni kohdekin sitten osui olemaan äiti. Ap
Vierailija kirjoitti:
Eivät naiset kaipaa toistensa paheksuntaa. Yritetään ymmärtää.
Ehkä omassa lapsuudenperheessänikin olisi voinut olla parempi jos äiti olisi lähtenyt ja jättänyt turvallisen ja huolehtivan isän huomiin meidät lapset. Ei ollut helppoa asua äidin kanssa joka katui äitiyttään ja haaveili olevansa muualla jne.
Ymmärtämisen yrittäminen on hyvä juttu, ja siksi aloituksen teinkin.
Ja lapsilla on hyvä koti, vaikka ikävöivätkin äitiään. Ap
No, itse mietin pitkään jätänkö lapsen vai en. Nainenhan ei ole nainen, jos ei ole hyvä äiti. Lapsi asuu pääasiassa isällään eli tein ratkaisuni. En ole hyvä äiti. Kaikki aina toitottivat kuinka äitiyteen kasvaa, kuinka lastaan oppii rakastamaan yli kaiken ja kaikki käy "kuin luonnostaan". No eipä käynyt. Kyllä lastani rakastan, mutta en koe mitään ylitsevuotavaa häntä kohtaan. En kestä kiukutteluja, en viihdy hänen seurassaan - en koskaan tuntenut mitään "olen tämän lapsen äiti" tunnetta kuin pieniä vivahteita. Tein oikein että lapsi asuu isällään ja tapaan häntä säännöllisesti. Olen parempi äiti, kun en joudu asumaan hänen kanssaan. En huuda, jaksan harrastaa ja touhuta ja tehdä. Isän kanssa olemme hyvissä väleissä, hän tämän lapsen enemmän halusikin ja minä hölmö kuuntelin muita. Lapsi voi kuitenkin hyvin eikä kiskaan edes tietäisi, että isällä asuminen on jotenkin "outoa" elleivät muut naiset sitä hänelle säännöllisesti kauhistelisi ja häntä siitä syyllistäisi.
Noin tekevä nainen on rohkeasti tunteensa haltuun ottanut emansipoitunut seikkailija.
Noin tekevä mies on sika.
Vierailija kirjoitti:
No, itse mietin pitkään jätänkö lapsen vai en. Nainenhan ei ole nainen, jos ei ole hyvä äiti. Lapsi asuu pääasiassa isällään eli tein ratkaisuni. En ole hyvä äiti. Kaikki aina toitottivat kuinka äitiyteen kasvaa, kuinka lastaan oppii rakastamaan yli kaiken ja kaikki käy "kuin luonnostaan". No eipä käynyt. Kyllä lastani rakastan, mutta en koe mitään ylitsevuotavaa häntä kohtaan. En kestä kiukutteluja, en viihdy hänen seurassaan - en koskaan tuntenut mitään "olen tämän lapsen äiti" tunnetta kuin pieniä vivahteita. Tein oikein että lapsi asuu isällään ja tapaan häntä säännöllisesti. Olen parempi äiti, kun en joudu asumaan hänen kanssaan. En huuda, jaksan harrastaa ja touhuta ja tehdä. Isän kanssa olemme hyvissä väleissä, hän tämän lapsen enemmän halusikin ja minä hölmö kuuntelin muita. Lapsi voi kuitenkin hyvin eikä kiskaan edes tietäisi, että isällä asuminen on jotenkin "outoa" elleivät muut naiset sitä hänelle säännöllisesti kauhistelisi ja häntä siitä syyllistäisi.
Nostan hattua sinulle, oikea ja rohkeakin päätös tässä yhteiskunnassa jossa nainen ei ole nainen jollei ole hyvä äiti.
Minusta on omituista jos vanhempi voi tehdä noin lapselleen, oli sitten äiti tai isä. En osaa kuvitella sellaista tilannetta että joku tuntemani VANHEMPI hylkäisi lapsensa.
No mä tiedän yhden joka teki niin, mutta sillä sitten olikin bipo.