Pitkä ihastuminen ja siitä seuraava masennus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minilla on sama. Elämässä oli sisältöä ja iloa ihastuneena. Se oikeastaan riitti minulle se ihastunut olo ja että sai nähdä sen miehen säännöllisesti kaukaa ihaillen. Se mies taisi kokea samoin. Mitään ei edes juteltu, mutta hän näytti aina iloiselta.

Ongelma on, että kumpikin on varattu. Oma mieheni laittoi tälle lopun ja olen aktiivisesti yrittänyt luopua ihastuksesta ja vältellä sitä miestä. Ja kun näen säännöllisesti, yritän aina katsoa poispäin. Tämä on niin masentavaa, tuntuu, että ilo on kaikonnut elämästä ja olen masentunut. Tunnen itseni myös hirveän rumaksi, kun ihastuneena tunsin olevani kaunis. On vaikea herätä aamuisin ja motivoitua päivään.

Ai että oikein " ongelma ". Jos on oma mies jo kotona ja ehkä perhettäkin,se onkin sit ongelma:D

Kenties sinusta ei ole ongelma, jos kaksi varattua ihastuu ja tuntee kemiaa. Monien muiden mielestä siihen liittyy ongelmia. Mutta hys hys, ei saa puhua sellaisista asioista ilmeisesti.

Up

Yrittäkää nyt herranen aika kestää elämää, ilman että tarvitsee paeta tunteitaan lääkkeisiin tai päihteisiin.

Ei ole mikään asioiden ratkaisu se.

up

Tästä keskustelusta huomaa, että osa ihmisistä hakee sisältöä elämäänsä ihastumisisista. Siksi moni päätyy pettämään, tyhjyyden tunteen takia. Sitä sisältöä olisi hyvä etsiä muualta, esim. itsestään, niin elämä ei tylsistyttäisi. Olisiko extroverteillä yleisempää? Introvertti viihtyy ilman muita ihmisiä helposti.

Tuo on niin totta - ihastuneena sitä tuntee itsensä viehättäväksi ja saa ylläpidettyä ulkoista olemusta. Nyt suhteen jälkeen olen vaan hiihdellyt täällä lähiön takametsissä puoli vuotta tuulihousuissa ja ei oikein edes tukan kampaus kiinnosta. Taivaan isälle kiitos etätöistä. Olen kyllä jo niin röllipeikkoontunut, että pakko yrittää muuntua taas naiseksi. Olo vaihtelee ja ei kyllä muut miehet edelleenkään kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä

Ja täällä.

Ja täälläkin.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiinnosta kirjoitti:

Kuinka kauan olit ihastunut?

En.ole ap vaan.yksi toinen samassa tilanteessa - 1,5 vuotta olin ihastunut.

Tåmä on vanha ketju, enkä minäkään ole ap, mutta 4,5 vuotta täällä.

Tuollaisesta rakkaussurusta selviää kärsimällä se.

Löytyyhän niitä uusia ihastuksia.  Miljoonat ihmiset pettyvät ihastumisissaan ja rakkaudessaan joka ikinen päivä ympäri maailmaa.

Ohi menee, ilman mitään lääkityksiä.

Masennuslääkkeet eivät ole mitään ihmepillereitä, jotka tekevät ihmisestä ilosta hyppivän olion ja poistavat kaikki surut ja murheet.

Niiden vaikutuskin alkaa vasta useiden viikkojen kuluttua, ja niitä voi joutua säätämään että mikä lääke itsekullekin edes tehoaa.

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisesta rakkaussurusta selviää kärsimällä se.

Löytyyhän niitä uusia ihastuksia.  Miljoonat ihmiset pettyvät ihastumisissaan ja rakkaudessaan joka ikinen päivä ympäri maailmaa.

Ohi menee, ilman mitään lääkityksiä.

Milloin? 43 v jo odotellut ohi menoa.

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisesta rakkaussurusta selviää kärsimällä se.

Löytyyhän niitä uusia ihastuksia.  Miljoonat ihmiset pettyvät ihastumisissaan ja rakkaudessaan joka ikinen päivä ympäri maailmaa.

Ohi menee, ilman mitään lääkityksiä.

Ei muuten mene ohi kaikilla ja jotkut ihastuvat vain harvoin elämässään. Kyse saattaa olla kaksoisliekistä, siitä oikeasta.

höpöhöpöpöö kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin todella pitkään ihastunut erääseen mieheen ja jotenkin hölmönä odotin, että jonain päivänä välillämme tapahtuisi jotain. Ei tapahtunut ja nyt kun jotenkin olen hyväksynyt asian, huomaan olevani masentunut. Onko masennuslääkitystä helppo saada? Jaksan masennuksesta huolimatta käydä töissä ja harrastaa, maksaa laskut, pestä pyykkiä yms., tavata ystäviä silloin tällöin. Jotenkin kuitenkin masentunut olo.

Mitään ei tapahtunut, koska et mitään tehnyt. Olisit selkeästi ilmaissut itseäsi, niin olisit saanut useita orgasmeja.

Ja ei, et ole masentunut, etkä tiedä ilmeisesti edes mitä masennus on.

Luultavasti olet pettynyt, sitä taas en tiedä, oletko pettynyt itseesi vai ihastukseesi.

Jos olisit masentunut, et jaksaisi nousta sängystäsi töihin, saatikka mihinkään harrastuksiin.

Tuo viimeinen lause ei pidä paikkaansa.

Mulla on todettu keskivaikea masennus ja kelan terapia, siitä huolimatta olen koko ajan käynyt töissä, meikit naamalla ja hymy huulilla. Tosin olen myös melkein päivittäin itkenyt työmatkalla bussissa, salaa työpaikan vessassa ja yksin työpisteessäni ja ajatellut kuolemaa aamusta iltaan. Illat makaan sohvalla jaksamatta tehdä enää muuta, kuin pakollisimmat asiat. Masennus ei aina näy ihmisestä päälle päin, eikä välttämättä heti, tai myöhemminkään, näy työkyvyssä.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni kuitenkin lääkitystä tarvitsen. Ei tästä oikein voi kenenkään tutun kanssa puhua. Terapiaan ei riitä rahat eikä aika perheellisenä ihmisenä. Jos sanon lääkärille olevani masentunut, niin saanko lääkityksen helposti? Voisin käydä yksityisellä hakemassa reseptin.

Miksi ei voisi puhua tutun kanssa puhua? Miksi ihmeessä ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni kuitenkin lääkitystä tarvitsen. Ei tästä oikein voi kenenkään tutun kanssa puhua. Terapiaan ei riitä rahat eikä aika perheellisenä ihmisenä. Jos sanon lääkärille olevani masentunut, niin saanko lääkityksen helposti? Voisin käydä yksityisellä hakemassa reseptin.

Miksi ei voisi puhua tutun kanssa puhua? Miksi ihmeessä ei?

Mä en voi puhua, koska ihastukseen liittyy tabu-aiheita (olemme molemmat täysi-ikäisiä, mutta muuten suhde olisi sopimaton läheistemme mielestä).

Joku nosti tämän ketjun! Yksi noista kirjoituksista on mun. Sen jälkeen yritin hoitaa masennusta ihastumalla toiseen mieheen, mutta se ei ollut niin iso juttu ja meni sitten ohikin. Sitä alkuperäistä ihastusta en ole nähnyt kuin kerran hyvin kaukaa. Hän näki minut myös, kumpikin pysähtyi seisomaan ja katsomaan etäältä hetkeksi, sitten lähdimme omille teillemme taas, oli aika haikeaa. Sitten tuli korona ja olen stressannut siitä niin ja ollut masentunut arjen muuttumisen vuoksi, ettei ole mahtunut muita tunteita elämään. Ilo elämästä katosi tosiaan silloin, kun päätin lopettaa sen vuosia kestäneen ihastukseni, näköjään päivämäärän perusteella v 2017, kun kommentoin tätä ketjua. Nyt on jo 2021, eikä se ole vielä palannut, melko hirveää. Neljä vuotta kulunut!

Täällä myös yksi. Kestänyt jo 3,5v eikä olla nähtykään sitten lokakuun. 

Silti vaan ajattelen häntä päivittäin. 

Ollaan naimisissa ja perheellisiä eikä ole aikomustakaan tehdä mitään, eikä ainakaan rikkoa perheitä. Eikä se mies ole kuullut tästä, kun en ole kertonut, mutta ehkä aavisti käytöksestä, eikä mitä ilmeisemmin ollut mieluista, kun ghostasi minut. 

Yritän unohtaa, mutta ei oikein onnistu. Sen sijaan olen todella masentunut, ei oikein huvita mikään. Ahdistaa ajatus, etten näe häntä enää koko loppuelämänä, kun tahtoisin vain viettää hänen kanssaan aikaa. Sydän varmaan vähän särkyi.