Teinköhän virheen kun ihastuin yh-isään..
En ole tajunnutkaan, että ihminen voi olla näin älyttömän ihastunut! En tajunnut sitäkään, että yh:n kanssa tapaamisia järjestyy hirmu harvoin. Ymmärsin toki ettei voi yhtä vapaasti mennä kuin lapsettomat, mutta en kuitenkaan osannut varautua todellisuuteen. Miehellä 1-2 lapsivapaata viikonloppua kuussa, eikä halua lyödä niitä lukkoon etukäteen vaan jakaa aikaansa tapailun lisäksi muihinkin harrastuksiin. Sellaisen miehen juuri haluankin, jolla on muutakin elämää kuin minä, mutta tämä voi kuitenkin olla jo liikaa. Kun on sovittu että tavataan ja tuleekin jokin este jommalle kummalle (esim. viimeksi isäni joutui teholle), niin seuraava kerta voi siirtyä helposti kuukaudellakin eteenpäin.
Olen kuitenkin aivan huiman ihastunut ja seksiäkin tekee mieli jatkuvasti.
Pitäisikö tapailu lopettaa hyvän sään aikana? Edessä on silloin kivulias suruprosessi ainakin minulle, miehestä en osaa sanoa. Mitä te tekisitte? Disclaimer vielä: ymmärrän, että lapset ovat miehelle aina ne elämän tärkeimmät ihmiset. Niin sen kuuluukin olla, enkä halua sitä muuttaa. Silti tuntuu vaikealta sopeutua tähän.
Kommentit (22)
Ei kannata tapailla yh-isiä. Itse en ainakaan halua olla aina ja ikuisesti kakkossijalla ja se "huonompi vaihtoehto" ajankäytön suhteen lapsiin verrattuna. Alkaa hajottaa viimeistään siinä vaiheessa kun ensihuuma on ohi.
Nykyään tapailen vaan vela-miehiä tai miehiä, joiden lapset ovat jo aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu lasten iästä
Nuorin on 12, lisäksi 2 vanhempaa joista toinen muuttamassa omilleen.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata tapailla yh-isiä. Itse en ainakaan halua olla aina ja ikuisesti kakkossijalla ja se "huonompi vaihtoehto" ajankäytön suhteen lapsiin verrattuna. Alkaa hajottaa viimeistään siinä vaiheessa kun ensihuuma on ohi.
Nykyään tapailen vaan vela-miehiä tai miehiä, joiden lapset ovat jo aikuisia.
Minä taas koen juuri tämän huuman sietämättömänä! Aiemmissa suhteissa tässä vaiheessa on nähty ihan koko ajan ja paneskeltu menemään kuin pienet puput, ja juuri tästä vaiheesta on saanut paljon energiaa ja iloa. Tämän miehen kanssa olemme voineet tavata niin harvoin, että ei ole tietoa vielä siitäkään, onko tämä suhde vai ei, ja jos paljastuisi että mies on yhtä hulluna minuun kuin minä häneen, niin silti ajankäytön osalta mikään ei muuttuisi. Jos olisimme varmoja toisistamme ja tunteet vähän tasaantuneet jo, niin olisi varmaan helpompaa kestää tilannetta. En ole kuitenkaan itsekään mikään sohvalla makoilija, vaan kalenteri on kohtalaisen täysi, joten kuvittelisin sen sopivan itselleni että ei nähdä joka päivä tai edes joka viikonloppu välttämättä.
Mutta tuntuu tosi vaikealta olla näissä alkuihastuksen syövereissä, lämpimistä tunteista ja halusta sekaisin, kun toista ei voi mennä tapaamaan tuosta vain. Yksinäiset yöt ovat edelleen seuranani, vaikka olen ihastunut/rakastunut. Ihan kuin jossain kaukosuhteessa eläisi!
ap
Itse lähtisin suhteesta, jossa harrastukset ovat minua tärkeämpiä.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään tapailen vaan vela-miehiä tai miehiä, joiden lapset ovat jo aikuisia.
Minulle näistä jää realistiseksi vaihtoehdoksi vela-miehet, koska nuo toiset ovat usein liian iäkkäitä minulle. Tämä nytkin tapailemani on selvästi itseäni vanhempi. Vela-miehissä taas arveluttaa juuri se, että eivät halua lapsia. Mielestäni se voi viitata piirteisiin, jollaisista en varsinaisesti pidä miehissä: välinpitämättömyys muiden tunteista, itsekeskeisyys, ehkä jonkinlainen pintaliitäminen. Varmasti myös poikkeuksia on, mutta näin yleistäen.
Onko siis minun kannaltani kuitenkin järkevämpää sietää lisääntyneen, mutta persoonallisuudeltaan aivan ihanan, vastuullisen ja lämpimän miehen elämäntilanteesta seuraavia vaikeuksia? Vai pitäisikö siirtyä eteenpäin? Kysyisin tätä vaikka ennustajaeukolta, jos moinen sattuisi nyt kohdalle.
ap, ymmällään
Vierailija kirjoitti:
Itse lähtisin suhteesta, jossa harrastukset ovat minua tärkeämpiä.
Minä taas en haluaisi miestä, joka luopuu harrastuksestaan naisen vuoksi, jonka on tavannut vasta kaksi kertaa, tilanteessa jossa tapailua ei edes kutsuta vielä seurusteluksi.
ap
Jos sen lapset on jo niin isoja, niin miten voi tapaaminen olla niin vaikeaa? Tajuan, että on kiire niiden menojen kanssa ja muutenkin, mutta kyllä 12v:n voi jo välillä jättää kotiin yksinkin.
Ehkä mies ei ole tarpeeksi kiinnostunut.
Siis te olette tavanneet kaksi kertaa ja edessä on jo kivulias suruprosessi jos tapailu ei jatku? Sanoisin että nyt jäitä hattuun. Asutteko eri paikkakunnilla vai miksi tapaamisen järjestäminen on noin kamalan hankalaa?
Vierailija kirjoitti:
Siis te olette tavanneet kaksi kertaa ja edessä on jo kivulias suruprosessi jos tapailu ei jatku? Sanoisin että nyt jäitä hattuun. Asutteko eri paikkakunnilla vai miksi tapaamisen järjestäminen on noin kamalan hankalaa?
Asuimme tavatessamme eri paikkakunnilla, joten ensitapaamisen jälkeen pitkään vain soittelimme ja viestittelimme fb:ssa jne. Nyt olen asunut taas samalla paikkakunnalla noin kuukauden verran (tiesin muutosta jo tavatessani tämän miehen). Asun kimppakämpässä, jossa yksityisyyttä ei ole riittävästi. Tapaamiset onnistuvat kunnolla siis vain miehen kotona, mutta hän ei halua lasten tietävän minusta, minkä ymmärrän. Joudumme siis odottamaan niitä viikonloppuja, kun lapset ovat mummolassa. Parin tunnin tapaaminen ennen lasten nukkumaanmenoa tai sen jälkeen ei tunnu vaivan arvoiselta, melkein sama se on siinä tilanteessa soittaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis te olette tavanneet kaksi kertaa ja edessä on jo kivulias suruprosessi jos tapailu ei jatku? Sanoisin että nyt jäitä hattuun. Asutteko eri paikkakunnilla vai miksi tapaamisen järjestäminen on noin kamalan hankalaa?
Asuimme tavatessamme eri paikkakunnilla, joten ensitapaamisen jälkeen pitkään vain soittelimme ja viestittelimme fb:ssa jne. Nyt olen asunut taas samalla paikkakunnalla noin kuukauden verran (tiesin muutosta jo tavatessani tämän miehen). Asun kimppakämpässä, jossa yksityisyyttä ei ole riittävästi. Tapaamiset onnistuvat kunnolla siis vain miehen kotona, mutta hän ei halua lasten tietävän minusta, minkä ymmärrän. Joudumme siis odottamaan niitä viikonloppuja, kun lapset ovat mummolassa. Parin tunnin tapaaminen ennen lasten nukkumaanmenoa tai sen jälkeen ei tunnu vaivan arvoiselta, melkein sama se on siinä tilanteessa soittaa.
ap
Erikoista. Kyllähän parissa tunnissa ehtisi yhtä sun toista, eihän soittaminen ole todellakaan melkein sama. Onko siis todellakin niin, että olette tavanneet vain pari kertaa? Sitten oikeasti kuulostaa siltä, että miestä ei vaan kiinnosta tarpeeksi.
Miks sen naisen pitäs olla ykkönen? Missä narsistiharhassa oikein elätte?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis te olette tavanneet kaksi kertaa ja edessä on jo kivulias suruprosessi jos tapailu ei jatku? Sanoisin että nyt jäitä hattuun. Asutteko eri paikkakunnilla vai miksi tapaamisen järjestäminen on noin kamalan hankalaa?
Asuimme tavatessamme eri paikkakunnilla, joten ensitapaamisen jälkeen pitkään vain soittelimme ja viestittelimme fb:ssa jne. Nyt olen asunut taas samalla paikkakunnalla noin kuukauden verran (tiesin muutosta jo tavatessani tämän miehen). Asun kimppakämpässä, jossa yksityisyyttä ei ole riittävästi. Tapaamiset onnistuvat kunnolla siis vain miehen kotona, mutta hän ei halua lasten tietävän minusta, minkä ymmärrän. Joudumme siis odottamaan niitä viikonloppuja, kun lapset ovat mummolassa. Parin tunnin tapaaminen ennen lasten nukkumaanmenoa tai sen jälkeen ei tunnu vaivan arvoiselta, melkein sama se on siinä tilanteessa soittaa.
ap
Erikoista. Kyllähän parissa tunnissa ehtisi yhtä sun toista, eihän soittaminen ole todellakaan melkein sama. Onko siis todellakin niin, että olette tavanneet vain pari kertaa? Sitten oikeasti kuulostaa siltä, että miestä ei vaan kiinnosta tarpeeksi.
Sinä aikana kun olen asunut täällä, miehellä on ollut vain yksi lapsivapaa vkl, olimme sopineet että tavataan. Mutta isäni joutui sairaalaan, joten jouduin perumaan. Aikaisemmin tapasimme kun satuin olemaan samassa kaupungissa hänen lapsivapaansa aikaan. Oli toinenkin samanlainen vkl kerran, että olisin ollut täällä käymässä, mutta silloin hän meni harrastukseensa. Harrastus on sellainen, että mahdollisuuksia mennä tulee harvakseltaan. On ollut myös kerta, jolloin itse jänistin vaikka olisimme voineet tavata, ilman syytä vielä. Pelkäsin heittäytyä ja ihastua.
En itsekään haluaisi tavata hätäisesti ja ohimennen joskus viikolla. Viimeksi tapaaminen kesti 10 tuntia ja sekin tuntui loppuvan liian lyhyeen. Ei ole ainakaan minun kohdallani merkki kiinnostuksen puutteesta. Ehkä olemme sitten outoja tässä asiassa?
ap
Ootte kaks kertaa tavanneet ja sä anasyloit kun Breivikin psykiatri! Juokse yh-isä juokse ja kauas.
Olemme puhuneet tosi paljon puhelimessa ja kirjoittaneet pitkiä viestejä Facebookissa. Nimenomaan ajatuksia vaihtamalla tutustuminen on molemmille tärkeää, ja kyllä voi sanoa että tunnemme aika hyvinkin toisiamme. Mutta puuttuuhan siitä tietysti myös paljon sellaista, mitä normaalisti tapailemalla tulee mukaan. Se tässä tilanteessa varmaan juuri ahdistaakin. Olen todella ihastunut, mutta en kuitenkaan voi tapailla ihastukseni kohdetta normaalisti.
ap
No onhan toi koko kuvio outo. Isot lapset, miksi ette tapaa vaikka monta kertaa viikossa? Lenkille, leffaan, kahvilaan. Löytyy "julkisia" treffipaikkoja. Miehen luona, kun lapset kavereilla. Seksiä ei tietenkään, mutta yhdessäoloa! Tutustumista. Sitä paitsi lapset on jo niin isoja, että oikeesti heitä ei hetkauta isän seurustelukumppani, eli vaikka kävisitkin heillä...
Ps. Muuta omaan asuntoon...
Kyllähän 12v pärjää jo yksin kotona vaikka tunnin tai pari, ainakin mun lapsuudessa pärjäs 90-luvulla. Menette vaikka hotelliin panemaan siksi aikaa tai johonkin linja-autoaseman maksulliseen vessaan, jotka ovat siistejä.
Lapset on ihan normaaliasia elämässä. Mutta etsi joku kaljaörveltäjä jolla ei lapsia niin se on sulle paras. Saat miehen ihan itsellesi kera kaljapullojen. Juokse mies juokse...bimbo kyselee tyhmiä palstalla!
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän 12v pärjää jo yksin kotona vaikka tunnin tai pari, ainakin mun lapsuudessa pärjäs 90-luvulla. Menette vaikka hotelliin panemaan siksi aikaa tai johonkin linja-autoaseman maksulliseen vessaan, jotka ovat siistejä.
Hahah. Voit myös alkaa ilkeäksi äitipuoleksi. Lyö kiilaa lapsen ja isän väliin kun et halua jakaa häntä. Sinä olet se vieras, mutta lapset eivät.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän 12v pärjää jo yksin kotona vaikka tunnin tai pari, ainakin mun lapsuudessa pärjäs 90-luvulla. Menette vaikka hotelliin panemaan siksi aikaa tai johonkin linja-autoaseman maksulliseen vessaan, jotka ovat siistejä.
Tai pystyttäkää teltta pihalle...
Riippuu lasten iästä