Hoikat ja pienirintaiset naiset
Millaisia kokemuksia muilla hoikilla pienirintaisilla naisilla on miehistä. Itse olen neljän lapsen äiti, vajaa 40v, hoikka ja hyväkroppainen, mutta pienirintainen. Olen eronnut, mutta seurustellut jo useamman vuoden uuden mieheni kanssa. Erityisesti eron jälkeen olin yllättynyt ( ja olen vieläkin, koska emme ole naimisissa/kihloissa eli minulla ei ole sormusta/sormuksia) miesten huomiosta. Luulin aina aiemmin, että naisella pitäisi olla isot tissit ollakseen miesten mieleen. Mutta moni mies on suoraan kehunut rintojani ihanaksi ja kehuu kovasti ulkomuotoani. Ajattelin tämän siis lohdutukseksi muille pienirintaisille naisille.
Kommentit (67)
No, sinulla ilmeisesti kuitenkin on jonkunlaiset rinnat kuitenkin. Meitä on monia joilla on vain tyhjät nahkapussit. Eipä ole paljon kehuja niistä kuulunut :) Kroppa on muuten kyllä kuosissa ja sitä kehutaan, joten siitäkään ei ole kysymys etteivätkö ollenkaan osaisi kehua.
26v. täällä ja melkeinpä joka kerta kun joku mies on rintani nähnyt, on kehunut niitä.
Usein kai muoto on tärkeämpi kuin se koko.. Ja kyllä moni valitsisikin mielummin pienet kuin isot.
Minusta tuntuu, että iän myötä huomiota saa enemmän juuri siron koon vuoksi. Onhan se ihan totta, että monet kaverit on siinä 20-35- vuotiaana ottaneet massaa sen 20 kiloa ja 50 kiloiset keski-ikäiset on vähemmistö.
Kai se nyt on selvää että hoikka nainen kiinnostaa.
Ole onnellinen pienistä tisseistä. Isoista on vain haittaa.
Pienet rinnat ovat ikääntyessä vain etu.
Olen 53-vuotias ja kynätesti sujuu maan mainiosti :D Eivät edes mitkään kauhean pienet ole, mutta sanotaan nyt pienehköt kuten hoikilla luonnostaan yleensä onkin.
Imettäessä olivat isommat toki, mutta siitä palautuneet taas kouran mentäviksi. On tullut vain kehuja aina. Ehkä myytti tämä kovin isojen rintojen ihannointi? Tai ei päde ainakaan läheskään kaikkiin miehiin, se on varma.
Pienet rinnat ja hoikka on uskomattoman seksikästä. <3
27 v, aa-kuppi, ikisinkku. Mietippä siitä kuinka paljon sitä huomiota tulee...
#vittukuoistissit
Vierailija kirjoitti:
Ole onnellinen pienistä tisseistä. Isoista on vain haittaa.
Ei se aina noinkaan mene. On meitä isorintaisiakin jotka ovat tyytyväisiä rintoihinsa eivätkä koe niitä millän tavoin rumiksi tai haitallisiksi. Ihan niin kuin on pienirintaisiakin jotka ovat itseensä tyytyväisiä sellaisena kuin ovat.
Itse olen vasta 18 ja olen oppinut jo aikaa sitten, ettei ole yhtä tiettyä kropan/tissien/kasvojen mallia, josta poikkeavia piirteitä pidettäisiin epähaluttavina. Minulla on eripariset, suhteellisen pienet rinnat, joita myös lähes kaikki ne nähneet miehet ovat kehuneet, vaikka ne eivät ole mitenkään erityisen kauniit. Tuskin te itsekään haluatte vain stereotyyppisen hunkin näköisiä miehiä, tai nautitte vain 20- senttisistä kaluista. Harva katsoo kumppaninsa vikoja, vaan useimmat näkevät toisessa ihmisessä tämän kauniit piirteet.
Onhan teinipornokin pornolajeista suosituimpia ja siellähän niitä lähes rinnattomia erittäin siroja kroppia näkyy. Hoikka vartalo nyt vaan on miesten mieleen. Moni mies valitsee mieluummin hoikan ja pienirintaisen kuin lihavan ja isorintaisen. Se kokonaisuus merkitsee enemmän kuin rintojen koko. Toki myös rintojen muodolla on väliä. Moni ottaa mieluummin kiinteärintaisen kuin roikkuvarintaisen, koolla ei niinkään ole väliä. Toki sitten on erikseen se pieni miesten vähemmistö, joilla seisoo vain isorintaisille naisille. Mutta he ovat tosiaan pieni vähemmistö, joka tosin pitää isoa ääntä itsestään.
Vielä parikymppisenä todella pienirintainen hoikka ei välttämättä saa niin paljoa huomiota, kun niitä normaali- ja isorintaisia hoikkiakin on paljon. Mutta sitten kolmekymppisestä eteenpäin kuin iso osa naisista alkaa olla jo kerätä kivasti rasvaa, niin ne erittäin pienirintaisetkin hoikat alkavat olla sitä A-luokkaa.
Vierailija kirjoitti:
27 v, aa-kuppi, ikisinkku. Mietippä siitä kuinka paljon sitä huomiota tulee...
#vittukuoistissit
Oho samis, tosin täytän tänä vuonna 28v. Bmi 19 eli tissit suurinpiirtein sopii kroppaan kuitenkin.
Mutta eipä tosiaan ole miehiltä huomiota tullut, ei baareissa, ei opiskelijatapahtumissa (miesvaltainen ala), ei ole lykästänyt edes nettideiteillä. Ikisinkku minäkin siis ja alkaa jo viimeisetkin toivonrippeet mennä.

En usko, että rintojen koolla on mitään tekemistä miesten kiinnostuksen kanssa. Kyllä jopa rinnatonkin nainen saa helposti miehiä, jos luonne vaan on menevä ja sellainen iloisen hymyilevä. Sen sijaan introvertti, ujo, vakavanoloinen nainen nyt ei saa huomiota, vaikka tissit olisivat D-kupit. Ei miehet uskalla lähestyä vakavanoloisia naisia vaan niitä iloisia, sosiaalisen oloisia.
Vierailija kirjoitti:
26v. täällä ja melkeinpä joka kerta kun joku mies on rintani nähnyt, on kehunut niitä.
Usein kai muoto on tärkeämpi kuin se koko.. Ja kyllä moni valitsisikin mielummin pienet kuin isot.
Juuri näin, tissien ulkonäkö ja miten sopivat vartaloon on tärkeämpää kuin koko.
Mulla ei ole ikinä ollut isotissistä naista, mutta kiinnostaisi joskus päästä vähän leipomaan kunnon leilejä, kauniita isoja tissejä on kyllä todella harvassa ja silarit ovat täydellinen turn off.
Täällä toinen keski-ikää lähentelevä hoikka ja pienitissinen nainen ja kovasti positiivista huomiota satelee täälläkin. :)
En kyllä ole huomannut mitään merkitystä rintojen koolla miesten kiinnostukseen. Sitä on ollut aina yli oman tarpeen, myös silloin kun olin hoikka (52kg) ja pienirintainen (A kuppi). Kun painoa tuli 8 kiloa lisää ja rinnatkin kasvoi B kuppiin kiinnostus säilyi ennallaan.
Eiköhän se ole mun iloinen, avoin ja positiivinen olemus mikä vaikuttaa rintojen kokoa enemmän:D
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa mitä miehet ajattelee?
Totta kai minua kiinnostaa, mitä mieheni ajattelee monistakin jutuista. Miten parisuhde voisi onnistua, jos vähät välittää toisen ajatuksista.
Ylipäänsäkin minua kiinnostaa, mitä muuta ajattelevat. Jokainen toiset huomioiva ihminen lähtee tästä näkökulmasta. En vaikka kaiva nenää seurassa, vaikka kuinka kutittaisi. Mihin sen muuhun perustuu kuin että ajattelen, mitä muut ajatteleat?
Autiolla saarella kaivelen sydämen kyllyydestä.
Tekopyhin mantra ikinä on tämä: en välitä, mitä muut ajattelevat. Normaalin sosiaalinen ihminen ottaa toiset aina huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
27 v, aa-kuppi, ikisinkku. Mietippä siitä kuinka paljon sitä huomiota tulee...
#vittukuoistissit
Oho samis, tosin täytän tänä vuonna 28v. Bmi 19 eli tissit suurinpiirtein sopii kroppaan kuitenkin.
Mutta eipä tosiaan ole miehiltä huomiota tullut, ei baareissa, ei opiskelijatapahtumissa (miesvaltainen ala), ei ole lykästänyt edes nettideiteillä. Ikisinkku minäkin siis ja alkaa jo viimeisetkin toivonrippeet mennä.
En usko, että rintojen koolla on mitään tekemistä miesten kiinnostuksen kanssa. Kyllä jopa rinnatonkin nainen saa helposti miehiä, jos luonne vaan on menevä ja sellainen iloisen hymyilevä. Sen sijaan introvertti, ujo, vakavanoloinen nainen nyt ei saa huomiota, vaikka tissit olisivat D-kupit. Ei miehet uskalla lähestyä vakavanoloisia naisia vaan niitä iloisia, sosiaalisen oloisia.
Juu tiedän. Sehän tässä masentaakin kun olen luonteeltani hieman introvertti mutta ihmisten ilmoilla olen oikeasti tehnyt kaikkeni että olisin hymyileväinen ja helposti lähestyttävä. Opiskelijatapahtumissa jopa keräsin rohkeuteni ja yritin jututtaa niitä muita hiljaisen oloisia, ketään ei vaan kiinnostanut. :(
Ehkä joidenkin on vaan tarkoitus jäädä yksin, en enää keksi muutakaan selitystä miksi aina niin huono onni matkassa. Harmittaa kun pohjimmiltani tykkään eniten perhe-elämästä ja oman kodin hoitamisesta ja nyt oma perhe jää haaveeksi vaan.
Miten ne neljä lasta sait, jos miehet ei huomioineet vai hävisikö tissit imettäessä?