Vihaan anoppiani sydämeni kyllyydestä!!!

Hankala tilanne, jos ei voi sietää anoppiaan. Ko henkilö on isoäitinä  kuitenkin läheisesti perheeseen kuuluva. Veljeni perhe vieraantui samalla tavalla vanhemmistani ja muista sukulaisista, en koskaan tiennyt, mistä oikeastaan oli kyse? Joku loukkaantuminen oli tapahtunut äitini ja miniän välillä ja seuraus oli, etteivät juuri käyneet ollenkaan vanhempiani katsomassa. Tästä seurasi myös se, että veljeni perhe ei koskaan tutustunut meidän muiden sisarusten ( tyttärien ) perheisiin. Tuntui, että miniän suku oli aina tärkeämpi. Veljeni perhe ei tullut esim lasteni ylioppilasjuhliin ei tyttäreni häihin, vaikka kutsuin ja maanittelin. Vanhempien hoito ja auttaminen jäi täysin meidän tyttärien harteille, vaikka veli asui 100 km päässä vanhemmistani.

Joskus veljeni puhelimessa tilitti katkerasti, miten paljon enemmän me tyttäret olemme taloudellisesti

hyötyneet vanhemmistani. Se ei edes pitänyt paikkaansa. Olen vuosien saatossa pannut pitkän pennin vanhempieni asumisen helpottamiseksi, ostanut pesukoneet, imurit, tehnyt mieheni kanssa remonttia vanhassa omakotitalossa jne. ja tämän kaiken teimme 500 km päästä. Mitään pankkitiliä meidän lapsille ei oltu vanhempien toimesta avattu, kuten veljeni väitti. Isäni oli avannut toisen sisareni pojalle tilin, mihin laitettiin "taskunpohja " kolikoita, ko.  tilille ei koskaan kertynyt 50 euroa enempää. Veljelläni oli luulo, että vanhempani olivat avanneet muille ( paitsi heidän )lastenlapsille tilit. Joten tästä kanssakäymisen puutteesta syntyi veljeni ja hänen vaimonsa päässä kummallisia ajatuksia, että siskot vie kaikki. Nyt vanhemmat ovat jo kuolleet, mutta suhteet veljeen ovat edelleen etäiset. Soittelen pari kertaa vuodessa ja kysyn kuulumisia, koskaan veljeni ei soita minulle. 

Kärvistelin vuosia mieheni kanssa anopin käytöksen kanssa ja aina vähän väliä mies joutui ärähtämään äidilleen oikein kunnolla ja pitämään sellaisen puolen vuotta "taukoa" anoppiin. Sitten kaikki meni ihan ok taas muutaman kuukauden, kunnes sama toistui aina milloin mistäkin syystä. Viimeinen niitti tämän vuoden alussa miehelleni oli se, kun anoppi kehtasi suoraan lapselle haukkua häntä (poikaansa) isänä. Laittoi välit poikki eikä sen jälkeen ole tarvinnut miettiä anoppia yhtään :)

Anoppini on ollut kuolleena kohta 3vuotta ja nyt vasta voidaan jo hengitellä vapaasti sekä minä että mies. Mies on äitinsä ainoa lapsi. Muori osasi ruuvata mieheni hermot niin kireälle erilaisilla dramaattisilla manovereillään, että pelkäsin joskus että sillä katkeaa verisuoni päästä pelkästä vitutuksesta.

20 vuoden aikana anoppi vanheni ja heikkeni fyysisesti mutta henkisesti hän ei kyllä antanut milliäkään periksi.

Hänellä oli 300 neliön satavuotias talo., jota ei tietenkään jaksanut hoitaa, mutta ei kyllä antanut minunkaan sitä mitenkään hoitaa. Minähän en mitään osaa enkä mistään mitään tiedä esim. perunoita en osannut oikein keittää. Muori istui kädet sylissä vakipaiksllaan keittiön pöydän ääressä ja kysyi vienosti minulta että "etkö ole käynyt mitään talouskoulua?" Joo en kun TurunYliopiston vaan.

Appiukko teeskenteli kuuroa ja hyräili vaan musiikkia ja laittoi lippalakin päähän ja häipyi pihatöihin niin pitkään kuin valoa riitti.

Kesät asuttiin niiden kanssa maalla ja koitettiin pärjätä. Muori puuttui joka asiaan ja vaati että kaikki tehdään hänen mukaansa. Mm. Kukkien multa oli minulla väärin laitettu ja ostamani kukkapurkit vääriä.

Mieheni kanssa hän mm. perusti sydämen läpätykseen ja hengenahdistukseen päätyvän riidan 80 vuotta vanhan korkkimaton uusimisesta. Katselin kun sitä 2 aikuista miestä talutti kamariin ja mietittiin että pitääkö medihelin kopteri soittaa muoria hakemasn. Ihmeparantuminen kuitenkin tapahtui kun aloin puhua kauppaan lähdöstä. Muorilla olikiin paljon haettavaa kaupasta ja sydämen kammiovärinä sitten unohtui.

Mikään minun ostama ruoka ei kelvannut ja siitä tuli "maha kipeäksi". Kun sanottiin että mies oli ostanut tai hän näki että mies esim paistoi jauhelihan ei siinä ollut mitään vikaa. Sama purkki salaattikastiketta jota oli vedellyt edellisenä kesänä olikin seuraavana kesänä vaarallista ja sopimatonta.

Draamantajussa suomen teatteritaide menetti kyllä lahjakkuuden. Hän puhui kuin EllaEronen ääntä värisyttäen.

Pari kesää ennen kuolemaansa nuori ilmoitti dramaatisena minulle kun olimme kahdestaan että hän vapauttaa minut olemasta hänen kanssaan missään tekemisissä. Minä totesin että kiitos tästä ja lopetin siihen paikkaan piikana olemisen. Tässä olikin muorilla virheliike sillä samalla miestäni lakkasi huvittamasta viettää kesälomiaan kokonaan heillä. Minä en enää sinne mennyt ja mies kävi yksin vähemmän.

Lopetin sitten kaiken yhteydenpidon kun kerta näin sanottiin. Muori ei voinut sanojaan perua vaukka varmasti olis halunnut. Näillä mentiin.

Viikkoa ennen kuolemaansa pyysi minutkin sairaalassa käytävältä huoneeseensa. Otin kädestä kiinni ja toivottelin vointeja.

Kesätalossa oli lipaston laatikossa 20 000 käteistä jonka jemma kerrottiin miehelle viimeisellä sairaalareissulla.

Pari vuotta meni ettei tehty oikein mitään. Nyt on jo remontoitu taloa ja tonttia ja tehdään tästä meille koti.

Oli se rautainen nuori. Terveisiä vaan sinne jonnekin.

Vierailija kirjoitti:

Katkaisin välit anoppiin viime talvena. 20 vuotta jaksoin kuunnella nälvimistä, vinoilua, piikittelyä... Itsekäs ihminen, joka saattoi loukata tuosta vain yhtäkkiä. Olin ystävällinen ja avulias, jopa niin paljon, että ystäväni ihmettelivät välillä. Lopulta oli pakko todeta, että nyt on vain katkaistava välit. Enempää en voi yrittää. Olin niin ahdistunut aina anopin näkemisen jälkeen. 😐

Onko teillä lapsia? Onko lastenlapsilla mitään yhteyttä isoäitiin, entäs siihen isoisään?

Hurjalta kuulostaa luettuna, mutta samalla aika tutulta. Oma vanhempani pompottelee meitä vastaavasti. 

Kiitos kun jaoit osan elämäntarinaasi.

Onko teillä lapsia? Minkä ikäisiä itse olette? 

Saitteko toteuttaa vapaasti omia toiveitanne kodin, matkustelun tms merkeissä vielä silloin kun anoppi eli? Vai oliko anoppi kaikkea vastaan?

Vierailija kirjoitti:

Anoppini on ollut kuolleena kohta 3vuotta ja nyt vasta voidaan jo hengitellä vapaasti sekä minä että mies. Mies on äitinsä ainoa lapsi. Muori osasi ruuvata mieheni hermot niin kireälle erilaisilla dramaattisilla manovereillään, että pelkäsin joskus että sillä katkeaa verisuoni päästä pelkästä vitutuksesta.

20 vuoden aikana anoppi vanheni ja heikkeni fyysisesti mutta henkisesti hän ei kyllä antanut milliäkään periksi.

Hänellä oli 300 neliön satavuotias talo., jota ei tietenkään jaksanut hoitaa, mutta ei kyllä antanut minunkaan sitä mitenkään hoitaa. Minähän en mitään osaa enkä mistään mitään tiedä esim. perunoita en osannut oikein keittää. Muori istui kädet sylissä vakipaiksllaan keittiön pöydän ääressä ja kysyi vienosti minulta että "etkö ole käynyt mitään talouskoulua?" Joo en kun TurunYliopiston vaan.

Appiukko teeskenteli kuuroa ja hyräili vaan musiikkia ja laittoi lippalakin päähän ja häipyi pihatöihin niin pitkään kuin valoa riitti.

Kesät asuttiin niiden kanssa maalla ja koitettiin pärjätä. Muori puuttui joka asiaan ja vaati että kaikki tehdään hänen mukaansa. Mm. Kukkien multa oli minulla väärin laitettu ja ostamani kukkapurkit vääriä.

Mieheni kanssa hän mm. perusti sydämen läpätykseen ja hengenahdistukseen päätyvän riidan 80 vuotta vanhan korkkimaton uusimisesta. Katselin kun sitä 2 aikuista miestä talutti kamariin ja mietittiin että pitääkö medihelin kopteri soittaa muoria hakemasn. Ihmeparantuminen kuitenkin tapahtui kun aloin puhua kauppaan lähdöstä. Muorilla olikiin paljon haettavaa kaupasta ja sydämen kammiovärinä sitten unohtui.

Mikään minun ostama ruoka ei kelvannut ja siitä tuli "maha kipeäksi". Kun sanottiin että mies oli ostanut tai hän näki että mies esim paistoi jauhelihan ei siinä ollut mitään vikaa. Sama purkki salaattikastiketta jota oli vedellyt edellisenä kesänä olikin seuraavana kesänä vaarallista ja sopimatonta.

Draamantajussa suomen teatteritaide menetti kyllä lahjakkuuden. Hän puhui kuin EllaEronen ääntä värisyttäen.

Pari kesää ennen kuolemaansa nuori ilmoitti dramaatisena minulle kun olimme kahdestaan että hän vapauttaa minut olemasta hänen kanssaan missään tekemisissä. Minä totesin että kiitos tästä ja lopetin siihen paikkaan piikana olemisen. Tässä olikin muorilla virheliike sillä samalla miestäni lakkasi huvittamasta viettää kesälomiaan kokonaan heillä. Minä en enää sinne mennyt ja mies kävi yksin vähemmän.

Lopetin sitten kaiken yhteydenpidon kun kerta näin sanottiin. Muori ei voinut sanojaan perua vaukka varmasti olis halunnut. Näillä mentiin.

Viikkoa ennen kuolemaansa pyysi minutkin sairaalassa käytävältä huoneeseensa. Otin kädestä kiinni ja toivottelin vointeja.

Kesätalossa oli lipaston laatikossa 20 000 käteistä jonka jemma kerrottiin miehelle viimeisellä sairaalareissulla.

Pari vuotta meni ettei tehty oikein mitään. Nyt on jo remontoitu taloa ja tonttia ja tehdään tästä meille koti.

Oli se rautainen nuori. Terveisiä vaan sinne jonnekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katkaisin välit anoppiin viime talvena. 20 vuotta jaksoin kuunnella nälvimistä, vinoilua, piikittelyä... Itsekäs ihminen, joka saattoi loukata tuosta vain yhtäkkiä. Olin ystävällinen ja avulias, jopa niin paljon, että ystäväni ihmettelivät välillä. Lopulta oli pakko todeta, että nyt on vain katkaistava välit. Enempää en voi yrittää. Olin niin ahdistunut aina anopin näkemisen jälkeen. 😐

Minulla on tämä sama tilanne. Anoppini myös kehuu ja ylistää mieheni entisiä tyttöystäviä minulle ja puhuu heistä tyyliin "insert tähän miehen nimi:n Maria" "insert tähän miehen nimi:n Katriina". Joka kerta kun tapaamme anoppia olen aina ahdistunut ja vihainen.

Ap

Eikö tuollaisesta nyt voisi sanoa suoraan anopille, ettei tunnu mukavalta :). Asiallisesti kun sanoo, ei huutamalla vaan keskustellen, minkä niminen nainen on nyt tullut taloon. Jospa anopilta menee jauhot suuhun ;)

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te keskustele miehesi kanssa hänen äitinsä toiminnasta (Sanoit, että mies on huomannut jotain)? Oletteko niin varakkaita, että miehen on mahdollista jatkuvasti ostella äidilleen kaikkea? Onko miehesi mielestä tilanne normaali ja ok? Hänenhän ne rajat kuuluisi asettaa.

Emme ole mitenkään erityisen varakkaita, elämme normaalia keskiluokkaista elämää. Ärsyttää, että itse ostan jopa alusvaatteeni alennuksesta, mutta kun anoppi tarvitsee jonkun kodinkoneen niin hän kysyy mieheltäni voisiko hän ostaa sen hänelle. Mieheni on niin tottunut äitinsä käytökseen, tämä on alkanut jo kauan ennen kuin olemme edes tavanneet. Tiedän, että se ärsyttää myös häntä mutta kai hän haluaa ajatella hyvää äidistään. Ilmeisesti jokin hoivavietti on miehelläni äitiään kohtaan.

Ja jollekin toiselle kysyjälle vastatakseni; en todellakaan aio sanoa miehelleni että inhoan hänen äitiään, sen verran rakastan miestäni ja arvostan perhettäni etten ala haukkumaan toisen rakasta äitiä vaikka niin rasittava nainen onkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katkaisin välit anoppiin viime talvena. 20 vuotta jaksoin kuunnella nälvimistä, vinoilua, piikittelyä... Itsekäs ihminen, joka saattoi loukata tuosta vain yhtäkkiä. Olin ystävällinen ja avulias, jopa niin paljon, että ystäväni ihmettelivät välillä. Lopulta oli pakko todeta, että nyt on vain katkaistava välit. Enempää en voi yrittää. Olin niin ahdistunut aina anopin näkemisen jälkeen. 😐

Minulla on tämä sama tilanne. Anoppini myös kehuu ja ylistää mieheni entisiä tyttöystäviä minulle ja puhuu heistä tyyliin "insert tähän miehen nimi:n Maria" "insert tähän miehen nimi:n Katriina". Joka kerta kun tapaamme anoppia olen aina ahdistunut ja vihainen.

Ap

Eikö tuollaisesta nyt voisi sanoa suoraan anopille, ettei tunnu mukavalta :). Asiallisesti kun sanoo, ei huutamalla vaan keskustellen, minkä niminen nainen on nyt tullut taloon. Jospa anopilta menee jauhot suuhun ;)

Näin aion seuraavalla kerralla tehdä :) ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te keskustele miehesi kanssa hänen äitinsä toiminnasta (Sanoit, että mies on huomannut jotain)? Oletteko niin varakkaita, että miehen on mahdollista jatkuvasti ostella äidilleen kaikkea? Onko miehesi mielestä tilanne normaali ja ok? Hänenhän ne rajat kuuluisi asettaa.

Emme ole mitenkään erityisen varakkaita, elämme normaalia keskiluokkaista elämää. Ärsyttää, että itse ostan jopa alusvaatteeni alennuksesta, mutta kun anoppi tarvitsee jonkun kodinkoneen niin hän kysyy mieheltäni voisiko hän ostaa sen hänelle. Mieheni on niin tottunut äitinsä käytökseen, tämä on alkanut jo kauan ennen kuin olemme edes tavanneet. Tiedän, että se ärsyttää myös häntä mutta kai hän haluaa ajatella hyvää äidistään. Ilmeisesti jokin hoivavietti on miehelläni äitiään kohtaan.

Ja jollekin toiselle kysyjälle vastatakseni; en todellakaan aio sanoa miehelleni että inhoan hänen äitiään, sen verran rakastan miestäni ja arvostan perhettäni etten ala haukkumaan toisen rakasta äitiä vaikka niin rasittava nainen onkin.

Tämän kirjotti ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te keskustele miehesi kanssa hänen äitinsä toiminnasta (Sanoit, että mies on huomannut jotain)? Oletteko niin varakkaita, että miehen on mahdollista jatkuvasti ostella äidilleen kaikkea? Onko miehesi mielestä tilanne normaali ja ok? Hänenhän ne rajat kuuluisi asettaa.

Emme ole mitenkään erityisen varakkaita, elämme normaalia keskiluokkaista elämää. Ärsyttää, että itse ostan jopa alusvaatteeni alennuksesta, mutta kun anoppi tarvitsee jonkun kodinkoneen niin hän kysyy mieheltäni voisiko hän ostaa sen hänelle. Mieheni on niin tottunut äitinsä käytökseen, tämä on alkanut jo kauan ennen kuin olemme edes tavanneet. Tiedän, että se ärsyttää myös häntä mutta kai hän haluaa ajatella hyvää äidistään. Ilmeisesti jokin hoivavietti on miehelläni äitiään kohtaan.

Ja jollekin toiselle kysyjälle vastatakseni; en todellakaan aio sanoa miehelleni että inhoan hänen äitiään, sen verran rakastan miestäni ja arvostan perhettäni etten ala haukkumaan toisen rakasta äitiä vaikka niin rasittava nainen onkin.

Tämän kirjotti ap

En ajatellutkaan niin, että sanot inhoavasi hänen äitiään, mutta ottaisin miehesi kanssa keskusteluun voimakkaat tunteesi anoppia kohtaan. Aloitat koko ketjun kertomalla "vihaavasi anoppiasi ", jos ei miehesi huomaa noin voimakasta tunnetta niin sokea on tai itse olet tavattoman hyvä näyttelijä.  Kyllä kai te olette asiasta keskustelleet miehesi kanssa? Ei syytellen vaan rauhallisesti todeten tilanne ja miten paljon se vaikuttaa omaan hyvinvointiisi. Tiedän, että helposti miehesi menee puolustuskannalle, mutta sinun olisi hyvä sanoittaa tilanne, miltä sinusta tuntuu ja miksi. Voisit tietysti käydä keskustelua jonkun asiantuntijankin kanssa, sillä luulisin, että tuo syö myös parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi sanoa vihaavani, mutta mitä vähemmän näen sen parempi.

Puuttuu joka asiaan vaikka ei asiasta mitään tietäisi (oman ammattialani asiat joudun kaivamaan virallisista lähteistä että uskoo, minun sanani ei riitä). Miestäni huudetaan apuun joka asiaan, mutta yhtä lähellä asuvaa tytärtään palvoo (tyttären lapsi on tärkeämpi kuin poikien 6 lasta yhteensä) ja heillä kyläillään "ohimennen", me emme ole niin kiinnostavia tai tärkeitä että viitsii tulla jos ei erikseen käsketä kylään.

On kiinnostuneempi jopa serkkunsa lapsenlapsista kuin meidän lapsista (muistaa mm syntymäpäivät toisin kuin meidän lasten). Ostaa asiat (lahjat) oman päänsä ei tarpeen tai lapsen kiinnostuksen mukaan, vaatteet tulevat valmiiksi liian pieninä ja esim tyttäremme pitää frozenista ja my little ponyistä ja poikamme minioneista ja legoista ja tämä on mummolle kerrottu, no lahjaksi tuli barbie ja vauvanukke (viides tytölle) ja batman aiheista tavaraa ja muovieläimiä (joita niitäkin on leikkimättömänä).

Tuo vääristä lahjoista natisu on turhaa. Lapsille on vaikea nykyään ostaa mitään, kun paikat on kaikkea rojua täynnä. Kyllä ne anopit varmaan parastaan yrittää noissa lahjoissa, mutta vaikea kaikkia miellyttää-

Kyllä tiedän että lapsille on vaikea ostaa. Siksi olen ottanut kuvat toivotuista leluista ja antanut ne sekä vinkit liikkeistä missä niitä on (jopa tarjoutunut ostamaan mummon puolesta ja hän antaa sitten minulle rahana). Mutta kun vastaus on että kyllä hän saa ostettua oikeat, ja "vääristä" toteaa että hänestä tämä oli kivempi. Myös vaatteista kerron koon tarkkaan, mutta vähintään kaksi kokoa liian pieniä ostaa. Koskaan ei tietenkään ole kuittia enää että saisin vaihdettua liikkeessä. Eli minä sitten yritän saada myytyä ne pois ja rahat lapsille.

Lapset sitten kysyy että eikö mummo tiennyt mitä he toivoivat. Siinä sitten selittelemään parhain päin asiaa.

Eli se ei todellakaan ole parhaansa yrittämistä vaan välinpitämättömyys

T. 12

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te keskustele miehesi kanssa hänen äitinsä toiminnasta (Sanoit, että mies on huomannut jotain)? Oletteko niin varakkaita, että miehen on mahdollista jatkuvasti ostella äidilleen kaikkea? Onko miehesi mielestä tilanne normaali ja ok? Hänenhän ne rajat kuuluisi asettaa.

Emme ole mitenkään erityisen varakkaita, elämme normaalia keskiluokkaista elämää. Ärsyttää, että itse ostan jopa alusvaatteeni alennuksesta, mutta kun anoppi tarvitsee jonkun kodinkoneen niin hän kysyy mieheltäni voisiko hän ostaa sen hänelle. Mieheni on niin tottunut äitinsä käytökseen, tämä on alkanut jo kauan ennen kuin olemme edes tavanneet. Tiedän, että se ärsyttää myös häntä mutta kai hän haluaa ajatella hyvää äidistään. Ilmeisesti jokin hoivavietti on miehelläni äitiään kohtaan.

Ja jollekin toiselle kysyjälle vastatakseni; en todellakaan aio sanoa miehelleni että inhoan hänen äitiään, sen verran rakastan miestäni ja arvostan perhettäni etten ala haukkumaan toisen rakasta äitiä vaikka niin rasittava nainen onkin.

Tämän kirjotti ap

Pelkästään tämän perusteella olet kypsempi ja fiksumpi ihminen kuin 95% mammailijoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi sanoa vihaavani, mutta mitä vähemmän näen sen parempi.

Puuttuu joka asiaan vaikka ei asiasta mitään tietäisi (oman ammattialani asiat joudun kaivamaan virallisista lähteistä että uskoo, minun sanani ei riitä). Miestäni huudetaan apuun joka asiaan, mutta yhtä lähellä asuvaa tytärtään palvoo (tyttären lapsi on tärkeämpi kuin poikien 6 lasta yhteensä) ja heillä kyläillään "ohimennen", me emme ole niin kiinnostavia tai tärkeitä että viitsii tulla jos ei erikseen käsketä kylään.

On kiinnostuneempi jopa serkkunsa lapsenlapsista kuin meidän lapsista (muistaa mm syntymäpäivät toisin kuin meidän lasten). Ostaa asiat (lahjat) oman päänsä ei tarpeen tai lapsen kiinnostuksen mukaan, vaatteet tulevat valmiiksi liian pieninä ja esim tyttäremme pitää frozenista ja my little ponyistä ja poikamme minioneista ja legoista ja tämä on mummolle kerrottu, no lahjaksi tuli barbie ja vauvanukke (viides tytölle) ja batman aiheista tavaraa ja muovieläimiä (joita niitäkin on leikkimättömänä).

Tuo vääristä lahjoista natisu on turhaa. Lapsille on vaikea nykyään ostaa mitään, kun paikat on kaikkea rojua täynnä. Kyllä ne anopit varmaan parastaan yrittää noissa lahjoissa, mutta vaikea kaikkia miellyttää-

Kyllä tiedän että lapsille on vaikea ostaa. Siksi olen ottanut kuvat toivotuista leluista ja antanut ne sekä vinkit liikkeistä missä niitä on (jopa tarjoutunut ostamaan mummon puolesta ja hän antaa sitten minulle rahana). Mutta kun vastaus on että kyllä hän saa ostettua oikeat, ja "vääristä" toteaa että hänestä tämä oli kivempi. Myös vaatteista kerron koon tarkkaan, mutta vähintään kaksi kokoa liian pieniä ostaa. Koskaan ei tietenkään ole kuittia enää että saisin vaihdettua liikkeessä. Eli minä sitten yritän saada myytyä ne pois ja rahat lapsille.

Lapset sitten kysyy että eikö mummo tiennyt mitä he toivoivat. Siinä sitten selittelemään parhain päin asiaa.

Eli se ei todellakaan ole parhaansa yrittämistä vaan välinpitämättömyys

T. 12

Ellei jopa tahallista?

Tyyliin "mua ette neuvo tai määräile"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi sanoa vihaavani, mutta mitä vähemmän näen sen parempi.

Puuttuu joka asiaan vaikka ei asiasta mitään tietäisi (oman ammattialani asiat joudun kaivamaan virallisista lähteistä että uskoo, minun sanani ei riitä). Miestäni huudetaan apuun joka asiaan, mutta yhtä lähellä asuvaa tytärtään palvoo (tyttären lapsi on tärkeämpi kuin poikien 6 lasta yhteensä) ja heillä kyläillään "ohimennen", me emme ole niin kiinnostavia tai tärkeitä että viitsii tulla jos ei erikseen käsketä kylään.

On kiinnostuneempi jopa serkkunsa lapsenlapsista kuin meidän lapsista (muistaa mm syntymäpäivät toisin kuin meidän lasten). Ostaa asiat (lahjat) oman päänsä ei tarpeen tai lapsen kiinnostuksen mukaan, vaatteet tulevat valmiiksi liian pieninä ja esim tyttäremme pitää frozenista ja my little ponyistä ja poikamme minioneista ja legoista ja tämä on mummolle kerrottu, no lahjaksi tuli barbie ja vauvanukke (viides tytölle) ja batman aiheista tavaraa ja muovieläimiä (joita niitäkin on leikkimättömänä).

Tuo vääristä lahjoista natisu on turhaa. Lapsille on vaikea nykyään ostaa mitään, kun paikat on kaikkea rojua täynnä. Kyllä ne anopit varmaan parastaan yrittää noissa lahjoissa, mutta vaikea kaikkia miellyttää-

Kyllä tiedän että lapsille on vaikea ostaa. Siksi olen ottanut kuvat toivotuista leluista ja antanut ne sekä vinkit liikkeistä missä niitä on (jopa tarjoutunut ostamaan mummon puolesta ja hän antaa sitten minulle rahana). Mutta kun vastaus on että kyllä hän saa ostettua oikeat, ja "vääristä" toteaa että hänestä tämä oli kivempi. Myös vaatteista kerron koon tarkkaan, mutta vähintään kaksi kokoa liian pieniä ostaa. Koskaan ei tietenkään ole kuittia enää että saisin vaihdettua liikkeessä. Eli minä sitten yritän saada myytyä ne pois ja rahat lapsille.

Lapset sitten kysyy että eikö mummo tiennyt mitä he toivoivat. Siinä sitten selittelemään parhain päin asiaa.

Eli se ei todellakaan ole parhaansa yrittämistä vaan välinpitämättömyys

T. 12

Tässä tarinassa ajattelematon ja ikävä ihminen olet kyllä valitettavasti sinä itse. Ei ihme ettei anoppi poikkea teillä mielellään. On kuule vanha ja edelleen käyttökelpoinen sananlasku -lahjahevosen suuhun ei ole katsomista. Tämä tarkoittaa sitä että lahja on lahja ja se saakin olla yllätys mikäli ostaja itse niin haluaa. Te vanhemmat voitte sitten toteutella lasten toiveita.

Ei ole mummon tehtäväni juosta kaupoista toiseen etsimässä jotain toivekrääsää. Puolet lahjan ostamisen ja antamiden ilosta on itselleni ainakin se että yritän löytää jotain mistä saaja tulisi iloiseksi ja olisi yllättynyt.

Vierailija kirjoitti:

En voi sanoa vihaavani, mutta mitä vähemmän näen sen parempi.

Puuttuu joka asiaan vaikka ei asiasta mitään tietäisi (oman ammattialani asiat joudun kaivamaan virallisista lähteistä että uskoo, minun sanani ei riitä). Miestäni huudetaan apuun joka asiaan, mutta yhtä lähellä asuvaa tytärtään palvoo (tyttären lapsi on tärkeämpi kuin poikien 6 lasta yhteensä) ja heillä kyläillään "ohimennen", me emme ole niin kiinnostavia tai tärkeitä että viitsii tulla jos ei erikseen käsketä kylään.

On kiinnostuneempi jopa serkkunsa lapsenlapsista kuin meidän lapsista (muistaa mm syntymäpäivät toisin kuin meidän lasten). Ostaa asiat (lahjat) oman päänsä ei tarpeen tai lapsen kiinnostuksen mukaan, vaatteet tulevat valmiiksi liian pieninä ja esim tyttäremme pitää frozenista ja my little ponyistä ja poikamme minioneista ja legoista ja tämä on mummolle kerrottu, no lahjaksi tuli barbie ja vauvanukke (viides tytölle) ja batman aiheista tavaraa ja muovieläimiä (joita niitäkin on leikkimättömänä).

Mitä ostettavaa sinulle jäisi lasten juhlapäivinä, jos anopin kontolle laitetaan heidän suosikkidisneyromunsa? Älkää nyt oikeesti jaksako jurnuttaa lahjoista. Ne voi aina kuskata vaikka Pelastusarmeijan kirpparille, jos sattuu silmiin niitä katsella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi sanoa vihaavani, mutta mitä vähemmän näen sen parempi.

Puuttuu joka asiaan vaikka ei asiasta mitään tietäisi (oman ammattialani asiat joudun kaivamaan virallisista lähteistä että uskoo, minun sanani ei riitä). Miestäni huudetaan apuun joka asiaan, mutta yhtä lähellä asuvaa tytärtään palvoo (tyttären lapsi on tärkeämpi kuin poikien 6 lasta yhteensä) ja heillä kyläillään "ohimennen", me emme ole niin kiinnostavia tai tärkeitä että viitsii tulla jos ei erikseen käsketä kylään.

On kiinnostuneempi jopa serkkunsa lapsenlapsista kuin meidän lapsista (muistaa mm syntymäpäivät toisin kuin meidän lasten). Ostaa asiat (lahjat) oman päänsä ei tarpeen tai lapsen kiinnostuksen mukaan, vaatteet tulevat valmiiksi liian pieninä ja esim tyttäremme pitää frozenista ja my little ponyistä ja poikamme minioneista ja legoista ja tämä on mummolle kerrottu, no lahjaksi tuli barbie ja vauvanukke (viides tytölle) ja batman aiheista tavaraa ja muovieläimiä (joita niitäkin on leikkimättömänä).

Tuo vääristä lahjoista natisu on turhaa. Lapsille on vaikea nykyään ostaa mitään, kun paikat on kaikkea rojua täynnä. Kyllä ne anopit varmaan parastaan yrittää noissa lahjoissa, mutta vaikea kaikkia miellyttää-

Kyllä tiedän että lapsille on vaikea ostaa. Siksi olen ottanut kuvat toivotuista leluista ja antanut ne sekä vinkit liikkeistä missä niitä on (jopa tarjoutunut ostamaan mummon puolesta ja hän antaa sitten minulle rahana). Mutta kun vastaus on että kyllä hän saa ostettua oikeat, ja "vääristä" toteaa että hänestä tämä oli kivempi. Myös vaatteista kerron koon tarkkaan, mutta vähintään kaksi kokoa liian pieniä ostaa. Koskaan ei tietenkään ole kuittia enää että saisin vaihdettua liikkeessä. Eli minä sitten yritän saada myytyä ne pois ja rahat lapsille.

Lapset sitten kysyy että eikö mummo tiennyt mitä he toivoivat. Siinä sitten selittelemään parhain päin asiaa.

Eli se ei todellakaan ole parhaansa yrittämistä vaan välinpitämättömyys

T. 12

Tässä tarinassa ajattelematon ja ikävä ihminen olet kyllä valitettavasti sinä itse. Ei ihme ettei anoppi poikkea teillä mielellään. On kuule vanha ja edelleen käyttökelpoinen sananlasku -lahjahevosen suuhun ei ole katsomista. Tämä tarkoittaa sitä että lahja on lahja ja se saakin olla yllätys mikäli ostaja itse niin haluaa. Te vanhemmat voitte sitten toteutella lasten toiveita.

Ei ole mummon tehtäväni juosta kaupoista toiseen etsimässä jotain toivekrääsää. Puolet lahjan ostamisen ja antamiden ilosta on itselleni ainakin se että yritän löytää jotain mistä saaja tulisi iloiseksi ja olisi yllättynyt.

Ei yllätys ole ainakaan iloinen, jos paketista paljastuu kaksi numeroa liian pieni vaate (myös omat lapseni kokevat tätä). Tai jos mummille on sanottu "sata" kertaa, ettei tyttö leiki lainkaan barbeilla, niin ostetaan kolmannen kerran barbi. Kukin tyylillään. Vaikea silti nähdä tuossa mitään ilahduttamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te keskustele miehesi kanssa hänen äitinsä toiminnasta (Sanoit, että mies on huomannut jotain)? Oletteko niin varakkaita, että miehen on mahdollista jatkuvasti ostella äidilleen kaikkea? Onko miehesi mielestä tilanne normaali ja ok? Hänenhän ne rajat kuuluisi asettaa.

Emme ole mitenkään erityisen varakkaita, elämme normaalia keskiluokkaista elämää. Ärsyttää, että itse ostan jopa alusvaatteeni alennuksesta, mutta kun anoppi tarvitsee jonkun kodinkoneen niin hän kysyy mieheltäni voisiko hän ostaa sen hänelle. Mieheni on niin tottunut äitinsä käytökseen, tämä on alkanut jo kauan ennen kuin olemme edes tavanneet. Tiedän, että se ärsyttää myös häntä mutta kai hän haluaa ajatella hyvää äidistään. Ilmeisesti jokin hoivavietti on miehelläni äitiään kohtaan.

Ja jollekin toiselle kysyjälle vastatakseni; en todellakaan aio sanoa miehelleni että inhoan hänen äitiään, sen verran rakastan miestäni ja arvostan perhettäni etten ala haukkumaan toisen rakasta äitiä vaikka niin rasittava nainen onkin.

Tämän kirjotti ap

Pelkästään tämän perusteella olet kypsempi ja fiksumpi ihminen kuin 95% mammailijoista.

Kiitos vastauksestasi. Ilmeisesti tällä palstalla pitää olla provosoiva, jotta saa edea jonkun vastauksen. Tiedän että aloitusviesti kuulostaa perus ilkeiltä mielensäpahoittajamammalta, mutta yritin kirjoittaa muutama päivä sitten tästä samasta aiheesta fiksummin sanailtuna enkä saanut yhden yhtä vastausta.

http://www.vauva.fi/keskustelu/2551394/vihaan_anoppiani

Yritän sietää anoppiani, koska hän on mieheni äiti ja lapsiemme mummo. Koitin vain hakea vertaistukea ja neuvoja muilta saman tilanteen kanssa painivilta, että miten tästä selvitään eteenpäin. En toisaalta edes odottanut mitään sen suurempia elämää mullistavia tietopaketteja, mutta halusin jakaa olotilani ja sen ääneen sanominen (kirjoittaminen) helpotti :) kiitos sinulle joka jaksoit sanoa mukavasti!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te keskustele miehesi kanssa hänen äitinsä toiminnasta (Sanoit, että mies on huomannut jotain)? Oletteko niin varakkaita, että miehen on mahdollista jatkuvasti ostella äidilleen kaikkea? Onko miehesi mielestä tilanne normaali ja ok? Hänenhän ne rajat kuuluisi asettaa.

Emme ole mitenkään erityisen varakkaita, elämme normaalia keskiluokkaista elämää. Ärsyttää, että itse ostan jopa alusvaatteeni alennuksesta, mutta kun anoppi tarvitsee jonkun kodinkoneen niin hän kysyy mieheltäni voisiko hän ostaa sen hänelle. Mieheni on niin tottunut äitinsä käytökseen, tämä on alkanut jo kauan ennen kuin olemme edes tavanneet. Tiedän, että se ärsyttää myös häntä mutta kai hän haluaa ajatella hyvää äidistään. Ilmeisesti jokin hoivavietti on miehelläni äitiään kohtaan.

Ja jollekin toiselle kysyjälle vastatakseni; en todellakaan aio sanoa miehelleni että inhoan hänen äitiään, sen verran rakastan miestäni ja arvostan perhettäni etten ala haukkumaan toisen rakasta äitiä vaikka niin rasittava nainen onkin.

Minusta oleellista kaikessa avunpyynnissä on anopin oma taloudellinen tilanne. Kai sitä nyt poika avittaa, jos mummeli ei muuten pärjää edes penniä venyttämällä. 

Joku aiemmin kertoi, kuinka olivat pariskuntana tehneet anopille hankintoja pyytämättä. Niin minäkin tekisin, jos muorilla olisi sohva paskana tai pesukone käryttäisi. Ja silti ostaisin itselleni vaatteet alennuksesta. En ne tässä mitään marttyyrikruunun aihetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te keskustele miehesi kanssa hänen äitinsä toiminnasta (Sanoit, että mies on huomannut jotain)? Oletteko niin varakkaita, että miehen on mahdollista jatkuvasti ostella äidilleen kaikkea? Onko miehesi mielestä tilanne normaali ja ok? Hänenhän ne rajat kuuluisi asettaa.

Emme ole mitenkään erityisen varakkaita, elämme normaalia keskiluokkaista elämää. Ärsyttää, että itse ostan jopa alusvaatteeni alennuksesta, mutta kun anoppi tarvitsee jonkun kodinkoneen niin hän kysyy mieheltäni voisiko hän ostaa sen hänelle. Mieheni on niin tottunut äitinsä käytökseen, tämä on alkanut jo kauan ennen kuin olemme edes tavanneet. Tiedän, että se ärsyttää myös häntä mutta kai hän haluaa ajatella hyvää äidistään. Ilmeisesti jokin hoivavietti on miehelläni äitiään kohtaan.

Ja jollekin toiselle kysyjälle vastatakseni; en todellakaan aio sanoa miehelleni että inhoan hänen äitiään, sen verran rakastan miestäni ja arvostan perhettäni etten ala haukkumaan toisen rakasta äitiä vaikka niin rasittava nainen onkin.

Minusta oleellista kaikessa avunpyynnissä on anopin oma taloudellinen tilanne. Kai sitä nyt poika avittaa, jos mummeli ei muuten pärjää edes penniä venyttämällä. 

Joku aiemmin kertoi, kuinka olivat pariskuntana tehneet anopille hankintoja pyytämättä. Niin minäkin tekisin, jos muorilla olisi sohva paskana tai pesukone käryttäisi. Ja silti ostaisin itselleni vaatteet alennuksesta. En ne tässä mitään marttyyrikruunun aihetta.

Marttyyrikruunu ei ole päässäni, luitko yhtään mitä olen kirjoittanut? Nimenomaan koitin ilmaista, että hän on minua kohtaan todella töykeä. Jos minun täytyy kuunnella selitystä siitä miten mieheni entiset kumppanit ovat olleet ihania ja miten fiksuja naisia he nykypäivänäkin ovat,niin kyllä, minua ketuttaa aivan hemmetisti hankkia tällaiselle ihmiselle jotain arvokasta materiaalia. Hän ei arvosta minua, mutta minun pitäisi hänelle kaikki ostaa ja antaa? Ja hän selviää kyllä yhden hengen taloudetaan erinomaisesti, ostelee itselleen koko ajan kaikkea kivaa.

Ap

Katkaise välit joksikin aikaa.Mä en oo ollut anopin kanssa kuin "hyvissä" väleissä.Nähdään pari kertaa vuodessa.Meille saa tulla tietenkin vain kun kutsutaan.